PS ja Pride

Helsingissä järjestetään lauantaina perinteinen Pride-kulkue ja puistojuhla. Pride juhlistaa ja puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Viime vuoden Pride-kulkue keräsi noin 100 000 osallistujaa.

Onko PS mukana?
23253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sekä myös muita ihmisoikeuksia. Sekä sebu että Jonathan miehineen ,Sekä salahomot,Jenni Haukio ja Stubb perheineen ovat mukana.

Äänestä
  • Stubilla on tumma vävy.

    Äänestä

Mitään tekemistä Perussuomalaiset RP:n kanssa! Voi olla edustajina, mutta Persut eivät tee tästä mitään numeroa. Nyt eletään 2024 ja tämä asia on jo loppuunkäsitelty.

Äänestä
  • Eli Suomen persnatsit ja kaikenkieltävät ei olleet mukana.

    Äänestä

Eipä näytä päivä paistavan prideläisille.

Äänestä

Kokoomus-orpo oli viime vuonna kovin murheissaan, kun ei ollut kutsuttu pridettämään. Mikäli kutsu on käynyt tänä vuonna, luonnollisesti myös persut ovat mukana yhtenäisessä hallitusrintamassa.

Eikös pride ole ihan hallitusohjelmaan kirjattu juttu? Siitä ei voi väistää.

Äänestä

Tynkkynen on tapahtuman suojelija.

Äänestä

Pride-lippu Presidentinlinnalla ja Mäntyniemessä
Pride-lippu on nostettu salkoon tasavallan presidentin kanslian toimesta. Instituutio kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.

– Tasavallan presidentin kanslia kunnioittaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuutta liputtamalla Presidentinlinnalla ja presidentin virka-asunnolla. Jokaisella on oikeus elää ilman syrjintää, julkaisussa kirjoitetaan.

Äänestä
  • Kiitos, Alex. 🌹❤️🏳️‍🌈

    Äänestä

  • Se on hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kiitos, Alex. 🌹❤️🏳️‍🌈

    Samoin

    Äänestä

  • Pride kulkue juhlistaa tänä vuonna erityisesti C.G.E Mannerheimin uraa itsenäisen Suomen ainoana homokenraalina/marsalkkana ja presidenttinä.

    Marsalkan sauva on todella hyvin ja näkyvästi edustettuna tämän vuoden pride kulkueessa Helsingissä.

    Äänestä

Miksi pitää olla kulkue eikö riitä et ovat omanaittenään yhteiskunnassa! 🤗

Äänestä
  • Siksi että ihmisoikeudet on tärkeitä homoille heteroille sekä toisenvärisille sekä vammaisille. Varsinkin homoviha näkyi selvästi presidentin vaalien alla. Nyt persut on hieman hiljentyneet kun oma homo menee Brysseliin ja hänellä on musta mie se hieman hillitsee kielenkantojaan
    .Ja uusi rohkea homo porukka on kasvamassa eduskunnassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Siksi että ihmisoikeudet on tärkeitä homoille heteroille sekä toisenvärisille sekä vammaisille. Varsinkin homoviha näkyi selvästi presidentin vaalien alla. Nyt persut on hieman hiljentyneet kun oma homo menee Brysseliin ja hänellä on musta mie se hieman hillitsee kielenkantojaan
    .Ja uusi rohkea homo porukka on kasvamassa eduskunnassakin.

    Hyvä näin. Vihdoinkin. Suomen seta perustettu jo 70 luvun alussa.ja vieläkin vihaa löytyy

    Äänestä

  • Niin, miksi perskeput traktorimarsseilee? Olisivat vaan omana ittenään.

    Äänestä

Ei nuo näytä vähemmistössä olevan,koko Helsinki on hinttareita täynnä.

Äänestä

Kulkueessa oli monta tuttua persua.

Äänestä
  • Oli siellä yks munahaukka demareista.

    Äänestä

Pride puolue sdp, entinen työväen puolue, häpeällistä.

Äänestä
  • PS = Suomen kansallissosialistinen työväenpuolue.

    Äänestä

friikkisirkus voisi käydä suojavaatteet päällä katsomassa millaista populaa piakalla marssii 🤣

Äänestä
  • hengitysmaskia unohtamatta , tiedä mitä ilmassa leijuu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingissä järjestetään lauantaina perinteinen Pride-kulkue ja puistojuhla. Pride juhlistaa ja puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Viime vuoden Pride-kulkue keräsi noin 100 000 osallistujaa.

Onko PS mukana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu