Orpo on kertonut olevansa talousmies, jolla on kaavat ja ratkaisut.
Talouden luvut kertovat ihan toista hänen taidoistaan.
Kovan aherruksen jälkeen hallitus on saanut käännettyä talouskasvun MIINUKSELLE
22
191
Vastaukset
- Anonyymi
Uskoitko?
- Anonyymi
Mikäs kiire tässä on???
""Suomen sijoitus on pudonnut peräti neljä sijaa alaspäin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) yhteistyökumppanin IMD:n tuoreessa kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa, Etla kertoi keskiviikkona""
Jos hallitus kestäisi pystyssä koko vaalikauden, yltäisemme jo tasavertaiseen kamppailuun Albanian kanssa
(elleivät törkeästi väärentäisi lukujaan EU-kiimassa) - Anonyymi
HIENO saavutus, luulee Orpo.
- Anonyymi
Mitä hyvää kokoomus on koskan saanut aikaiseksi Suomen kansalle
Työtäyekeville beronmaksajille
Rikkaille moni miljonääreille kyllä lisää,rahaa mutta sinäkään et ole milkonääri vaan tuölöinen pikku pomo
- Anonyymi
Minusta tuntuu , että ne vie ihan tarkoituksella talouden laskun. Eikö persut joskus sanonut , että vie alas hyvinvointivaltion ja , että EU:sta ero jne. Kyöhien ihmisten tukien leikkaus tarkoittaa lisää työttömiä yritysten konkursseja. Rikkaiden veroale tarkoita lisää nukkuva raha pankkitileillä tai sijoitustileillä. Että talous elpyyis pitäis saa raha rikkailta pois. Kyöhille pitäis saa tukien korotus , että talous alkais elpyy ja raha olis enemmän liikenteessä.
- Anonyymi
Purran rikkaille järkkäämä rahaa liikkuu koko ajan - verottajan ulottumattomiin
veroparatiiseihin !
- Anonyymi
Persut ja kokoomus on Suomen tuho. tämä laivaa mikä viedään ihan tarkoituksella pohjan ei enää nousee jos ei saa hallitusta vaihtoon.
- Anonyymi
Orpo katselee niitä kaavoja nurinkurisesti. Avustajansa olisi pikaisesti syytä kääntää ne kaavat oikeinpäin.
- Anonyymi
Kunnon Kok-koijarin tavoin osaa imuroida yhteisistä varoista itselleen aimo osan...
- Anonyymi
Tuskinpa vain. Tuo suurituloisten veroalennus ja hallituksessa persujen kanssa rimpuilu kertoo, että orpolla on tavallisen työläisvirkamiehen kapea ajattelukyky.
- Anonyymi
Piti tulla 100 000 uutta työllistä vaan todellisuus on päinvastainen.
Tuli 100 000 työtöntä lisää!
Eikä Orpo eikä Purra pistä tikkua ristiin!
Katastrofaalinen mahalasku hallituksen talouspolitiikalle.
Maegamoka ala Purra.
Tyhmä kun on ei tee sille mitään.
Riippuu vain epätoivoisesti salkussaan.- Anonyymi
Hyvinhän rosvous sujuu Koijarien näkökulmasta...
- Anonyymi
Kokoomus on työväen puolue
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen työtätekevälle kansalle
Ei mitään koskaan rosvon nut vaan verorahat rikaille yritykaille
Äänestä sdp jos olet työläinen
Viimeisen vuoden aikana kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka
Myöskään näkymät tulevasta eivät ole häävit. Kasvunäkymä on olematon eikä hallituksen päättämä menoleikkaus- ja veronkorotuspaketti palauta luottamusta. Purra kehuu itseään viestipalvelu X:ssä: Hän tietää tekevänsä oikein.
Kenen kannalta ? Eliitin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on työväen puolue
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen työtätekevälle kansalle
Ei mitään koskaan rosvon nut vaan verorahat rikaille yritykaille
Äänestä sdp jos olet työläinen
Viimeisen vuoden aikana kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka
Myöskään näkymät tulevasta eivät ole häävit. Kasvunäkymä on olematon eikä hallituksen päättämä menoleikkaus- ja veronkorotuspaketti palauta luottamusta. Purra kehuu itseään viestipalvelu X:ssä: Hän tietää tekevänsä oikein.
Kenen kannalta ? Eliitin ?Eliitti ei varmaan tarvi Kokoomusta, mutta hyvähän se on olla palvelija käytössä.
Äänestäjät ovat kunnan ja valtion virkamiehiä, jotain teollisuuden toimihenkilöitä ja sitten yrittäjä-keinottelijoita. Ja toki muutama höyrähtänyt duunarikin, joka kuvittelee hyötyvänsä fiksumpiensa seurasta :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eliitti ei varmaan tarvi Kokoomusta, mutta hyvähän se on olla palvelija käytössä.
Äänestäjät ovat kunnan ja valtion virkamiehiä, jotain teollisuuden toimihenkilöitä ja sitten yrittäjä-keinottelijoita. Ja toki muutama höyrähtänyt duunarikin, joka kuvittelee hyötyvänsä fiksumpiensa seurasta :)Kaikkein rikkaimmat ei kokoomusta tarvitse, mutta auttaahan kokoomus
niitäkin vähän politiikallaan.
- Anonyymi
Orpolle kelpaisi kaveriksi vaikka Himler puhumattakaan Hitleristä kunhan on saanut tuon Pääministerin mestan. On tuo niin noloo että historiassa asia muistetaan lähes Mannerheimin kosiskelusta Hitlerin suuntaan Rytin ohi!
- Anonyymi
Mitä tietää taloudesta henkilö, joka ei osaa edes puhua siitä ?
Mielikuvia joutuu käyttämään: Velkalaiva ja Iso kuva jne.- Anonyymi
Osaa hän myös sanoa: "Tämä on pakko tehdä", muttei osaa perustella miksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaa hän myös sanoa: "Tämä on pakko tehdä", muttei osaa perustella miksi.
No siksi, koska "se on kirjattu hallitusohjelmaan" 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaa hän myös sanoa: "Tämä on pakko tehdä", muttei osaa perustella miksi.
On näes pakkoliike. Ei sen kummempaa. Sama kuin Purralla. On pakko on pakko on pakko on pakko..........
- Anonyymi
Jos ette usko alan pureskella leukaperiäni ja kimittää.
- Anonyymi
Siis pureskella poskiaan, tarkoittanet, leukaa kun ei näy olevan...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404295
- 1251681
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.711497Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831422Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181304Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie511207Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791141- 301126
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601091- 661083