Minulla ei ole ketään ketä välittää minusta.

Hei oot vielä tosi nuori ja ehdit hyvin saavuttaa mitä vaan haluatkin.Kotiin ei kannata jäädä surkuttelemaan ja vihaamaan maailmaa.Mielestäni ansaitset myös iloa niinkuin muutkin. Olen itsekin ajatellut samoin kuin sinä mutta elämä tuo eteen kaikenlaista ja kaikesta kyllä selviää ja löydät kyllä paikkasi. Et ole nolla muista se ja kun astut ulos seuraavan kerran niin ryhti suoraksi ja menoksi.Tsemppiä:)

Muistan, kuinka parikymppisenä ajattelin ihan samalla tavalla, pidin itseäni hylkiönä ja täysin nollana.
Tietenkin silloin samalla ajattelin, että muutkin pitävät minua sellaisena. Vaikka se ei ollut totta lainkaan, ainoastaan oma ajatukseni.
En ollut myöskään parikymppisenä saavuttanut mitään, tosin en edelleenkään ole, vaikka olen jo keski-ikäinen. Olen huomannut, että turha tässä on itseään syytellä, mitä on jäänyt tekemättä, ja mitä on tullut tehtyä, siitä ei tulisi kuin paha olla ja kenties ahdistusta.
Aloittajakaan ei voi tulevasta tietää, kuten ei kukaan muukaan, elämässä voi vielä olla edessä vaikka mitä hyvääkin. Sen verran utelias on hyvä olla, että antaa ajan kulua ja ottaa selvää, mitä kaikkea vielä eteen tuleekaan.

Aloitus vaikuttaa aika lailla masentuneen ihmisen kirjoittamalta, ja masennukseenkin voi saada apua, jos liian pahaksi menee. Apua olisi parempi hakea jo ennen kuin pääsee pahaksi.
Ja aina on joku/joitain, jotka välittävät, synkimmällä hetkellä voi tuntua, ettei heitä ole.

Hyvä tuuri parhaillaan on saada ystäviä kun astuu ulos. Hyttyset partioivat jo ulko-oven takana.
Iso osa niistä ei saa yhtään tankillista täyteen verta.

Kärpäset ja paarmatkin pyrkivät pistoetäisyydelle. Karja on niiden kanssa hätää kärsimässä.

Muistan pikkusanttu-ajan. Lypsäjät määräsivät penskan huitomaan hyönteiset pois, ettei lehmän tarvittisi käyttää häntäänsä lypsyn aikana.

Ei kukaan vielä 20-vuotiaana ole saavuttanut mitään. Tai hyvä jos opiskelupaikan. Joku ammattikoulun käynyt on saavuttanut ehkä työpaikan ja saattaa pystyä jo elättämään itse itsensä. Useimmat eivät sitten koskaan saavuta sen enempää. Poikkeuksellista on, jos on saanut jo kilpailla olympialaisissa ja voittanut kultamitaleja. Näitä ei monta ole.

Ymmärrän miltä susta tuntuu, itse olen ollut myös tuossa iässä yksinäinen, kukaan ei kaivannut, ei pyytänyt mihkään eikä soitellut. Olin aina se joka roikkui jotenkin mukana saamatta mitään huomiota. Nytkin olen yksinäinen, puhelen yksikseni ja olen vain neljän seinän sisällä.

Lopeta se turha näyttely ja katsele vertaisiasi ihmisiä, mene transbaariin, sieltä löytyy sulle ystävii!

Hei,

Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla tärkeä voimavara ja saitkin jo paljon vastauksia. Ohessa tiedoksesi myös matalan kynnyksen auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä.

- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken ja luottamuksellisesti. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Chatteihin ja ryhmiin osallistuminen voi lievittää yksinäisyyden tunnetta.

Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

- MIELI Kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

Kenestä sinä itse välität?

Koko elämä ollut kamppailua tyhjyyden tunteen kanssa. Ikää jo yli 40 eikä se muuksi muutu. Ymmärsin vihdoin elämän tarkoituksen itselläni: Katsoa kauanko jaksan taistella luovuttamatta.

Elin yksinäistä elämää lähes nelikymppiseksi kunnes avioiduin ja sain lapsen. Eipä auttanut. Tyhjyys on sisäänrakennettuna minussa.

Oon 18v turkulainen "nainen" . Haluisitko tutustua? Mulla on jatkuvasti samoi tunteita. Näinkin iso kaupunki että luulis edes joku löytyvän.. Mut ei. En kyl usko et tuntemattomat naurais sulle, jos nauraa nii sit on typerää porukkaa. Koita ottaa riski mennä ulos, vaikka se on vaikeaa. Se voi olla palkitsevaa. Käytkö jossain juttelemassa? Olis varmaan hyvä, kuulostaa tosi rankalta sun tilanne. Voimia kuitenkin!!