"Bellingcat: Uusnatsien kesäleiri Ruovedellä – "Musiikkia ja taistelua", tuli kunnalle yllätyksenä"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1de8ff43-50f8-4431-ac65-1e600c715c14
"Uusnatsit kokoontuivat Pirkanmaalla Ruoveden kunnan omistamissa tiloissa, kertoo kansainvälinen tutkivan journalismin Bellingcat-ryhmä.
Tuuhosen leirikeskuksen tiloissa järjestettiin kesäkuun puolivälissä äärioikeiston vuosittainen White Boy Summer Fest -nimeä kantava tapahtuma. Tapahtuma on järjestetty kaksi kertaa aiemminkin.
Tapahtuman takana on suomalainen äärioikeistoryhmä Tulenväki. Tulenväki on jakanut tapahtumasta materiaalia, esimerkiksi kuvia ja videoita, julkisessa Telegram-ryhmässään. Videoilla osallistujien kasvot on sumennettu.
Äärioikeistoon erikoistunut politiikan tutkija Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta sanoo Bellingcatille, että White Boy Summer Fest -tapahtuma on olennainen osa uusnatsien verkostoja Suomessa."
Olivatkos sisäministeri Rantanen ja Supon persupäällikkö tietoisia asiasta, kun ei kunnanisääkään oltu varoitettu laisinkaan vaan asia paljastui tutkivan journalismin kautta? Persujen haarakonttorihan tunnusti väriä ja tunnuksia viitisen vuotta taaksepäin. Istuvan hallituksen aikana on tupsahdellut näitä äärioikeistolaisia touhuja julkisuuteen (Active Clubeja ympäri Suomea), muttei hallitus reagoi millään tavalla.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-natsilippuja-roikkui-talon-ikkunassa-osoite-merkitty-ruoveden-perussuomalaisille/7485838#gs.c1loal
https://seura.fi/asiat/tutkivat/active-club-kamppailukerhot-saattavat-toimia-porttina-aarioikeistojarjestoihin-osa-jasenista-valmistautuu-itsenaisyyspaivana-vakivaltaisuuksiin/
Pääministeri Orpo on yhä sitä mieltä, ettei Suomessa löydy äärioikeistolaisia eikä perussuomalaisilla ole koskaan ollut mitään tekemistä näiden kanssa?
"Toukokuun 30. päivän kyselytunnilla demarien ja vihreiden kysymykset kokoomuksen yhteistyökumppaneista liittyivät niin lähestyviin eurovaaleihin kuin hallitukseenkin. Ensin kyse oli Unkarista, Euroopan putinisteista ja Italian Giorgia Melonista. Sitten vihreiden Maria Ohisalo sanoi Orpolle, että kokoomus on valmis tekemään laitaoikeiston kanssa yhteistyötä “niin meillä kuin muualla”.
Orpo vastasi: “ei Suomessa ole mitään laitaoikeistoa tai äärioikeistoa”. Tällaisenaan lause ei pidä paikkaansa."
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010505094.html
"Perussuomalaisten Olli Immonen puolusteli juhlimistaan kansallissosialistien kanssa: "Tilaisuus oli kaikille avoin""
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002832567.html
Kyseinen Immonen on tällä hetkellä perussuomalaisten kansanedustajaryhmän pääsihteeri.
Hallituksen kanta on, että "urheilulliset oikeistovesselit pitivät rentouttavan viikonlopun ja tutustuivat samalla eurooppalaisten kumppanuusjärjestöjensä edustajiin"?
Petteri Orpo:"Suomessa ei ole äärioikeistoa". Natsit pitivät ampum... kesäleirin Ruovedellä!
12
154
Vastaukset
- Anonyymi
Ajatellaanko Kokoomuksessakin samoin kuin Persuissa, että asiasta pääsee eroon vaikenemalla se kuoliaaksi?
- Anonyymi
Orpo on nössö
- Anonyymi
Persut paljastavat oikean karvansa.
- Anonyymi
Putin on persujen kansalliskonservatiivioikeistolainen aateveli. Eihän se totuus piilossa loputtomiin pysy vaikka kuinka rakentaisivat kulisseja sen eteen.
"Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä." -Mauri Peltokangas (ps) 26.11.2021-
https://x.com/PasiPennanen/status/1789932756635381929
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18553999/lyhyesti-venaja-mielisyydesta-(heh!)#comment-130215536
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18553739/perussuomalaisten-peltokankaalta-tyly-kommentti-asiantuntijoista-quotihan-samaquot
- Anonyymi
Orpo yrittää pelastaa hallituksen mainetta ,mutta se meni jo ulkomaita myöten kun otti persut hallitukseen
- Anonyymi
Ja se oli virhe.kyllä ne ulkomaillakin lukee persujen vanhoja ja uusia kirjoituksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se oli virhe.kyllä ne ulkomaillakin lukee persujen vanhoja ja uusia kirjoituksia
"kyllä ne ulkomaillakin lukee"
Ketähän tarkoitat sanalla NE? Ihanko oikeasti luulet ulkomailla jonkun jotain juttuja suomesta lukevan ja välittävän pask... vertaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kyllä ne ulkomaillakin lukee"
Ketähän tarkoitat sanalla NE? Ihanko oikeasti luulet ulkomailla jonkun jotain juttuja suomesta lukevan ja välittävän pask... vertaa?Vähätteletkö sinä muiden eurooppalaisten älykkyyttä? Taikasana: internet.
- Anonyymi
Kyllähän Demarit saa pitää "leirinsä" vaikka Ruovedellä.... Suomi kun on, heidän toimistaa huolimatta, vielä vapaa maa...
- Anonyymi
Demarit eivät olekaan väkivaltainen ääriliike maltillisena keskustavasemmistolaisena puolueena. Kuten eivät ole muutkaan maltillista politiikkaa ajavat puolueet.
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino".
-Jussi Halla-aho-
- Anonyymi
Opro se on niin melko korkeelle hinaantunnu tornissaa.
- Anonyymi
Lätsähdys on melkoinen, jos sieltä sattuu vielä putoamaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938