Fossiilit tulvan tulosta

Anonyymi-ap

Tiede on todistanut fossiilien syntyneen tulvan tuloksena. Ateistit valehtelevat miljoonista vuosista.

Matti Leisola kirjoitti, ettei iänmäärityksissä ole systemaattista virhettä ja ne menetelmät antavat tarkkoja tuloksia, mutta yksittäiset poikkeamat osoittavat niiden olevan perustavalla tavalla virheellisiä.

Iänmäärityksiin ei voida luottaa, mutta Raamattuun voidaan. Kuusituhatta vuotta on luotettava tieto elämän iäksi maassa, joka pysyy paikallaan ja jota taivas kantena peittää.

20

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä taas yksi ihmispolo joka on tehnyt typeryydestään hyveen ja tietämättömyydestä tavoittelemisen arvoisen olotilan.

      • Anonyymi

        Edelleen sama trolli, joka yrittää tehdä kretuista naurettavia. Aivan kuin se olisi tarpeen.

    • Anonyymi

      Seurataanpas tätä kreationistien logiikkaa:
      1. Fossiilit syntyivät vedenpaisumuksessa eli edustavat juuri ennen tulvaa eläneitä lajieja.
      2. Nooa otti Raamatun mukaan kaikkia ilmaa hengittäviä eläimiä vähintään kaksi kappaletta
      3. Yli 90% koskaan maapallolla eläneistä eläimistä on kuollut sukupuuttoon ja löytyy vain fossiileina

      => Noon arkissa oli yli 10x nynykuinen lajimäärä mukaanlukien n. 1000 dinosauruslajia, kymmeniä norsueläimiä, nykylajistoon verrattuna moninkertainen määrä kissapetoja jne.

      • Anonyymi

        Älähän nyt.
        Jotkut nuoren maan kreationistit väittävät arkissa olleen vain muutamia dinosauruksia, josta lajiutui koko kirjo ja kuolivat sukupuuttoon. Ja Nooan tulva tapahtui noin 4500 vuotta sitten, jonka jälkeen kaikki tämä tapahtui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tuo "fossiilit syntyivät tulvassa tarkoita, että aivan kaikki dinosauruslajit olivat elossa kun tulva tuli? Ja jos vedenpaisumuksen jälkeen ei fossiileja syntynyt, niin eihän kukaan tiedä mitä uusia lajeja syntyi ja kuoli tulvan jälkeen, koska niistä ei ole jäljellä fossiileja.

        Kyllä. Entä sitten? Tämä nyt vaan on tieteellisesti todistettua.

    • Anonyymi

      Vaikka avaus on trollausta, niin Leisola on noin saattanut lahkolleen kirjoittaa. Siellä kun tuskin kukaan pystyisi tarttumaan tuohon kirjoituksen sisältämään ristiriitaan.

      • Anonyymi

        Totta. Evoluution ihmemaassa.

        Ei kommentoinut lainkaan, kun huomautin häntä.

    • Anonyymi

      " Kuusituhatta vuotta on luotettava tieto elämän iäksi maassa, joka pysyy paikallaan ja jota taivas kantena peittää."

      Tämä on muuten huvittavaa että raamatussa ei sanota mitään tuosta iästä. Ja silti nämä kretut ovat niin kovasti meuhkaamassa siitä. :D

      • Anonyymi

        Voidaan laskea aika Aatamista Jeesukseen parinsadan vuoden tarkkuudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaan laskea aika Aatamista Jeesukseen parinsadan vuoden tarkkuudella.

        Mutta eihän se silti ole sama aika mitä elämä on ollut olemassa. Ja edelleenkään raamtussa ei manita mitään tuosta iästä, se on ihan teidän väärä uskoisten oman mielikuvituksen tuottetta, ja saatanasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän se silti ole sama aika mitä elämä on ollut olemassa. Ja edelleenkään raamtussa ei manita mitään tuosta iästä, se on ihan teidän väärä uskoisten oman mielikuvituksen tuottetta, ja saatanasta.

        On se sama aika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän se silti ole sama aika mitä elämä on ollut olemassa. Ja edelleenkään raamtussa ei manita mitään tuosta iästä, se on ihan teidän väärä uskoisten oman mielikuvituksen tuottetta, ja saatanasta.

        "Mutta eihän se silti ole sama aika mitä elämä on ollut olemassa."

        Ei niin.

        "Ja edelleenkään raamtussa ei manita mitään tuosta iästä,"

        Aivan, Raamattu kuvaa pronssikautisten taikauskoisten ihmisten näkemystä maailmasta, eikä sitä, millainen maailma oikeasti on. Ja Raamatun antamien tietojen pohjalla sen kuvaavan maailman iäksi voi laskea noin 5000-7000 vuotta.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Mikä Raamatun maailmankuvasta on virheellistä?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Mutta eihän se silti ole sama aika mitä elämä on ollut olemassa."

        Ei niin.

        "Ja edelleenkään raamtussa ei manita mitään tuosta iästä,"

        Aivan, Raamattu kuvaa pronssikautisten taikauskoisten ihmisten näkemystä maailmasta, eikä sitä, millainen maailma oikeasti on. Ja Raamatun antamien tietojen pohjalla sen kuvaavan maailman iäksi voi laskea noin 5000-7000 vuotta.

        Sikäli Raamattu on hassu "pronssikautinen" myytti, että Raamatun kirjoittajat olivat unohtaneet, että pronssikautta oli ollut edes olemassa. Raamatun tarinat (tai ne versiot niistä jotka hyväksyttiin Tanakin kaanoniin) ovat niin myöhäistä tuotantoa, että rautakautta edeltänyttä pronssin ja kuparin käyttöä raudan asemesta ei enää muistettu.

        Esimerkiksi Genesistä vanhemmassa Ilias-eepoksessa pronssi- tai kuparilausi muistettiin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tämä todistaa vääjäämättömästi, että tutkimattomia ovat Herran tiet. Tai sitten...

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Ja kuten tunnettua ainoa selitys minkä kreationismi pystyy antamaan millekkään elollisen luonnon ilmiölle on juuri tuo "tutkimattomia ovat Herran tiet". Ja joka kerta, kun kreationisti ei osaa vastata johonkin kysymykseen, hän tulee todistaneeksi kreationistien perusmantran: herran tiet ovat totisesti tutkimattomia ja käsittämättömiä! Ainakin kretionistille käsittämättömiä.

        Tutkimattomia ovat Herran tuomiot ja käsittämättömiä hänen tiensä.

        Totisesti sinä olet salattu sinä Israelin Jumala!

        Se, mikä on ilmoitettu, on ihmisten; se, mikä on salassa, on Jumalan.

        Evankeliumi on hullutus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3774
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3169
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2375
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      1990
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1642
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1621
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe