Asiantuntijoiden mukaan maailman on syytä alkaa valmistautua Donald Trumpin toiseen presidenttikauteen. Bidenin epäonnistuminen Donald Trumpia vastaan oli ratkaiseva ensi marraskuussa pidettävien presidentinvaalien tuloksen kannalta.
Biden on ulkona, ei äänestäjät tohdi ikälopulle ääntään antaa, sikäli monikossa "ikäloppu" kun ei kunto ole enää kohdallaan, toisin kuin Trumpilla. Vaikka Trump myös ikälisillä jo, mutta päällisin puolin näyttää hyvänvoipalta.
Meilläkin tulee muutoksia, enää ei punaiset lakkoile isänmaata vastaan, ei istu kapinalliset kaduilla. Vapaus säilyy muttei saa noin ylittää muiden haitaksi.
Jossain päin maailmaa tuollasista tempuista mitä vihreät ja vasemmsito tekee saa jotkut kuolemantuomion, joka varmaan heillä paikallaan, joilla yhteiskunta rauhaan tuovat säröjä. Ei meidänkään tule sallia kuin tiettyyn rajaan asti, jonka jo ylittäneet.
Suomi on hyvämaa, ei tule tuollaisten häiriköiden sallia liikaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kommunistit litsoo epäsopua häiriöillään, nyt saaneet liikaa valtuuksia.
Litsoo, litsoo, mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?
lietsoo
Trump voi tehokaskin kommunistien kitkijä. Meillä maa paranee huomattavasti.
Mutta persutrolli, mites kommunistit liittyy palstan aiheeseen?
Lakkolaiset!
Jaahas, taas "vasemmsito" tänään, huomenna varmaan Vasemsmito! Khihi buaah!
Seuraavan kerran kadulla istujia ei enää kohdella silkkihansikkain. Pamppua ja kaasua kyllä löytyy.
Naitavia tyttöjä. Heillä ei vissiin seksi toimi, kettupojat toisiaan kyttää.
Tytötkin näkyy toiaan pussaavan. HIV iä ja sukupuolitauteja tuossa porukassa.
Jaa'a, tänään se on taas vasemmsito, mikähän mahtaa olla huomenna?
Trumpia persutrolli kehuu, ja haukkuu Bidenia, mutta ei tällä trumpilla ole mielenterveys kohdallaan, mutta sehän onkin jenkkien oma persu!