Mistä johtuu virolaisten outo pelko?

Anonyymi-ap

Virolaisten on vaikea tunnustaa omaa virhettä. Sen sijaan keksitään naurettavia tekosyitä ja usein syytetään muita.

Vastuuasioissa mielellään sysätåän pallo muille. Pelätåän tilannetta, jossa on riskiä.

Estonian onnettomuus on hyvä esimerkki virolaisten pelosta toimia tilanteessa, jossa asiat ovat huonosti: Vaietaan, mennään piiloon, pelätään kertoa ikäviä uutisia. Estonialta hengisså selvinneet matkustajat kertoivat, ettei laivan henkilökunta toiminut hätätilanteessa. Ohjeita ei kuulutettu. Laiva ilmoitti hädästä muille vasta siinä tilanteessa, jossa laiva oli pimeänä ja jo aivan kallellaan.

Duunareilla työkalut putoavat ja työ seisahtuu, jos jotain yllättävää tulee eteen. Esimiehelle ei ilmoiteta mitään vaan tämä löytää virolaisduunarit istuskelemasta. Virolaiset vaativatkin jatkuvaa holhoamista.

Työelämässä olen itsekin huomannut tämän kulttuurieron.

Mistähån tämä virolaisten erilaisuus johtuu?

2

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ammattilaisena voin kommentoida hieman aiheeseen. Aihetta voidaan lähestyä ihmisen psykologian kautta. Henkilö, joka lapsuudessa on saanut osakseen kaltoinkohtelua ja vähättelyä, ilmentää aikuisena monesti psykopaattisia piirteitä. Tämä ei tarkoita että henkilö on psykopaatti, vaan hän ainoastaan ilmentää lapsellista haluaan olla aina oikeassa. Tällä kompensoidaan lapsena aiheutuneita traumoja. Kyse on siis korostuneesta yliminästä, joka ei perustu todellisuuteen, vaan henkilö koettaa kompensoida omaa mitättömyyttään olemalla jotakin mitä hän ei ole.

      Miten tämä sitten liittyy virolaisiin? Samaa psykologista mekanismia voidaan soveltaa myös kansakunnan tasolla. Virolaisilla on kansana edellä kuvattuja traumoja, joka korostaa heidän yliminäänsä suomalaisten mielestä jopa naurettavalla tavalla. Virolaisia on vähätelty kautta historian kaikkien ympäröivien kansojen toimesta. Lisäksi kommunismin aikana he ovat oppineet peittelemään ja selittelemään heille epäedullisia asioita. TKansallisten traumojen vaikutukset voivat kestää sukupolvien ajan. Aiheesta voisi luennoida tuntikausia.

    • Anonyymi

      Vanhempi sukupolvi on oppinut pelkäämään Siperiaan viemistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe