Miehenä välillä ihmetellyt naisten yleistä taipumusta tyytyä mieheen, jolle kerran sattui kelpaamaan. Vaikka yhteiselämä ei olisi reilua, tasapuolista ja arvostavaa. Vaikka näkisi toisen käyttävän taloudellisesti hyväksi, ja olevan tekemättä mitään itse asioiden parantamiseksi. Vaikka se toinen ei kohtelisi arvostavasti ja painaisi naisen itsetuntoa alas. Miksi tyytyä, jos voi pistää kutaleen pihalle?
Onko kyse itsetunnosta ja pelosta ettei löydä toista jolle kelpaisi?
Yhden jos toisenkin tällaisen tapauksen tähän ikään nähnyt ja useammasta jo kuullut. Nainen itse harvoin siitä kertoo, mutta korvat ja silmät kun on...
Onko kyse itsetunnosta ja pelosta ettei löydä toista jolle kelpaisi?
Yhden jos toisenkin tällaisen tapauksen tähän ikään nähnyt ja useammasta jo kuullut. Nainen itse harvoin siitä kertoo, mutta korvat ja silmät kun on...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minulla on kyllä sama kokemus miehistä, että tuntuvat tyytyvän vaan "johonkin". Kunhan on vaan joku. Sitten muutaman vuoden päästä valitetaan kuinka akka ei anna jne.
Maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisiä. Kaikissa on omat huonot puolet. En tiedä miksi vielä olen tässä. Jotain hyvääkin täytyy siis olla.
Näkökulma tuokin. Ihmettelen vain paria tuntemaani naista erityisesti. Toinen on sanonut miestään pariin otteeseen paskaksi ja toivovansa parempaa suhdetta ja aitoa arvostusta ihmisenä. Silti roikkuu entisessä, ja alistuu kohtaloonsa kontrolloituna välineenä.
Toinen nainen taas ei puhu, mutta toisen käden tietona on jotenkin saman oloinen tilanne. Hyväksikäytetty elättäjä, joka tyytyy kun kerran tuolle kelpasi. Miksi ihmeessä itsenäinen nainen ajautuu sellaiseen tilaan? Itsetunnon ongelmia, ei arvosta itseään tarpeeksi vai pelkoa yksinjäämisestä?
En osaa selittää miksi jän tähän. Kai suurin syy on lapset. Vaan nyt huomaan että nekin ottaa mallia isästään. En tiedä mitä tehdä. Olen elänyt lapsuuden jossa vaihtuva vanhempi, en halua samaa omilleni.
Jäin rakkaudettomaan traumakemiasuhteeseen joskus lasten takia. Tiesin että on haastavaa pyörittää yksin perhettä, kun eroaa. Menin aika hajalle siinä, kun luovuin omista tarpeistani. Olisi kannattanut lähteä aiemmin, on mun mielipide nyt. Tsemppiä paljon sinulle!
Samantapainen tilanne itsellä. Rakkaudesta ei enää tietoakaan, vain yhteiset lapset pitävät saman katon alla. Puhuttu ja yhdessä näin päätetty. Mutta itse en jaksa enää kuin puoli vuotta, sitten lähden. Elämä menee muuten ohi ja vuodet vain vierii. Mieheltä tämä.
Miehenä todettua ja omaa lapsuuttani muistellen, tietyn ikäisenä isä on se jota ihannoidaan, mutta teini-iässä, kun oppii ajattelemaan enemmän omalla päällään, oppii erottamaan hyvän pahasta ja jos perheessä on selkeä ero isän ja äidin välillä, valitsee ajatusmaailmaltaan mielummin sen hyvän kuin pahan?
Toki itsellä oli veli, joka tuntui pitävän isääni parempana? Minä nuorempana opin olemaan heikomman puolella (pikkuveli). Arvostin äitiäni enemmän, molemmat jo kuolleet. Isoveli samaistui, ehkä isääni enemmän siksi, että pyrki ottamaan roolia perheen sisällä enemmän?
Tämän totesin, kun isämme kuoli, meillä oli aika erilaiset mielikuvat isästämme, kun hänestä toimme mielipiteen julki papille. Minä näin enemmän isässämme niitä huonoja puolia, kun veli näki vain hyviä puolia. Isämme hallitsi pelottelun ja uhkailun. Äitimmekin toi julki isämme kuoltua, että oli narsistinen luonne (pelottava) monella tapaa.
Osaan olla asioista eri mieltä ja perustellakin niitä. Naisetkin osaa esittää muuta kuin ovat, siten liitot, jotka sovitaan pikaisesti, monesti toisia kovin hyvin tuntematta, tuo niitä yllätyksiä, joita kadutaan sitten jälkeenpäin. Monesti molemmat vetää jotain parempaa roolia itsestä ja lopuksi petytään, kun tulee se todellinen luonne esille?
Tästä sen taas huomaa, että ihmisiä on monenlaisia, naisiakin. Yksi syyttää, että naiset aina tyytyvät ja toinen, että naisille ei kelpaa mikään. 🙂
Joskus tuntuu ettei kelpaa, vaikka olisi kuinka fiksu, välittävä, puhuva, huomioiva ja ok näköinen mies.
Vaativa ei pidä olla ainakaan ulkonäön suhteen. Se on vain käärekuori, sisin siellä ratkaisee. Nuo kaksi esimerkin naista ovat erilaisia, mutta tietyltä osin samanlaisia.
Niin kaikki naisetkaan eivät ole fiksuja, välittäviä, puhuvia, huomiovia jne. Kaikki naiset eivät ole noita, eivätkä arvosta noita, kuten eivät kaikki miehetkään.
Sitten tietysti kannattaa pitää mielessä, että toisinaan niistä muiden puolisoista kuulee vsin huonoja juttuja ja valitusta, vaikka hyviäkin asioita olisi olemassa. Ystävyyssuhteetkin muodostuvat helposti tietynlaisiksi ja joku yksilö voi noissa asioissa olla pelkkä "höyryventtiili", joka ei koskaan kuule sitä posia. Silloin voi tulla tunne, että hittoako sä siinä suhteessa olet.
Kyllä mäkin tunnen paljon ihmisiä, naisia ja miehiä, joista joskus miettii, että miksi pysyt siinä. Parisuhteet ovat usein siitä jänniä, että niissä on niin paljon muutakin, joita lasketaan sinne plussiin ja miinuksiin. Pelkkä yhteinen historia voi olla plussaa. Eroaminen on usein vaivalloista ja joskus pelottavaakin. Monesti tarvitaan jokin riittävän iso miinus kimmokeeksi lähteä tai riittävän iso plussa jossainn muualla, vaikkapa uusi työ toisella paikkakunnalla tmv. Ihmisen psyyke on monimutkainen.
"Onko kyse itsetunnosta ja pelosta ettei löydä toista jolle kelpaisi?"
Ei se ole välttämättä mikään perusteeton pelko, se on ainakin oman kokemukseni mukaan ihan realismia. Eli vaakakupissa on sellainen miessuhde kuin on vs. tulevaisuus hulluna kissanaisena. Jotkut kyllä vallitsee mieluummin ne kissat.
Vaatii eräänlaista itsekkyyttä, jos sellaisesta joten kuten sujuvasta suhteesta "heittää" onnettoman miehen ulos. Naisilla on se hoiva- ja säälivietti, monilla voimakas. Kiintyvät siihen surkeaan, väkivaltaiseen ja muutenkin ei niin hyvään mieheen liikaa?
On miehissä ja naisissa eroja ja yhtäläisyyksiä, siihen en kuitenkaan usko, että olisi muitakin sukupuolia, vaikka joillekin sellainen on saatu uskoteltua tosiasiaksi!
Asiat on monesti melko monimutkaisia. Jos on ollut toisen kanssa pidempään kuin elänyt yksin koskaan, on paljon asioita, joista ei tiedä yksin mitään.
Näin se on. Kun tottuu johonkin elämään, on vaikea niin sanotusti haastaa sitä.
Mutta huonossa parisuhteessa ei kenenkään pitäisi elämäänsä tuhlata? Lapset, jos niitä on ovat hidaste. Mutta eivät este.
NÄMÄ ASIAT EIVÄT ole helppoja ratkaista ja hoitaa.
Niin, asiat on tosiaan monimutkaisia. Ja todellisuudessa kahden ihmisen välistä suhdetta ei voi tietää ja ymmärtää kukaan muu kuin siinä suhteessa olevat.
Kyllä varmaan yleisenä vinkkinä voisi sanoa että kannattaa jättää toisten suhteet heidän välisiksi asioiksi ja unohtaa ne toisen ja kolmannen asteen juorut ja keskittyä ihan omaan itseensä ja miettiä mikä meni pieleen! Ja pielessähän ne asiat on jos joutuu toisten suhteita miettimään.
Jos toinen saa itselle koko ajan sellaisen olon ettei minusta ole mihinkään. Pitää vaan olla tyytyväinen kun joku huolinut. Kohdellaan kuin itsestään selvyyttä. Siitä on hankala itsensä repäistä irti. Eipähän se muillakaan kummempaa ole. Montakin tapausta nähnyt että tullut joku käänteentekevä juttu joka antanut sen voiman. Joko rakastuminen toiseen tai vakituinen työsuhde yms. Josta saanut tarpeeksi itseluottamusta lähteä. Kaikille ei sitä ikinä tule.
Vaikeahan sitä on sellaiseenkaan tyytyä, jolle ei itse kelpaa.
Itse myös liian kauan katselin ja siedin kaikkea. Tiesin toki ettei muutu siitä ainakaan parempaan suuntaan.
Tein sen siksi ettei päästä sanomaan että liian helposti luovutin.
Näinkin sanotaan naisesta joka sitten ajattelee sitten sitä omaa parastaan, vaikka kuinka pxxxx suhde.
No enpä jäänyt säälipisteitä odottamaan, saati jakamaan.
Pistin vahingon kiertämään ja kyllä se onkin kiertänyt 😁
Tästä jo aikaa eikä vieläkään kiirettä uuteen suhteeseen.
En tarvitse täydellistä, kunhan on sellainen joka tekee minut onnelliseksi. Jonka kanssa olen samalla aaltopituudella ( ja tähän sisältyy sitten kaikki, huomioiminen arvostus jne) ihan joka ikinen päivä.
Siihen asti odotan.
Osaan olla toki myös yksin. Mies ei ole minulle mikään välttämättömyys jota ilman en ole elossa.