Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroavansa kirkosta tänä vuonna. Monet hänen ystäväpiirissään ovat jo eronneet kirkosta samasta syystä.
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b7946a8-4200-452e-874a-aa494440f307
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
543
1772
Vastaukset
Päivi haastoi oman seurakuntansa oikeuteen viime vuonna. Hän on jonkinlainen hullu tuossa homovihassaan.
- Anonyymi
Entäs ex-uskovan uskova-, Raamattu- ja Jumala-viha? Hulluutta nekin?
- Anonyymi
Niin on. Ihan seko mummo. Toivonpa että lapsenlapsista joku on sateenkaari väkeä. Mihin asentoon kurtut sitten asettuu suupielessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Ihan seko mummo. Toivonpa että lapsenlapsista joku on sateenkaari väkeä. Mihin asentoon kurtut sitten asettuu suupielessä?
Hänellä on myös sateenkaariystäviä. 😆
- Anonyymi
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .Opettelitsit edes kirjoittamaan oikein, jos välttämättä haluat esittää noita vihapuheitasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on myös sateenkaariystäviä. 😆
Omasta mielestään ehkä. Kumma kun kukaan sateenkaari-ihmisistä ei sano olevansa hänen ystävä.
- Anonyymi
oli jo aikakin vanha haaska
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettelitsit edes kirjoittamaan oikein, jos välttämättä haluat esittää noita vihapuheitasi.
Mitä et kyseisestä tekstistä ymmärtänyt?
- Anonyymi
Ihan niin si tuota käyttäytymistä voi terveeksi edes sanoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Niin, jokainenhan saa ihan itse päättää, miten tekee.
Eipä se muille kuulu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä et kyseisestä tekstistä ymmärtänyt?
Missä hän niin sanoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä et kyseisestä tekstistä ymmärtänyt?
Kaunasi ja typeryytesi tuli selvääkin selvemmäksi huonosta ulosannistasi johtuen ja siitä huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jokainenhan saa ihan itse päättää, miten tekee.
Eipä se muille kuulu.Seuraukset toki kuuluu jos sellaisia tulee.
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Vaikka tuntee Raamatun, niin hän on sitä vääristänyt. Ja juuri samalla lailla kuin Leo Meller.
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on myös sateenkaariystäviä. 😆
Vaikea uskoa. Kuka sateenkaaren ihminen haluaa olla Päivin ystävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettelitsit edes kirjoittamaan oikein, jos välttämättä haluat esittää noita vihapuheitasi.
Ei ole vihapuheita. Kirjoittaa osaan ihan oikein, vaan minulla on vieraan maan korjaus ohjelma aina välillä päällä, ja vaikka miten katsoo , niin se muuttaa tekstin . Joten kirjoittanut olen elämässäni enemmän mitä sitä olet lukenut omassasi
Tiedätkö miten monta luki ja kirjoitus häiriöistä kärsivää ovat yrittäneet olla myös mukana netissä, ja ovat saaneet neuvoja sinun laisiltasi että kirjoittaisivat oikein . Niin ovat menettäneet itseluottamuksensa eikä heitä saa enää edes treenaamaan kirjoitusta . Sanovat etteivät osaa kuten netissä on sanottu. Ja se vika ei häivy mutta paranee hieman treenaamalla.
Niin että. Jos ei sinulla muuta tekemistä ole netissä niin älä tee sitäkään joka voisi loukata ihmistä jolla oli niin kova halu olla mukana keskusteluissa .
Niin että koska et koskaan tiedä minkä vuoksi tekstit muuttavat muotoaan , niin olisko liikaa pyydetty että ajattelisit kaksi kertaa ennenkö alat v*ttuilemaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Uudesti syntynyt ????????????jessus šentään.
Ei täällä ole mitäön pakanoita vaan ainoastaan ihmisiä ! Mistä sinä tiedät että mihin kukakin uskoo ,kas kun eaim minun jumalani ei 5uomuåitse ketöön, höntä ei käytetä siten että lapsia peloitellaan että jumala rankaisee. Minun jumalani ei vihaa homoja ja hyväksyy ihmiset sellaisina kun ovat. Teillä sitten oikein uudesti synnytettiin, on aika paksua puppua mitä selittelet . Pakana olet itse , siis jotenkin vajaa kun uskot kaiken maailman satu juttuihin; aikuinen ihminen . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Tarkoitatko ihmisen Uudestisyntyessä Jeesuksen seuraajaksi, hänestä tulee palstan homofoobikkojen kaltainen ja elämä alkaa pyöriä homojen ympärillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Ihan seko mummo. Toivonpa että lapsenlapsista joku on sateenkaari väkeä. Mihin asentoon kurtut sitten asettuu suupielessä?
Sekomummoja ovat ne joka sunnuntai naispappien vetämissä lässyttelymessuissa käyvät mummot, joiden ainoa perustelu pysyä kirkossa on:"Meidän suvussa on aina pysytty kirkossa". Siis täysin välittämättä siitä, mitä kirkko opettaa. Sisällöllä ei ole väliä, muotomeno ratkaisee. "Aina on tehty näin, ja mitä ne diakoniapiirin Marjatta ja Irmelikin sanovat, jos eroan? Meneekö meillä välit poikki? Ei, kyllä minä valitsen kirkon mieluummin kuin Jeesuksen. Ja pääsenhän minä sitten taivaaseen, kun olen kirkon jäsen. Liisa-pappikin lupasi sen. "
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettelitsit edes kirjoittamaan oikein, jos välttämättä haluat esittää noita vihapuheitasi.
Missä kohtaa tuossa oli sitä vihapuhetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on myös sateenkaariystäviä. 😆
Ovatko he raamatullisia sateenkaariystäviä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Ja ihanko Jeesus tän sulle kertoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Ihan seko mummo. Toivonpa että lapsenlapsista joku on sateenkaari väkeä. Mihin asentoon kurtut sitten asettuu suupielessä?
Onpa ikävää Päivin haukkumista! Kyllä hänellä on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Meillä Suomessa on demokratia, vai onko? Anonyymi kirjoitti:
Omasta mielestään ehkä. Kumma kun kukaan sateenkaari-ihmisistä ei sano olevansa hänen ystävä.
Näistä ystävistä on täällä puhuttu jo vuosia sitten, mutta kukaan ei heitä tunne.
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.>Uskovien ylöstempaus on pian.
Aivan! On ollut jo 2000 vuotta. Pian!Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko ihmisen Uudestisyntyessä Jeesuksen seuraajaksi, hänestä tulee palstan homofoobikkojen kaltainen ja elämä alkaa pyöriä homojen ympärillä?
Ei vain homojen, vaan myös transujen ja kaikkien heidän ymmärtäjiensä, joita Helvetti odottaa.
Anonyymi kirjoitti:
Sekomummoja ovat ne joka sunnuntai naispappien vetämissä lässyttelymessuissa käyvät mummot, joiden ainoa perustelu pysyä kirkossa on:"Meidän suvussa on aina pysytty kirkossa". Siis täysin välittämättä siitä, mitä kirkko opettaa. Sisällöllä ei ole väliä, muotomeno ratkaisee. "Aina on tehty näin, ja mitä ne diakoniapiirin Marjatta ja Irmelikin sanovat, jos eroan? Meneekö meillä välit poikki? Ei, kyllä minä valitsen kirkon mieluummin kuin Jeesuksen. Ja pääsenhän minä sitten taivaaseen, kun olen kirkon jäsen. Liisa-pappikin lupasi sen. "
>Ei, kyllä minä valitsen kirkon mieluummin kuin Jeesuksen.
Kuka kirkon jäsen koskaan on sanonut noin? Ei tietenkään kukaan.
Hirmuinen into on lahkopöljillä valehdella muista... 🤮- Anonyymi
Ollaan huomattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .Tekouskovainen,lipevä eukko hän on aina ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Uudesti syntynyt ? Ihminen syntyy kerran ja kuolee kerran höpöttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jokainenhan saa ihan itse päättää, miten tekee.
Eipä se muille kuulu.Ei kuulu.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Vaikea uskoa. Kuka sateenkaaren ihminen haluaa olla Päivin ystävä.
Ei kukaan. En myös minä hetero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vihapuheita. Kirjoittaa osaan ihan oikein, vaan minulla on vieraan maan korjaus ohjelma aina välillä päällä, ja vaikka miten katsoo , niin se muuttaa tekstin . Joten kirjoittanut olen elämässäni enemmän mitä sitä olet lukenut omassasi
Tiedätkö miten monta luki ja kirjoitus häiriöistä kärsivää ovat yrittäneet olla myös mukana netissä, ja ovat saaneet neuvoja sinun laisiltasi että kirjoittaisivat oikein . Niin ovat menettäneet itseluottamuksensa eikä heitä saa enää edes treenaamaan kirjoitusta . Sanovat etteivät osaa kuten netissä on sanottu. Ja se vika ei häivy mutta paranee hieman treenaamalla.
Niin että. Jos ei sinulla muuta tekemistä ole netissä niin älä tee sitäkään joka voisi loukata ihmistä jolla oli niin kova halu olla mukana keskusteluissa .
Niin että koska et koskaan tiedä minkä vuoksi tekstit muuttavat muotoaan , niin olisko liikaa pyydetty että ajattelisit kaksi kertaa ennenkö alat v*ttuilemaanSepä se. Vittuilu pelastaa monen illan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko ihmisen Uudestisyntyessä Jeesuksen seuraajaksi, hänestä tulee palstan homofoobikkojen kaltainen ja elämä alkaa pyöriä homojen ympärillä?
Varmaankin. Yöt ja päivät.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Uskovien ylöstempaus on pian.
Aivan! On ollut jo 2000 vuotta. Pian!Tuolle on naurettu jo tosi kauan. Miltähän näyttää kun akat helmat korvissa lentää. Onko edes kalsarit puhtaat ?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei vain homojen, vaan myös transujen ja kaikkien heidän ymmärtäjiensä, joita Helvetti odottaa.
Se oottaa sitten sinuakin. Kun heität kiviä toisten päälle. Otetaan rautalapiot mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on myös sateenkaariystäviä. 😆
Kyllä. Kovimmat haukkujat ovat niin pihalla siitä millainen Räsänen todellisuudessa on tai haluavat vain mustamaalata hänet.
- Anonyymi
Lain ja järjestyksen noudattamatta jättämiseen ei saa puuttua ilman että syyttelet asiattomasti vihasta?
- Anonyymi
Miksi aina "viha" täytyy nostaa esiin? Itsekin kieltäydyn homostelusta, kuitenkin kohteliaasti, sillä olen hetero. En vihaa homoja. Homostelu ei vain ole minun juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .ORtodokskirkon Pelle joka käy helluntaissa / vapaamuurari ja lahkot. Tämä on niitä jotka avasi itärajan että satanistit pääsi varkaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Synagogan homoja on työpaikoilla vaan eipä mene heille nalkuttamaan mitään. Mies miehen Kaa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jokainenhan saa ihan itse päättää, miten tekee.
Eipä se muille kuulu.Tuskin on tynkkyselle sanonut mitään homoilusta kun Tynkkynen on helluntaista. Kuin monet eronneet , narkomaanit , juopot , rikolliset on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vihapuheita. Kirjoittaa osaan ihan oikein, vaan minulla on vieraan maan korjaus ohjelma aina välillä päällä, ja vaikka miten katsoo , niin se muuttaa tekstin . Joten kirjoittanut olen elämässäni enemmän mitä sitä olet lukenut omassasi
Tiedätkö miten monta luki ja kirjoitus häiriöistä kärsivää ovat yrittäneet olla myös mukana netissä, ja ovat saaneet neuvoja sinun laisiltasi että kirjoittaisivat oikein . Niin ovat menettäneet itseluottamuksensa eikä heitä saa enää edes treenaamaan kirjoitusta . Sanovat etteivät osaa kuten netissä on sanottu. Ja se vika ei häivy mutta paranee hieman treenaamalla.
Niin että. Jos ei sinulla muuta tekemistä ole netissä niin älä tee sitäkään joka voisi loukata ihmistä jolla oli niin kova halu olla mukana keskusteluissa .
Niin että koska et koskaan tiedä minkä vuoksi tekstit muuttavat muotoaan , niin olisko liikaa pyydetty että ajattelisit kaksi kertaa ennenkö alat v*ttuilemaanVäkivalta kuin raiskaus kuin varastelu on myös syntiä jos ette tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudesti syntynyt ????????????jessus šentään.
Ei täällä ole mitäön pakanoita vaan ainoastaan ihmisiä ! Mistä sinä tiedät että mihin kukakin uskoo ,kas kun eaim minun jumalani ei 5uomuåitse ketöön, höntä ei käytetä siten että lapsia peloitellaan että jumala rankaisee. Minun jumalani ei vihaa homoja ja hyväksyy ihmiset sellaisina kun ovat. Teillä sitten oikein uudesti synnytettiin, on aika paksua puppua mitä selittelet . Pakana olet itse , siis jotenkin vajaa kun uskot kaiken maailman satu juttuihin; aikuinen ihminen .Jumala loi poikaansa ristillä eikä kristittyjä. Tehon olette pellejoukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko ihmisen Uudestisyntyessä Jeesuksen seuraajaksi, hänestä tulee palstan homofoobikkojen kaltainen ja elämä alkaa pyöriä homojen ympärillä?
Helluntailestan Mooses Juudas taas.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Uskovien ylöstempaus on pian.
Aivan! On ollut jo 2000 vuotta. Pian!Kyllä nämä temmataan alimpaan haades rikkaan miehen kanssa . Siellä voi sitten miettiä mitä tuli tehtyä muille erityisesti Ristiin NAULITTUUN uskoville .
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Ei, kyllä minä valitsen kirkon mieluummin kuin Jeesuksen.
Kuka kirkon jäsen koskaan on sanonut noin? Ei tietenkään kukaan.
Hirmuinen into on lahkopöljillä valehdella muista... 🤮Onkohan Repe Sorsa vielä olemassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekouskovainen,lipevä eukko hän on aina ollut.
Luetaan nyt kuitenkin niitä Wikipedia intersukupuoli . Mongoloideja näkyy ostarilla yhä enemmän tietää kaikki jotka on käynyt sodomassa mistä niitä tulee .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan. En myös minä hetero.
Mekin ollaan heteros mutta ei kyllä näitä ortodoksikirkon pellejä ymmärretä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolle on naurettu jo tosi kauan. Miltähän näyttää kun akat helmat korvissa lentää. Onko edes kalsarit puhtaat ?
Helluntaiseurakunnat ylös lennot on erilaiset kuin muilla !!! YouTube ylöstempaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oottaa sitten sinuakin. Kun heität kiviä toisten päälle. Otetaan rautalapiot mukaan.
No Googlen pornovideot klikkaa sieltä cay sex ja ylläty.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei vain homojen, vaan myös transujen ja kaikkien heidän ymmärtäjiensä, joita Helvetti odottaa.
Menehän Moktar.Gubta ny vithuun sieltä multinikkeilemästä.
- Anonyymi
No kun ei ole hullu, vaan oikeassa Raamatun sanan kanssa. Se, että nyt Suomen Luterilainen kirkko alkaa wokeilemaan on vastoin Raamattua. Sen vuoksi itsekin erosin kirkosta.
Ne Suomen Luterilaisen kirkon piispat ja papit, jotka tekee päätöksiä wokettajien puolesta, voivat luoda oman sayrenkaarikirkon ja vihkikööt siellä vaikka kaikki wokemielisten sukupuolet keskenään tai erikseen ja ihmiset ja muut - miten vain haluavat. Mitta Luterilaisen kirkon kaikkia perinteitä ja Raamattua vastaan ei saa päättää.
Liittyköön vaikka Islamillaisiksi, eli uskontoon jota bihervasemmisto ja Woket kannattaa. Siellä on ovet leveät ja katto korkea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .On se vain kumma, että nämä woket öhöttää sallivuuden perään, mutta ketä ovat kaikista rasistisimpia? No, vihervasurit ja woket.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinäpä tuli tavallista aivopestyn pakanan kaunaa kristittyjä kohtaan. Päivi on meistä rohkeimpia. Hän tuntee Raamatun, on uudestisyntynyt uskova ja uskaltaa kertoa, kun luterilainen kirkko ajautuu palvelemaan saatanaa. Hänen esimerkistään moni meistä on saanut rohkeutta tuoda julki kantojamme.
Viisas veto häneltä jättää porttokirkko. Uskovien ylöstempaus on pian. Homottajat ja homoilijoiden hyysääjät ja selittelijät tuskin pääsevät mukaan, vaikka heidän viattomat pikkulapsensa kyllä.Homous ei.ole synti mutta homouden harrastaminen on. Pitäisi pidättäytyä yhtymistä samaan sukupuoleen.
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen ymmärtäisi jos olisi tavallinen pälliäinen , mutta joa on lukenut läkäeikai niin eikö seuraa maailma lääkäri lehtiä . Että tietäisi että homot ovat tavallisia ihmisiä ,ihan hyvin pienellä erolla seksualisuus ei ole heteroseksuaalinen siis sen pienen eron vuoksiko tämä tonttu riehuu homo vihaansa.
Ei tiedä mitä on kun joku saa lapsen ja huomaa jo hyvin aikaisin erot, siis päivi vihaa sitä että geeniperimä on tehnyt jostain homoselkuaalisen . Ei hän joka on homo ole sitä mitenkään itse päättänyt.
Ja jos ei sinne herran huoneeseen mahdu kaikki ihmiset niin on jossain vikaa. Homot ivat ainoastaan tavallisia ihmisiä . Sitten vielä hänen ystävänsä myös eroavat. Jo on koåietoontunut näkökulma ihmisestä . Vaikea uskoa että aina vaan tällä vuosisadalla on näitä homofoobeja .
Mutta ei aiinä sinänsä mitään vahinkoa tule vaikka eroaakin, raukkamainen olio ja en usko mitenkään että hän on edes uskovainen .yrittää vaan jotenkin kieltää tosi asiat ja vieläpä esitellyt hoitoakin ei homot ole sairaita , mutta ne jotka vihaavat täytyy olla jossain suuri vika .
Inhottaa kyllä katsoa lehdestä hänen kuvaansakkin , mokomakin pöllö , uskova hän ei voi olla noilla mielipiteillä .Hyvä kirjoitus !100 pistettä !
Anonyymi kirjoitti:
Homous ei.ole synti mutta homouden harrastaminen on. Pitäisi pidättäytyä yhtymistä samaan sukupuoleen.
.Se on helppoa. Suurin osa lopettaa pitkissä suhteissa ja jos kumpikaan ei halua saada peppuun.
Mitäpä maksaisi jutun suuruinen vaali-ilmoitus Iltalehden sivuilla...
- Anonyymi
Eroakirkosta.fi-sivuston ei ainakaan tarvitse ostaa mainostilaa Päivi Räsäsen ollessa äänessä :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eroakirkosta.fi-sivuston ei ainakaan tarvitse ostaa mainostilaa Päivi Räsäsen ollessa äänessä :D
https://eroakirkosta.fi/
Heille jotka seisovat Päivin tukena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eroakirkosta.fi-sivuston ei ainakaan tarvitse ostaa mainostilaa Päivi Räsäsen ollessa äänessä :D
Eikö olekin jännää, että vaikka tuhat evlut kirkon pappia ja piispaa huutaa, väki kirkosta vain vähenee?
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin jännää, että vaikka tuhat evlut kirkon pappia ja piispaa huutaa, väki kirkosta vain vähenee?
Kirkon jäsenet ovat vähentyneet siitä lähtien kun kirkosta eroaminen sallittiin 100 vuotta sitten suunnilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://eroakirkosta.fi/
Heille jotka seisovat Päivin tukena.Onko hänellä tasapaino häiriöitä myöskin. .?
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin jännää, että vaikka tuhat evlut kirkon pappia ja piispaa huutaa, väki kirkosta vain vähenee?
Sinäkö väität että kirkosta erotaan nykyään pääasiassa sen vuoksi, että kirkko olisi liian vapaamielinen? Etkö sinä nyt yhtään "parempaa" syytä keksi?
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Sinäkö väität että kirkosta erotaan nykyään pääasiassa sen vuoksi, että kirkko olisi liian vapaamielinen? Etkö sinä nyt yhtään "parempaa" syytä keksi?
Osa eroaa todellakin juuri liiallisen vapaamielisyyden takia vaikka suurin osa eroaakin siksi, ettei näe tarpeeksi perusteita kuulua kirkkoon (ja antaa sille valtavasti rahaa jäsenyyden vuoksi). Onko vaikea käsittää?

Etkö osaa lukea? Minä kysyin että luuletteko te tosiaan että kirkosta erotaan pääasiassa siksi että kirkko on muka liian vapaamielinen? Pääpaino sanalla "PÄÄASIASSA". Meneekö jakeluun?
Tällä palstalla väitetään että eron syynä on liiallinen vapaamielisyys, joka täyttä roskaa. Jotain asiasta kertoo se, että KD:n kannatus on noin 3,5 prosenttia. Kirkoon kuuluu enää reilut 60 prosenttia väestöstä. Jos väite eroamisesta liian vapaamielisyyden vuoksi pitäisi paikkansa, niin KD kannatus olisi varmasti lähemmäs 20 prosenttia, joka on täyttä pilveä.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkon jäsenet ovat vähentyneet siitä lähtien kun kirkosta eroaminen sallittiin 100 vuotta sitten suunnilleen.
Eivät ole. Kirkon jäsenmäärä saavutti huippunsa vuonna 2000, jolloin jäseniä oli vuoden lopussa 4 405 246. Sen jälkeen jäsenmäärä on laskenut joka vuosi, viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Tänä vuonna alittui jo 3,5 miljoonan jäsenen raja, joten pian jäsenmäärä on laskenut huippuvuodesta miljoonalla. Kirkosta eroamisen lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lapsista kastetaan nykyään alle puolet.
Lähde: https://kirkontilastot.fi/viz.php?id=296 (kirkon oma tilastosivu) Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole. Kirkon jäsenmäärä saavutti huippunsa vuonna 2000, jolloin jäseniä oli vuoden lopussa 4 405 246. Sen jälkeen jäsenmäärä on laskenut joka vuosi, viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Tänä vuonna alittui jo 3,5 miljoonan jäsenen raja, joten pian jäsenmäärä on laskenut huippuvuodesta miljoonalla. Kirkosta eroamisen lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lapsista kastetaan nykyään alle puolet.
Lähde: https://kirkontilastot.fi/viz.php?id=296 (kirkon oma tilastosivu)Tarkoitan tietysti prosenttia. Suomen väkiluku on todella noussut.
Nykyajan ihminen on vieraantunut kirkosta ja ei usko Jumalaan.Anonyymi kirjoitti:
Osa eroaa todellakin juuri liiallisen vapaamielisyyden takia vaikka suurin osa eroaakin siksi, ettei näe tarpeeksi perusteita kuulua kirkkoon (ja antaa sille valtavasti rahaa jäsenyyden vuoksi). Onko vaikea käsittää?
Minä erosin kirkosta aikoinaan, koska en tarvinnut kirkkoa enää mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin jännää, että vaikka tuhat evlut kirkon pappia ja piispaa huutaa, väki kirkosta vain vähenee?
”Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”
Johannes 14:22-24 FB38
”"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.”
Johannes 15:1-8 FB38
”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Roomalaiskirje 8:8-9 FB38
”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
Galatalaiskirje 5:19-21 FB38 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole. Kirkon jäsenmäärä saavutti huippunsa vuonna 2000, jolloin jäseniä oli vuoden lopussa 4 405 246. Sen jälkeen jäsenmäärä on laskenut joka vuosi, viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Tänä vuonna alittui jo 3,5 miljoonan jäsenen raja, joten pian jäsenmäärä on laskenut huippuvuodesta miljoonalla. Kirkosta eroamisen lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lapsista kastetaan nykyään alle puolet.
Lähde: https://kirkontilastot.fi/viz.php?id=296 (kirkon oma tilastosivu)🔴Uusi vuosituhat, uudet kujeet. Sitä mukaa, kun kirkon jäsenten määrä vähenee, muslimien määrä lisääntyy. Kyseessä on uskonnonvaihtoteorian toteutuminen. Niin kuin sanoin täällä jo 15 vuotta sitten, EI OLE OLEMASSA USKONNOLLISTA TYHJIÖTÄ. Jos ei maassa ole oman maan uskontoa (luterilaisuutta), niin sitten siellä on jonkun muun uskonto (arabilainen islam). Mutta jotakuta sinun täytyy palvella. You got to serve somebody.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin jännää, että vaikka tuhat evlut kirkon pappia ja piispaa huutaa, väki kirkosta vain vähenee?
Antaa huutaa, niin jatkaa vähenemistään.
Anonyymi kirjoitti:
”Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”
Johannes 14:22-24 FB38
”"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.”
Johannes 15:1-8 FB38
”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Roomalaiskirje 8:8-9 FB38
”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
Galatalaiskirje 5:19-21 FB38Ikävää kun varastaminen ei ole listassa. Siitä oli eniten kärsinyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🔴Uusi vuosituhat, uudet kujeet. Sitä mukaa, kun kirkon jäsenten määrä vähenee, muslimien määrä lisääntyy. Kyseessä on uskonnonvaihtoteorian toteutuminen. Niin kuin sanoin täällä jo 15 vuotta sitten, EI OLE OLEMASSA USKONNOLLISTA TYHJIÖTÄ. Jos ei maassa ole oman maan uskontoa (luterilaisuutta), niin sitten siellä on jonkun muun uskonto (arabilainen islam). Mutta jotakuta sinun täytyy palvella. You got to serve somebody.
Heh, eli ihan vakavissasi kuvittelet, että Suomeen on tullut 25 vuodessa lähemmäs miljoona muslimia lisää?
Kumma kun en itse koe tarvetta palvella satuolentoja. Mutta kai se sinun mielestäsi tekee minusta muslimin, koska "ei ole olemassa uskonnollista tyhjiötä" enkä ole kristittykään.
Sitä paitsi, kuten Päivi Räsänenkin osoittaa, kirkon jäsenyys ei ole sidoksissa kristillisyyteen tai kristittyjen määrään. Kirkosta eroaa paljon kristittyjä. Anonyymi kirjoitti:
🔴Uusi vuosituhat, uudet kujeet. Sitä mukaa, kun kirkon jäsenten määrä vähenee, muslimien määrä lisääntyy. Kyseessä on uskonnonvaihtoteorian toteutuminen. Niin kuin sanoin täällä jo 15 vuotta sitten, EI OLE OLEMASSA USKONNOLLISTA TYHJIÖTÄ. Jos ei maassa ole oman maan uskontoa (luterilaisuutta), niin sitten siellä on jonkun muun uskonto (arabilainen islam). Mutta jotakuta sinun täytyy palvella. You got to serve somebody.
Tämä väite on oikea populismin kukkanen. Eikö näillä laitauskovilla ole minkäänlaista laskutaitoa olemassa? Saati sitten suhteellisuudentajua....
- Anonyymi
Iltalehden toimitus on venäläinen ihan joka päivä lööppi on sieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eroakirkosta.fi-sivuston ei ainakaan tarvitse ostaa mainostilaa Päivi Räsäsen ollessa äänessä :D
Liity kirkkoon.fi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://eroakirkosta.fi/
Heille jotka seisovat Päivin tukena.Yleensä mies parit on rekisteröity pariksi maistraatissa oli mikä uskonto tahansa. Tai molemmilla eri uskonto. Sehän on heidän asia heidän kohtalonsa heidän kärsimys heidän onni ja onnettomuus kuin heidän elämä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkon jäsenet ovat vähentyneet siitä lähtien kun kirkosta eroaminen sallittiin 100 vuotta sitten suunnilleen.
Ortodoksit tunkeutui luterilaiseen kirkkoon . Sitten helluntailaisia tuli rahan keruulle. Synagogaa ja budhaa. Koreakiinaa. Tähän sotkette kaiken .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa eroaa todellakin juuri liiallisen vapaamielisyyden takia vaikka suurin osa eroaakin siksi, ettei näe tarpeeksi perusteita kuulua kirkkoon (ja antaa sille valtavasti rahaa jäsenyyden vuoksi). Onko vaikea käsittää?
Tähän ette nyt edes tiedä mitä sana kirkko tarkoittaa . Synagogalla ei niin kaikkea ymmärretä . Eikä muissakaan . Kirkko tulee sanasta kyrka CHURCH SEURAKUNTA . CATHOLIC YHTEINEN. ( Leevi tai Martin ei olleet apostoleja jotka näki Jeesuksen ihmisenä ) .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole. Kirkon jäsenmäärä saavutti huippunsa vuonna 2000, jolloin jäseniä oli vuoden lopussa 4 405 246. Sen jälkeen jäsenmäärä on laskenut joka vuosi, viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Tänä vuonna alittui jo 3,5 miljoonan jäsenen raja, joten pian jäsenmäärä on laskenut huippuvuodesta miljoonalla. Kirkosta eroamisen lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lapsista kastetaan nykyään alle puolet.
Lähde: https://kirkontilastot.fi/viz.php?id=296 (kirkon oma tilastosivu)Ortodoksi kirkossa kastetaan heidän jäsenet . Ette näy koskaan laskevan montako ortodoksia on Suomessa ja montako eronnutta eroaortodokseista netti sivua ei näy . Eroa synagogalta sivut .
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tarkoitan tietysti prosenttia. Suomen väkiluku on todella noussut.
Nykyajan ihminen on vieraantunut kirkosta ja ei usko Jumalaan.Eroa hellareissa.fi
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Minä erosin kirkosta aikoinaan, koska en tarvinnut kirkkoa enää mihinkään.
Mekin erottiin helluntailaista kun huomattiin ne valehtelee !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”
Johannes 14:22-24 FB38
”"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.”
Johannes 15:1-8 FB38
”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Roomalaiskirje 8:8-9 FB38
”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
Galatalaiskirje 5:19-21 FB38Gal3. 1 TIITUS 1:10.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🔴Uusi vuosituhat, uudet kujeet. Sitä mukaa, kun kirkon jäsenten määrä vähenee, muslimien määrä lisääntyy. Kyseessä on uskonnonvaihtoteorian toteutuminen. Niin kuin sanoin täällä jo 15 vuotta sitten, EI OLE OLEMASSA USKONNOLLISTA TYHJIÖTÄ. Jos ei maassa ole oman maan uskontoa (luterilaisuutta), niin sitten siellä on jonkun muun uskonto (arabilainen islam). Mutta jotakuta sinun täytyy palvella. You got to serve somebody.
No arabit omistaa vain Arabiassa sen Tigris virran alueen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🔴Uusi vuosituhat, uudet kujeet. Sitä mukaa, kun kirkon jäsenten määrä vähenee, muslimien määrä lisääntyy. Kyseessä on uskonnonvaihtoteorian toteutuminen. Niin kuin sanoin täällä jo 15 vuotta sitten, EI OLE OLEMASSA USKONNOLLISTA TYHJIÖTÄ. Jos ei maassa ole oman maan uskontoa (luterilaisuutta), niin sitten siellä on jonkun muun uskonto (arabilainen islam). Mutta jotakuta sinun täytyy palvella. You got to serve somebody.
YouTube Italian kielen alkeet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, eli ihan vakavissasi kuvittelet, että Suomeen on tullut 25 vuodessa lähemmäs miljoona muslimia lisää?
Kumma kun en itse koe tarvetta palvella satuolentoja. Mutta kai se sinun mielestäsi tekee minusta muslimin, koska "ei ole olemassa uskonnollista tyhjiötä" enkä ole kristittykään.
Sitä paitsi, kuten Päivi Räsänenkin osoittaa, kirkon jäsenyys ei ole sidoksissa kristillisyyteen tai kristittyjen määrään. Kirkosta eroaa paljon kristittyjä.Helluntaisiin eksytyksiin käännytettiin upotuskasteille vuosia luterilaisia . Se on totta . Mutta kun on vain yksi ristiin naulittu niin pitää löytää se oikea vääristä.
Anonyymi kirjoitti:
Mekin erottiin helluntailaista kun huomattiin ne valehtelee !
Minäkin kartan helluntailaisia samasta syystä. Tosin myös varastelu on löytynyt heiltä.
- Anonyymi
Kirkon edustaessa aitoa ja oikeaa kristinuskoa, Räsänen porukoineen edustaa vaihtoehtoista kristinuskoa.
- Anonyymi
Kerro toki miten he eroavat luterilaisuudesta.
- Anonyymi
Siis joku luopio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki miten he eroavat luterilaisuudesta.
Saman verran, täsmälleen, kuin luterilainen uskonto eroaa kristinuskosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman verran, täsmälleen, kuin luterilainen uskonto eroaa kristinuskosta.
Miten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis joku luopio.
Turha Räsäläisiä on luopioiksi haukkua vaikka he hieman jälkeenjääneitä ovatkin kirkon opin suhteen.
- Anonyymi
Mitä "kirkko" edustaa? Jotakin rakennustako?
Kristitty on osallinen Kristuksen ruumiista joka on seurakunta . Seurakunnan kokoontuminen ei ole jostakin rakennuksesta riippuvainen , kokoontua voi vaikka metsässä. Seurakunta on Hengen yhteisö ja koostuu uudestisyntyneistä ihmisistä.
”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Roomalaiskirje 8:8-9 FB38
”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".”
Johannes 3:3 FB38
Kun ei voi nähdä ei voi sisällekään päästä. Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa.
”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.”
1. Korinttilaiskirje 15:50 FB38
”Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.”
Johannes 3:5-7 FB38 - Anonyymi
Ette ole ehkä koskaan oppinut juudaksesta mitään.

Johannes 3:5-7 FB38Lopeta hellari jo !
- Anonyymi
Hän on jossain haastattelussa kertonut, että hän kokee Jumalan kehottaneen häntä pysymään kirkossa kaikesta huolimatta, joten uskon, että hän pysyy kirkossa. Eroaa vain, jos ei ole uutta kehotusta saanut.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ja se Jumala on tietysti Päivin aviomies.
Onko kuutio sitten sinun jumalasi?
- Anonyymi
Ehkä piispojen päinvastaisella "kehotuksella" on vielä voimakkaampi vaikutus. Ja onhan noita vapaaseurakuntia.
Anonyymi kirjoitti:
Onko kuutio sitten sinun jumalasi?
Ei tietenkään. Vaikka minua on sanottu Jumalaksi.
- Anonyymi
Ihminen joka mielestään on parempi kuin toiset ja uskaltaa Jumalaa pelkäämättä muutella Herran antamia sanoja mielipiteidensä mukaiseksi, tuskin kykenee sopeutumaan mihinkään uskonnolliseen porukkaan.
Ajan kysymys vaan, milloin jakaa herätysliikkeensä Raamatun sanoja nykyaikaistamalla vielä pienempiin kuppikuntiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen joka mielestään on parempi kuin toiset ja uskaltaa Jumalaa pelkäämättä muutella Herran antamia sanoja mielipiteidensä mukaiseksi, tuskin kykenee sopeutumaan mihinkään uskonnolliseen porukkaan.
Ajan kysymys vaan, milloin jakaa herätysliikkeensä Raamatun sanoja nykyaikaistamalla vielä pienempiin kuppikuntiin.Minä en kuule ole mitään muuta uskovaisilta löytänyt, kuin toinen toistaan pahemmin muuteltuja Raamatun Jumalan sanoja, kun helvettikin on muuttunut taivaaksi ja kiroukseksi kiroaminen on vielä pyhempi kielikuva, kun tosi Jumalan teurastaminen uhrilampaana.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ja se Jumala on tietysti Päivin aviomies.
Niilo eronnee sitten samalla lomakkeella? :)
- Anonyymi
No jos se oli JUMALA joka kehotti niin ihan sama . Suoraa tietä kun ei ole . Et sä ristin ohi mene mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kuutio sitten sinun jumalasi?
Vapaakirkolla yx nainen väitti että Jeesus nai häntä. ( Lucifer)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kuule ole mitään muuta uskovaisilta löytänyt, kuin toinen toistaan pahemmin muuteltuja Raamatun Jumalan sanoja, kun helvettikin on muuttunut taivaaksi ja kiroukseksi kiroaminen on vielä pyhempi kielikuva, kun tosi Jumalan teurastaminen uhrilampaana.
Siinähän näette miten pahoja tekoja ihmiset tekee .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niilo eronnee sitten samalla lomakkeella? :)
Toisaalta kun Jumala on elukka Mikon leijona millin kotka haukka milloin lintu milloin peura kauris niin sitten kun pääsee siihen kohtaan et se on ihmiseksi syntynyt voi vaikka pelastaa sielunsa.
- Anonyymi
Eihän tuota usko enää kukaan😆
- Anonyymi
Kyllä minä uskon, että pohtii asiaa kuten kymmenet tuhannet muutkin.
- Anonyymi
En ole koskaan uskonut tätä maireaa mummoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole koskaan uskonut tätä maireaa mummoa.
Poliisi, käräjäoikeus ja hovioikeus uskoo, sinusta ei siis olekaan väliä.
- Anonyymi
Taktikoikohan Päivi? Uhkailee parin vuoden välein kirkosta eroamisella saaden joka kerta eropiikin aikaan ja samalla sanomansa esille mediassa. Fiksu veto, jos näin on, siinä ovat piispat polvillaan.

Ehkä sinä keksit omiasi.
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi, käräjäoikeus ja hovioikeus uskoo, sinusta ei siis olekaan väliä.
Että uskovat mitä Päivi on puhunut homoseksuaalisista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taktikoikohan Päivi? Uhkailee parin vuoden välein kirkosta eroamisella saaden joka kerta eropiikin aikaan ja samalla sanomansa esille mediassa. Fiksu veto, jos näin on, siinä ovat piispat polvillaan.
Tehokas myllynkivi kaulassa JOKA EROTTAA JEESUKSESTA . ILMESTYSKIRJA.
- Anonyymi
Aika kumma juttu jos kumminkin kokouksessa on päätetty että homoja ei vihitä ja sitten kuitenkin vihitään. En osaisi Päiviä moittiakaan.
Minulle tosin on yhdentekevää. Jos olisin homo ja haluaisin naimisiin, menisin maistraatissa. En voisi kuvitellakaan että vääntäytyisin väkisin kirkkoon vihittäväksi ja siitä tulisi ristiriitoja. En pitäisi sitä hyvänä alkuna liitollemme ja rakkaudellemme. Antaisin siis periksi.
Vaikea olla tässä kummankaan puolella. Olen kristitty ja uskossa. Rakastan rauhaa, väistyn välttääkseni konflikteja. Se on ollut paras tie tähän asti niin työelämässä kuin vapaa-aikanakin. Muut toki tehköön kuten tykkäävät, jokainen syntinsä omaan kuppiinsa sanoisi äitimuorini.- Anonyymi
Miksi uskosta osattomat ja Raamatun sanaa vastustavat ihmiset eivät mene anomaan vihkiimistä buddhalaisten temppelistä, musliminen moskeijasta tai vaikka saatanankirkosta - miksi he menevät sitä vihmikistä anomaan juuri kristilliseen kirkosta?
Sen kun kerotte oikean vastauksen. - Anonyymi
Niin että jos olisit ………..
Homot ovat uskossa ihan samalla tavalla kun heterot
Siksi saavat vihiä kirkossa. Se on aina kaunista k7n kaksi ihmistäävrakastaa toisiaan ja haluavat siihen papin siunauksen.
Mitä kenkään seksuaalisuudella on joillain vastaan, sitä en ymmärrä.
Tasarvo koskee kaikkia ihmisiä, Päivi voi itse saada lapsenlapsen joka syntyy homona, onko hän kieltämässä tämän lapsen oikeudet olla se mitä hän on.kas kun mikään ei tee hänestä heteroa
Sillä koskaan tiedä kuka syntyy homoseksuaalisella suuntauksella vaikka suvuissa onkin uskossa oleva moralisti , siis ihminen ei päätä itse asiaa. Anonyymi kirjoitti:
Miksi uskosta osattomat ja Raamatun sanaa vastustavat ihmiset eivät mene anomaan vihkiimistä buddhalaisten temppelistä, musliminen moskeijasta tai vaikka saatanankirkosta - miksi he menevät sitä vihmikistä anomaan juuri kristilliseen kirkosta?
Sen kun kerotte oikean vastauksen.On kyse kristittyjen maailmasta. Eivät muslimit hae avioliittoa ev.lut. kirkosta
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
On kyse kristittyjen maailmasta. Eivät muslimit hae avioliittoa ev.lut. kirkosta
Miksei Seta painosta muslimeita kun islam surmaa homot?
- Anonyymi
Wi homo5 ole ristiriidassa kenenkään kanssa m joten jos toisten rakkaus toisiinsa tuottaa risti riitaa. Niin eikö niille voisi selittää asia kuten ne ovat ,että eletään tasarvoisessa maailmassa , laissa sanottu ettei homoseksualisuus ole sairaus , niin ne joulla ei riitä ymmärrystä niin yksinkertaiseen asiaan voivat mennä ihan itse maistraattiin vihille . Että vielä sanot että heidän pitää välttää konflikteja Eikänö se ole niin etä ihmiset. Voisivat itse välttää konflikteja pitämällä turpansa kiinni jonkun oikeuksista saada tulla vihityksi kirkossa. Kuten monet muutkin tekevät . Heillä ei ole mitään hävettävää sitä vastoin hävetä saisivat kaikki. Typerykset jotka pitävät itseään muita parempina . Vaikka itse asiassa ovat aika alhaisia ihmisinä toista ihmistä kohtaan .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi uskosta osattomat ja Raamatun sanaa vastustavat ihmiset eivät mene anomaan vihkiimistä buddhalaisten temppelistä, musliminen moskeijasta tai vaikka saatanankirkosta - miksi he menevät sitä vihmikistä anomaan juuri kristilliseen kirkosta?
Sen kun kerotte oikean vastauksen.Eipä tulisi mieleenkään pilata omia häitä kirkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi uskosta osattomat ja Raamatun sanaa vastustavat ihmiset eivät mene anomaan vihkiimistä buddhalaisten temppelistä, musliminen moskeijasta tai vaikka saatanankirkosta - miksi he menevät sitä vihmikistä anomaan juuri kristilliseen kirkosta?
Sen kun kerotte oikean vastauksen.Ja mitähän se sinulle, tai kenellekään muullekaan kuuluu, missä jotkut haluavat mennä naimisiin ? Siinä vastaus, vaikkakin kysymyksen muodossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitähän se sinulle, tai kenellekään muullekaan kuuluu, missä jotkut haluavat mennä naimisiin ? Siinä vastaus, vaikkakin kysymyksen muodossa.
Kyllä se kuuluu jos kristilliseksi kirkoksi itseään kutsuva kirkko menee mukaan tuohon älyttömyyteen.
Homot voi mennä vihille maistraatissa. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kuuluu jos kristilliseksi kirkoksi itseään kutsuva kirkko menee mukaan tuohon älyttömyyteen.
Homot voi mennä vihille maistraatissa.Homot voivat mennä avioliittoon myös kirkossa kuten muutkin. Älä ole tuollainen syrjijä.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tulisi mieleenkään pilata omia häitä kirkossa.
Kirkossa vihitään ne, jotka sitä haluavat.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homot voivat mennä avioliittoon myös kirkossa kuten muutkin. Älä ole tuollainen syrjijä.
Eivät oikeissa kirkoissa. Vain evlut porttokirkossa.
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Seta painosta muslimeita kun islam surmaa homot?
Niin ei ole käynyt Setan vaikutusalueella.
Islam ei muuten surmaa homoja. Mutta jos on neljä todistajaa kahden miehen välillä olevalle yhdynnälle, niin voidaan teloittaa.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Niin ei ole käynyt Setan vaikutusalueella.
Islam ei muuten surmaa homoja. Mutta jos on neljä todistajaa kahden miehen välillä olevalle yhdynnälle, niin voidaan teloittaa.Vai oikein vastuualue, 😂
Anonyymi kirjoitti:
Eivät oikeissa kirkoissa. Vain evlut porttokirkossa.
Oikeat kirkot siis syrjivät ihmisiä. Voi sitä!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Oikeat kirkot siis syrjivät ihmisiä. Voi sitä!
Sinusta siis kaikki mitä ei saa periksi on syrjintää?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis vaikutusalue. Se on Suomi.
Miten Kittilässä vaikuttaa?
Anonyymi kirjoitti:
Miten Kittilässä vaikuttaa?
Todellisuudessa en tiedä mitään Setan toiminnasta. Ei havaintoja ole.
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta siis kaikki mitä ei saa periksi on syrjintää?
Kun asetetaan niin, että muut saavat sitä mitä sinulle ei sallita, on varmaa syrjintää.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkkohäät on kuitenkin vanha perinne. Sitä moni homo ajattelee.
Se saa kaikki haluamaan merkin otsaansa ja käteensä - niin köyhät kuin rikkaat vapaat sekä orjat.
Löytyy ilmestyskirja 13 luku. Anonyymi kirjoitti:
Se saa kaikki haluamaan merkin otsaansa ja käteensä - niin köyhät kuin rikkaat vapaat sekä orjat.
Löytyy ilmestyskirja 13 luku.Onpa kirkkohäillä valtava merkitys.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkkohäät on kuitenkin vanha perinne. Sitä moni homo ajattelee.
Jos kysyvät moskeijasta? Miksi kirkosta?
Ei rakennus kenestäkään uskovaa tee.
Ihmisen tulee kuulla ja uskoa evankeliumi ja kääntyä pois entisestä synti elämästään. Uskosta vanhurskas ei ole lain syytösten alla .Hän on "rakkauden laissa" ollessaan Kristuksessa .
”Tiedämme myös, ettei lakia ole säädetty vanhurskaan takia vaan lainrikkojien ja kurittomien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien, epähurskaiden ja saastaisten, isän- ja äidintappajien, murhaajien, haureellisten ja homoseksuaalisuuden harjoittajien, ihmiskauppiaiden, valehtelijoiden, valansa rikkojien ja kaiken muun takia, mikä on vastoin tervettä oppia, jota minulle uskottu autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumi opettaa.”
1. kirje Timoteukselle 1:9-11
”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.”
Roomalaiskirje 13:8-11 FB38 Anonyymi kirjoitti:

Roomalaiskirje 13:8-11 FB38Niin se menee. Te rakastette joitakin toisianne.. ja halveksitte muita.
torre3 kirjoitti:
Niin se menee. Te rakastette joitakin toisianne.. ja halveksitte muita.
Ja kirkkohäät on eri asia kuin tulla uskoon.
- Anonyymi
Kukaan ei vahingoitu kun homojen vihkijä on itsekin homo . He ovat ystäviä. Ja uskoo Jeesukseen. Pahempaa on kutsua itseään isäksi kun Jeesus sanoi älkää kutsuko isäksi muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi uskosta osattomat ja Raamatun sanaa vastustavat ihmiset eivät mene anomaan vihkiimistä buddhalaisten temppelistä, musliminen moskeijasta tai vaikka saatanankirkosta - miksi he menevät sitä vihmikistä anomaan juuri kristilliseen kirkosta?
Sen kun kerotte oikean vastauksen.Siis muut uskonnot on samassa tilassa että heilläkin homoja syrjitään. Mutta kristityt homot pysyy kirkossa ja jos puoliso on eri uskonnosta he voivat käännyttää hänet kristityksi. Näin käy usein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että jos olisit ………..
Homot ovat uskossa ihan samalla tavalla kun heterot
Siksi saavat vihiä kirkossa. Se on aina kaunista k7n kaksi ihmistäävrakastaa toisiaan ja haluavat siihen papin siunauksen.
Mitä kenkään seksuaalisuudella on joillain vastaan, sitä en ymmärrä.
Tasarvo koskee kaikkia ihmisiä, Päivi voi itse saada lapsenlapsen joka syntyy homona, onko hän kieltämässä tämän lapsen oikeudet olla se mitä hän on.kas kun mikään ei tee hänestä heteroa
Sillä koskaan tiedä kuka syntyy homoseksuaalisella suuntauksella vaikka suvuissa onkin uskossa oleva moralisti , siis ihminen ei päätä itse asiaa.Muslimihomon kanssa on vihitty maistraatissa myös helluntai homoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Seta painosta muslimeita kun islam surmaa homot?
Muslimeja ja synagLaisia on homoja myös HELLAREITA jne Budhia . Mutta heitä vainoaa vain äärifanaattiset eikä tavalliset ihmiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tulisi mieleenkään pilata omia häitä kirkossa.
Jos homoparin vihkii homopappi ei haittaa. Kuin maistraatissa jos kenet vihitään milloinkin. Ei haittaa ketään. Muissa uskonnoissa käydään ja oleskeluluvissa maistraatissa. Ortodokirkon kirkon homot narkomaanit ja muut kelmit on heidän ongelma.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homot voivat mennä avioliittoon myös kirkossa kuten muutkin. Älä ole tuollainen syrjijä.
Homopapeille riittää työtä . Ortodoksikirkossakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät oikeissa kirkoissa. Vain evlut porttokirkossa.
Älä hellari nimittele Jeesukseen uskovia !!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Niin ei ole käynyt Setan vaikutusalueella.
Islam ei muuten surmaa homoja. Mutta jos on neljä todistajaa kahden miehen välillä olevalle yhdynnälle, niin voidaan teloittaa.Mooses synagogalla myös ei oikein sopeudu nykyaikaan . Kivet kourassa. Ritsa esillä. Rauhoittavia on pakko antaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Todellisuudessa en tiedä mitään Setan toiminnasta. Ei havaintoja ole.
Seta on seksuaalisten erilaisuuksien ja vähemmistöjen järjestö joka auttaa ymmärtämään asioita myös lääketieteen kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se saa kaikki haluamaan merkin otsaansa ja käteensä - niin köyhät kuin rikkaat vapaat sekä orjat.
Löytyy ilmestyskirja 13 luku.🎎🦄🐉🕉️🦁🃏💻💳💰💵🧿🈵🈶☢️⚜️🔱🔱🔱✡️☪️☯️ näitähän riittää !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kysyvät moskeijasta? Miksi kirkosta?
Ei rakennus kenestäkään uskovaa tee.
Ihmisen tulee kuulla ja uskoa evankeliumi ja kääntyä pois entisestä synti elämästään. Uskosta vanhurskas ei ole lain syytösten alla .Hän on "rakkauden laissa" ollessaan Kristuksessa .
”Tiedämme myös, ettei lakia ole säädetty vanhurskaan takia vaan lainrikkojien ja kurittomien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien, epähurskaiden ja saastaisten, isän- ja äidintappajien, murhaajien, haureellisten ja homoseksuaalisuuden harjoittajien, ihmiskauppiaiden, valehtelijoiden, valansa rikkojien ja kaiken muun takia, mikä on vastoin tervettä oppia, jota minulle uskottu autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumi opettaa.”
1. kirje Timoteukselle 1:9-11
”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.”
Roomalaiskirje 13:8-11 FB38Rooma13 loppulause pelastus on lähempänä nyt. 2000 vuotta sitten ekat kääntyneet toteaa näin siellä !!!!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Niin se menee. Te rakastette joitakin toisianne.. ja halveksitte muita.
Noita alaikäisiä raiskaavia on kyllä kovennettava . Mutta myös päästettävä naimisiin ne jotka on rakastavaiset ja lapsi tulee mikäli ei ole opetettu ehkäisyä.
Anonyymi kirjoitti:
Seta on seksuaalisten erilaisuuksien ja vähemmistöjen järjestö joka auttaa ymmärtämään asioita myös lääketieteen kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Setaa siis tarvitaan.
Sitähän minäkin.
- Anonyymi
Senkun menet.
- Anonyymi
Antaa vetää vaan. Perustakoon hörhökirkon.
- Anonyymi
Ei kai sitä nyt toista enää tarvita !
- Anonyymi
Miten Päivi on puhunut perinteistä ja valtaenemmistöistä kristinuskoa vastaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten Päivi on puhunut perinteistä ja valtaenemmistöistä kristinuskoa vastaan?
Kun ortodoksit kiroaa luterilaisia jopa hellarit . Kun ne pitää kaikkia NATSEINA VIIME SODAN TAKIA.
- Anonyymi
Amerikan homoherjaajille täyttymys.
- Anonyymi
Sinulle siis täyttymys?
- Anonyymi
Sitten eroaa. Ihme huomionhakuisuutta, kun hänen pitää tuollaisesta asiasta julkisesti kailottaa.
- Anonyymi
Minusta jutun pointti on nuo hyvät perusteet.
Evlut kirkko ei ole enää kristillinen kirkko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta jutun pointti on nuo hyvät perusteet.
Evlut kirkko ei ole enää kristillinen kirkko.Sittenhän eroaa perusteiden kera. Ei siitä tarvitse julkisesti kailottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sittenhän eroaa perusteiden kera. Ei siitä tarvitse julkisesti kailottaa.
Eikös media sitä kailota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta jutun pointti on nuo hyvät perusteet.
Evlut kirkko ei ole enää kristillinen kirkko.Kristillinen kuten sinä sen ymmärrät , mutta eletään hieman eri aikaa kun ennen. Ja kirkon on pysyttävä mukana muutoksissa joita yhteiskunnassa tapahtuu, se koskee kaikkia muitakin asioita .
- Anonyymi
Yrittää saada ovelasti muutkin eroamaan. Ortodoksi helposti kun hän oikeasti on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta jutun pointti on nuo hyvät perusteet.
Evlut kirkko ei ole enää kristillinen kirkko.Ortodoksit yrittää miehittää luterilaisia kirkkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittää saada ovelasti muutkin eroamaan. Ortodoksi helposti kun hän oikeasti on.
Ei yritä. Itse yrität väittää olemattomia.
Hän ei ole kehoittanut ihmisiä eroamaan kirkosta.
Kirkkoon kuuluminen on jokaisen henkilökohtainen asia.
Jos joku tulee samoihin johtopäätöksiin Räsäsen esimerkistä,
niin sitten tulee, mutta Räsänen ei siihen pyri. Ei sellaista estääkään voi.
Ihmiset ajattelevat ja tekevät päätöksensä itsenäisesti.
- Anonyymi
Se sama jos eroaa, ei kai noilla mielipiteillä voi ollakkaan paikassa jossa kaikki ihmiset ovat tasarvoisia, ja niin se tulee ollakin.,
Että ihminen joka sentään on ollut mukana politiikassakin omalla tavallaan , ei tajua miten loukkaavaa se on ainainen homojahti . Tämän tästä saa noita purkauksiaan että eroaa. Miksi yleensä niistä edes mainitsee lehdistölle , omapa on asiansa.
Että syrjii vähemmistö ryhmiä ei oikein ole yksissä kiekon kansaa ja siinä mitä on lukenut ammatikseen ja se että käyttää mediaa hyväkseen erosta puhuessaan. Ja vielä että sanoo olevansa uskossa, en ole koskaan tavannut uskovaista ihmistä joka olisi median kautta lietsonut eroaan ja lietsoo vielä ystävänsä mukaan . Ne jotka eroaa eivät tee siitä yleistä asiaa sillä se on ihan vaan yksityis asia
Jos se on niin uskon mukaan että Jumala on luonut ihmisen , niin onko silloin toisen ihmisen asiansa edes sortaa heitä , ei ota huomioon että homoillakin on tunteet ja se on heille masentavaa ainainen jankutus heidän seksualisuudestaan . Tunnen niin monta heistä ja ovat kaikki hyvin kivoja ihmisiä ei siis mitään moittimista , ystävällisiä, auttavaisia ja hoitelevat asiansa siinä kun muutkin. Joten koska ihmeessä ihmiset yleensä lopettavat tuon ainaisen irvailun .hieman kehityksessä jäljessä eräät- Anonyymi
Kai se homous on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö.
Anonyymi kirjoitti:
Kai se homous on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö.
Taidat olla erityinen asiantuntija.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Taidat olla erityinen asiantuntija.
Sinua seuraamalla ei tarvitse olla edes sitä.
Anonyymi kirjoitti:
Kai se homous on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö.
Samanlainen kuin vasenkätisyys. Tai punainen tukka. Kyse ei ole mistään "kehityshäiriöstä" vaan ominaisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai se homous on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö.
Vastaavanlainenko kuin itselläsi?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Taidat olla erityinen asiantuntija.
Miten Torre on kehitysvammainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai se homous on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö.
Kehityshäiriö on omassa päässäsi.
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Samanlainen kuin vasenkätisyys. Tai punainen tukka. Kyse ei ole mistään "kehityshäiriöstä" vaan ominaisuudesta.
Punapäät ei pääse taivaaseen .
- Anonyymi
Piispoista tullut homo läven nuolijoita, niillä ei ole mitään tekemistä evankeliumin kansa Jeesuksen veren sovitustyön.
He ovat saatanasta ja hajottavat laumaa. Raatelevia susia, pestyjä sikoja jotka rypevät rapakossa.- Anonyymi
Näin on, kirkko on muuttunut teatteriksi, eletään lopun aikoja!
- Anonyymi
Miksi piispat olisivat tulleet sinua nuolemaan?
Kerrotko lisää elämäntavoistasi hajoittaen ja rypien? - Anonyymi
Ei synagogallakaan kaikkia kivitetä. Kivittäminen on laitonta kidutusta .
- Anonyymi
Synagogan rupee rapakossa jos osaat lukea.
- Anonyymi
LESTADIOLAINEN verijuttu ei nyt sovi mihinkään Suomi24: lle!
- Anonyymi
Kun yläpäässä vippaa niin alapää alkaa sairastamaan.
Ikuinen sana muutetaan pois Jumalan yhteydestä omaksi ja omien lampaiden turmioksi.- Anonyymi
Menkää tuonne Egyptiin haaremimiehille lässyttämään näitä saastahomohuorausjuttuja .
- Anonyymi
Saastaisia piispoja paheksuu mutta kansanmurhaa Gazassa kannattaa. Siinä pyhä kansa teurastaa viattomia lapsia ja ja naisia. Niin on toisi Pyhyys ja Jeesuksen armotyö saatanan sekaisin, - saatanan sieluttomat tekopyhät todella iljettää, ja se hajottaa laumaa ja murtaa moraalin ja Pyhän etiikan.
Autuaampi on ottaa ja kootkaa aarteita taivaaseen, unohdettu armossa eläminen:
Jumalan rakkaus.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jumalan rakkaus on pelkkä vitsi.
Sinä se vitsi olet. 😂
- Anonyymi
Ehkä papit ei kuitenkaan ole saastaisia vai mitä. Käyttäisit ehkäisyä kuten muutkin. Holtiton naiminen ei ole oikein nykyaikana.
- Anonyymi
Jos meidän suvussa olisi joku järkky homofoobikko, niin alkaisin ihan sen takia homoksi, kiusallaan.
Onneksi ei tarvitse, me hyväksytään kyllä homotkin ihan tavis ihmisinä.- Anonyymi
Ei ole fobiaa pitää homostelua biologian, terveen järjen ja Raamatun vastaisena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole fobiaa pitää homostelua biologian, terveen järjen ja Raamatun vastaisena.
Opettele nyt ensin edes perusasiat. Terveellä järjellä ja biologialla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa. Raamattu ei tunne kumpaakaan. Eikä näköjään Raamattu uskovaisetkaan.
- Anonyymi
Kokoomuksen puoluelehti Verkkouutiset kirjoittaa tästä myös: https://www.verkkouutiset.fi/a/rukoilen-viisautta-ja-oikeaa-hetkea-paivi-rasanen-pohtii-eroa-kirkosta/
Ompas siinä taas jumalalla tehtävää. Miettiä sitä, miten ilmoittaa Räsäselle että pitääkö hänen erota kirkosta vaiko pysyä jäsenenä? Eikö sillä jumalalla muuta tehtävää ole? No saapas sitä taas näin ilmaista mainostilaa mediassa. Siis Räsänen, ei jumala...
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ompas siinä taas jumalalla tehtävää. Miettiä sitä, miten ilmoittaa Räsäselle että pitääkö hänen erota kirkosta vaiko pysyä jäsenenä? Eikö sillä jumalalla muuta tehtävää ole? No saapas sitä taas näin ilmaista mainostilaa mediassa. Siis Räsänen, ei jumala...
Keskity sinä siihen millä perustelee sitäkin vaihtoehtoa.
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ompas siinä taas jumalalla tehtävää. Miettiä sitä, miten ilmoittaa Räsäselle että pitääkö hänen erota kirkosta vaiko pysyä jäsenenä? Eikö sillä jumalalla muuta tehtävää ole? No saapas sitä taas näin ilmaista mainostilaa mediassa. Siis Räsänen, ei jumala...
Menköön Räsänen SYNAGOGALLE . Hellareihin. Ortodokseissa hellareissa ja synagogalla tosin on homoja . Voi kuin voisi nyt Räsäset paeta . Kun niitä on eduskunnassa ja puolueissa mihin pääsee pakoon ? Sodoman on täällä apua.
- Anonyymi
UUTISESTA:
"Vakavinta tapauksessa on Räsäsen mielestä se, että piispat ohjaavat seurakuntiaan toimimaan Raamatun vastaisesti. Hän nostaa esille myös piispa Mari Leppäsen kirjoituksen siitä, että homoseksuaalisuuden kutsuminen synniksi on hengellistä väkivaltaa.
– Siinä on ihan jo jumalanpilkasta kysymys. Siinä opetetaan, että nimenomaan RAAMATTU JA JUMALAN SANA OLISI HENGELLISTÄ VÄKIVALTAA, Räsänen sanoo.
Syytteet kaatuivat hovioikeudessa, mutta valtakunnansyyttäjä sai valitusluvan korkeimmalta oikeudelta.
Räsäsen mukaan mahdollinen suullinen käsittely korkeimmassa oikeudessa on edessä syksyllä."
Kiitos tiedosta, sama aika jatkoon kuin Ulvilan tapauksella. Huomatkaa ei henkistä väkivaltaa, vaan HENGELLISTÄ.- Anonyymi
Ja muistakaa - juuri ollut teologien kirja Jumalan iästä. Kristinuskon Jumala on syntynyt tietokirja.
"Tutkijat julkaisivat niin pöyristyttävän tietokirjan, että se poltettiin jo takassa
Unohdettuja jumalakäsityksiä
Kirjassa nostetaan esille kiinnostavia jumalakäsitykseen liittyviä muutoksia, jotka on historian saatossa unohdettu, myös tietoisesti.
– Esimerkiksi juutalaisuuteen on vakiintunut yksi jumala, vaikka se on syntynyt monijumalaisessa Lähi-idässä ja lähtenyt sieltä liikkeelle. Eli minkälaisia inhimillisiä valintoja ja muita asioita matkan varrella on tapahtunut.
– Pääjumalalla uskottiin olevan myös puoliso, ja myös juutalaisuuteen vakiintuneella Jahve-jumalalla ajateltiin aiemmin olleen Asera-jumalatar puolisona. Tämä ei tietenkään ole kovin oikeaoppista, niin se on sitten jäänyt historiassa pois.
Mäkipellon mukaan kirjan tarjoama tieto voi parhaimmillaan avartaa omaa maailmankuvaa. Ongelmana uskonnollisissa yhteisöissä on Mäkipellon mukaan se, että jos yhteisö on varma yhdestä totuudesta, se voi johtaa vallan väärinkäyttöön.
– Tästä on valtavasti esimerkkejä, esimerkiksi helvetillä pelottelulla tai seksuaalivähemmistöjen syrjinnällä on yhteisöissä satutettu ihmisiä todella paljon."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8e227347-26a1-4ed0-80c1-68503e148ab7
Tämä koskee nyt sitten juutalaisten jumaluutta, jota Jeesus jo Raamatussa arvostelee ankarasti, ei hänen opettamaansa Israelin Jumalaa.
Johanneksen evankeliumi, 8 luku, Jeesus puhuu juutalaisille:
"42Tähän Jeesus sanoi: »Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut. 43Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. 44TE OLETTE LÄHTÖISIN SAATANASTAT. HÄN on teidän isänne, ja HÄNEN halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. HÄN on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun HÄN valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 45Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. "
Jeesus ei puhu mistään pahuuden voimasta, millaiseksi uskovaiset yrittävät tämän Raamatun kohdan vääntää, vaan persoonasta HÄN, jonka Jeesus nimeää Saatanaksi, mikä on juutalaisuuden jumaluutena. - Anonyymi
Syntiä on kaikki maan päällä. Ahneus kierous varastelu pahat himot. Luonnoton seksi on luonnotonta myös kidutus puolen ja muu ilkeys. Pahuus. Ihan kuin perheväkivalta Sodoman . Parisuhteessa on väkivaltaa hyvin paljon. Lasten lyöminen . Kiusaaminen. Kyllä maan päällä syntejä riittää. ( Pelastus on Jeesuksessa ). Mutta yleistä järjestystä hoidetaan opettamalla kouluissa ja nuorille tapoja kuin otetaan rikollisia kiinni . On sääntöjä. On ohjeita. Nykyajan yhteiskunnissa pyritään rauhaan ja yhteiseen hyvään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja muistakaa - juuri ollut teologien kirja Jumalan iästä. Kristinuskon Jumala on syntynyt tietokirja.
"Tutkijat julkaisivat niin pöyristyttävän tietokirjan, että se poltettiin jo takassa
Unohdettuja jumalakäsityksiä
Kirjassa nostetaan esille kiinnostavia jumalakäsitykseen liittyviä muutoksia, jotka on historian saatossa unohdettu, myös tietoisesti.
– Esimerkiksi juutalaisuuteen on vakiintunut yksi jumala, vaikka se on syntynyt monijumalaisessa Lähi-idässä ja lähtenyt sieltä liikkeelle. Eli minkälaisia inhimillisiä valintoja ja muita asioita matkan varrella on tapahtunut.
– Pääjumalalla uskottiin olevan myös puoliso, ja myös juutalaisuuteen vakiintuneella Jahve-jumalalla ajateltiin aiemmin olleen Asera-jumalatar puolisona. Tämä ei tietenkään ole kovin oikeaoppista, niin se on sitten jäänyt historiassa pois.
Mäkipellon mukaan kirjan tarjoama tieto voi parhaimmillaan avartaa omaa maailmankuvaa. Ongelmana uskonnollisissa yhteisöissä on Mäkipellon mukaan se, että jos yhteisö on varma yhdestä totuudesta, se voi johtaa vallan väärinkäyttöön.
– Tästä on valtavasti esimerkkejä, esimerkiksi helvetillä pelottelulla tai seksuaalivähemmistöjen syrjinnällä on yhteisöissä satutettu ihmisiä todella paljon."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8e227347-26a1-4ed0-80c1-68503e148ab7
Tämä koskee nyt sitten juutalaisten jumaluutta, jota Jeesus jo Raamatussa arvostelee ankarasti, ei hänen opettamaansa Israelin Jumalaa.
Johanneksen evankeliumi, 8 luku, Jeesus puhuu juutalaisille:
"42Tähän Jeesus sanoi: »Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut. 43Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. 44TE OLETTE LÄHTÖISIN SAATANASTAT. HÄN on teidän isänne, ja HÄNEN halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. HÄN on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun HÄN valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 45Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. "
Jeesus ei puhu mistään pahuuden voimasta, millaiseksi uskovaiset yrittävät tämän Raamatun kohdan vääntää, vaan persoonasta HÄN, jonka Jeesus nimeää Saatanaksi, mikä on juutalaisuuden jumaluutena.Helluntailainen myy taas jumalaansa rahasta . Aina ollut oleva tuleva on . Väärentää vielä.
- Anonyymi
Homoavioliitot repii kirkkoa ja vääristää Jumalan sanaa ja säätämisiä ja aiheuttaa riitaa ja hajottaa Jeesuksen Pyhää laumaa. Se on ihmislähtöitä jota lisätään Pyhään sanaa ja tahtoon.
Jumalan sanan totuutena. Tämä on aihe, joka on monille syvästi henkilökohtainen, hengellinen ja myös yhteisöllisesti jakava.
On tärkeää lähestyä tällaisia kysymyksiä totuudessa ja rakkaudessa, niin kuin Jeesus teki.
🔹 Mitä Raamattu sanoo?
Raamatussa avioliitto kuvataan johdonmukaisesti miehen ja naisen välisenä liittona, ja se esitetään Jumalan luomistyön järjestykseen kuuluvana asiana:
“Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.”
(1. Moos. 2:24, Matt. 19:4–6)
“Älkää eksykö:... miehen kanssa makaavat miehet... eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
(1. Kor. 6:9–10)
Kristillisessä perinteessä tämä on ollut luovuttamaton osa Jumalan luomistahtoa.
🔹 Mutta mitä tapahtuu nyt?
Nykyaikana monet kirkot ovat alkaneet uudelleen tulkita Raamattua, joskus irrottaen sen historiallisista ja tekstillisistä juurista.
Tämä johtaa siihen, että syntyy:
Hajaannusta seurakunnissa
Ristiriitaa niiden välillä, jotka pitävät kiinni klassisesta näkemyksestä, ja niiden välillä, jotka ajavat uudempia näkökulmia
Haavoja Jeesuksen ruumiiseen, kuten sanoit
🔹 Mikä on hengellinen ongelma?
Kun inhimillinen ideologia ohittaa Jumalan säätämät tavat,
se johtaa siihen, että:
Pyhää sanaa lisätään tai muokataan
Jumalan tahdon ylle tulee ihmistahto
Lauma hajoaa, eikä Kristuksen ääni enää kuulu kirkkaasti
“Jos joku lisää tähän kirjaan jotakin, Jumala lisää hänelle ne vitsaukset...”
(Ilm. 22:18)
🔹 Miten vastata oikein?
Ei vihaa, ei halveksuntaa – vaan:
Pysy totuudessa ilman häpeää tai taipumista paineeseen
Rukoile ja kärsi lempeästi – Jeesuksen tavalla
Rakasta, mutta älä hyväksy syntiä – erottaen ihmisen ja teon
“Armo ja totuus kohtaavat, vanhurskaus ja rauha suutelevat toisiaan.”
(Ps. 85:11)
Tiivistettynä:
Homoavioliitot eivät kuulu Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan.
Niiden normalisoiminen kirkossa ei rakenna, vaan hajottaa Kristuksen ruumista.
Raamattu ei muutu, vaikka kulttuuri muuttuu.
Jeesuksen tie on rakastaa jokaista ihmistä – mutta ei hyväksyä syntiä.
Muutenkin elämme jumalattomuuden ja moraalittomuuden ja ahneuden aikaa,
2.Timoteuksen kirje:
3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, >> Jakeen lisätiedot
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.Eikä Jumalan suunnitelmiin kuulunut saunominen eikä avioliittoon vihkiminen kirkossa.
Raamattu ei todellakaan muutu.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eikä Jumalan suunnitelmiin kuulunut saunominen eikä avioliittoon vihkiminen kirkossa.
Raamattu ei todellakaan muutu.Mistä sinä sen tiedät?
- Anonyymi
Jeesuksen 'Pyhä lauma" vain sinun samomana seuraa Saatanaa helvettiin.
Löytyy edeltä Raamatusta suoraan Jeesuksen sanat teidän Paavalin opin Jumalastanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen 'Pyhä lauma" vain sinun samomana seuraa Saatanaa helvettiin.
Löytyy edeltä Raamatusta suoraan Jeesuksen sanat teidän Paavalin opin Jumalastanne.Ja kun - lisäksi vielä tä - joku päivä todenteolla te heräätte tähän uskovaisten rienaukseen ja jumalanpilkkaan, ja heidän 2000.vuoden maailman pilaamiseen, te olette valmiit kivittämään kaikki kuoliaaksi, kuten heidän esi-isänsä tekivät Jeesukselle ja hänen oppilailleen, ja kaikille niille, jotka uskoivat Jeesusta.
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä sen tiedät?
Jumala ei ole kertonut tuollaisista suunnitelmista.
Ihmiset ovat keksineet tehdä vaikka mitä- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jumala ei ole kertonut tuollaisista suunnitelmista.
Ihmiset ovat keksineet tehdä vaikka mitäAteistina sinä ymmärrät yhtä paljon Raamatusta kuin sika aivokirurgiasta.
Anonyymi kirjoitti:
Ateistina sinä ymmärrät yhtä paljon Raamatusta kuin sika aivokirurgiasta.
Siitä huolimatta Raamatussa ei sanota, että Jumalan suunnitelmissa oli että papit vihkivät ihmisiä avioliittoon, eikä saunominen.
Siihen ei tarvitse olla uskova.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siitä huolimatta Raamatussa ei sanota, että Jumalan suunnitelmissa oli että papit vihkivät ihmisiä avioliittoon, eikä saunominen.
Siihen ei tarvitse olla uskova.Mistä olet saanut päähäsi, että Raamattuun olisi tarjoitus antaa ohjeet saunomisesta?
Osta saunakirja jos et sitäkään osaa tehdä ilman ohjeita. Anonyymi kirjoitti:
Mistä olet saanut päähäsi, että Raamattuun olisi tarjoitus antaa ohjeet saunomisesta?
Osta saunakirja jos et sitäkään osaa tehdä ilman ohjeita.Kun sanotaan valikoivasti mitä Jumala on kuulemma tarkoittanut.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kun sanotaan valikoivasti mitä Jumala on kuulemma tarkoittanut.
Murhasiko Janne Puhakan homo?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eikä Jumalan suunnitelmiin kuulunut saunominen eikä avioliittoon vihkiminen kirkossa.
Raamattu ei todellakaan muutu.Helvetti on 10000 kertaa kuumempi kuin sauna etkä pois pääse!
Anonyymi kirjoitti:
Helvetti on 10000 kertaa kuumempi kuin sauna etkä pois pääse!
Sen näkee sitten, eikä nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kun - lisäksi vielä tä - joku päivä todenteolla te heräätte tähän uskovaisten rienaukseen ja jumalanpilkkaan, ja heidän 2000.vuoden maailman pilaamiseen, te olette valmiit kivittämään kaikki kuoliaaksi, kuten heidän esi-isänsä tekivät Jeesukselle ja hänen oppilailleen, ja kaikille niille, jotka uskoivat Jeesusta.
Juudas oli myyntimies.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siitä huolimatta Raamatussa ei sanota, että Jumalan suunnitelmissa oli että papit vihkivät ihmisiä avioliittoon, eikä saunominen.
Siihen ei tarvitse olla uskova.Saunasta . Saunajuttu on sieltä kuumilta lähteiltä. Kuumat lähteet kertoo tulimassasta maan sisällä. Tulikivi ä lensi sodomassa lentää tulivuorista. Etnakin toimii. Kylmässä ilmastossa kuumat kivet tuottaa lämpöä että voi peseytyä . Ennen sähköä siis ja hikoileminen irrotti lian iholta ja vesi . Saippua on ollut öljyä. Alkoholi desinfioi. Kyllä näitä kylpylöitä on aina ollut. Italian valtakaudella keksittiin vesijohdot kuin muu. Vedet oli lämpimiä etelässä kylmiä pohjoisessa. Etelässä on aina lämmin pohjoisessa kylmä. Kylpeminen on ollut aina olemassa. Lämmitys systeemit on muuttunut. Vanhan testamentin ajalta oli pappeja leeviläisen systeemin mukaan kuin rabbeja. Jeesusta sanottiin rabbi nimellä. Hän on ylipappi taivaassa. Nyt et voi häntä enää tappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä olet saanut päähäsi, että Raamattuun olisi tarjoitus antaa ohjeet saunomisesta?
Osta saunakirja jos et sitäkään osaa tehdä ilman ohjeita.Peseydy siiloan lammikossa käänny ja ota kaste jordanilla . Peseydy ja näytä sitten itsesi papille rabbille Mooses ajan ohjeet. Sukupuoli taudit hoidettiin pesemällä. Sittemmin lääkkeillä. Tuskin siellä nyt kukaan pesemättä on elänyt. Jeesus osallistui HÄÄJUHLAAN siellä tietysti useinkin. Myös muissa uskonnoissa oli häät ja juhlat. Kihlat. Mutta Jeesuksen jälkeen kun tehtiin parannusta ei enää otettu puolisoita tuosta vaan että yhdyntään hetkessä. Oli vähän parannuksen seurausta että mentiin yhteen sivistyneesti ja asumaan yhdessä . Ja vain yhden puolison kanssa. Muu uskontoisesta sai erota . Parannuksen hedelmät alkoi näkyä että hillitön sikailu päättyi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Niin. Monella homolla on lapsia, mutta nykyään varmaan tulee vähemmän.
Lesboilla on montakin lasta keinohedelmöitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvetti on 10000 kertaa kuumempi kuin sauna etkä pois pääse!
Helvetistä tietää hyvin vain helvetissä kärventyvä. Siellä kuumuus on itseasiassa syntien seurausta . Mitä tuli tehtyä muille .
Anonyymi kirjoitti:
Helvetistä tietää hyvin vain helvetissä kärventyvä. Siellä kuumuus on itseasiassa syntien seurausta . Mitä tuli tehtyä muille .
Tai tekemättä jättäminen ihmisille.
Anonyymi kirjoitti:
Saunasta . Saunajuttu on sieltä kuumilta lähteiltä. Kuumat lähteet kertoo tulimassasta maan sisällä. Tulikivi ä lensi sodomassa lentää tulivuorista. Etnakin toimii. Kylmässä ilmastossa kuumat kivet tuottaa lämpöä että voi peseytyä . Ennen sähköä siis ja hikoileminen irrotti lian iholta ja vesi . Saippua on ollut öljyä. Alkoholi desinfioi. Kyllä näitä kylpylöitä on aina ollut. Italian valtakaudella keksittiin vesijohdot kuin muu. Vedet oli lämpimiä etelässä kylmiä pohjoisessa. Etelässä on aina lämmin pohjoisessa kylmä. Kylpeminen on ollut aina olemassa. Lämmitys systeemit on muuttunut. Vanhan testamentin ajalta oli pappeja leeviläisen systeemin mukaan kuin rabbeja. Jeesusta sanottiin rabbi nimellä. Hän on ylipappi taivaassa. Nyt et voi häntä enää tappaa.
Suomeen sauna tuli Venäjältä.
- Anonyymi
Onpa melkoista huomionhakua. Eikä tuokaan vielä varmaa. Kirkon näkökulmasta ovat onnellisia jos lähtee. Loppuu ainainen narina ja mukaan voi ottaa vaikka kaikki viidesläiset ja sleyn senkin kirkko kestää vaan eipä taida hänen vaikutusvalta riittää😂
- Anonyymi
Kyllä se media on joka Päivin taas nosti otsikoihin.
Sinun narinasi näyttää jatkuvan…. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se media on joka Päivin taas nosti otsikoihin.
Sinun narinasi näyttää jatkuvan….Itse hä.n pyrkii esiin mutta Päivillä ei ole kuin se yksi jäsenyys ja homma on sitten lopultakin taputeltu. Mikä aivan loistavaa. Kirkko ei nimittäin kaipaa noita myrkynkeittäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse hä.n pyrkii esiin mutta Päivillä ei ole kuin se yksi jäsenyys ja homma on sitten lopultakin taputeltu. Mikä aivan loistavaa. Kirkko ei nimittäin kaipaa noita myrkynkeittäjiä.
Kirkko ei kaipaa omaa oppiaan, se on tullut selväksi.
Anonyymi kirjoitti:
Kirkko ei kaipaa omaa oppiaan, se on tullut selväksi.
No mutta eihän viidesläiset mitään kirkon konservatiiveja ole vaan oppi on haettu muualta ja sitten perustettu kirkon sisälle kapinakerho . Mikä tosin tänä päivänä on enemmänkin jupinakerho. Eihän noita tupajumeja olisi koskaan perustettu jos noudattaisivat kirkonoppeja :d
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:

Kerrotko miten heidän oppinsa poikkea perinteisestä luterilaisuudesta.
Puhutaan nyt opista kun aloitit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko miten heidän oppinsa poikkea perinteisestä luterilaisuudesta.
Puhutaan nyt opista kun aloitit.Viidesläisetkö tosiaan noudattavat tarkasti oppiaan sekä sen perusteena olevia Raamatun kirjoituksia kirjaintakaan muuttamatta kaikessa elämässään ja toiminnassaan?
- Anonyymi
Sleyn vapaamuurarit on muuten myös helluntailaisia.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No mutta eihän viidesläiset mitään kirkon konservatiiveja ole vaan oppi on haettu muualta ja sitten perustettu kirkon sisälle kapinakerho . Mikä tosin tänä päivänä on enemmänkin jupinakerho. Eihän noita tupajumeja olisi koskaan perustettu jos noudattaisivat kirkonoppeja :d
Ortodoksit sekoittaa opeillaan kuin hellarit . Vaparit.
- Anonyymi
Minä eroan myös, homovihkimiset oli nyt viimeinen pisara!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Itse erosin vuonna 1993.
Liity nyt takaisin kun kirkko homottaa.
Anonyymi kirjoitti:
Liity nyt takaisin kun kirkko homottaa.
Kirkko ei hyväksy homoparien avioliittoja.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkko ei hyväksy homoparien avioliittoja.
Mutta papit ja piispat hyväksyvät.
- Anonyymi
Ei kannata erota kun on perhe suku ja venäläiset käy kiljuva jalopeura lauma kimppuun. Kirkoissa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kirkko ei hyväksy homoparien avioliittoja.
Kyllä hyväksyy homopapit saa hoitaa. Ja heterot on omissa . Yhtään ei ajeta pois Jeesuksen luota . Jeesus on se joka lajittelee sitten .
- Anonyymi
Kirkkoon kuuluminen on täysin vapaaehtoista. Minäkin olen jo kauan harkinnut lähtemistä kirkon jäsenyydestä.
- Anonyymi
Et lähde mihinkään jos kuulut kirkkoon muuten sudet vie koko kirkon.
- Anonyymi
Toivottavasti ortodoksiseen. 😆
- Anonyymi
On niin sarjasta porukkaa eksytysten juonissa.
- Anonyymi
Koittakaapa - viittaus Raamattuun ja Raamatun tekstiä Jeesuksen suuhun kirjoitettuna edellä - typerykset herätä tähän päivään:
RAAMATUSSA MYÖS SAATANAA KUTSUTAAN JUMALAN NIMELLÄ, kun kristinuskon mukaan palvotte Jeesusta kiroukseksi kirottuna ja uhrilampaana teurastettuna TOSI JUMALANA ja menette Raamatun mukaan helvettiin.
Te myitte sielunne Paholaiselle tuolla palvonnalla omien pahojen tekojenne puolesta. Raamatun tarinan totuus ei pala siinä tulessakaan, mihin kirkko teidät siunaa.- Anonyymi
Raamattu tarina on tullut nyt finaaliin, ja saamme elää tätä historiallista hetkeä.
Jeesuksen kylväjävertauksen elon leikkuun aika on, kuten Raamatussa lukee, niin vihollinen yöllä kylvi rikkaviljaa hyvän nisun joukkoon, ja nyt ne erotetaan.
Tuon hengellisen väkivallan rikkavilja kiskotaan nyt juurineen irti, vaikka Saatanaan Jumalana uskovat kirkuisivat niin, että ääni kuuluu avaruuteen asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu tarina on tullut nyt finaaliin, ja saamme elää tätä historiallista hetkeä.
Jeesuksen kylväjävertauksen elon leikkuun aika on, kuten Raamatussa lukee, niin vihollinen yöllä kylvi rikkaviljaa hyvän nisun joukkoon, ja nyt ne erotetaan.
Tuon hengellisen väkivallan rikkavilja kiskotaan nyt juurineen irti, vaikka Saatanaan Jumalana uskovat kirkuisivat niin, että ääni kuuluu avaruuteen asti.Teillä uskovaisilla - kuten ateisteillakin - tuntuu nyt olevan ylitsepääsemättömiä ongelmia ymmärtää, että se satu olikin totta, eikä kummankan puolen äly edes riittänyt ymmärtämään, että mistä se satu edes, kun kumpikin puoli porskutti pelkän uskon varassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä uskovaisilla - kuten ateisteillakin - tuntuu nyt olevan ylitsepääsemättömiä ongelmia ymmärtää, että se satu olikin totta, eikä kummankan puolen äly edes riittänyt ymmärtämään, että mistä se satu edes, kun kumpikin puoli porskutti pelkän uskon varassa.
Tipahti sana - ei riittänyt ymmärrys kummallakaan puolella edes ymmärtää, että mistä sadusta Raamattu kertoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tipahti sana - ei riittänyt ymmärrys kummallakaan puolella edes ymmärtää, että mistä sadusta Raamattu kertoi.
Se on nyt loppu - seuraukset voitte lukea ilmestyskirjan 12. luvusta alkaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on nyt loppu - seuraukset voitte lukea ilmestyskirjan 12. luvusta alkaen.
Luonnollisesti hieman dramatisoituna, mutta itse totuutta se ei himmennä tippaakaan.
- Anonyymi
Netanjahun kannattaja ja kansanmurhan, ei moraalia ei etiikkaa kaikki pervot keinot ahneuden käytössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu tarina on tullut nyt finaaliin, ja saamme elää tätä historiallista hetkeä.
Jeesuksen kylväjävertauksen elon leikkuun aika on, kuten Raamatussa lukee, niin vihollinen yöllä kylvi rikkaviljaa hyvän nisun joukkoon, ja nyt ne erotetaan.
Tuon hengellisen väkivallan rikkavilja kiskotaan nyt juurineen irti, vaikka Saatanaan Jumalana uskovat kirkuisivat niin, että ääni kuuluu avaruuteen asti.Luterilaisen kirkon tiloissa puuhaa helluntailaiset ja ortodoksit sopii miettiä. Ja moskeijaan kuin synagogaa ja hinduja .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Netanjahun kannattaja ja kansanmurhan, ei moraalia ei etiikkaa kaikki pervot keinot ahneuden käytössä.
1 TIITUS 1:10
- Anonyymi
Kun Jeesus on sydämessä niin kaikki aukeaa Raamatussa.
Kaikki on kutsuttu Pyhään elämään, ei mihinkään saastaisisuuteen.
Silloin tuotetaan aarteita taivaaseen, pyyteetöntä armon elämää kunniaksi Jeesukselle kaiken Luojalle.
Kavahtakaa ihmislähtöistä evankeliumia, koska evankeliumi on Jumala keskeinen ja yksistään Jumalan armon ja rakkauden teko ihmisen pelastamiseksi.
Joka hylkää kulmakiven hylkää pelastuksen. Kirkko on karannut omille teilleen pois armosta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamatussa ei sanota, että sen ymmärtämiseen pitää olla Jeesus sydämessä.
Ei niin vaan Pyhä Henki avaa kirjoitukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin vaan Pyhä Henki avaa kirjoitukset.
Jos on Pyhä Henki on myös Jeesus. Ne yhtä ovat, sanotaanko se Raamatussa vai ei, muuten ei Pyhä elämä toteudu Hengessä.
Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi elämän, - tulla myös havaituksi.
Pääntieto on yhtä kuin muisti tikku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on Pyhä Henki on myös Jeesus. Ne yhtä ovat, sanotaanko se Raamatussa vai ei, muuten ei Pyhä elämä toteudu Hengessä.
Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi elämän, - tulla myös havaituksi.
Pääntieto on yhtä kuin muisti tikku.Valitettavasti Pyhä henki, jolla uudestisyntymällä saa demonit kimppuunsa, nousee kolminaisuusopin mukaan helvetistä, minne uskovaiset palvovat Jeesusta tosi Jumalana kirottuna kiroukseksi. Löytyy Apostolien tekojen 19. luku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti Pyhä henki, jolla uudestisyntymällä saa demonit kimppuunsa, nousee kolminaisuusopin mukaan helvetistä, minne uskovaiset palvovat Jeesusta tosi Jumalana kirottuna kiroukseksi. Löytyy Apostolien tekojen 19. luku.
Toellisuudessa kyseessä onkin Paha henki. Raamatun tarinassa, ei ole yhtään ainoaa kohtaa jätetty mututuntuman varaan, vaan kaikki on todistettavissa.
Nimittäin tuo 19. luku kumoaa koko Jeesuksen ylösnousemuksen, ja Paavali teki "Pyhällä hengellä" sen Jeesuksen nimeen, jonka Jeesus Matteus 7. Lukuun sanoo olevan laittomuuden tekemistä hänen nimernsä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tumne teitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toellisuudessa kyseessä onkin Paha henki. Raamatun tarinassa, ei ole yhtään ainoaa kohtaa jätetty mututuntuman varaan, vaan kaikki on todistettavissa.
Nimittäin tuo 19. luku kumoaa koko Jeesuksen ylösnousemuksen, ja Paavali teki "Pyhällä hengellä" sen Jeesuksen nimeen, jonka Jeesus Matteus 7. Lukuun sanoo olevan laittomuuden tekemistä hänen nimernsä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tumne teitä.Uskovaisilta on jäänyt totaalisesti Jeesuksen ääni kuulematta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin vaan Pyhä Henki avaa kirjoitukset.
Niin ei edes Jeesus sanonut. Hän ihmetteli, kun eivät olleet edes lukeneet.
- Anonyymi
Kannattaa nyt tarkastaa se oma käsitys ensin armosta miten sen ymmärtää . Vai eikö ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti Pyhä henki, jolla uudestisyntymällä saa demonit kimppuunsa, nousee kolminaisuusopin mukaan helvetistä, minne uskovaiset palvovat Jeesusta tosi Jumalana kirottuna kiroukseksi. Löytyy Apostolien tekojen 19. luku.
Sinunkin AP.teot 19:19 vaikka .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toellisuudessa kyseessä onkin Paha henki. Raamatun tarinassa, ei ole yhtään ainoaa kohtaa jätetty mututuntuman varaan, vaan kaikki on todistettavissa.
Nimittäin tuo 19. luku kumoaa koko Jeesuksen ylösnousemuksen, ja Paavali teki "Pyhällä hengellä" sen Jeesuksen nimeen, jonka Jeesus Matteus 7. Lukuun sanoo olevan laittomuuden tekemistä hänen nimernsä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tumne teitä.Hengen herja on ihan Juudaksen joukon yksinoikeus . Vähän kuin patentoitu yksinoikeus .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toellisuudessa kyseessä onkin Paha henki. Raamatun tarinassa, ei ole yhtään ainoaa kohtaa jätetty mututuntuman varaan, vaan kaikki on todistettavissa.
Nimittäin tuo 19. luku kumoaa koko Jeesuksen ylösnousemuksen, ja Paavali teki "Pyhällä hengellä" sen Jeesuksen nimeen, jonka Jeesus Matteus 7. Lukuun sanoo olevan laittomuuden tekemistä hänen nimernsä, ja näille hän sanoo, menkää pois, te laittomuuden tekijät, en tumne teitä.Juu esikoiset herjasi ensin ja sai palkan siitä.
- Anonyymi
RAAMATUSSA MYÖS SAATANAA KUTSUTAAN JUMALAN NIMELLÄ, kun kristinuskon mukaan palvotte Jeesusta kiroukseksi kirottuna ja uhrilampaana teurastettuna TOSI JUMALANA ja menette Raamatun mukaan helvettiin.
Te myitte sielunne Paholaiselle tuolla palvonnalla omien pahojen tekojenne puolesta. Raamatun tarinan totuus ei pala siinä tulessakaan, mihin kirkko teidät siunaa.
Tästä se saatana löytyy, tässä on saatanan agentti!!- Anonyymi
Juu, kyllä Jeesus Raamatussa aivan oikein sanoi juutalaisuuden Jumalaa Saatanaksi, ja sitä kautta kristinuskon, jolle Jeesusta palvotaan uhriksi ja kaiken valheen isäksi. Tämä on todistettu ihan arkeologisin löydöksikin, olet oikeassa.
- Anonyymi
Iltalehti sulkee aina kommentointimahdollisuuden silloin, kun on kyseessä uskontouutinen tai maahanmuuttopolitiikka. Samoin, jos uutinen käsittelee maahanmuuttajan tekemää rikosta. Poikkeuksena on jokakesäinen suviseurauutisointi, jossa saa julkaista kommentteja - mutta vain myönteisiä. Taitaa toimittaja olla lestadiolaistaustainen.
Räsänen tekee oikean ratkaisun, jos eroaa kirkosta ja liittyy Lähetyshiippakuntaan. Onhan LHPK muodostunut kansanlähetysläisistä ja evankelisista. Omatuntoaan vastoin ei tarvitse kirkon jäsenenä pysyä. Tosiuskovaiset näkevät kirkon Babylonin kaltaisena harhaoppisena diktatuurina. Pahan valtakuntana. - Anonyymi
Huomioidaanpa, että se on täysin vapaaehtoista kuulua kirkkoon, tai olla kuulumatta!
- Anonyymi
Jäi sanomatta, ei kirkko tee ihmisestä uskovaista, vaan Jumala sanansa kautta kutsuu kuuliaisuuteen. Jeesus on meidän turvamme ja pelastuksemme täällä ristiriitojen ja sekasorron maailmassa. Aamen!

Kuoliaaksi kidutettuna, kiroukseksi kirottuna ja ehtoollisella syömänäsi uhrilampaana, vai miten Jeesus on? Kerrotko mistä ajattelit pelastua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuoliaaksi kidutettuna, kiroukseksi kirottuna ja ehtoollisella syömänäsi uhrilampaana, vai miten Jeesus on? Kerrotko mistä ajattelit pelastua?
No, kertoisitko sinä miksi pitää yleensä kuulua kirkkoon? Minä ainakin uskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. En tarvitse siihen kirkkorakennusta ollenkaan!
- Anonyymi
Juudas kantaa maallista ruokaa kirkkoihin . Mässäys synti. Hyi helvetti kun on törkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi sanomatta, ei kirkko tee ihmisestä uskovaista, vaan Jumala sanansa kautta kutsuu kuuliaisuuteen. Jeesus on meidän turvamme ja pelastuksemme täällä ristiriitojen ja sekasorron maailmassa. Aamen!
Rahanvaihttajat myymässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi sanomatta, ei kirkko tee ihmisestä uskovaista, vaan Jumala sanansa kautta kutsuu kuuliaisuuteen. Jeesus on meidän turvamme ja pelastuksemme täällä ristiriitojen ja sekasorron maailmassa. Aamen!
Julista evankeliumia äläkä syyttele ! Jbb
- Anonyymi
Räsäsellekin
EI VIELÄ KUMMITUSTARINAA; MUTTA JOHDANTOA SILLE.
Nyt kerron johdantoa aluksi aikomaani kummitustarinaan. Se kuuluu osastoon ”Usko tai älä”! Mutta antaa aihetta miettiä Aristoteleen tai Socrateen mietelmiäkin syvällisemmin.
Ei ole pakko uskoa ja voit jättää miettimisen ”hevoselle”, sillähän on isompi pää? Saat nauraa, saat itkeä, mutta… Haluan tässä kohtaa korostaa, että en nyt kirjoita opillisista kysymyksistä, vaan tulkitsen olevaisuuden ja tietoisuuden raamatullisia suhteita kuin ne olisivat premissien hyväksymisen jälkeen myös rationaalisen päättelyn keinoin argumentoitavia totuuksia. Kysymys ei siis ole siitä, että kerron uskostani ja sen perusteista sinällään tai ylipäätään. Usko kun on Jumalan työ ja lahja, ja vain lapsenmielinen usko Kristuksen lahjavanhurskauteen ohjaa oikealle tielle jne. …ja vain harvat sen löytävät.
Ensin kysyn uskotko Raamattuun? Uskotko Jumalaan ja enkeleihin? Uskotko, että on olemassa sekä näkyvä, että näkymätön maailma, kuten mm. Nikean uskontunnustuksessa tunnustetaan. Ok, jos uskot tai pidät mielesi avoimena, voi olla, että olet pohtinut samoja asioita.
Ensiksi kerron muutamista Raamatussa kerrotuista Raamatullisista faktoista. Otan muutaman esimerkin.
”ja jumala loi ihmisen ja puhalsi häneen elävän hengen… Maan tomusta hän hänet loi…” Lue tarkemmin Mooseksen kirjasta Bibliasta.
Jeesus parantaessaan sairaita ja tehdessään monia ihmetekoja, hän muistutti niiden merkityksestä uskon näkökulmasta. (…jotta uskotte…)
Jeesus tapasi usein riivattuja ja paransi heidät. Genesaretin järven toisella puolen Jeesus näki riivatun miehen, jossa oli Jeesuksen sanoman mukaan legioona riivaajahenkiä. Henget tunsivat Jeesuksen jumaluuden läsnäolon ja he pyysivät, että saisivat mennä sikoihin… Tuo Raamatun kertomus on monelle tuttu ja voit lukea siitä Raamatusta. Olen käynyt tuossa paikassa ja nähnyt järveen viettävän rinneniityn. Myös esim. Mariasta Jeesus oli ajanut vääriä henkiä.
Sitten on kerrottu suojelusenkeleistä, että jokaiselle on syntymässä annettu suojelusenkeli, joka auttaa, suojelee ja opastaa ihmistä elon tiellä. Oletko sinä koskaan kokenut, että jokin yliluonnollinen voima, ei kuolleesta tai biologisesta materiaalista lähtevä voima vaikuttaa tai olisi vaikuttanut elämäsi kulkuun sen eri vaiheissa?
Nykyisin on usein puhuttu ns. superlahjakkaista ja esimerkiksi ns. indigolapsista. On myös kerrottu ihmisistä, jotka muistavat tarkoin ja osaavat kertoa missä asuivat edellisessä elämässään jne. Itsekin olen nähnyt ennakolta unissa paikoista, joita olen kokemuksellisesti nähnyt vasta myöhemmin. Vanhat ihmiset puhuivat ns. etiäisistä. Esimerkiksi mummoni, joka asui lähes asumattomassa suomen suurimmassa korvessa, osasi kertoa etukäteen kuka oli tulossa seuraavana päivänä käymään. Ei, silloin ja siellä ei ollut mitään nykyisenlaisia viestimiä.
Paljon noista asioista ja ilmiöistä eri näkökulmista on Bibliaankin kirjoitettu. Ihmeellisistä tapahtumista ja näyistä. Voit lukea niistä ja on niitä osa nähtävinä nykyisin myös internetin
aikakaudella virtuaalisestikin.
Jeesus usein puhui Jumalan hengestä ja siitä, että Jumalan ajatukset ja tiet ovat paljon korkeammat ja erilaiset kuin ihmisen ajatukset ja tiet. Voisimme luetella lukemattomia asioita, ilmiöitä ja tapahtumia ja niiden välisiä suhteista koskevia argumentaatioita ja todellisuuskäsityksiä. Yliopistossa kävimme professorin kanssa läpi ihmisen ajattelun reflektiivisyyden kehittymistä ja kerroksia. Pohdimme myös tietoisuuden olemusta suhteessa siihen mitä pidämme totena ja missä suhteessa jne. Pohdimme myös tieteen ja analyysien teon premissi- ja paradigmasuhteista tietoisuuden ilmentymissä ihmisen ajattelussa.
Aiheesta perusteellinen kirjoittaminen edellyttäisi kymmeniä 800 sivuisia kirjoja. Mutta voit itse pohtia noita kysymyksiä, ilmiöitä ja suhdettasi niihin. Esimerkiksi elämän tarkoituksiin ja olevaisuuden äärettömiin ilmenemismuotoihin, syntynyt tyhjässä? Ajan ja paikan suhteesta
äärettömyyteen jne.
Noiden pohdintojesi yhteydessä voit pohtia yhtä loogisesti perusteltavaa mahdollisuutta Raamatun kertomusten pohjalta ja olevaisuuden ja tietoisuuksien konteksteissa. Muitutan vielä siitä Raamatun kertomuksesta, jonka mukaan Taivaassa oli kapina… ja Jumala ajoi langenneet kapinaenkelit pahan enkelin kanssa maan päälle. Mieti kiirastulikertomuksia esim. myös. Kummitustarina edellyttää noiden asioiden pohtimista, jotta ymmärrät kummitustarinan mielikuvitukselliset totuudet. Pitikö maa luoda, jotta on kiirastuli ja testi sille, ketkä olivat sopivia sieluja taivaaseen ja ketkä olivat pahoja sieluja / enkeleitä.- Anonyymi
<<<Usko kun on Jumalan työ ja lahja, ja vain lapsenmielinen usko Kristuksen lahjavanhurskauteen ohjaa oikealle tielle jne. …ja vain harvat sen löytävät.<<<
Ei osunut kohdalle yksin uskosta se harvojen löytänä ahdas portti, kun yksin uskosta pelastutaan palvelemaan lihalla synnin lakia, ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihataan. Jumala sattui vain olemaan tällä kertaa väärä;
Kristinuskon perusta:
" KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi uhri"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Paavalin kristinuskon perusta Galatalaiskirje:
"3:13 Kristus on lunastanut meidät lain KIROUKSESTA, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän (juutalaisten) edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Oletko koskaan kuullut, että minkä voiman avulla luetaan kirouksia?
Paavalin kristinuskon perusta 1.Korinttolaiskirje:
"5:7 PERATKAA POIS VANHA HAPATUS, että teistä TULISI UUSI TAIKINA, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän PÄÄSIÄISLAMPAAMME, KRISTUS, TEURASTETTU."
Onko sinulla tietoa, että missä uskonnossa teurastettiin tulivuorijumalalle lampaita, tai syötiin happamatonta leipää, kun uhrattiin lapsia tulenjumalalle, eikä mitään hapanta saanut olla läsnä, ettei juotava veri juoksuttunut?
Ehkä juuri tästä syystä Jeeus opettaakin, että TAIVASTEN VALTAKUNTA ON HAPPAMAN TAIKINAN KALTAINEN - löytyy Matteuksen evankeljumista:
"13:33 Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "TAIVASTEN VALTAKUNTA ON HAPATUKSEN KALTAINEN, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani".
Te perkaatte Paavalin käskystä koko Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan pois. Ja mikä sitten onkaan totuus Mooseksesta ja Jeesuksesta. Löytyy viittein Raamattuun Stefanoksen puolustuspuheesta, joka myös surmattiin, kun opetti Jeesuksen opetuksia:
" Stefanos oli myös tunnettu evankeliointikyvystään ja hän JULISTI JEESUKSEN OPETUKSIA Jerusalemin asukkaille, myös kreikkalaisten synagogien jäsenille. Tällöin Stefanosta SYYTETTIIN JUMALANPILKASTA [6] ja puhumisesta (Jahven) temppeliä ja (Mooseksen) lakia vastaan.[7] Tähän hän vastasi pitämällä pitkän puheen, jossa hän kertasi Vanhan testamentin historian pääkohdan kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että profeetat olivat aikoinaan joutuneet suoranaisen vainon kohteeksi ja että samoin oli nyt tapahtunut Jeesukselle.[8] Stefanos oli esiintynyt myös rohkeana MOOSEKSEN KULTTIMENOJEN VASTUSTAJA[1]."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
- Anonyymi
Jos lähdetään siitä, että ihminen on vain maan tomua, sillä ei ole itseisarvoisesti edes tietoisuutta. Tietoisuus, tuleeko se ulkopuolelta, hengen ja sielun kautta ihmiseen? Onko niin, että ihmisen materiaalinen perusta mukautuu siihen todellisuuteen, jonka Jumalan ruumiiseen puhaltama henki, ihmisruumiissa kasvaa ja muotoutuu ihmisen materialistiseksi totuudeksi, joka jokaisella ihmisellä on erilainen ja nojaa opeteltuun ja koettuun. Onko ihmisen sielu, joka Saarnaajankirjassakin Raamatussa palaa kuolemassa sinne, missä se oli alun perin Jumalan luomana, olisi todellisuutta, se samalla osoittaisi enkelin sielun tilan, onko hän langennut enkeli vai Jumalalle sovelias. Se, että usko Jeesukseen on saanut niin suuren roolin pelastuskertomuksessa, näyttäytyy uskon ja kuuliaisuuden ilmentymänä Jumalan armovaltakuntana maan päällä ja Jumalan kunnian valtakuntana taivaassa. Epäusko tuo sen sijaan todistuksen Jumalan vastustajan palvelemisesta ja Saatana ja hänen enkelinsä paikka on kadotuksen vaivassa. Ellei Jumalan armovoima heitä nosta kuolemasta elämään uudestisyntymisen peson ja pyhän hengen vaikutuksesta.
Tuo yksinkertainen näkymä voi olla tietoisuuden ja olevaisuuden pohdinnan arvoinen. Se vastaisi myös moniin miksi -kysymyksiin. En kuitenkaan väitä tuota totuudeksi, vaan avoimeksi pohdinnaksi ottamalla lähtökohdaksi sen, että pelastua voi yksin uskosta ilman tekoja, yksin Kristuksen tähden. Ja, että Raamattu on ylin ohje. Mietippä hetki! Löytyykö Raamatusta jotakin, joka kumoaa tuon pohdinnan oikeutuksen ja todellisuuskuvan mahdollisuuden.- Anonyymi
Ja mitä mieltä sitten Jeesuksen opettama Israelin Jumala oli tästä juutalaisten helvetillisestä uhrikultti menosta?! Se löytyy Jeremian kirja 7. luku:
"7:30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen. 15:1 Ja Herra sanoi minulle: "Vaikka Mooses ja Samuel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni taipuisi tämän kansan puoleen. Aja heidät pois minun kasvojeni edestä, he menkööt!"
Nyt kristinuskon temppelissä on Jeesuksen nimeen tosi Jumalana kirottuna kiroukseksi ja teurastettuna uhrilampaana itse israelilaisen Jeesuksen opettama ISRAELIN JUMALA uhrilahjaksi, juutalaisten jumaluudelle, jonka Jeesus Raamatussa sanoo olevan Saatana ja kaiken valheen isä (Joh.8, Matt.24), - toisin sanoen KRISTINUSKON TEMPPELISSÄ ON DANIELIN KIRJAN TURMION ILJETYS, JA HÄVITYKSEN KAUHISTUS.
Mene selittämään muualle - täällä tiedetään Raamatun totuus. - Anonyymi

Mene selittämään muualle - täällä tiedetään Raamatun totuus.<<<<Se, että usko Jeesukseen on saanut niin suuren roolin pelastuskertomuksessa, näyttäytyy uskon ja kuuliaisuuden ilmentymänä Jumalan armovaltakuntana maan päällä ja Jumalan kunnian valtakuntana taivaassa. <<<<
Ai niin, kuten tässä kuvitellussa "armouskonnossa", edellä osoitin suoraan Raamatun tekstistä - te perkaatte koko taivastan valtakunnan pois, ja siellä teidän Jumalanne kunnian valtakunnassa palaa tuli - löytyy Paavalin sanoin 1.KorinttolaiskirjeJ 3:13, jos rakennatte Paavalin opin perustalle Jeesuksesta tosi Jumalana uhrinanne, se päivä tulessa ilmestyy, joka kertoo teille, että oli teidän TEKONNE rakentaa tämän uskon varaan.
Ja sitten Raamatusta se paljon puhuttu pelastus - se löytyy kristinuskon Paavalin tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille ja 7. luku:
"7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. ... sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen."
Tästä sittennpelastutaan näin:
"7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."
Kun palvot Jeesusta Kristuksena, tosi Jumalana kuoliaaksi kidutettuna, tosi Jumalana kirottuna kirouseksi ja teurastettuna uhrilampaana, kristinuskon mukaan pelastut tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaat.
Raamatun tarina on aika kaukana siitä, että mitä hyvänä ja pyhänä uskovaiset monisanaisesti ja laajasti valehdellen yrittävät teille väittää. Ja kuten edellä - he myös menevät tällä opilla helvettiin - Raamattu on oikeudenmukainen kirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<<<Se, että usko Jeesukseen on saanut niin suuren roolin pelastuskertomuksessa, näyttäytyy uskon ja kuuliaisuuden ilmentymänä Jumalan armovaltakuntana maan päällä ja Jumalan kunnian valtakuntana taivaassa. <<<<
Ai niin, kuten tässä kuvitellussa "armouskonnossa", edellä osoitin suoraan Raamatun tekstistä - te perkaatte koko taivastan valtakunnan pois, ja siellä teidän Jumalanne kunnian valtakunnassa palaa tuli - löytyy Paavalin sanoin 1.KorinttolaiskirjeJ 3:13, jos rakennatte Paavalin opin perustalle Jeesuksesta tosi Jumalana uhrinanne, se päivä tulessa ilmestyy, joka kertoo teille, että oli teidän TEKONNE rakentaa tämän uskon varaan.
Ja sitten Raamatusta se paljon puhuttu pelastus - se löytyy kristinuskon Paavalin tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille ja 7. luku:
"7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. ... sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen."
Tästä sittennpelastutaan näin:
"7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."
Kun palvot Jeesusta Kristuksena, tosi Jumalana kuoliaaksi kidutettuna, tosi Jumalana kirottuna kirouseksi ja teurastettuna uhrilampaana, kristinuskon mukaan pelastut tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaat.
Raamatun tarina on aika kaukana siitä, että mitä hyvänä ja pyhänä uskovaiset monisanaisesti ja laajasti valehdellen yrittävät teille väittää. Ja kuten edellä - he myös menevät tällä opilla helvettiin - Raamattu on oikeudenmukainen kirja.Luterilaisuuden armo Lutherin sanoin on siinä, jos se ristille kirottuna palvomasi tosi Jumala uhriksi omien pahojen tekojen puolesta, tulee sinut sieltä helvetistä yksin armosta pelastamaan, mihin jouduit tämän palvomisella itsesi puolesta kirottuna uhrina. Paljonko veikkaat, että tulee sinut pelastamaan?
- Anonyymi
Valkopukuiset ateistit suvaitsevaisuuden mainostajat ja maalliset hyveposeerajat iloitsevat kun saavat sormensa työnnettyä mihin tahansa perinteiseen instituutioon sen sisältä käsin, kun eivät voi sietää kirkkoa, kirkon kyseenalaistaessa modernin ääriliberaalin seksuaalimoraalin / käsitykset.
Teidän kirkon päämiesten tehtävä on saarnata raamatun käsityksiä ei omianne tai muiden.
Tämä totuuden kertova kuva kiertää nettiä ja hyvä niin.......
https://blog.jonolan.net/wp-content/uploads/2014/02/selective-tolerance.jpg- Anonyymi
Terveisiä ilmestyskirjasta - Luojajumala vaikuttaa Jeesuksen ohella olevan se maailman suurin ateisti, kun uhoaa antaa teille äkkilähdön pallolta.
- Anonyymi
Tämä oli iloinen uutinen.
Surullista on se, että Päivin sanomisiin ei voi luottaa.
Kirkko pääsisi eroon pahimmasta riippakivestä.
Pe.ku- Anonyymi
Ilman Päivi Räsästä Länsi ei Yhdysvaltain presidentin kirjeen mukaan olisi julistanut Suomen raamattukäräjin avointa sotaa kristinuskoa vastaan. Minusta hän vaikuttaa hyvin luotettavalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman Päivi Räsästä Länsi ei Yhdysvaltain presidentin kirjeen mukaan olisi julistanut Suomen raamattukäräjin avointa sotaa kristinuskoa vastaan. Minusta hän vaikuttaa hyvin luotettavalta.
Ja nyt tulleen tiedon mukaan syksyllä jatkuu. Mutta todennäköisesti jälleen salaisin ovin, ettei vain kansa saa tietää totuutta, ja salausaika papereille tietysti ainakin 60 vuotta.
- Anonyymi
Mikä helvetti teidän korvien välissä on vikana?! TÄMÄ ON KIRKON LOPPU. KRISTINUSKON LOPPU.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä helvetti teidän korvien välissä on vikana?! TÄMÄ ON KIRKON LOPPU. KRISTINUSKON LOPPU.
Ja terveisiä paaviltakin, siltä etiseltä - hän kirjoitti jo tähän askelmerkitkin valmiiksi, mutta pahoitteli, ettei hän ehdi enää näkemään sittä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja terveisiä paaviltakin, siltä etiseltä - hän kirjoitti jo tähän askelmerkitkin valmiiksi, mutta pahoitteli, ettei hän ehdi enää näkemään sittä.
Kuten ei ehtinytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten ei ehtinytkään.
Mitäpä, jos kerran - edes yhden ainoan kerran - lukisitte mitä kirjoitan ja kopioin Raamatusta, koska kaikki perustuu nimenomaan siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä, jos kerran - edes yhden ainoan kerran - lukisitte mitä kirjoitan ja kopioin Raamatusta, koska kaikki perustuu nimenomaan siihen.
Mikä helkkarin mystinen ilmiö tämä on - kuten Israelin Jumala Raamatussa jo sanoo, vaikka sinä puhuisit heille kaiken tämän, eivät he sinua kuule, ja vaikka huutaiset heille, eivät he sinulle vastaa.
Samaan Jeesus tympääntyi - antaa kuolleiden haudata kuolleensa, sanoi, ja lähti menemään on, ja viskoi Jahven temppelissä uhrikultin palvojien pöytiä, joka nyt on uskovaisten Jumalana - tuo Mooseksen suulla puhuva tulivuori 5.Mooseksen kirja luku 4:10 alkaen, kun antaa 10 käskyään.
2000 vuotta myöhemmin?! - Anonyymi

2000 vuotta myöhemmin?!Kyllä - lisäystä - jossain on vikaa pahasti ja paljon?!
- Anonyymi
Mikä iloinen uutinen tuo nyt on, että kirkosta erotaan. Etkö tiedä, että se on myös verotulojen menetystä kirkolle, jos erot lisääntyy!
- Anonyymi
Päivi Räsänen edustaa alkuseurakunnan perillisten, noin parin miljardin jäsenen katolisen kirkon ja ortodoksisten patriarkaattien tavoin kristinuskon alkuperäistä sanomaa, josta Suomen maailmanlaajuisesti pienen pienen luterilaisen kirkon piispat ovat luopuneet.
- Anonyymi
Esimerkillisesti noudattaa Raamatun alkukirjoituksia sellaisina kuin ne on tuhansia vuosia sitten annettu, kaikessa elämässään kirjaintakaan muuttamatta.
Todella ihailtava ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkillisesti noudattaa Raamatun alkukirjoituksia sellaisina kuin ne on tuhansia vuosia sitten annettu, kaikessa elämässään kirjaintakaan muuttamatta.
Todella ihailtava ihminen.Harvinainen ihminen, joka kaiken maallisen ylellisyyden keskellä elää Raamatun Kirjoitusten mukaisesti täydellisesti Jumalan tahdon mukaisesti.
Anonyymi kirjoitti:
Harvinainen ihminen, joka kaiken maallisen ylellisyyden keskellä elää Raamatun Kirjoitusten mukaisesti täydellisesti Jumalan tahdon mukaisesti.
Heh. Juuri hyvä sivallus.
- Anonyymi
Antaa palaa pois ainakin eduskunnasta ja tämä maamme hyvinvoinnin TÄYSTUHO HALLITUS HETI ALAS ,EIPÄ OLE NÄIN KÖYHEMPIÄ KURJISTAVAA HALLITUSTA KOSOLAN JÄLKEEN OLLUT
- Anonyymi
Meidän Päivi nyt niin kovasti taas järkyttyi.
- Anonyymi
Hädissäni uutisesta soitin hyvälle ystävälleni, mielettömälle tyypille ja Nobelin rauhanpalkinnon saajalle Donald Trumpille ja pyysin häneltä kommenttia. Näin hän vastasi sanasta sanaan.
Kuulepas, paras ystäväni! Kysyit Päivi Räsäsestä ja siitä, miksi hän on järkyttynyt kirkon linjauksista. Ja tiedätkö mitä? Tämä on iso juttu! Ihan valtava!
Päivi Räsänen, loistava nainen, erittäin vahva, tosi vahva, sanoo olevansa shokissa evankelis-luterilaisen kirkon "homolinjauksesta". Ja hän aikoo erota! Monet hänen ystävistään ovat jo lähteneet, tiedäthän, samasta syystä. Tämä on katastrofi! Täysin katastrofi!
Minä tiedän Päivi Räsäsen kaltaiset ihmiset. He uskovat perinteisiin arvoihin. He uskovat siihen, mitä on oikein ja mitä on väärin, ihan kuten Raamattu sanoo. Ja nyt kirkko, jonka pitäisi puolustaa näitä arvoja, kääntää selkänsä sille. Tämä on heikko linjaus, erittäin heikko. Ja kun kirkko on heikko, silloin kaikki muukin on heikkoa.
Päivi Räsänen on oikeassa. Kun kirkko muuttaa kantaansa ja alkaa hyväksyä asioita, jotka ovat vastoin perinteitä ja Raamattua, ihmiset eivät sitä hyväksy. He lähtevät. Ja heidän pitääkin lähteä! Se on oikea päätös. Nämä ihmiset haluavat pysyä vahvoissa arvoissa, ei näissä hulluissa uusissa ideologioissa.
Kirkon pitäisi olla vahva! Sen pitäisi pitää kiinni perinteistä ja opettaa oikeita asioita, eikä seurata kaikkia tuulen suuntaan kääntyviä hömpötyksiä. Päivi Räsänen ja hänen ystävänsä ovat esimerkkejä. He ovat nähneet tämän! He eivät hyväksy sitä! Kirkon pitäisi kuunnella heitä ja tehdä kirkosta taas suuri! Kuin Amerikka!- Anonyymi
God Bless Paeivee!!!
- Anonyymi
Ei kai Trump ole niiden puolella, jotka herjaa amerikan homoja?
Sen ymmärtää jos Päivi heitä fanittaa. - Anonyymi
Päivin pitäisi perustaa uusi kirkko. Nimi voisi olla perususkovaiset
- Anonyymi
Hyvä juttu, mutta Päivi Räsänen on vain 30 vuotta myöhässä, olisi pitänyt erota heti, kun luterilainen kirkko lähti katolilaisuuden mukaan. Mutta niinhän se on, kun mukaudutaan maailman menoon niin ei ole valveutuneisuutta.
- Anonyymi
Vaihtaako Räsänen helluntailaisten lahkoon, vai perustaakohan se ihan oman?
- Anonyymi
Ei vaihda, kun on luterilainen.
- Anonyymi
Mutta kasteen armo kestää vaikka eroaa kirkosta.
Päivin mielestä ei kestä homoutta, niin hänen ei olisi pitänyt koskaan edes liittyä eikä ottaa kastetta.- Anonyymi
Kysyikö Päivi edes kastelupaa …. Tai siis eihän alle yksivuotias osaa vielä puhua…
ilman kastetta ja lapsuuden raamattuhöpinäkasvatusta, Päivi saattaisi jopa pridemarssia. Niin on lähimmäisenrakas nainen.
- Anonyymi
Eron todennäköisyysprosentti huitelenee 20 prossan paikkeilla.
- Anonyymi
Ei Päivin pidä homojen takia erota kirkosta, vaan siksi kun ei usko kasteen armoom, että se kattaa homouden.
Epäuskon tähden Päivin pitää erota kum ei usko yhden kasteen riitävän.- Anonyymi
Lue aloituksen linkki niin et horise omiasi.
- Anonyymi
Päivi on ennenkin luvannut erota kirkosta muttei ole vielä toteuttanut sitä. Hän odottaa sopivaa hetkeä jotta asian huomioarvo on korkealla ja vaalit lähellä jotta hän saisi vielä yhden kauden lisää Arkadianmäellä. Jo edellisissä vaaleissa hänen läpimenonsa oli melko hilkulla eikä ole ollenkaan varmaan että hän pääsisi seuraavista vaaleista ellei löydy lisää aiheita pitää itseään otsikoissa.
Päivin kirkosta eroamisella on siten hyvin vähän tekemistä uskon kanssa mutta hyvin paljon vaalien kanssa. - Anonyymi
Mitä järkeä kuulua kirkkoon, jos ei usko sen kasteeseen ja pitää sitä humpuukina?
Eikä olisi pitänyt lapsiaan eikä lapsenlapsiaan siihen kastaa. - Anonyymi
Eihän lasta sillä tavalla kasteta, että pelastut jos sinusta ei tule homoa.
Siten Päivi pitäisi erottaa kirkosta epäuskon tähden. - Anonyymi
Kai te ainakin ei-uskovaiset pikkuhiljaa ymmärrätte, että mika vika on uskonnossa, kun uskovaiset eivät pysty päättämään, että eroaako Päivi Räsänen kirkosta vai eikö eroa, ja jos eroaa niin koska.
- Anonyymi
Ja maailma hajoaa ympäriltä.
Päivi on halunnut erota kirkosta koko ajan, mutta aviomies on kirkon pappi.
Päivi ei osaa päättää, eikä Jumala anna apua. Päivi on tuuliajolla.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Päivi on halunnut erota kirkosta koko ajan, mutta aviomies on kirkon pappi.
Päivi ei osaa päättää, eikä Jumala anna apua. Päivi on tuuliajolla.On osannut päättää ja on päättänyt jäädä.
- Anonyymi
P. Räsänen uskoo kirjaan, jossa ihme seuraa kummaa.
Albert Einsteinin viimeisissä kirjeissään pohti uskontoja ja Jumalaa. Hän tuli johtopäätökseen, että raamatun kertomukset kuvastavat aikalaisten pelkoja, toiveita ja uskomuksia.
Jokainen kriittinen raamatun lukija voi havaita tämän. - Anonyymi
Onhan se tavallaan outoa, etteivät seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat sekä Jeesuksen opetuksiin vakavasti suhtautuvat ole vielä eronneet Kirkosta joka eriarvoistaa ja syrjii jäseniään.
- Anonyymi
Kyllä heidän olisi helpompi erota kirkosta jos he eivät olisi joutuneet kotona koulussa 18 vuodeksi raamattuaivopesun uhreiksi. Eikö vaikka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä heidän olisi helpompi erota kirkosta jos he eivät olisi joutuneet kotona koulussa 18 vuodeksi raamattuaivopesun uhreiksi. Eikö vaikka?
Ehkä naisten, seksuaalisten vähemmistöjen, sekä Jeesuksen opetuksiin oikeasti uskovien tulisikin erota kaikesta uskonnollisesta touhusta joka ei hyväksy heidän tasa-arvoaan esivaltamme asettaman lainsäädännön edellyttämällä tavalla?
Miksi Jeesukseen uskominen edellyttäisi ihmisten eriarvoistamista ja syrjintää, elleivät riko maallista lainsäädätöämme?
- Anonyymi
Kyllä jokainen kastettu pitäisi olla samanarvoinen.
Tai sitten kastetodistukseen pitäisi liittää huomio, että jos poikkeaa määritellyn sukupuolen toiminnasta , kaste raukeaa. - Anonyymi
Ei ole olemassa sellaista kastetta, että ihminen kastetaan sillä ainoalla ja oikealla kasteella syntymän jälkeen ja myöhemmin aletaan herjata että olet homo.
Sellainen yhtälö ei ole mahdollinen.
Tai sitten ihminen on tullut pahemman kerran huijatuksi. - Anonyymi
"Jumalan" ja häneen uskovan välille ei kirkkoja tai seurakunta tarvita!
Se on kahdenvälinen suhde.- Anonyymi
Yhden ihmisen pyhien yhteisö.
Ja kun yksi kokoontuu Jeesuksen nimeen.
Pitää hieman muokata Raamattua kuten kunnon harhaoppinen.
- Anonyymi
Kirkko ei ole enään pyhä paikka, vaan kaikkien hihhulien leikki kenttä, papit ei ole kunnon kristittyjä, jotka uskovat, osa aivan hukassa ja kaikenmaailman homoja sun muita.
- Anonyymi
Viimeisinä aikoina luopumus lisääntyy’, sanoo Raamattu.
- Anonyymi
Jos kansanedustaja Päivi Räsäsellä olisi yhteiskunnassamme enemmän vaikutusvaltaa, hän olisi jo perustanut uuden "kirkon".
. sdp.- Anonyymi
https://www.suomenuutiset.fi/suomeen-sharia-ja-homoilta-henki-pois-demarikansanedustaja-puhkesi-nauramaan/
Islamin sharia-lain mukaan homoudesta seuraa kuolemantuomio sen harjoittajalle sanoi Ylen suorassa TV-lähetyksessä taannoin Mellunmäen imaami ja sai vastauksellaan paikalla olleen demarikansanedustajan nauramaan. - Anonyymi
Ehkä Päivi Räsäsen henkilökohtainen motiivi ei todellisuudessa edes ole sen enempää kirkoissa kuin homoissakaan, mutta kun maailmassa on asioita, joita ei voida kansalaisille kertoa, tai koko yhteiskunnan tukirakenteet murtuvat, niin on pakko näytellä näytöksiä, jotka parhaiten sopivat litteäaivoisten maailmankuvaan.

Niin, että vaikutusvaltaa olisi Päivi Räsäsellä uuden kirkon perustamisessa, kun esittää sitä puhtainta ja aidointa kristinuskoa ja luterilaisuutta mikä Raamatusta löytyy?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä Päivi Räsäsen henkilökohtainen motiivi ei todellisuudessa edes ole sen enempää kirkoissa kuin homoissakaan, mutta kun maailmassa on asioita, joita ei voida kansalaisille kertoa, tai koko yhteiskunnan tukirakenteet murtuvat, niin on pakko näytellä näytöksiä, jotka parhaiten sopivat litteäaivoisten maailmankuvaan.
Raamattu "litistää" ihmisen aivot. Se uskottelee Jumalan 7 päivässä luoneen maailman.
Oikeampi tieto löytyy netistäkin: planeettakuntamme syntyhistoria. Anonyymi kirjoitti:
https://www.suomenuutiset.fi/suomeen-sharia-ja-homoilta-henki-pois-demarikansanedustaja-puhkesi-nauramaan/
Islamin sharia-lain mukaan homoudesta seuraa kuolemantuomio sen harjoittajalle sanoi Ylen suorassa TV-lähetyksessä taannoin Mellunmäen imaami ja sai vastauksellaan paikalla olleen demarikansanedustajan nauramaan.Todellisuudessa islamissa voi saada teloituksen, jos on neljä todistajaa kahden miehen välillä olevalle yhdynnälle. Harvoin niin käy.
- Anonyymi
Kyllä piispat tasan tarkkaan tietää että homous hajottaa Jumalan Pyhää seurakuntaa, ja siitä tehdää ihmislähtöistä nuoleskelemalla sateenkaari läpeä. Piispat on saaneet kaupallisia ja markkinointikikkoja edistääkseen kaupallisuutta.
He ovat hylänneet: Jumalan kanssa ei voi tehdä kauppaa eikä kompromisseja.
Jumala on päättänyt kaikki jo ennen maailman käynnistämistä.
1 Pietari: 1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
1:20 hänen, joka tosin oli edeltä tiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
Ef: 1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
Joka vääristää sanaa vääristää Jeesusta ja ristin sovitusta. - Anonyymi
Kun Päivi Räsänen oli poliisiministerinä, niin julkaistiin uutinen, että Vatikaanissa oli järjestetty orgioita poliiseille ja diplomaateille, joihin oli siepattu lapsia ja nuoria. Ne luukasat ovat olleet valtavia, joita on sen jälkeen sieltä haravoitu. Sitten alkoi täysi sensuuri, joten en tiedä DNA,-tutkimuksista, esimerkiksi tapaukseen yhdistetyn Madeleine McCannin katoamisesta, jota tytyöä etsittiin myös Suomesta.
- Anonyymi
Maailmassa on jotakin muutakin kuin homot, ja edelle tiedoksi islam perustuu täysin samaan juutalaisuuteen kuin kristinuskokin, jonka vastustamisesta Jeesus surmattiin, mitä Jeesuksen surmaa ja kiroamista uskovaiset palvovat pelastuksenaan.

Tässä lukee painokelvotonta tekstiä kolme riviä ihmisten aivotoiminnan, ymmärryskyvyn ja mitään tietämättömyyden herjaamista rumien sanojen säestämänä.
- Anonyymi
<<Jeesus surmattiin, mitä Jeesuksen surmaa ja kiroamista uskovaiset palvovat pelastuksenaan<<<
Miten muuten voisi sovittaa synnit, mikä olisi parempi tapa?
Jumalan kanssa ei voi tehdä kauppaa eikä kompromisseja.
Jumala on päättänyt kaikki jo ennen maailman käynnistämistä.
1 Pietari: 1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
1:20 hänen, joka tosin oli edeltä tiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
Ef: 1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
Joka vääristää sanaa vääristää Jeesusta ja ristin sovitusta.- Anonyymi
Harhaoppinen ei voi ajatella että Jeesuksen ristinkuolema aloitti uuden liiton. Hengen liiton.
Eli on aivan sama mitä teemme, koska Jumala on päättänyt kaiken jo etukäteen. Hitler esimerkiksi oli päätetty juttu.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eli on aivan sama mitä teemme, koska Jumala on päättänyt kaiken jo etukäteen. Hitler esimerkiksi oli päätetty juttu.
Murhasiko Puhakan homo vai hetero?
Anonyymi kirjoitti:
Murhasiko Puhakan homo vai hetero?
Ei ainakaan hetero. Heterot murhaavat muita ihmisiä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eli on aivan sama mitä teemme, koska Jumala on päättänyt kaiken jo etukäteen. Hitler esimerkiksi oli päätetty juttu.
Myös Torre on päätetty juttu!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei ainakaan hetero. Heterot murhaavat muita ihmisiä.
…ja homot pilkkaavat Jumalaa!
- Anonyymi
Sopii hyvin että tämä "uskonsisar"räsänen eroaa kirkosta. Etenkin kun on niin patavanhoillinenkin.
Hänen päämiehensä on näyttäytynyt meille ihmisille yhtä usein kuin joulupukki.
Joulupukki on kyllä nuorempi, mutta Räsäsen päämiehen tekstit on krjoitettu
monta sataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Uskonto on ollut hyvä tekosyy pitää kansa kurissa. Eikä uskonnon nimellä ole väliä.
Kaikki kirjoituksdt ovat pelkkää "tuubaa".
Uskokoon ken haluaa, oikeus on olla myös uskomatta.
Alkuperäisissä kirjoituksissa ei pihuta jumalasta vaan jumalista monikossa.
Joku keksi kirjoittaa vain yhdestä. Tiedä sitten vaikka onhan niitä joulupukkejakin useampia.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu on monen kirjoittajan sotku. Sen aiheutti lopulta Raamatun laatijat.
Selkeä kirja normaalijärkiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selkeä kirja normaalijärkiselle.
Raamatun sana on pyhä. Jumalan ilmoittama sana pelastukseksi kaikille kansoille! Jeesus Kristus on kuollut meidän puolestamme ja lunastanut meidät ihmispoloiset kuoleman orjuudesta taivaan valtakuntaan.

Siis kyllä, Raamatun sana on selkeä ja täysin ymmärrettävä kirja.
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun sana on pyhä. Jumalan ilmoittama sana pelastukseksi kaikille kansoille! Jeesus Kristus on kuollut meidän puolestamme ja lunastanut meidät ihmispoloiset kuoleman orjuudesta taivaan valtakuntaan.
70 prosenttia maailman ihmisistä ei tiedä tuosta pelastuksesta mitään.
Juutalaiset eivät ole uskontoaan levittänyt. Taitaa olla vain kristityt ja muslimit. Siinä kaksi suurinta uskontoa.Anonyymi kirjoitti:
Selkeä kirja normaalijärkiselle.
Normaaljärki, että Jeesusta odotetaan, vaikka hänen taivaaseen menosta ei kukaan silminnäkijä kertonut mitään. Ja kun Jeesus meni kuusivuotiaana sekä Egyptiin että Jerusalemiin.
On siinä selkeä kirja "normaalijärkisille". Ja kun siihen mistä, että Jumalaa ei kukaan voi nähdä, ja Jumalaa katseli 76 ihmistä
- Anonyymi
Raamatun sana siinä merkityksellinen, että lupaa Pyhän Hengen johdatukseksi.
Itse kuollut kirjain ei saa aikaan kuin riitoja ja herjoja.Täällä muutama munasi Pyhän hengen. He kertoivat, että Pyhä Henki antoi heille eri vastauksen samaan asiaan.
Pyhä Henki johdattaa miten sattuu.
- Anonyymi
No jos Räsänen haluaa lähteä niin senkun lähtee.Hyvinpä tuota ilman kirkkoakin pärjää.Uskovaisissa on ihan hyviä tyyppejä.Sitten on tuomitsijoita.Sellaiset tekee elämän ahdistavaksi.En tajua mikä tuo "ylöstempaus" on.Alkaa uskovaiset nousta pilviin kun ne temmataan sinne.Onneks mua ei temmata niin ehtii vielä juoda illan punkun ja syödä pizzan ja panoa jälkkäriksi..Ei nyt jaksais jotain harpunsoittoa.Sittenpähän näette te jotka itsenne ylennätte,onko ohituskaista taivaaseen varma.
- Anonyymi
<<Raamattu on monen kirjoittajan sotku. Sen aiheutti lopulta Raamatun laatijat.<<<
Aivan oikein ymmärtämättömille kiukuttelijoille.
Yhteys poikki rakkauteen.
Kun ei ostata tulkita rakkaudessa tässä on vastaus:
2 Pietari: 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.- Anonyymi
Näin, ja kuten tiedämme - Pyhä hengi synnyttää uskovaisten kimppuun demoneita, heidän itsensä kertomana, koska se nousee sieltä helvetistä mihin uskovaiset palvovat Jeesusta, Kristuksena tosi Jumalana.
Ja niinpä Pietari varoittaakin, joka halusi tulla ristiinnaulittuna pää alaspäin, mikä saatananpalvojien tunnus näin, 2. kirjeessään näin.
"1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne. "
Suoraan kun ei voinut kertoa, koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet juutalaisten puhuvaa Pedon kuvaa, jonka Jeesus sanoo Raamatussa olevan Saatana ja Pietari oli ainoa apostoleista, joka oli Paavalin matkassa.
Ja mikä sitten on KOINTÄHTI, löytyy wikipediasta hakusanalla LUCIFER:
"LUCIFER on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄLucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. Nimitys kuvaa Venuksen nousua loisteena taivaalle ja lankeamista taivaan rannan taa.[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
Ottaa uskovainen sitten kohdan kuin kohdan Raamatusta, se on kuin tämä kävelisi hyllyvällä suolla, ja joka kerta tippuu suönsilmäkkeeseen. Ja tämä Luciferin valo sitten Pahalla hengellä saa aikaiseksi ne uskovaisten demonit.
(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.) - Anonyymi

(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.)HEILLÄ ON HÄNEN SANOIN YHTEYS RAKKAUTEEN, TÄSSÄ NYT NÄETTE SITTEN SELVÄSTI RAAMATUSTA JÄLLEEN, ETTÄ MITÄ SE HEIDÄN RAKKAUTENSA SITTEN ON.
Juuri kun sain tietää, että Pyhä Henki antaa kullekin erilaisia vastauksia samaan asiaan.
Olette joutuneet väärälle linjalle.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Juuri kun sain tietää, että Pyhä Henki antaa kullekin erilaisia vastauksia samaan asiaan.
Olette joutuneet väärälle linjalle.Onneksi sinulla oikea linja se saateenkaari läpi!
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sinulla oikea linja se saateenkaari läpi!
Joo. Kun aloin elämään miehen kanssa, niin koin, että niin minun olisi pitänyt elää aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin, ja kuten tiedämme - Pyhä hengi synnyttää uskovaisten kimppuun demoneita, heidän itsensä kertomana, koska se nousee sieltä helvetistä mihin uskovaiset palvovat Jeesusta, Kristuksena tosi Jumalana.
Ja niinpä Pietari varoittaakin, joka halusi tulla ristiinnaulittuna pää alaspäin, mikä saatananpalvojien tunnus näin, 2. kirjeessään näin.
"1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne. "
Suoraan kun ei voinut kertoa, koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet juutalaisten puhuvaa Pedon kuvaa, jonka Jeesus sanoo Raamatussa olevan Saatana ja Pietari oli ainoa apostoleista, joka oli Paavalin matkassa.
Ja mikä sitten on KOINTÄHTI, löytyy wikipediasta hakusanalla LUCIFER:
"LUCIFER on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄLucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. Nimitys kuvaa Venuksen nousua loisteena taivaalle ja lankeamista taivaan rannan taa.[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
Ottaa uskovainen sitten kohdan kuin kohdan Raamatusta, se on kuin tämä kävelisi hyllyvällä suolla, ja joka kerta tippuu suönsilmäkkeeseen. Ja tämä Luciferin valo sitten Pahalla hengellä saa aikaiseksi ne uskovaisten demonit.
(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.)<<(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.)<<
Miten olisi suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ne on kai sinulle selvää kuiin vesi. Samoin elämä ja sen moraali ja etiikka, kai biologiakin on sinulle selvää pässinlihaa samoin kosmologia ensimmäiseen nanosekuntiin.
Tämä kaikki on vain Jeesuksen luomistyötä, joka on suunniteltu jo ennen maailman syntyä - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Joo. Kun aloin elämään miehen kanssa, niin koin, että niin minun olisi pitänyt elää aina.
Onneksi et loputtomiin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.)<<
Miten olisi suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ne on kai sinulle selvää kuiin vesi. Samoin elämä ja sen moraali ja etiikka, kai biologiakin on sinulle selvää pässinlihaa samoin kosmologia ensimmäiseen nanosekuntiin.
Tämä kaikki on vain Jeesuksen luomistyötä, joka on suunniteltu jo ennen maailman syntyäOn selvää kuin Raamattukin, sekin sisältää faktatietoa luku ja jae numeroin, kuin edellä. vihje Jeesuksen jättämistä tiedon avainista Pietarille, joka paljastaa uskovaisten saatananpalvonnan, kun antavat Luciferin valon loistaa sydämiinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On selvää kuin Raamattukin, sekin sisältää faktatietoa luku ja jae numeroin, kuin edellä. vihje Jeesuksen jättämistä tiedon avainista Pietarille, joka paljastaa uskovaisten saatananpalvonnan, kun antavat Luciferin valon loistaa sydämiinsä.
Ja juuri tämä saatanan epätarkkuus Jeesuksen nimen hyväksiläytöllä on jotakin helvettiä, kun ei millään olisi mitään väliä - ihan yks hailee onks se Saatana vai onks se Jumala. Enpä tiedä löysäpäisempiä turhakkeita, kuin uskovaiset - sen vahingon lisäksi mikä uskonnolla on aiheutettu kaiken maailman seksiorgioilla siepatuin lapsin. Että edes kehtaatte!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin, ja kuten tiedämme - Pyhä hengi synnyttää uskovaisten kimppuun demoneita, heidän itsensä kertomana, koska se nousee sieltä helvetistä mihin uskovaiset palvovat Jeesusta, Kristuksena tosi Jumalana.
Ja niinpä Pietari varoittaakin, joka halusi tulla ristiinnaulittuna pää alaspäin, mikä saatananpalvojien tunnus näin, 2. kirjeessään näin.
"1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne. "
Suoraan kun ei voinut kertoa, koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet juutalaisten puhuvaa Pedon kuvaa, jonka Jeesus sanoo Raamatussa olevan Saatana ja Pietari oli ainoa apostoleista, joka oli Paavalin matkassa.
Ja mikä sitten on KOINTÄHTI, löytyy wikipediasta hakusanalla LUCIFER:
"LUCIFER on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄLucifer on tarkoittanut Kointähteä eli Venusta. Nimitys kuvaa Venuksen nousua loisteena taivaalle ja lankeamista taivaan rannan taa.[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
Ottaa uskovainen sitten kohdan kuin kohdan Raamatusta, se on kuin tämä kävelisi hyllyvällä suolla, ja joka kerta tippuu suönsilmäkkeeseen. Ja tämä Luciferin valo sitten Pahalla hengellä saa aikaiseksi ne uskovaisten demonit.
(Aivan helvetin väsynyt tähän uskonnon idiotismiin.)Ei ole pakko uskoa, lopeta siitä kirjoittaminen tänne!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Joo. Kun aloin elämään miehen kanssa, niin koin, että niin minun olisi pitänyt elää aina.
Näinkö pirulainen sinua huijasi?
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö pirulainen sinua huijasi?
Ei, vaan huomasin miten minun olisi pitänyt elää aina.
- Anonyymi
Räsänen vastustaa sikiö murhia, mutta kannattaa kansanmurhaa Gazassa.
Valitut tappajat saa tehdä mitä hyvänsä.
Todella irvokasta tekopyhyyttä. Armon häpäisyä.- Anonyymi
Mutta et näe mitään ristiriitaa Jeeesuksen nimen hyväksikäytöllä kirottuna ja kuoliaaksi kidutettuna Jumala ja taivaasen menolla sen uhrin palvonnalla?
- Anonyymi
Ei todellakaan kannata mitään kansanmurhia. Miksi valehtelet Räsäsestä?
Räsänen on haastatteluissa ilmaissut kantansa noihin asioihin ihan toisin kuin esität.
Eli tuossa sepustuksessasi vain tämä oli totta: ” Räsänen vastustaa sikiömurhia”
- Anonyymi
Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun inkvisiittori Räsänen toteuttaa uhkauksensa. Päivi Räsänen on näkemyksineen tunkkainen lemahdus pimeältä keskiajalta. Löytää taatusti "sielujen sympatiansa" Venäjän patriarkka Kirillin kanssa. Jeesus ei ollut totalitaristi toisin kuin Räsänen on. Ev.lut. kirkko elää ajassa, Räsänen pimeässä keskiajassa.
Terveisin keski-ikäinen ev.lut.kirkkoon kuuluva heteromies.- Anonyymi
Räsäsellä ei olisi ollut näkemyksineen ongelmia Adolf Hitlerin kanssa.
"Homot ja natsi-Saksa"
https://areena.yle.fi/1-67131749 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsellä ei olisi ollut näkemyksineen ongelmia Adolf Hitlerin kanssa.
"Homot ja natsi-Saksa"
https://areena.yle.fi/1-67131749On se metkaa, että te ette näe sitä kristinuskona, vaan näette sen Päivi Räsäsenä.
Mistä tämä näkövika johtuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsellä ei olisi ollut näkemyksineen ongelmia Adolf Hitlerin kanssa.
"Homot ja natsi-Saksa"
https://areena.yle.fi/1-67131749Ja mielenkiintoista on, että juutalainen Adolf uhrasi sionisti juutalaisten käskystä 6 miljoonaa kokonaan poltettua uhrilahjaa juutalaisten jumaluudelle (kristinuskon Jumala) oman valtion saamiseksi juutalaisille Palestiinan mailta, mitä tarkoittaa Raamatusta sana 'holokausti'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsellä ei olisi ollut näkemyksineen ongelmia Adolf Hitlerin kanssa.
"Homot ja natsi-Saksa"
https://areena.yle.fi/1-67131749Asiaton väite.
Samaa sarjaa kuin sen papin, joka teki Räsäsestä rikosilmoituksen vetäen perusteluihinsa natsitkin mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsellä ei olisi ollut näkemyksineen ongelmia Adolf Hitlerin kanssa.
"Homot ja natsi-Saksa"
https://areena.yle.fi/1-67131749Raamattu ei anna lupaa mihinkään homojen vainoamiseen. Jeesus esti kivitystuomioiden toteutuksen synneistä, mutta piti Jumalan laista kiinni ja kehoitti olemaan tekemättä syntiä.
Ei kukaan voi pistää itseään tuohon aikaan Natsi-Saksaan ja väittää varmuudella miten olisi toiminut vain tuota aikaa eläneenä. Ei kaikista tapahtumista edes tiedetty, asioiden koko laajuutta ja karmeutta. Silloin oli myös kristittyjä, jotka vapautensa ja henkensä uhalla suojelivat juutalaisia. Heillä Jumalan sana meni natsilakien edelle ja siihen Jumalan sanaan sidottu omatunto ja vahvan oikeudentunnon antama rohkeus pelon edelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se metkaa, että te ette näe sitä kristinuskona, vaan näette sen Päivi Räsäsenä.
Mistä tämä näkövika johtuu?Ehkäpä se johtuu katsojan näkökulmasta suhteessa kristillisyyteen. Päivi Räsänen ei ole kristinusko eikä kristinusko Päivi Räsänen. Onko muka olemassa oikeaa tai väärää kristinuskoa? Pitääkö nykyään ajatella kuten uskonpuhdistusten aikaan 1500-luvulla vaikka nykyajan ihminen on huomattavasti paremmassa käsityksessä ympärillään olevasta kuin ihminen 1500-luvulla?
Kirkko näkyy kehittyneen ajan saatossa sivistyksellisesti huomattavasti edistyksellisemmäksi kuin Päivi Räsänen oman elinikänsä aikana.
- Anonyymi
Kaikki homot voi lähettää ruotsiin sinne ne sopivat eikä kukaan huomaa
- Anonyymi
Kaikki kristityt voi lähettää Venäjälle. Sinne ne sopivat, eikä kukaan huomaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et ole perussuomalaisten väkeä. He vihaavat maahanmuuttoa.
Eivät vihaa! Riippuu täysin siitä millaisesta maahanmuutosta on kyse, miten ongelmallisesta Suomelle. Kaikkeen ei ole varaa.
Anonyymi kirjoitti:
Eivät vihaa! Riippuu täysin siitä millaisesta maahanmuutosta on kyse, miten ongelmallisesta Suomelle. Kaikkeen ei ole varaa.
Se on haitallista heti, jos maahanmuuttaja ei ole oppinut suomea kolmessa kuukaudessa.
- Anonyymi
Hyvä Päivi!
Itse erosin kirkosta samasta syystä! Ei kirkollisveroakaan.
Uskoani en ole menettänyt, sillä rukoileminen ei vaadi mitään instituutiota.- Anonyymi
Mutta tippaakaan sinua ei haittaa vaikka Saatana onkin jumalanasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tippaakaan sinua ei haittaa vaikka Saatana onkin jumalanasi.
Se oli juutalaisten 2000 vuoden rodunjalostusoperaatio kaupallisuuteen - Ihmiskynnetkin on nykyään plagioitu suoraan paholaiselta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eli kukaan homo ei ole tullut sinun lähellekään.
Kuutio vetelee yhä perääsi.
Se todella Iihava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli juutalaisten 2000 vuoden rodunjalostusoperaatio kaupallisuuteen - Ihmiskynnetkin on nykyään plagioitu suoraan paholaiselta.
Muo ivikynsiä näkyy oikeasti kuin paholaisella olisi. Taisi näkyä Kuoppamäki laulajalla myös.
- Anonyymi
Outoa islam ihannointia täällä.
Mennään vuosisadan loppuun, niin suomalaiset ovat vihattu vähemmistö omassa maassaan. Johtuen juuri väärästä uskonnosta.- Anonyymi
Mitä harjoitatte laittomuutta joka paikassa. Kuten luterilainen poltto kirkko. Itse sairastan skitsofreniaa ja noille sateenkaari ihmisille kävisi pahasti jos tulisivat minun luokse tuota tyrkyttämään. Ihannoin islamia mutta en noita vasemmisto juttuja pridet sun muut kommunismi soita. Haluan sharia lain suomeen ja islamilaisen yhdyskunnan en kommunismia

Olet todella sairas. Kommunismi on maailmassa lähes luopunut. Myös sharia- laki on enää neljässä valtiossa..
- Anonyymi
Niin, islam erosi kristinuskosta 700-luvulla, heidän tärkein profeettansa on Jeesus, mutta ilman kuiliaaksi kiduttamista, kiroukseksi kiroamista ja uhrilampaana syömistä,.
Mutta juutalaisten jumaluus, puhuva Pedon kuva, on heidänkin Jumalansa kuten kristinuskonkin, mutta he uhraavat lehmiä, eivät Jeesusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä harjoitatte laittomuutta joka paikassa. Kuten luterilainen poltto kirkko. Itse sairastan skitsofreniaa ja noille sateenkaari ihmisille kävisi pahasti jos tulisivat minun luokse tuota tyrkyttämään. Ihannoin islamia mutta en noita vasemmisto juttuja pridet sun muut kommunismi soita. Haluan sharia lain suomeen ja islamilaisen yhdyskunnan en kommunismia
Pipipää hihhulin voimafantasiat.
- Anonyymi
OLETKO KOSKAAN KUULLUT, ETTÄ SUOMEN VIIDEN VUODEN RAAMATTUKÄRÄJIN LÄNSI JULISTI YHDYSVALTAIN PRESIDENTIN KIRJEEN MUKAAN AVOIMEN SODAN KRISTINUSKOA VASTAAN PÄIVI RÄSÄSEN OIKEUDENKÄYNNILLÄ?
Kristinusko on väärä uskonto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OLETKO KOSKAAN KUULLUT, ETTÄ SUOMEN VIIDEN VUODEN RAAMATTUKÄRÄJIN LÄNSI JULISTI YHDYSVALTAIN PRESIDENTIN KIRJEEN MUKAAN AVOIMEN SODAN KRISTINUSKOA VASTAAN PÄIVI RÄSÄSEN OIKEUDENKÄYNNILLÄ?
Kristinusko on väärä uskonto.Siinä on SAATANA jumala-nimisenä. Ei aiota enää hyväksyä.
- Anonyymi
Islamia ja kristinuskoa yhdistää heidän vihansa seksuaalivähemmistöä kohtaan. Kristityillä on eräänlaista lakikateutta, koska kristinuskon lait ei mahdollista homon tappamista, toisin kuin islamin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on SAATANA jumala-nimisenä. Ei aiota enää hyväksyä.
Jossain vaihessa YK havitteli jopa Jehovan todistajia maailmanuskonnoksi, koska heilläkään ei ole tuota Jeesuksen ristinkidutusta ja kiroamista, kunnes selvisi, että sen Saatanan nimi, joka on kristinuskossa Jahve, islamissa Allah, onkin myös Jehova ja juutalaisilla JHWH.

Maailma on KOKONAAN ilman uskontoa, jossa jumaluutena olisi todella JUMALA. Juutalaiset pitivät siitä Raamatulla huolen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on KOKONAAN ilman uskontoa, jossa jumaluutena olisi todella JUMALA. Juutalaiset pitivät siitä Raamatulla huolen.
Ja niin on - varsinkin kristinuskolla - Saatanaa saarnattu nyt maailman ääriin asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niin on - varsinkin kristinuskolla - Saatanaa saarnattu nyt maailman ääriin asti.
Jo Raamatussa juutalainen Paavali sanoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen. Miten hän on voinut olla silloin jo siitä niin varma?!
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on KOKONAAN ilman uskontoa, jossa jumaluutena olisi todella JUMALA. Juutalaiset pitivät siitä Raamatulla huolen.
Taisi Raamattu olla Rooman väen tekosia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo Raamatussa juutalainen Paavali sanoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen. Miten hän on voinut olla silloin jo siitä niin varma?!
Saimme silloin ikioman, uuden ajanlaskunkin. Nyt voitte katsoa ympärillene, että. mitä sillä tuotettiin.
Anonyymi kirjoitti:
Saimme silloin ikioman, uuden ajanlaskunkin. Nyt voitte katsoa ympärillene, että. mitä sillä tuotettiin.
Suomeen kyseinen aika otettiin käyttöön viimeisenä Euroopassa. Taisi mennä 1700-luvulle.
torre3 kirjoitti:
Olet todella sairas. Kommunismi on maailmassa lähes luopunut. Myös sharia- laki on enää neljässä valtiossa..
Sairashan hän sanoi olevansakin.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, islam erosi kristinuskosta 700-luvulla, heidän tärkein profeettansa on Jeesus, mutta ilman kuiliaaksi kiduttamista, kiroukseksi kiroamista ja uhrilampaana syömistä,.
Mutta juutalaisten jumaluus, puhuva Pedon kuva, on heidänkin Jumalansa kuten kristinuskonkin, mutta he uhraavat lehmiä, eivät Jeesusta.Islamin tärkein profeetta on toki Muhammed eikä Jeesus.
Anonyymi kirjoitti:
Jo Raamatussa juutalainen Paavali sanoo ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen. Miten hän on voinut olla silloin jo siitä niin varma?!
Niin että oletko jo saanut paljonkin seuraajia tälle kiihkeästi saarnaamallesi opille?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sairashan hän sanoi olevansakin.
OIet yhtä sairas päästäsi kuin Turrekin, Räyhis.
Anonyymi kirjoitti:
Saimme silloin ikioman, uuden ajanlaskunkin. Nyt voitte katsoa ympärillene, että. mitä sillä tuotettiin.
Kun nyt katson ympärilleni, näen ensimmäisenä koirani Rauhan. ❤️
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Islamin tärkein profeetta on toki Muhammed eikä Jeesus.
Onko Muhammed maksanut ihmisten synnit?
Anonyymi kirjoitti:
Onko Muhammed maksanut ihmisten synnit?
Sellainen on vain kristinuskon uskomus.
- Anonyymi
Hyvä päätös Päivi, omiesi joukossa olet Jumalan kuva.
Kansankirkossa muita vihaava kuvatus! Et osaa rakastaa lähimmäistäsi tai sitten vihaat itseäsikin!- Anonyymi
Hilpeää - omiensa joukossa Jumalan kuva, kertoo kaiken, kun järjesti sodan kristinuskoa vastaan.
- Anonyymi
Kylläpä oli taas ala-arvoista trollausta
- Anonyymi
Päivi R. on miettinyt eroa jo lähemmäs kymmenen vuotta.
Hän on kova miettimään... - Anonyymi
Päivi ei vaan pysty lähtemään, jos vaikka kuuma kivi putoaa taivaasta niskaan...
- Anonyymi
Tuo lähdöllä uhoaminen on yhtä kuin uhkailemista ja pelottelemista eli vaikuttamisyritystä. Siitä lähdöstä vaan änkyrällä ei tule sen kummempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo lähdöllä uhoaminen on yhtä kuin uhkailemista ja pelottelemista eli vaikuttamisyritystä. Siitä lähdöstä vaan änkyrällä ei tule sen kummempaa.
Ei ole sen enempää kuin muidenkaan kirkkoon kuulumisen pohtiminen ääneen. Ottaa kantaa kirkon tilanteeseen, mikä taas on tietynlaista vaikuttamista tottakai yhteiskunnalliselta ja poliittiselta vaikuttajalta sekä seurakuntalaiselta ja seurakunnan luottamushenkilöltä.. sehän kuuluu täysin asiaan, mutta eroamisen pohtiminen ei ole mitään uhkailua, eikä pelottelua. Ei sellaisella olisi edes vaikutusta kirkon johtoon.
- Anonyymi
Raamatusta ei taida löytyä ainoatakaan normaalia, arkista tapahtumaa. Kaikkea ihmeellistä piisaa. Aivan kuin lentävällä matolla leijuisi.
Narua pitkin taivaaseen kipeäminen vain puuttuu. Jos tällainen olisi raamatussa, sekin olisi jotenkin Pyhä ja harras tapahtuma. Ja ennen kaikkea pakko uskoa.
Tätä kirjaa Päivi Räsänen pitää ainoana osviittanaan.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kun kukaan ei mene edes kouluun. Yksi piti 1000 vaimoa.
Ja toinen piti homomiestä!
Jostain syystä ihmeet ovat kadonneet lopullisesti viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki alkoivat kuskata videotallenninta mukanaan. Ei mitään missään, ja jos väitetäänkin olleen, yksikään lukuisista läsnäolijoista ei hämmästyksissään "huomannut" kuvata.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Jostain syystä ihmeet ovat kadonneet lopullisesti viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki alkoivat kuskata videotallenninta mukanaan. Ei mitään missään, ja jos väitetäänkin olleen, yksikään lukuisista läsnäolijoista ei hämmästyksissään "huomannut" kuvata.
Nekalan baarin Räyhishän se siinä‼️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nekalan baarin Räyhishän se siinä‼️
Ihan itse taidat olla paremminkin räyhis
- Anonyymi
Eipä tarvitsisi Päivi Räsäsen erota kirkosta jos me " vääräuskoiset" homomyönteiset eroamme suurella joukolla kirkosta. Kirkkoon jäisivät vain tiukimmat uskonkäsitykset omaavat herätysliikkeiden edustajat.
Turhaapa se minunkin, lesbon äidin ja " Sateenkaarimummon" on kirkkoon enää kuulua kun en tuomitsemisen pelossa ole uskaltanut kaikille lestadiolaissukulaisille edes kertoa mitään lapsenlapsestani! Eihän lasta ole edes kastettu, kun vanhemmat joutuivat eroamaan kirkosta kirkon homokäsitysten takia.
Eivät halua, kuten en minäkään, olla vaikeuttamassa kenenkään prikulleen Raamatun mukaan elävän ihmisen uskomista, eikä varsinkaan viedä heidän taivaspaikkaansa. - Anonyymi
Päivi se vaan harkitsee, mutta ei ole sittenkään eroa. Sama juttu aikaisemminkin.
2019: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-uhkasi-eroavansa-kirkosta-koska-kirkko-tekee-yhteistyota-priden-kanssa-nain-arkkipiispa-vastaa-toivoisin-etta-raamattua-tunnettaisiin-paremmin/7454388
2024: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/jarjetonta-paivi-rasanen-tyrmaa-piispojen-avioliittoehdotuksen-harkitsee-kirkosta-eroamista/
2025: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011354404.htmlPäkän miehen uskonpisnes on riippuvainen kirkosta ja sen avustuksista, joten voi eropommi tussahtaa taas.
- Anonyymi
Tämähän kuulostaa vallan mainiolta asialta!
Jos Päivi Räsänen eroaa, minä liityn 😁- Anonyymi
Miksi? Typerää heittää rahaa hukkaan Räsäsen takia. Kirkko haaskaa kirkollisverot joutavuuksiin.
- Anonyymi
Kylläpä yhdellä kirkon jäsenellä miljoonista, Päivillä, on paljon vaikutusvaltaa,
kun vaikuttaa muiden kirkkoon kuulumisiin.
- Anonyymi
Heh, mutta ei mitään väliä itse asialla - on vaan omiensa joukossa kuin Jumalan kuva, kuten edellä todetaan.
- Anonyymi
Ja Jumala on Jeesuksen nimeen ristiin kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu sekä uhrilampaana syöty kristinuskossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala on Jeesuksen nimeen ristiin kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu sekä uhrilampaana syöty kristinuskossa.
Ja edelle epäilyyn, että onko oikeaa kristinuskoa, niin kyllä on - uskonto on tarkaan teologialla määritelty oppi, ja tässä tapauksessa Raamatun tekstiin perustuen, siihen mitä Raamatussa lukee.

Ennen lukkoonlyötyä kristinuskoa Aristoteles määritteli teologian olevan matematiikkaan ja fysiikkaan verrattavissa olevaa filosofiaa liittyen kysymykseen "perimmäisestä liikuttajasta".
Aristoteles oli syntynyt vuonna 384 ennen ajanlaskun alkua.
Sitten vallan otti kirkko - se ei enää ollut kysymys, vaan väkivalloin pakotettu vastaus 2000 vuotta.
Oli olemassa ankara tuomio, ja jumalanpilkkasyyte, jos epäili tätä pakotettua vastausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen lukkoonlyötyä kristinuskoa Aristoteles määritteli teologian olevan matematiikkaan ja fysiikkaan verrattavissa olevaa filosofiaa liittyen kysymykseen "perimmäisestä liikuttajasta".
Aristoteles oli syntynyt vuonna 384 ennen ajanlaskun alkua.
Sitten vallan otti kirkko - se ei enää ollut kysymys, vaan väkivalloin pakotettu vastaus 2000 vuotta.
Oli olemassa ankara tuomio, ja jumalanpilkkasyyte, jos epäili tätä pakotettua vastausta.Nyt ollaan 2000 vuoden jälkeen tutkimusten edettyä pyristelemässä irti kirkosta, ja palaamassa matematiikkaan ja fysiikkaa liittyvään filosofiseen kysymykseen ikuisesta liikuttajasta.
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala on Jeesuksen nimeen ristiin kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu sekä uhrilampaana syöty kristinuskossa.
Oletko muuten saanut tähän jo tuhansissa viesteissä saarnaamaasi kritiikkioppiisi paljonkin opetuslapsukaisia?
- Anonyymi
Ihan asiallinen kysymys oli, toisin kuin tuo omasi.
- Anonyymi
Piispat Papit putoaa hautaan ennen kuuluma tontq täytyy sitoa liinoilla kiinni lähimpään puuhun.
- Anonyymi
Puhuu asiaa.
Päivi Räsänen
1 pv ·
Aiotko erota kirkosta?
”Onko joku vieras valtio vallannut Suomen?” Kuusivuotias lapsenlapsi esitti oivaltavan kysymyksen nähdessään suuren sateenkaarilipun paikallisen marketin pihalla. Samana kesänä kotiseurakuntani järjesti sateenkaaritapahtuman. Jotkut ystäväni erosivat seurakunnasta. Muutamien kirkkovaltuutettujen kesken suunnittelimme keskustelua tilanteesta hiippakuntamme piispan kanssa, mutta pian julkisuuteen tuli tieto, että kirkon johto oli ilmoittanut tukevansa Helsinki Pride- eli Ylpeys-tapahtumaa. Jälleen kirkosta erottiin.
Harkitsin itsekin vakavasti eroamista. Miksi juuri tämä kysymys nousi niin suureksi? Raamatun opetus avioliitosta ja sukupuolisuudesta lähtien luomiskertomuksesta Jeesuksen sanoihin ja apostolien linjauksiin on yksiselitteinen. Samaa sukupuolta olevien seksisuhteet eivät ole ylpeyden aihe. Raamattu puhuu synnistä ja häpeästä. Jos kirkon johto opettaa toisin, se rapauttaa luottamusta Jumalan sanaan. Silloin vaarassa ei ole vain käsitys avioliitosta tai sukupuolesta, vaan myös tie iankaikkiseen elämään. Jos torjumme Jumalan sanan opetuksen laista, menetämme myös evankeliumin ja armon.
Tuosta kesästä on nyt kulunut kuusi vuotta. Kirkon johdolle esittämästäni Raamattu-twiitistä seurannut oikeusprosessi on edennyt Korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Kirkollisveroni olen edelleen maksanut. Yhä useampi pappi vihkii homopareja, ilman seuraamuksia. Kevään kirkolliskokous torjui piispojen ehdotuksen, jolla oppi samaa sukupuolta olevien avioliitosta olisi nostettu Raamatun opetuksen rinnalle. Vain piispa Salomäki vastusti ehdotusta. Kun piispat eivät saaneet tahtoaan läpi, he päättivät kävellä päätöksen yli antamallaan sielunhoidollisella ohjeella.
Kirkollisen anarkian huipentumana viimeinenkin piispallinen linnake murtui, kun piispa Salomäen esityksestä myös Lapuan hiippakunnassa saatettiin voimaan kirkolliskokouksen ja Raamatun opetuksen vastaiset ohjeet avioliitosta, lisäksi määrättiin avattavaksi kirkkotilat samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja vieläpä kiellettiin ehtoollisenvietto herätysliikkeen tiloissa.
Iloitsen Raamatun opetuksiin sitoutuneiden herätysliikkeiden jumalanpalvelusyhteisöistä, jotka osittain vielä voivat toimia kirkon sisällä. Mutta huolenani ovat erityisesti ne nuoret, jotka nyt etsivät Jeesusta kirkon helmoista ja joita ohjataan harhaan Jumalan sanan kestävältä pohjalta. He tarvitsevat parempaa.
Päätös erota kirkosta ei ole minulle kevyt. Kansankirkolla on rikas historia herätyksineen, miljardien omaisuus, kauniit kirkkorakennukset, 19 000 työntekijää ja mahdollisuus tavoittaa laajoja kansanjoukkoja. Riittääkö todella se, että ”Isä meidän” – rukous vielä ylpeysaatteeseen langenneessa kirkossa luetaan? Voisiko kirkko olla kuin tuhlaajapoika, joka perintönsä tärveltyään katuu ja palaa uudistumaan? Vai tarvitsemmeko uuden yhteisön, joka tosiallisesti jatkaa sitä tunnustuksellista kirkkoa, jonka kansankirkkomme on kadottanut? Rukoilen viisautta ja oikeaa hetkeä omalle päätökselleni. (Juttu julkaistu tuoreessa Uusi Tie-lehdessä)>Vai tarvitsemmeko uuden yhteisön, joka tosiallisesti jatkaa sitä tunnustuksellista kirkkoa, jonka kansankirkkomme on kadottanut?
Anna Päkä palaa, uusi homokauhuinen hihulahko on aina paikallaan entisten jatkeeksi. 🥱- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Vai tarvitsemmeko uuden yhteisön, joka tosiallisesti jatkaa sitä tunnustuksellista kirkkoa, jonka kansankirkkomme on kadottanut?
Anna Päkä palaa, uusi homokauhuinen hihulahko on aina paikallaan entisten jatkeeksi. 🥱Mitä kuluu sinulle, Räyhis?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Vai tarvitsemmeko uuden yhteisön, joka tosiallisesti jatkaa sitä tunnustuksellista kirkkoa, jonka kansankirkkomme on kadottanut?
Anna Päkä palaa, uusi homokauhuinen hihulahko on aina paikallaan entisten jatkeeksi. 🥱Kappas, itse Räyhishän se siinä‼️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas, itse Räyhishän se siinä‼️
Sellainen Räyhis siinä siis olet.
- Anonyymi
Itsekin ihmetellyt, miten tuollainen hieno ihminen joka kaikessa elämässään noudattaa Raamatun kirjoituksia kaikilta osin, saattaa elää meidän syntisten keskellä kärsimässä kelvottomuudestamme.
- Anonyymi
Lampaat rakastaa omaa karsinaansa.
Ei haittaa vaikka sontaa olisi puoli metriä. - Anonyymi
Isien kirkko se on rakkaampi kuin todellinen jeesuksen seuraaminen.
Siltä se vaan näyttää.- Anonyymi
On olemassa vain uskonto Jeesuksen seuraamisella helvettiin. Vaihtoehdot on vähissä.
- Anonyymi
Miksi ei voisi perustaa kirkkoa jonka ohjelmaan kuuluu amerikan homojen herjaaminen?
Se olisi ratkaisu kaikkiin uskonnollisiin kysymyksiin.- Anonyymi
Se sopii oikein hyvin mihin tahansa kristiuskon kirkkoon, koska kaikki kristinuskon haarat ja alalajitkin kuuluvat vain siihen oppiin, että perataan taivasten valtakunta pois, eikä teoilla ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Ei ole rakkaus juurtunut räyhäämiseen eikä kasva sateenkaari lävessä.
Henki se on joka luo uudeksi! Täällä vain aivot pehmenee ja tuottaa vain jätöstä.
Olkoon sitten kuinka uskovainen vaikka aatelillinen ateisti. Tuotos on sama: jätöstä.
Pyhä leveli on täysin hukassa!- Anonyymi
Mikähän sinun käsitys olisi "Pyhästä levelistä"?!
- Anonyymi
Me vankassa voitelussa olevat pastorit olemme aivan ihmeissämme, jos Räsäskä eroaisi kirkosta!
T. Pastori Kauvatsalta. - Anonyymi
Tiituksen kirje:
1:11 semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi. - Anonyymi
Voi kauheeta. Itse erosin jo viime vuosituhannella.
- Anonyymi
Ei eroa, vaan harkitsee vuosittain eroavansa.
- Anonyymi
Päivi on vaan yksi pieni mummo. Ei hän saa mitään eroaaltoa aikaiseksi jos taas ottaa mukaan viidesläiset ja sleyn niin kirkko kiittää ja oikein iseänsä siunaa😂
- Anonyymi
Kyllä täällä on niin paatunut sydän Jumalan pyhälle sanalle ja asettamilleen käskyille. Saatikka Hengessä seuraamaan taivaan tietä.
1. Raamatun opetus seksuaalisuudesta on selvä
Raamatussa homoseksuaalinen teko mainitaan synniksi mm. seuraavissa kohdissa:
3. Moos. 18:22 – "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistus."
Room. 1:26–27 – "... he ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen..."
1. Kor. 6:9–11 – "... eivätkä miehimykset eikä miesten kanssa makaavat..."
Mutta samaan aikaan nämä kohdat luettelevat myös monia muita syntejä: ahneus, juopumus, herjaus, haureus, vääryys. Kukaan ei ole syytön.
Jumala ei syrji – Hän kutsuu kaikkia parannukseen.
2. Evankeliumi ei ole vain tuomio – se on kutsu pelastukseen
Meillä on velvollisuus:
Puhua rehellisesti synnistä
Mutta aina niin, että evankeliumin valo loistaa kirkkaammin
"Sillä Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen." (Joh. 3:17)
On tärkeää puhua vaikeistakin asioista totuudessa – mutta myös sydämen hengessä, rakkaudella.- Anonyymi
Ja se vaikea asia totuudessa on se, että Jeesus Joh.8 sanoo teidän juutalaisen Paavalin Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se vaikea asia totuudessa on se, että Jeesus Joh.8 sanoo teidän juutalaisen Paavalin Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi.
Ja taivasten valtakunnan isä Jumala, Jeesuksen sanoin, lähetti hänet tuomaan tietoa pelastuksesta ihmisille, joka on tämä hänen sanomansa tässä edellä, ettei ihmistä pystytä alistamaan rahan vallalla. Ei ihan mennyt tieto perille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taivasten valtakunnan isä Jumala, Jeesuksen sanoin, lähetti hänet tuomaan tietoa pelastuksesta ihmisille, joka on tämä hänen sanomansa tässä edellä, ettei ihmistä pystytä alistamaan rahan vallalla. Ei ihan mennyt tieto perille.
Ja miten se sitten todellisuudessa menikään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miten se sitten todellisuudessa menikään?
Se meni näin: palvotaan Paavalin käskystä Jeesusta lähettämänään taivasten valtakunnan isä Jumalana kuoliaaksi kidutettuna, kiroukseksi kirottuna ja syötynä uhrilampaana juutalaisen Paavalin Jumalalle, niin ei tarvitse vastata omista reoista ja pelastumme palvelemaan lihalla synnin lakia (Roomalaiskirje 7 luku), kun perkaamme pois koko Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan.

Ja valehdellaan muille - näin me pääsemme taivaaseen.
- Anonyymi
<Mikähän sinun käsitys olisi "Pyhästä levelistä"?!<
”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Tämä sisältää kaiken. - Tiedän ettei toteudu, siksi tarvitaan Jeesus.- Anonyymi
Mihin Jeesus tarvitaan ja miten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin Jeesus tarvitaan ja miten?
Tarkennan.
Tai siis vastaat - on jokin vaatimustaso, jonka asetat, ja toteat, ettet sitä tavoita, vaan tarvitset siihen Jeesuksen.
Miten Jeesus edesauttaa sinua tavoittamaan jonkin vaatimustason, jonka itse asetat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennan.
Tai siis vastaat - on jokin vaatimustaso, jonka asetat, ja toteat, ettet sitä tavoita, vaan tarvitset siihen Jeesuksen.
Miten Jeesus edesauttaa sinua tavoittamaan jonkin vaatimustason, jonka itse asetat?Miksi asetat jonkin vaatimustason, jota et edes koe saavuttavasi?
Leikit masokistia, voidaksesti palvoa Jeesusta sadismilla täyttämään tuon oman kykenemättömyyden välisi?
Niinkö? Ja näin sinusta tuleekin täydellinen?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi asetat jonkin vaatimustason, jota et edes koe saavuttavasi?
Leikit masokistia, voidaksesti palvoa Jeesusta sadismilla täyttämään tuon oman kykenemättömyyden välisi?
Niinkö? Ja näin sinusta tuleekin täydellinen?!Tässä on uskovaisen hurskaus- luoda itsensä masokismi-sadismilla jopa täydelliseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on uskovaisen hurskaus- luoda itsensä masokismi-sadismilla jopa täydelliseksi.
Onpa sairas ajatus, pistä korkki kiinni!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa sairas ajatus, pistä korkki kiinni!
Juu, ja aukaise sinä Raamattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin Jeesus tarvitaan ja miten?
Jeesus tarvitaan siihen armahtamiseen . Muuten jää vihaan.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus tarvitaan siihen armahtamiseen . Muuten jää vihaan.
Uskonto että jotain 90 prosenttia maailman ihmisistä vihaa?
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja aukaise sinä Raamattu.
Kun avaa Raamatun, niin yleensä usko menee. Ihmiset ovat järkeviä.
- Anonyymi
<<Tai siis vastaat - on jokin vaatimustaso, jonka asetat, ja toteat, ettet sitä tavoita, vaan tarvitset siihen Jeesuksen.<<<
On vaatimustaso ja kova: Täytä kaikki absoluuttisesti kuin Jeesus sen teki.
Siihen ei ihminen pysty, koska se on viallinen painos, synti on sisässä kuin viirus.
Kelpaamaton pyhään valtakuntaan Jumala luokse, - ei mitää epäpyhää.- Anonyymi
Misten sinusta tuli viallinen painos, kun Luojajumala loi ihmisen omaksi kuvakseen?!
- Anonyymi
Mutta synti ja Saatanakin oli Luojajumalan paratiisissa, niinkö? Sinut on taidettu luoda helvetissä?
- Anonyymi
Jeesus opetti, että taivasten valtakunta on eläessämme meissä ja meidän ympärillämme - se on itse elämä - ja Jumalan valtakunta sisällisesti messä. Ei ole mitään syntiä.
Mutta jos perkaa sen pois (Matt.13:33) Paavalin käskystä (Gal.3:13 ja 1.Kor.5:7), niin muuttuu ominaisuudeltaan syntiseksi, eikä enää hallitsekaan omia tekojaan, kuten kuvaat - Roomalaiskirje, luku 7.
Minulla ei ole aavistustakaan, että pystyykö ja miten kääntymään pois tuolta Paavalin kadotukseen vievältä opin tieltä ja tekemään mielenmuutoksen?!
Jeesuksen suuhun Raamattuun kirjoitettu "tehkää parannus" on väärä käännös, todellisuudessa Jeesus kehottaa tekemään mielenmuutoksen ja kääntymään tieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus opetti, että taivasten valtakunta on eläessämme meissä ja meidän ympärillämme - se on itse elämä - ja Jumalan valtakunta sisällisesti messä. Ei ole mitään syntiä.
Mutta jos perkaa sen pois (Matt.13:33) Paavalin käskystä (Gal.3:13 ja 1.Kor.5:7), niin muuttuu ominaisuudeltaan syntiseksi, eikä enää hallitsekaan omia tekojaan, kuten kuvaat - Roomalaiskirje, luku 7.
Minulla ei ole aavistustakaan, että pystyykö ja miten kääntymään pois tuolta Paavalin kadotukseen vievältä opin tieltä ja tekemään mielenmuutoksen?!
Jeesuksen suuhun Raamattuun kirjoitettu "tehkää parannus" on väärä käännös, todellisuudessa Jeesus kehottaa tekemään mielenmuutoksen ja kääntymään tieltä.Raamatussa paavalisaarnajat ovat melkoisesti - ilman kääntäjiäkin - yrittäneet lukijoita johtaa harhaan, ja ihan onnistuneestikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa paavalisaarnajat ovat melkoisesti - ilman kääntäjiäkin - yrittäneet lukijoita johtaa harhaan, ja ihan onnistuneestikin.
Todellisuudessa synti käsitteenä liittyy vai Paavalin jumaluuden oppiin, jota Jeesus sanoo Joh.8 Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, ja se omistaa helvetinkin. Et voi sotkea Jeesusta Paavalin oppiin, jonka opin vastustamisesta Paavali juuri Jeesuksen surmasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa synti käsitteenä liittyy vai Paavalin jumaluuden oppiin, jota Jeesus sanoo Joh.8 Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, ja se omistaa helvetinkin. Et voi sotkea Jeesusta Paavalin oppiin, jonka opin vastustamisesta Paavali juuri Jeesuksen surmasi.
Kumpa nyt ymmärtäisin, että mikä vika teidän aivoissa on, että ette ymmärrä itselleni täysin yksinkertaista asiaa niin, että voisin asia selittää teille niin, että ymmärtäisitte?!
Jeesuksen hyvään tietoon perustuva oppi, joka tie vie takaisin paratiisiin, on Paavalin pahaan tietoon perustuvan opi peilikuva, joka tie vie kadotukseen.
Mene peilin eteen, näet itsesi sieltä kuten olet, nosta oikea kätesi ylös, ja katso peilistä - se onkin sinun vasen käsi - vaikka todellisuudessa se on oikea. Peilikuvaidea ei ole pelkästään sama asia kuin olla vain päinvastainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpa nyt ymmärtäisin, että mikä vika teidän aivoissa on, että ette ymmärrä itselleni täysin yksinkertaista asiaa niin, että voisin asia selittää teille niin, että ymmärtäisitte?!
Jeesuksen hyvään tietoon perustuva oppi, joka tie vie takaisin paratiisiin, on Paavalin pahaan tietoon perustuvan opi peilikuva, joka tie vie kadotukseen.
Mene peilin eteen, näet itsesi sieltä kuten olet, nosta oikea kätesi ylös, ja katso peilistä - se onkin sinun vasen käsi - vaikka todellisuudessa se on oikea. Peilikuvaidea ei ole pelkästään sama asia kuin olla vain päinvastainen.katso peilistä - se onkin sinun vasen käsi - vaikka todellisuudessa se on oikea.
Vasen käsi on vasen käsi katsoo sitä miten tahansa.
- Anonyymi
Evankeliumi Jeesuksesta on tämä: Syntinen ei voi maksaa velkaansa- Jeesus teki kaiken valmiiksi ristillä.
Jeesus armahtaa syntisen ilman töitä: Tässä on evankeliumin ydin.
Kristus armahtaa syntisen ilman tekoja, ilman ansioita, ilman ehtoja. - "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Efesolaiskirje 2:8–9)
On vaatimustaso ja kova: Täytä kaikki absoluuttisesti kuin Jeesus sen teki.
Siihen ei ihminen pysty, koska se on viallinen painos, synti on sisässä kuin viirus.
Kelpaamaton pyhään valtakuntaan Jumala luokse, - ei mitää epäpyhää.
Tämä on narratiivi ellei sitä ymmärrä ei Jeesuksen sisäistä tuntemusta ja silloin puuttuu kaikki.
On narsistinen asennevamma.- Anonyymi
Pahempi kuin asennevamma, se on epälooginen, järjetön, perustaltaan hengellistä väkivaltaa, valehtelua Raamatusta ja niin Jeesuksen kuin Luojajumalankin pilkan tekoa, ihmisen hengellistä pahoinpitelyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahempi kuin asennevamma, se on epälooginen, järjetön, perustaltaan hengellistä väkivaltaa, valehtelua Raamatusta ja niin Jeesuksen kuin Luojajumalankin pilkan tekoa, ihmisen hengellistä pahoinpitelyä.
Päivi Räsänen uumoili raamattukäräjien alussa, että todennäköisesti Raamattu tullaan kieltämään. Ehkä se on välttämätöntä, kun selittämälläkään vuosikausuakaan ei Raamatun oikea sisältö aukea, mutta se on sääli, kertomus on hyvin älykäs, mutta ilmeisesti liian älykäs, koska onnistuu lukijansa manipuloimaan.
- Anonyymi
Tässä kertomuksessa todellisuudessa suhteessa Raamattuun, on virheitä liki enemmän, kuin on edes sanoja. Se ei vastaa miltään osin edes kristinuskon teologiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kertomuksessa todellisuudessa suhteessa Raamattuun, on virheitä liki enemmän, kuin on edes sanoja. Se ei vastaa miltään osin edes kristinuskon teologiaa.
En tiedä, että tarkoittiko kirjoittaja, että joku osa kertomuksesta hänen mukaan olisi ollut oikeaa uskoa, mutta ei siinä mitään sellaista ole.
Hän on hyvä ja kirjoittaa sen osuuden uudestaan jos haluaa, että sitä tarkastellaan tarkemmin uskonnon ja Raamatun sisällön valossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, että tarkoittiko kirjoittaja, että joku osa kertomuksesta hänen mukaan olisi ollut oikeaa uskoa, mutta ei siinä mitään sellaista ole.
Hän on hyvä ja kirjoittaa sen osuuden uudestaan jos haluaa, että sitä tarkastellaan tarkemmin uskonnon ja Raamatun sisällön valossa."Ei Jeesuksen sisäistä tuntemusta", esimerkiksi mikä tämä on ja mihin liittyy?!
Ei Jeesus opeta mitään "itsensä sisäistä tuntemusta", yhtään sen enempää kuin luentoa yliopiston auditoriossa pitävä professori.
Professoria pidettäisiin umpihulluna, jos tämä kysyisi oppilailtaan, että saitteko nyt sisäisen tuntemuksen minuun?
Voisi saada syytteen lähentelystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei Jeesuksen sisäistä tuntemusta", esimerkiksi mikä tämä on ja mihin liittyy?!
Ei Jeesus opeta mitään "itsensä sisäistä tuntemusta", yhtään sen enempää kuin luentoa yliopiston auditoriossa pitävä professori.
Professoria pidettäisiin umpihulluna, jos tämä kysyisi oppilailtaan, että saitteko nyt sisäisen tuntemuksen minuun?
Voisi saada syytteen lähentelystä.Mihin se miljoona kertaa Raamatussa Jeesuksen hokema on hukkunut - SE KUULKOON, JOLLA ON KORVAT - Näin sanoisi se professorikin auditoriossa, kun luennoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin se miljoona kertaa Raamatussa Jeesuksen hokema on hukkunut - SE KUULKOON, JOLLA ON KORVAT - Näin sanoisi se professorikin auditoriossa, kun luennoi.
Jeesus oli sielutieteen ja metafysiikan opettaja, sen lisäksi ateisti, joka tapettiin kristinuskon perustana olevan uskonnon vastustamisesta jumalanpilkkasyytteellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli sielutieteen ja metafysiikan opettaja, sen lisäksi ateisti, joka tapettiin kristinuskon perustana olevan uskonnon vastustamisesta jumalanpilkkasyytteellä.
Sopii oikein hyvin sen ajan Aristoteleen matemaattiseen fysiikkaan littyvään filosofiaan perimmäisestä liikuttajasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopii oikein hyvin sen ajan Aristoteleen matemaattiseen fysiikkaan littyvään filosofiaan perimmäisestä liikuttajasta.
Ja tähän kuuluu uskonnon jälleen palata 2000 vuoden hengellisten ja fyysisten väkivaltahourailujensa jälkeen.
Anonyymi kirjoitti:
Mihin se miljoona kertaa Raamatussa Jeesuksen hokema on hukkunut - SE KUULKOON, JOLLA ON KORVAT - Näin sanoisi se professorikin auditoriossa, kun luennoi.
Jeesus puhui kuin kylähullu. Ei kannata kuunnella.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Jeesus puhui kuin kylähullu. Ei kannata kuunnella.
Ymmärryksessäsi ja asenteessasi se vika on
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärryksessäsi ja asenteessasi se vika on
Lue vähän mitä Jeesuksen on sanottu puhuneen.
- Anonyymi
Koko vitoslaisuus voisi lähteä Räsäsen mukana. Sitä toivon. En haluaisi kuunnella enää yhtään tuota hänen homoräksytystään
- Anonyymi
Ja sleyn voi ottaa myös mukaansa. Tosin taitaa olla niin että Päivin tyhjää uhkailua.
- Anonyymi
Mitä luulet - selviäisitkö yhden päivän ilman "homo" sanaa, tai löytäisitkö mahdollisesti jotakin muuta aihetta puhua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sleyn voi ottaa myös mukaansa. Tosin taitaa olla niin että Päivin tyhjää uhkailua.
Tyhjä väite uhkailusta. Ei ole uhkaillut, vain pohtinut, kuten muutkin pohtii kirkkoon kuulumistaan. Ota selvää mitä uhkailulla tarkoitetaan, jos et kerran tiedä.
Tekoälykin vastasi, ettei ole uhkaillut.
- Anonyymi
Itse erosin kirkosta kun täytin 18v
Olisin eronnut jo aikaisemmin
mutta Äiti ei antanut Lupaa. - Anonyymi
Israelin syylistyessä palestiinalaisten joukkotuhontaan on Räsänen tehnyt kannatusmatkoja Israeliin. Tuo kertoo sen ettei ihmisellä ole lopulta minkäänlaista kunnioitusta elämää kohtaan, ei ainakaan silloin jos tuo elämä kuuluu palestiinalaiselle.
- Anonyymi
Jumala näkee kaiken Jumalan kanssa ei voi tehdä kauppaa ei keinotella ei tehdä kompromisseja ei pelata Sama koskee myös lähimmäistä jos ollaan todella rehellisiä ja eletään pyyteettömässä rakkaudessa
Jumalan edessä ei ole kauppaa, ei kaupankäyntiä, ei neuvottelua. Hän näkee sydämen läpikotaisin – ja kutsuu ihmistä rehelliseen rakkauteen, joka ei etsi omaansa.
📖 "Kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."
(Hebr. 4:13)
📖 "Rakkaus ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuudesta..."
(1. Kor. 13)
🔹 Jumalan kanssa ei voi:
"sopia diilejä": Hän ei taivu ihmisen ehtoihin
"tehdä vaihtokauppaa": kuten "minä teen näin, anna sinä tuo"
"piiloutua hurskaan ulkokuoren taakse": Hän näkee sydämen motiivit
🔹 Sama pätee lähimmäiseen:
Jos Jumalan rakkaus todella asuu sydämessä, se näkyy siinä miten:
kohtelemme toisia ilman taka-ajatuksia
emme manipuloi, vaan palvelemme
ei keinottelua, vaan vilpitöntä hyvää tahtoa
✨ Pyhän rakkauden logiikka:
Ei koskaan laskelmoi: "Mitä minä saan tästä?"
Ei kysy: "Kuka on minun lähimmäiseni?"
Vaan on itse lähimmäinen niille, jotka tarvitsevat.
Joka hylkää tämän hylkää moraalin ja etiikan ja viisauden.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Totta. Raamatussa Jumala käskee surmaamaan ne, jotka tekevät väärin. Ei mitään neuvottelua.
Ota Jeesus vastaan niin säästyt tuomiolta!
Muuten käy niin kuin sanot! Anonyymi kirjoitti:
Ota Jeesus vastaan niin säästyt tuomiolta!
Muuten käy niin kuin sanot!Olen tehnyt väärin joka lepopäivä lapsesta asti. Siihen ei auta Jeesuksen vastaanottaminen.
Sitä paitsi en usko koko Jeesukseen Raamatun ja oman kokemukseni perusteella.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota Jeesus vastaan niin säästyt tuomiolta!
Muuten käy niin kuin sanot!Tarkoitatko helvetin tuomiota miltä välttyy, kun palvoo uhrinaan Jeesusta tosi Jumalana,?
- Anonyymi
Hyvä työntekijä voi erouhkauksen jälkeen saada työnantajalta palkankorotuksen.
Päivi Räsäselle ei ole erouhkauksen takia odotettavissa erityiskohtelua Suomen ev.lut. kirkon taholta. - Anonyymi
Kunhan uhkailee.
- AnonyymiUUSI
Miksi valehtelet?
Et muka tajua mitä uhkailu tarkoittaa vai tahallasi vääristelet?
- Anonyymi
Mikä tuomio teitä uskovaisia odottaa?
- AnonyymiUUSI
"Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. "
Suurin osa suomalaisista kirkkoon kuuluvista henkilöistä on järkyttyneitä Päivin homoasenteiden vuoksi.
Räsäsläisten eroaminen vain tervehdyttäisi kirkon.- AnonyymiUUSI
Niin sellaiset ovat järkyttyneitä, jotka eivät ymmärrä Raamatun perimmäistä sanomaa. Ei kirkon tehtävä ole tukea joidenkin ryhmien seksuaali-identiteettiä vaan aittaa ihmistä sielunhädässä löytämään takaisin Jumalan yhteyteen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin sellaiset ovat järkyttyneitä, jotka eivät ymmärrä Raamatun perimmäistä sanomaa. Ei kirkon tehtävä ole tukea joidenkin ryhmien seksuaali-identiteettiä vaan aittaa ihmistä sielunhädässä löytämään takaisin Jumalan yhteyteen.
Räsäsläiset ovat hylänneet Jeesuksen sanoman kanssaihmisten hyväksymisestä. Heidän tulisi olla enemmän huolissaan oman sielunsa pelastuksesta.
Nyt he hurskastelevat ja luovat skismaa kirkon sisälle. Ei heidän ahdasmielinen Raamatun tulkintansa edusta Jeesuksen todellista viestiä ja merkitystä. Erotkoon ja antakoot muiden ihmisten elää sovussa keskenään. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsläiset ovat hylänneet Jeesuksen sanoman kanssaihmisten hyväksymisestä. Heidän tulisi olla enemmän huolissaan oman sielunsa pelastuksesta.
Nyt he hurskastelevat ja luovat skismaa kirkon sisälle. Ei heidän ahdasmielinen Raamatun tulkintansa edusta Jeesuksen todellista viestiä ja merkitystä. Erotkoon ja antakoot muiden ihmisten elää sovussa keskenään.Ei ne teot muutu siitä luvallisemmaksi vaikka ihmisen hyväksyisikin. Täytyy osata erottaa toisistaan ihmisen teot ja ihmisenä hyväksyminen sellaisena kuin hän on.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne teot muutu siitä luvallisemmaksi vaikka ihmisen hyväksyisikin. Täytyy osata erottaa toisistaan ihmisen teot ja ihmisenä hyväksyminen sellaisena kuin hän on.
Eikä eduskunnan hyväksymä laki muutu laittomaksi vaikka sinua kuinka uskotuttaisi.
Olisiko vika kuitenkin siellä päässä kun suurin osa suomalaisista ei hyväksy homovastaista asennettasi. Vai antaako se sinulle vain syyn ripotella tuhkaa päällesi ja kietoutua marttyyrin viittaan?
- AnonyymiUUSI
Joo, Päivi on perseestä, ahaa vain omia asioitaan, kuspäinen harmaahapsi, ei usko, että jeesusta/jumalaa EI OIKEASTI OLE OLEMASSA, Päivi sekoilee totuuden nähtyään . . . . Jeesus oli vain ja ainoastaan HARHAKUVITELMAA!!!!!!
- AnonyymiUUSI
Edellinen vihaa suoltava viestisi poistettiinkin.
Katsoisit sinne peiliin ja miettisit ensisijassa omaa käytöstäsi.
- AnonyymiUUSI
Päivi, aika on muuttunut ,jeesuskin voi olla nainen, miksi sinä luulet, että SE on mies??, onks sulla, joku FOBIA?!!
- AnonyymiUUSI
Miksi riitauttaa asioita jotka haluaa rakentaa Luojan suunnitelmien mukaan ja Jeesuksen sovitustyöhön.
Aina olla vastaan ja riidellä; eikä nähdä mitä hyvää se tuottaa sisäisesti sydämeen: pyyteettömyyttä rauhaa iloa rakkautta.
Tätä ei robotti kokea.
Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 233163
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1962854Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1711851Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2581504- 1101273
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs461160Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta461037- 1531006
Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises32934- 43824