Senssun vaatimattomuuskoulutusta kakaroille

Varallisuudesta riippumatta seitsemän jahdin ja huvilan sensei kasvattaa läheiskasvattajana pentujaan ja opettaa ylimielisille ahneille riiviöille aitoa suomalaista alemmuutta ja vaatimattomuutta. Metodeina käytetään myös Hua Hinin miehen "paha poliisi" menetelmää, jossa isä pelottelee pentuja ja uhkailee niitä väkivallalla ja taivahan valtojen kostolla, taivaspaikan menettämisellä ja helvettiin joutumisella.

Äiti paijaa sitten kauhun vallassa olevia traumatisoituneita kakaroita ja antaa niille Buranaa ja laittaa Bepanthenia kun vyön jäljet kirveltää takamusta. Isä katsoo uhkaavasti läheltä kasvattaen ja murisee että "laitappas vielä kerran kakara kaksi sokeripalaa teehen niin huomista ei tule..."

Näin lapsista kasvaa vaatimattomia ja nuhteettomia kansaneläkelaitoksen asiakkaita. Kun kakarat näin sitten ovat valaistuneet, niin isä laittaa reppuun itselleen voikkoleipiä ja pontikkaa ja sanoo kakaroille että "Nyt metsään te pakanalliset sikiöt... Isänne opettaa teille arvomaailmaa!" Samalla hän tehostaa sanomaansa heiluttamalla suurta puukkoa kädessään.
Syvällä metsässä Papa Pasanen istahtaa kannon nokkaan ja päästää pierun, pakottaen lapset sitä nuuhkimaan. "Siitä saatte voimia", toteaa Papa.

Kaivaa tinapaperista kuolaavien lasten nenän edessä voileivät esiin ja ahmii niitä pitäen ääntä "mummumummummumm..." Lapsien oppiessa nöyryyttä ettei se leipä puissa kasva. Sitten Pasanen pakottaa lapset puuhun katsomaan että onko siellä leipää vai eikö ole. Seuraava ohjelmanumero on kun Pasanen määrää rakentamaan itselleen suojan, koska sade on tulossa. Lämpimässä havumajassa Pasanen ottaa pirtupullon esiin, itkee ja nauraa sille kuinka mahtavaa on olla kasvattaja.
Viikon päästä kotiin saapuu aitoa vaatimattomuutta ja isän rakkautta oppineet lapset. Isä hieman tukistaa äitiä kaulasta kaksin käsin udelleen että onko naapurin Usko ollut selässä vai kuka?
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinähän sitä, kyrvånsyylittåjållå ihmettelemistä. Saa keskustella itsensä kanssa.

Äänestä

Tuo kaunis tarina ei liene kaukana totuudesta? On sellaisia ajatuksia "kakaroista" esittänyt tuo huihain naistennaurattaja, että nykymaailmassa lastensuojelu ei päästäisi häntä sataa metriä lähemmäs kenenkään lapsia. Silloin sai vain yksinkertaisesti lähdöt himasta ja laittoi senkin lasten syyksi.

Äänestä

Siinä on aikamoinen ristiriita haaveiden ja puheiden välillä.
Haaveilee merenrantahuviloista joissa miljoonajahdit jokaisessa laiturissa, savusaunat on Phuketissa, uimahyppytorneja löytyy vaimolle, moottoripyöriä on vaikka muille jakaa vaimokin oli jo valmiiksi upporikas hammaslääkäriklinikan omistaja, sikarit palaa ja kuksassa on jalojuomaa, käy leimaamassa passit Espanjassa "henkilökohtaisista syistä" ja karautti tyttärelle Phuketista vanhan jahdin Hesaan leluksi ja osti uuden. Sisäfileitä grillaillaan ja tartar-pihvejä naatiskellaan maailman parhaissa ravintoloissa.

Tältä pohjalta kuulostaa oudolta ettei kyseinen Herra arvosta laisinkaan rahaa, vaan korostaa vaatimattomuutta ja sitä ettei lapsia saa missään nimessä viedä mihinkään ulkomaille matkoille vaan tulee opettaa heille vaatimattomuutta kotimaan metsän siimeksessä, eikä heille saa antaa mitään eikä auttaa mitenkään, vaan heidän pitää oppia itse että elämä on todella rankkaa ja ikävää.

Näiden täysin vastakkaisten ajatusten kanssa hän yksin nöhjöttää vuokramökissä rahatonna varatonna eikä tee yhtään mitään, ei käy yhtään missään eikä omista mitään.

Nyt pitäisi Pasasen valita, menestystarina työelämässä ökyvarallisuuksineen mahtipontisissa puitteissa, vaiko vaatimaton vaatimattomuus haljennut kuksa kourassa? Kumpi kuvastaa todellista elämääsi?

Äänestä
  • Tältä pohjalta ..... Tältä pohjalta kuulostaa oudolta ettei kyseinen Herra arvosta laisinkaan rahaa, vaan korostaa vaatimattomuutta ja sitä ettei lapsia saa missään nimessä viedä mihinkään ulkomaille matkoille vaan tulee opettaa heille vaatimattomuutta kotimaan metsän siimeksessä, eikä heille saa antaa mitään eikä auttaa mitenkään, vaan heidän pitää oppia itse että elämä on todella rankkaa ja ikävää.

    Niin miksi korealaisia ei voi viedä ilmastoidusta olosuhteesta vaatimattomampaan, ei edes ulkomaille suomeen?

    Metsän siimeksessä tuut tuut vaatimattomasti?

    Miksi olisi rankkaa esimerkiksi kesälomalla mökkeily mummun ja vaarin mökillä, siellähän on hyttysiäkin, jopa voi olla kyykäärmeitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varallisuudesta riippumatta seitsemän jahdin ja huvilan sensei kasvattaa läheiskasvattajana pentujaan ja opettaa ylimielisille ahneille riiviöille aitoa suomalaista alemmuutta ja vaatimattomuutta. Metodeina käytetään myös Hua Hinin miehen "paha poliisi" menetelmää, jossa isä pelottelee pentuja ja uhkailee niitä väkivallalla ja taivahan valtojen kostolla, taivaspaikan menettämisellä ja helvettiin joutumisella.

Äiti paijaa sitten kauhun vallassa olevia traumatisoituneita kakaroita ja antaa niille Buranaa ja laittaa Bepanthenia kun vyön jäljet kirveltää takamusta. Isä katsoo uhkaavasti läheltä kasvattaen ja murisee että "laitappas vielä kerran kakara kaksi sokeripalaa teehen niin huomista ei tule..."

Näin lapsista kasvaa vaatimattomia ja nuhteettomia kansaneläkelaitoksen asiakkaita. Kun kakarat näin sitten ovat valaistuneet, niin isä laittaa reppuun itselleen voikkoleipiä ja pontikkaa ja sanoo kakaroille että "Nyt metsään te pakanalliset sikiöt... Isänne opettaa teille arvomaailmaa!" Samalla hän tehostaa sanomaansa heiluttamalla suurta puukkoa kädessään.
Syvällä metsässä Papa Pasanen istahtaa kannon nokkaan ja päästää pierun, pakottaen lapset sitä nuuhkimaan. "Siitä saatte voimia", toteaa Papa.

Kaivaa tinapaperista kuolaavien lasten nenän edessä voileivät esiin ja ahmii niitä pitäen ääntä "mummumummummumm..." Lapsien oppiessa nöyryyttä ettei se leipä puissa kasva. Sitten Pasanen pakottaa lapset puuhun katsomaan että onko siellä leipää vai eikö ole. Seuraava ohjelmanumero on kun Pasanen määrää rakentamaan itselleen suojan, koska sade on tulossa. Lämpimässä havumajassa Pasanen ottaa pirtupullon esiin, itkee ja nauraa sille kuinka mahtavaa on olla kasvattaja.
Viikon päästä kotiin saapuu aitoa vaatimattomuutta ja isän rakkautta oppineet lapset. Isä hieman tukistaa äitiä kaulasta kaksin käsin udelleen että onko naapurin Usko ollut selässä vai kuka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu