Viisauden on uskottu olevat pylväiden takana.

"Suomalaisen päättäjän tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän turvallisuudesta. Tämän tärkeämpää tehtävää meillä ei ole."
Näin on lausunut entinen perussuomalainen Vornanen tänään. Ei omena kauaksi puusta putoa vaikka puu sen hylkää.
Kyllä on huomattu mikä on nykyiselle hallitukselle tärkeintä, ei ainakaan kansa eikä työtä tekevät ihmiset.
Tärkeintä on" huolehtia suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän turvallisuudesta".
Miksi politiikkojen pitää valehdella ennen vaaleja, aina luvataan 10 hyvää ja viisi vielä parempaa juuri kansalaisille, äänestäjille. Paskasakkia kaikki.
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ketkään eivät ole niin rankasti valehdelleet päin naamaa äänestäjilleen
kuin Purra ja Orpo.

Äänestä

"Viisaus on kykyä käyttää tietoa ja kokemusta hyvien päätösten ja arviointien tekemiseksi.
Viisaus muodostuu monipuolisten elämänkokemusten myötä ja on arvostettua syvällistä tietämystä, jota katsotaan olevan vain harvoilla.

Psykologisessa tutkimuksessa viisaus on esimerkiksi usein määritelty kyvyksi tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka pitkällä aikavälillä tuottavat "yhteisesti hyvän" lopputuloksen. Viisauteen eri näkökulmissa liitettyjä ominaisuuksia ovat myös esimerkiksi oikeudenmukaisuus, elämäntuntemus ja -kokemus, itseymmärrys, prososiaalisuus, tilannesidonnaisuus ja myötätunto."

Kaikki ylläoleva hyvä puuttuu hallitukselta.

Äänestä
  • Ei yhtä qwarttaalia pitemmälle ajattelussa kykenemätön voikaan pystyä parempaan.

    Äänestä

"Viisauden olennainen tunnusmerkki on yhteisen hyvän tavoittelu.
Viisauden tulee siten näkyä toiminnan tasolla.
Omalta kannalta hyvän ratkaisun pitäisi olla myös muiden henkilöiden kannalta hyvä, joten pelkästään oman edun tavoittelussa onnistunut ei ole viisas."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Suomalaisen päättäjän tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän turvallisuudesta. Tämän tärkeämpää tehtävää meillä ei ole."
Näin on lausunut entinen perussuomalainen Vornanen tänään. Ei omena kauaksi puusta putoa vaikka puu sen hylkää.
Kyllä on huomattu mikä on nykyiselle hallitukselle tärkeintä, ei ainakaan kansa eikä työtä tekevät ihmiset.
Tärkeintä on" huolehtia suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän turvallisuudesta".
Miksi politiikkojen pitää valehdella ennen vaaleja, aina luvataan 10 hyvää ja viisi vielä parempaa juuri kansalaisille, äänestäjille. Paskasakkia kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu