Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.
Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).
Sebuille ja muillekin persuille
Anonyymi-ap
6
124
Vastaukset 6
- Anonyymi
Jaa. Että taas kirkon lahkon mielipiteitä
- Anonyymi
Eheytyminen on mahdollista.
- Anonyymi
Persuhomo, tee parannus!
- Anonyymi
Rukoilen Alanin puolesta että hän muuttaa kotiin.
- Anonyymi
Onhan meillä persuilla sentään suvaitsevaisuutta, ainakin yhden homon verran.
- Anonyymi
Kahden
. Pikku Jonathanin. Salahomoja niinkuin muissakin
Vain nämä 2 ovat rohkeita . Ja se on uhkarohkeaa kun persujunteista on kysymys.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1243027Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161071Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63893Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51856- 52819
- 48699
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍79665- 53647
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614