Onko kaupunkien vesijohtovesi päivittäisen tarkkailun alla?
Etelä-Suomen valmiuskeskus on kertonut, että kahteen sen alueella sijaitsevaan vedenpuhdistamoon on murtauduttu viime viikolla. Venäjä on peukaloinut vesilaitosten järjestelmiä länsimaissa.
Turun Sanomat kertoo myös varoituksen sisältävän tiedon valelääkäristä, joka on pyrkinyt sisään kahdelle terveysasemalle. Henkilö on ilmoittanut olleensa terveyskeskuksien uusi lääkäri ja halunnut kytkeä kannettavan tietokoneensa terveysaseman kiinteään verkkoon.
Otetaanko näytteitä laboratoriotutkimuksiin päivittäin ja selvitetään onko veteen lorautettu kemikaaleja tai radioaktiivista ainetta?
Nyt pitäisi olla joka kaupungissa erityisen valppaita veden laadun tarkkailussa. Etenkin radioaktiiviset aineet kuten polonium ei näy ja maistu vedessä millekään. Vesi on normaalin kirkasta ja mautonta, mutta säteily voi aiheuttaa sisäisiä elinvaurioita koko kaupungin asukkaille.
Tarkkana kansalainen, sabotöörit iskevät jo Suomessa vesijohtoveteen.
122
760
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikenlainen urkinta ja ihmisiin kohdistuva tiedustelu ovat myös lisääntyneet.
- Anonyymi
Kirjaston koneilla ne hakkeroi ja lähiöiden netti baarissa.
- Anonyymi
Hollywood elukuvat tehdään aidon tuntuiseksi trikkikuvilla savulla ja valoilla. Savua sanotaan elokuva savuksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjaston koneilla ne hakkeroi ja lähiöiden netti baarissa.
Suomalaiset CIA vakoojat haluavat tuhota Itsenäisen Suomen ja sen kansan.
- Anonyymi
Esimerkiksi radioaktiivisuutta ei saa kaupungin vesijohtoverkon putkistosta koskaan täysin pois. Kaupunkiin olisi tällöin rakennettava miljardeilla uusi vesijohtoverkosto.
- Anonyymi
Eikä se riitä. Kaikkiin kiinteistöihin uudet putket ja vesikalusteet + tuhansia kuolleita, sekä sairastuneita. Kaikelta tältä suojaa joku vanha lukko.
- Anonyymi
Onko vesijohtoverkon tuhoaminen putkiliikkeiden toimi saada uusia tilauksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä se riitä. Kaikkiin kiinteistöihin uudet putket ja vesikalusteet tuhansia kuolleita, sekä sairastuneita. Kaikelta tältä suojaa joku vanha lukko.
Meidänkylän kaivossa on vanha abloy
- Anonyymi
Yksi terroristi jo kiinni Ranskassa
https://www.verkkouutiset.fi/a/valtava-venajan-sabotaasiverkosto-paljastuu-mies-jai-kiinni-rajahteiden-kanssa-pariisin-lentokentan-lahella/#d98a40ca- Anonyymi
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
Demarit tukevat näitä vaatimalla, että raja Venäjälle pitää olla auki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit tukevat näitä vaatimalla, että raja Venäjälle pitää olla auki.
Demarit eivät vaadi mitään tuollaista!
Hekin haluavat rajalain voimaan nopeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
Puistolassa asui pitkään venäläisiä
nais valelääkäreitä netistä tulostaa papereita. Haagassa asui yksi mies lääkäri laittomasti rekkakuskit haki sieltä katumus ja tippuri pillerit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit eivät vaadi mitään tuollaista!
Hekin haluavat rajalain voimaan nopeasti.Yrityksiä voi siirtää Eurooppaan työllistämään Euroopan asukkaita kaikki pois Aasiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
Helsingin Töölössä Siion seurakunta Vuosaaressa venäläinen arkki vapaakirkossa Pasilan elävä sana AINAKIN venäjän ja romanien siionistien väkivalta huumeet huijaukset keskuksia virolaisia. Malmilla kointähti yhdistys myös. Heitä. Kointähti ry.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
YouTube Håkan Westergård ( katsokaa hellunti vedätystä liittyy sionismiin ).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit eivät vaadi mitään tuollaista!
Hekin haluavat rajalain voimaan nopeasti.Venäjän merivoimilla näkyy olevan samanlaiset valkoiset kengät kuin niinsanotulla Suomen merivoimien sotilailla esiintyy myös vartioparaatissa niissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrityksiä voi siirtää Eurooppaan työllistämään Euroopan asukkaita kaikki pois Aasiasta.
Viron venäläisiä muutti jakomäkeen kun neukkula romahti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moskovan agenteilla kerrotaan olevan kohteita useissa eri maissa."
CIA tuhoaa Suomea, ei kai Venäjä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puistolassa asui pitkään venäläisiä
nais valelääkäreitä netistä tulostaa papereita. Haagassa asui yksi mies lääkäri laittomasti rekkakuskit haki sieltä katumus ja tippuri pillerit.Suomessa paha pula lääkäreistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin Töölössä Siion seurakunta Vuosaaressa venäläinen arkki vapaakirkossa Pasilan elävä sana AINAKIN venäjän ja romanien siionistien väkivalta huumeet huijaukset keskuksia virolaisia. Malmilla kointähti yhdistys myös. Heitä. Kointähti ry.
Viron veljet tuo huumeita Suomeen ja vie työkaluja Viroon.
- Anonyymi
mamut aloittaneet jo paskntavat kaikki uimarannat
- Anonyymi
Vuosaaressa vauvansa murhannut uhrasi sen jumalilleen afrikkalainen. Myös woodoo festivaalit tuska kuuluu tähän.
- Anonyymi
"IS uutisoi torstaina tietoihinsa pohjautuen, että Tampereen Veden kahteen kriittiseen vesihuoltokohteeseen on murtauduttu alkukesän aikana. Touko-kesäkuun vaihteessa Tampereen Tesomalla murtauduttiin vesitorniin ja kesäkuun puolivälissä Hervannassa murtauduttiin paineenkorottamoon."
Lähde:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010528501.html- Anonyymi
Sitten on ne venäjän rikolliset turkin jotka vetää itselleen sähköt vedet ilmaiseksi vaikka naapurista seinän läpi tai pylväästä.
- Anonyymi
Varastettua ravaa on viety Viroon myös myynnissä toreilla kirppiksillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varastettua ravaa on viety Viroon myös myynnissä toreilla kirppiksillä.
Varastetut koirat viety niin että myös koirien paperit viety.
- Anonyymi
Tarvitaan vartiointi 24/7. Lupa tappaa.
- Anonyymi
Tässä maassa ongelma on se, että ollaan jo liian sivistyneitä. Emme osaa odottaa OIKEITA ongelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä maassa ongelma on se, että ollaan jo liian sivistyneitä. Emme osaa odottaa OIKEITA ongelmia.
Suomessa pitää #HÖNÖILLÄ# loppuun saakka vaikka ongelmia olisi jo selvästi näkyvissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä maassa ongelma on se, että ollaan jo liian sivistyneitä. Emme osaa odottaa OIKEITA ongelmia.
Ei se ole sivistystä, vaan naiviuutta, hyväuskoisuutta ja hölmöyttä.
- Anonyymi
Juuri ton vuoksi ne siat saa nitistää.
- Anonyymi
Hallituksella menee kolme kuukautta tajuta koko asia. Sitten taas kerrotaan että tämä(kin) tuli yllätyksenä.
- Anonyymi
Persu se perkele taas siellä ylempänä öyhöttää. Noh ... tottahan tuokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu se perkele taas siellä ylempänä öyhöttää. Noh ... tottahan tuokin.
Komukat hiljaa!
- Anonyymi
Ukrainassa on venäläisillä nuorilla moottoripyörä mopo sotilas joukko.
- Anonyymi
mamut siellä paskalla luulleet wc-torniksi
- Anonyymi
Tiedättekö sitä että matut runkkaa ja eivät pese käsiään kun tekevät esim pitzzaa tai muutakin ruokaa ,pitzzan pälle tai nouto ruuan sekaan ja kehuvat vielä suomi naiset tykkävät meidän spermasta🤔

Mamumaanikko elää omissa sfääreissään. Miten voisi ilman heitä elääkään. Onneksi on mamuja persua varten olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedättekö sitä että matut runkkaa ja eivät pese käsiään kun tekevät esim pitzzaa tai muutakin ruokaa ,pitzzan pälle tai nouto ruuan sekaan ja kehuvat vielä suomi naiset tykkävät meidän spermasta🤔
On ne sylkenyt ruokiin pakkaamoissa.
- Anonyymi
Tilanne on äärimmäisen vakava!
- Anonyymi
Vääriä henkilöitä terveyskeskusten vastaan otoissa ja kirjaston koneilla vääriä terveyden hoitajia muka lääkäreitä käy tietokoneilla häipyy.
- Anonyymi
Eivätkä ole ainoa tapaukset.
https://porvoonvesi.fi/uutiset/linnamaen-vedenottamolla-murtauduttu/
Koordinoitua toimintaa.- Anonyymi
Siis joku murtautuu. Muttei tee mitään siellä? Vai tekikö? Mitä siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis joku murtautuu. Muttei tee mitään siellä? Vai tekikö? Mitä siis.
Rotan myrkky on väritöntä hajutonta kirkasta.
- Anonyymi
Jos somesta ei löydy videoita, kyseessä ei ole nuorison toilailut.
- Anonyymi
Rautateillä vielä venäläisiä säiliö vaunuja!?? Maksaako YLE verolla venäläiset TV sarjat Novosti uutiset. Hevosen liha ja käärmevoiteet venäläisiä. KÄÄRME voidetta kuin vaseliinia iholle!
- Anonyymi
Kusipää ekokapinalliset asialla.
- Anonyymi
Ennemminkin persujen keskikaljakommandot vauhdittamassa rajalakia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennemminkin persujen keskikaljakommandot vauhdittamassa rajalakia.
Hyvä olla selainen poikkeusolojen laki, joka suojaa omaa maata.
- Anonyymi
Jollakin on ollut iso jano kun on helteitäkin?
- Anonyymi
Mene, aloittaja sinne tornin juurelle vahtimaan kun olet noin huolissasi.
- Anonyymi
Vesitorniin yritettiin murtautua Sipoossa kahtena yönä peräkkäin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010529994.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vesitorniin yritettiin murtautua Sipoossa kahtena yönä peräkkäin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010529994.htmlEt ollut vahtimassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vesitorniin yritettiin murtautua Sipoossa kahtena yönä peräkkäin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010529994.htmlMielikuvitus lentää kaikki on mahdollisesti syyllisiä joita ei voi sulkea pois sanoo joku turvallisuusviranomainen, jonka työpaikka on siitä kiinni, että pitää näitä uhkakuvia yllä.
Kyllä suomalainen ja länsimainen elintarviketeollisuus on suurin myrkyttäjä ja tämän näkee tilastoista erilaisten sairauksien tolkuttomana lisääntymisenä. Voiton maksimoimiseksi meille syötetään kaikkea ihmisravinnoksi kelpaamatonta ultraprosessoitua moskaa. Kannattaa ottaa selvää ja katsoa mitä sinne kitusiinsa työntää, jos yhtään on omasta terveydestään huolissaan. Asia on aivan selvä kun niinsanottuja alkuperäiskansojen terveystutkimuksia on tehty, niin kaikki krooniset sairaudet diabeteksestä ylipainoon loistavat poissa olollaan, koska eivät käytä mitään länsimaisen elitarvike- ja kemianteollisuuden tuotteita joka päiväisessä elämässään.
Ainoa tapa varmistaa juomaveden kelpoisuus on käyttää suoraan lähteestä tulevaa vettä, kun vesijohtoveteen lisätään jos mitä kemikaaleja mm. pukistojen korroosion estämiseksi ym. hattivatti syitä mitkä eivät liity terveyteen millään tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vesitorniin yritettiin murtautua Sipoossa kahtena yönä peräkkäin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010529994.htmlKateus ajaa ryöstölle. Venäläisiä on käynyt puhistuslaitoksilla ja vesilaitoksilla jakomäkeläiset venäläiset oppaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vesitorniin yritettiin murtautua Sipoossa kahtena yönä peräkkäin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010529994.htmlSuomessa on aina kasvanut kirsikka puita myös Turkissa Kreikassa Espanjassa MUTTA roihuvuoreen piti istuttaa ei suomalaisia ei espanjalaisia kirsikka puita vaan JAPANIN.Ei edes suomalaisten omena lajikkeiden puistoa.Saati Euroopan alueen ei vaan Aasiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvitus lentää kaikki on mahdollisesti syyllisiä joita ei voi sulkea pois sanoo joku turvallisuusviranomainen, jonka työpaikka on siitä kiinni, että pitää näitä uhkakuvia yllä.
Kyllä suomalainen ja länsimainen elintarviketeollisuus on suurin myrkyttäjä ja tämän näkee tilastoista erilaisten sairauksien tolkuttomana lisääntymisenä. Voiton maksimoimiseksi meille syötetään kaikkea ihmisravinnoksi kelpaamatonta ultraprosessoitua moskaa. Kannattaa ottaa selvää ja katsoa mitä sinne kitusiinsa työntää, jos yhtään on omasta terveydestään huolissaan. Asia on aivan selvä kun niinsanottuja alkuperäiskansojen terveystutkimuksia on tehty, niin kaikki krooniset sairaudet diabeteksestä ylipainoon loistavat poissa olollaan, koska eivät käytä mitään länsimaisen elitarvike- ja kemianteollisuuden tuotteita joka päiväisessä elämässään.
Ainoa tapa varmistaa juomaveden kelpoisuus on käyttää suoraan lähteestä tulevaa vettä, kun vesijohtoveteen lisätään jos mitä kemikaaleja mm. pukistojen korroosion estämiseksi ym. hattivatti syitä mitkä eivät liity terveyteen millään tavalla.Atrian jäte ruokia muussi vettä lihapullat teurasjätettä jänteet jauhettu ja laatu alle nollan.Pullasta poistettu täysin hedelmät maito kuin suklaasta.Pelkkää vettä puujauhoja. Leipä maistuu pahvilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus ajaa ryöstölle. Venäläisiä on käynyt puhistuslaitoksilla ja vesilaitoksilla jakomäkeläiset venäläiset oppaana.
Unionin rahoja lypsäneet venäjän kansalaiset Tulikivi järvessä! GEHENNA odottaa.
- Anonyymi
Alkaa jo kyllästyttää tuo mamutustouhu. Oli asia mikä hyvänsä, aina jollain jänkhä-joonaksella on oma agenda .
- Anonyymi
Kun ei muuta pysty ajattelemaan.
- Anonyymi
YK johdossa onkin ollut kiina arabit venäjä HAJOTTAA KANSAT.
- Anonyymi
koronaa eli pernaruttoa ?
- Anonyymi
Elokuvista opittu tyyli kiduttaa on täyttää sukka tai pyyhe tyynyliina kovilla saippuan paloilla ja hakata mustelmille uhri jota kiusataan myös lähiöissä mutta armeijassa tätä joten parasta vaihtaa nestesaippuaan. Gamma huume halvaannuttaa piikki laitetaan korvan taakse niskaan et kuvittele mitään jos olet saanut sen lisäksi vaikka ninja Aasian neuloja piikkejä teriä.

Romani naiset / juutalaiset laittaneet lapamatoja ruokiin tahallaan !
- Anonyymi
Kamera on ja hepposet aidat. Melkein ammattilainen osaisi paremmin suojata ne. Ehkä lähikerrostaloista näkee sinne alueelle, osa vaan ei taida viihtyä ikkunassa.
- Anonyymi
Pikku hiljaa vähän huolestutaan. Mutta ensin rauhoitutaan ja harkitaan, onko syytä huoleen? Joku työryhmä ehkä laitetaan pohtimaan tätä kysymystä. Mitähän ne siellä käy? Aika outo juttu kyllä. Pitäiskö oikeesti huolestua? Hmmm.
- Anonyymi
Eivät ilmeisesti olleet päässeet veteen käsiksi vai? Vai oliko ovi vaan laitettu takaisin kiinni? Kukaan ei ilmeisesti kokenut mitään sivumakua vedessä. Outoja tapauksia kyllä. Onko Pirkanmaalla lähdettä josta saisi pullovesiä lähikauppaan. Nykyisessä oli yhdessä pullossa mustia pisteitä.
- Anonyymi
Pullovesissä on usein korkki auki täytetty pintaan asti KRAANAVEDELLÄ.Kaupoissa myydään huijataan näissäkin asioissa. Piraattia tulee palautus pullot täytetään uudestaan.
- Anonyymi
Kaikki yhteiskunnan infra on jollain tapaa vaarassa sabotaasseille.
- Anonyymi
Jotkut taas saavat elantonsa siitä, että pitävät näitä sabotaasiuhkia yllä. Pelottelulla kun saadaan kansalaisten mielipidettä ohjailtua haluttuun suuntaan ja ei ole kovinkaan vaikea nähdä mihin suuntaan disinformaatiota halutaan kohdentaa.
- Anonyymi
Myyjät kertoo vitamiini purkkeja putkia varastetaan tehdään piraatti kopioita kalkki väriaine tabletit tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut taas saavat elantonsa siitä, että pitävät näitä sabotaasiuhkia yllä. Pelottelulla kun saadaan kansalaisten mielipidettä ohjailtua haluttuun suuntaan ja ei ole kovinkaan vaikea nähdä mihin suuntaan disinformaatiota halutaan kohdentaa.
Piraatti apteekkeja on jäänyt kiinni Kaikki laitonta kopiota oikeista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut taas saavat elantonsa siitä, että pitävät näitä sabotaasiuhkia yllä. Pelottelulla kun saadaan kansalaisten mielipidettä ohjailtua haluttuun suuntaan ja ei ole kovinkaan vaikea nähdä mihin suuntaan disinformaatiota halutaan kohdentaa.
Salaliittoteorioille on oma palstansa.
- Anonyymi
Äänestyskopissa nämä asiat ratkaistaan. Muistakaa se ! Vihervasemisto haluaa suomen olevan haavoittuvainen maa. Muistakaa se ! Vihervasemiston ajamat asiat heikentää suomea ja sehän on teidän ihan itse nähtävissä useissa heidän sanoissan ja päätöksissään. Voitte itse sen uutisista lukea katsoa ja kuunnella. Olette sokeita.
- Anonyymi
Oikeisto voittoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeisto voittoon!
No nythän meillä oikeisto voitti vaalit. Ja tämä on tulos! Ei hyvä, ei.
- Anonyymi
Onko tätä tapahtunut aiemmin jo, ettei olla huomattu vaan? Jos nyt ei sitä piikkiasiaa oteta lukuun tai ehkä joku voi ottaa senkin huomioon. Miten ruoat, juomat, valmisteet, tuotteet tai lääkkeiden raaka-aineet ulkomailla? Pitäisikö Euroopassa käyttää nanomikroskooppia enemmän ja labroja. Vai jokainen itse hankkii labrataidot, tutkii koostumusta eri tuotteissa? Aika vaikeaksi menee tavikselle. Miksi se olisi vain (kloori) vesi? Nykyään on kummallisia asioita tapahtunut, joita ei oikein edes käsitä.
- Anonyymi
Ehkä pitäisi huomioida myös se MISTÄ osa ottaa veden vedenpuhdistuslaitokseen. Eli nekin paikat pitäisi vartioida tavallaan? Järvivesi vai pohjavesi jne. Maa? Lisäksi lähteiden vesi Suomessa ja muualla? Pitää miettiä KAIKKI paikat läpi mihin joku tarpeeksi hullu voi pyrkiä. Myös kaupat ja mitä varalle jos kauppa ei toimi normaalisti, joku ruokavarastoko. Osa ei pysty kantamaan kaukaa painavaa vettä tai tavaraa.
- Anonyymi
Ai niin. Ja taloyhtiöissä putket ja systeemit. Entä sähköjärjestelmä. Paljon on suojattavaa. Netti.
- Anonyymi
Pandemian aikaisen varmuusvarasto/maski fiaskon jälkeen en paljoa puhuisi varautumisesta!
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010533262.html - Anonyymi
Älähän nyt huolestu kyllä tänne politiikkojen väenväkisin haalitut mamut meitä vahtii.. Nuku rauhassa.
- Anonyymi
Venäjäisiä "vakoojia" on Euroopan maissa ja joukossamme ja niin on ollut pitkän aikaa. Ei ole mikään uusi asia. Se, että aktivoidutaan tekemään sabotaasia eri puolilla Eurooppaa, on huolestuttavampi asia.
- Anonyymi
Kannattaa siirtyä pullo veteen, lielahdessa maistuu kloori,sitä on nyt lisätty veteen enenmän.
- Anonyymi
Venalaiset sabotoorit asialla.
- Anonyymi
Kansalaisten pelottelu on siirtynyt uudelle tasolle. Tuskinpa mitään vesilaitosmurtoja on tapahtunutkaan. Jos olisi tapahtunutkin, on valtiovallan toimesta joku pyydetty rikkomaan lukitus, jotta saadaan iso häly aikaiseksi. Tämä russofobia on Suomessa median ja tiettyjen poliitikkojen toimesta saatu sellaisiin mittasuhteisiin, että kaikki on mahdollista.
- Anonyymi
Russofobia pois.
Nämä ns kaksoiskansalaiset
Joko Suomen passi tai
russikka passi. Ei molempia
sillä russoilla ei ole vastavuoroisuutta.
Ja jos suomen laki ja olot ei kelpaa niin
russolandia ihannemaahan voidaa palauttaa. - Anonyymi
Russofobia on todellakin noussut uudelle tasolle. Tänään Pekka Toveri kertoi Suomen ja venäjän olevan sodassa! Tällaista fanaattista sotahullua ei olisi missään tilanteessa pitänyt valita päättäviin elimiin. Sota saattaa piankin olla todellisuutta, jos tällaiset hullut saavat julkisuutta ulostuloilleen. Nyt minäkin nuorena ihmisenä ymmärrän, miksi Kokoomus oli vuosikymmenten ajan oppositiossa. Saisi olla vieläkin, niin kaikilla olisi helpompaa ja turvallisuustilanne kiittäisi.
- Anonyymi
Tämä saattaa olla totta. Jos väitettyjä murtoja ylipäätään on tapahtunut todennäköisimmät tekijät ovat olleet kokeilunhaluisia pikkupoikia tai laitapuolen kulkijat ovat hakeneet suojapaikkaa. Tästä saatiin hyvä keppihevonen propagandaan, joka näyttää sekoittaneen koko maan päättävät henkilöt. Todellisuudessa taitaa olla yhtä suurta teatteria.

Naiivit ihmiset eitä usko mistään pahaa. Kaikki rajat auki vaan kaikille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Russofobia on todellakin noussut uudelle tasolle. Tänään Pekka Toveri kertoi Suomen ja venäjän olevan sodassa! Tällaista fanaattista sotahullua ei olisi missään tilanteessa pitänyt valita päättäviin elimiin. Sota saattaa piankin olla todellisuutta, jos tällaiset hullut saavat julkisuutta ulostuloilleen. Nyt minäkin nuorena ihmisenä ymmärrän, miksi Kokoomus oli vuosikymmenten ajan oppositiossa. Saisi olla vieläkin, niin kaikilla olisi helpompaa ja turvallisuustilanne kiittäisi.
Kenraalimme sanoi, että älä luota venäläiseen koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiivit ihmiset eitä usko mistään pahaa. Kaikki rajat auki vaan kaikille.
Mitään todisteita ei ole, että nämä tapaukset liittyisivät millään tavoin ulkomaalaisiin, ei sen paremmin venäläisiin, ei ukrainalaisiin, ei afrikkalaisiin. Nyt on joku vaan lähtenyt kovalle laukalle, ilmeisen tarkoitushakuiselle sellaiselle.
- Anonyymi
Ehkä siellä oli sitten vain poikasten tekemiä varkauden yrityksiä. Outoa vaan että niin moneen paikkaan lähes yhtä aikaa? Entä dronet? Se ei ihan tyypillistä ole. Ellei säätilat selitä että lämpimällä menevät, talvella ovat sisällä.
- Anonyymi
Juu ei, ei nämä kunnalliset yhtiöt pysty tehtävistään huolehtimaan, pitää myydä keinottelijoille, ja hinnat nousee 100 % / vuosi.
Ei tähän propagandaan tarvita kun kunnon leikkurit, oikeistohallituksen tapaan, ja taas porvarin pankkitili kiittää.
#false flag - Anonyymi
ÄLKÄÄ JUOKO!!!!!!!
- Anonyymi
Pari keskiolutta illalla, saa unen paremmin.
- Anonyymi
LSD:tä juomaveteen, vanha temppu kansalaisten manipulaatioon.
- Anonyymi
Nokialla 2007 venalaiset sabotoorit yhdistivät viemärin vesijohtoveteen. Ei mitään uutta taivaan ja maan välillä.
- Anonyymi
Täyttä vale paska uutisointia ,jolla pidetään suomen kansaa vihassa venäjää kohtaan ja raja lait ja hyväksymään usan sotilaallisen hyväksi käytön suomen kamaralla,suomesta tuli usan etu rintama venäjää vastaan ,ja se näkyy pian suomi tuhotaan viimeiseen suomalaiseen ,vin usan politikkojen vuoksi ,jotka suomen maanpetturit hyväksyivät eduskunnassa🤫
- Anonyymi
Kun raja aukeaa ota suunta kohti itää.
- Anonyymi
Minkälainen sää siellä Pietarissa tänään on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkälainen sää siellä Pietarissa tänään on?
Aurinko paistaa aina, haluatko voita leivälles.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aurinko paistaa aina, haluatko voita leivälles.
Onko se radioaktiivista voita?
- Anonyymi
Onko vaikea asentaa vesilaitoksiin valvontakamerat, hälytyslaitteet ja 24h-7 vartiointi.
- Anonyymi
Ei muuten, mutta kokoomus suhmurit kuppasivat kaikki rahat omiin taskuihinsa.
- Anonyymi
Ei kannata asentaa. Silloin ei voitaisi syyttää venäläisiä, kun pikkupojat käyvät tutkimassa paikkoja.
- Anonyymi
No nii, tulihan se sieltä
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010537566.html
Jälleen tyypillistä hällä väliä meininkiä niin kuin kaikki muukin varautuminen.
T: Maskisotku- Anonyymi
Norja pidätti jälleen venäläisen drone-lentäjän – hallusta löytyi kuvia lentokentästä ja armeijan helikoptereista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/norja-pidatti-jalleen-venalaisen-drone-lentajan-hallusta-loytyi-kuvia-lentokentasta-ja-armeijan-helikoptereista/8550196
Useampi pidätys Norjassa aiheeseen liittyen. Vastaavaa tiedustelua ihan varmasti myös täällä Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norja pidätti jälleen venäläisen drone-lentäjän – hallusta löytyi kuvia lentokentästä ja armeijan helikoptereista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/norja-pidatti-jalleen-venalaisen-drone-lentajan-hallusta-loytyi-kuvia-lentokentasta-ja-armeijan-helikoptereista/8550196
Useampi pidätys Norjassa aiheeseen liittyen. Vastaavaa tiedustelua ihan varmasti myös täällä Suomessa.Poliitikot heräävät asiaan joskus vuoden parin päästä, ja silloin asia tulee täytenä yllätyksenä.
- Anonyymi
Varautumistasoa on ostettu...
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000010538748.html
Mutta vain paperilla.- Anonyymi
Sellainen kauppa on hyvä yrityksen osalta, jossa myydään pelkkää ilmaa. Saa hyvät rahat, mutta tuotetta ei tarvitse edes olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen kauppa on hyvä yrityksen osalta, jossa myydään pelkkää ilmaa. Saa hyvät rahat, mutta tuotetta ei tarvitse edes olla.
Kokoomushan tämän osaa! Siitä löytyy hyviä esimerkkejäkin. Kaupat tehdään luonnollisesti veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Ei mitään hätää. Pääministeri lähti lomalla.
- Anonyymi
Kokoomuksen konkurssi Suomi ei kykene varautumaan edes kesäsateeseen.
- Anonyymi
Mitä sanooo SDP ??
- Anonyymi
Muuallakin...
Yle: Tuntemattomat ihmiset yrittävät tunkeutua Imatran kriittisiin laitoksiin – Etsivät ”Penaa” ja puhuvat huonoa suomea
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bda75154-4b12-4a38-8119-6e6b563a3b6e - Anonyymi
Kun toimet ovat tätä tasoa, voi tulla kiire hautapaikan varaamisen kanssa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/babe8348-e41e-4d1e-a96e-c0389abc88f6 - Anonyymi
Kokoomus leikkaa ja tehostaa...
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010557968.html
Kokoomus tuhoaa aivan kaiken, ja on liitossa kaikkien mahdollisten Suomen vihollisten kanssa! - Anonyymi
Kun näitä kommentteja lukee, niin voidaan todeta Suomen viranomaisten ja poliitikkojen onnistuneen 100 %:sti kansan pelottelussa. Tietääkseni vieläkään ei ole mitään todisteita tällaisesta kuvitellusta sabotoinnista.
- Anonyymi
Myös tämä käännytyslaista meuhkaaminen on saanut erikoisia piirteitä. Mihin sitä yleensäkään tarvitaan? Jos Venäjä haluaisi lähettää pakolaisia Suomeen, onnistuisi se nyt kesällä aivan hyvin riippumatta ovatko raja-asemat auki vai kiinni. Yhteistä rajaa on yli 1000 km ja suurin osa siitä kuivaa, helppokulkuista metsämaastoa ilman mitään esteitä. Koko laki on ilmeisesti vain omalle kansalle suunnattua poliittista teatteria.
- Anonyymi
Eli poliitikot ovat pelkkää ulostetta!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799