Ja kävi aivan kuten arvata saattoi Venäjänreaktion kohdalla käännytyslakiin!

Anonyymi-ap

Viron kansainvälisen puolustustutkimuksen keskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik sanoi viime marraskuussa, että huonoin vaihtoehto olisi alistua Venäjän toimintaan.

"Venäjä yrittää laittaa Suomen itärajalla mahdottoman tilanteen eteen, Viron kansainvälisen puolustustutkimuksen keskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik sanoo.

– Venäjä on ottanut maahanmuuttajat aseeksi ja yrittää laittaa Suomen tekemään mahdottoman valinnan oikeusvaltion ja kansainvälisten normien ja toisaalta turvallisuuden välillä. Siihen rakoon ei pitäisi lähteä, Raik kommentoi IS:lle Hanasaaressa järjestetyn seminaarin yhteydessä.

Raikin mukaan Venäjä haluaa näyttää Suomen kaksinaamaisena maana, joka puhuu arvoista, mutta ei toimi arvojensa mukaisesti."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010005808.html

No nyt siten Venäjä otti tuon taktiikan käyttöönsä vain pari kolme tuntia lain säätämisen jälkeen. Kuinkas istuva hallitus aikoo nyt sitten pärjätä Venäjän propagandakoneiston kanssa?

"Aktivismia ja kaksinaismoralismia

Venäjän valtiollinen uutistoimisto RIA Novosti puolestaan nosti uutisensa kärkeen eduskunnan lehtereillä mieltään osoittaneet aktivistit.

RIA:n mukaan eduskunnan käsittely jouduttiin keskeyttämään aktivistien huutelun vuoksi. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pyysi toimittamaan häiriköt pois, jonka jälkeen keskustelua oli mahdollista jatkaa.

RIA muistuttaa uutisessaan, että aktivistit eivät olleet ainoita jotka ovat rajalaista huolissaan.

Huolensa ovat RIA:n mukaan ilmaisseet YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, suomalaiset oikeusoppineet sekä kansalaisjärjestöt.

Rajalain kerrotaan olevan kansainvälisen oikeuden vastainen ja luovan vaarallisen ennakkotapauksen kansainvälisistä sitoumuksista poikkeamiselle.

RIA kirjoittaa Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharovan torjuneen jyrkästi syytökset Venäjän osallisuudesta maahanmuuton välineellistämiseen ja kutsuneen syytöksiä osoitukseksi ”lännen kaksinaismoralista”.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan korosti, että Venäjän rajavartijat noudattavat lakeja ja päästävät rajaylityspaikoille vain ne, keillä on siihen laillinen oikeus.

Pietarin alueen talousmedia Delovoj Peterburg veikkaa Suomen tekevän päätöksen rajojen aukaisemisesta ensi viikolla.

Toiveikas ennustus perustuu Suomen hallituksen verkkosivuilta löytyvään tietoon, jossa kerrotaan hallituksen ylimääräisestä rajaturvallisuutta käsittelevästä kokouksesta.

Uutisen mukaan Suomen viranomaiset pyrkivät varovaisesti avaamaan rajan.

Pääministeri Petteri Orpon kerrotaan sanoneen, että tapahtumien jatko riippuu Venäjästä, sillä "Suomella on halu normalisoida raja Venäjän kanssa”."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9cb9c3fc-3f57-4808-b037-8b495484564e

Persuthan ovat tunnetusti samanlaisia kaksinaismoralisteja, kuten Kreml nyt itse osoittaa omalla ristiriitaisella toiminnallaan. Tätäkö PS tavoittelikin? Pilataan Suomen maine rikkomalla oma läntinen arvomaailmamme, jotta ajauduttaisiin väistämättä itäisten diktatuurien kanssa yhtä alhaiselle tasolle väsäilemällä laki, joka noudattaa Venäjän duuman arvomaailmaa?

"Harakka kertoo viestipalvelu X:ssä, että lähestyi vasemmistoliiton Li Anderssonia eduskunnan viimeisenä istuntopäivänä. Andersson oli eurovaalien äänikuningatar ja tuli valituksi europarlamentaarikoksi, joten hänen työnsä kansanedustajana päättyy toistaiseksi.

– Mitä kuiskasin Li Anderssonille tämän viimeisenä työpäivänä? ”Tulit eduskuntaan, läksit duumasta”, Harakka kirjoittaa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9bf4c019-2bf3-4ce5-bae3-4db8319cc6cb

Muistetaapa samalla Mauri Peltokankaan omaa kommentti marraskuulta 2021:

"Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä."

https://x.com/PasiPennanen/status/1789932756635381929

29

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaus otsikkoon, siis Venäjän reaktioon.

      • Anonyymi

        Venäjäläiset ovat vain terroristeja, sekä lapsien ja äitien tuhoajia.

        Ei Venäläisiä voi pitää ihmisinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäläiset ovat vain terroristeja, sekä lapsien ja äitien tuhoajia.

        Ei Venäläisiä voi pitää ihmisinä.

        Ja sinnepäin persujen monot kuitenkin vipattavat mikä näkyy puolueen poliittisesta agendasta esim. vihreän siirtymän sekä ihmisoikeuksien kampittamisessa. Kun muut haluavat päästä mahdollisimman etäälle venäläisistä, niin persut yrittävät kaikin keinoin estää sitä. Suomen eduskunta muuttui vuodessa Venäjän duuman suuntaan ja se on täysin persujen aikaansaannosta. Tai no on Kokoomuksen konservatiivisiivelläkin oma osuutensa asiassa.


    • Anonyymi

      Persut on kaksinaismoralistinen ja kaksinaamainen puolue.

      • Anonyymi

        Perussuomalainen fasismi löi kättä yhteen Kremlin fasismin kanssa,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalainen fasismi löi kättä yhteen Kremlin fasismin kanssa,

        Mitä luulet persuista pihalle potkittu venäjämielinen Natoa vastustava ääliöoikeistolainen rotuopin julistaja, mitä järkeä sinun on heiluttaa jokaisessa viestiketjussa natsi- ja r..ssäkorttia persujen suuntaan? Sinun poistaessa luotsinpestin suojista kaikki muiden kirjoittamat viestit joissa arvostellaan persuista pihalle potkittuja natseja tai kremlin trolleja???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulet persuista pihalle potkittu venäjämielinen Natoa vastustava ääliöoikeistolainen rotuopin julistaja, mitä järkeä sinun on heiluttaa jokaisessa viestiketjussa natsi- ja r..ssäkorttia persujen suuntaan? Sinun poistaessa luotsinpestin suojista kaikki muiden kirjoittamat viestit joissa arvostellaan persuista pihalle potkittuja natseja tai kremlin trolleja???

        Aluksi aloitetaan Suomessa venäläisten karkoitus, eli oleskeluluvat jätetään uusimatta. Jos syntyy pahempi konflikti niin sitten samoin kuin USA toimi japanilaissyntyisten kanssa, monet oli USA:n kansalaisia. Aseet on kerättävä välittömästi pois venäjän kansalaisilta.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aluksi aloitetaan Suomessa venäläisten karkoitus, eli oleskeluluvat jätetään uusimatta. Jos syntyy pahempi konflikti niin sitten samoin kuin USA toimi japanilaissyntyisten kanssa, monet oli USA:n kansalaisia. Aseet on kerättävä välittömästi pois venäjän kansalaisilta.

        Kiitos hyvästä naurusta : )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasut ja kaksinaamaisuus/terroristit.
        https://areena.yle.fi/1-64604360

        Linkkipersu teki taas oman maalinsa. Miten joku voi olla noin tyhmä ettei opi mitään?


    • Anonyymi

      Putinin tilaus koko rajalaki.

      • Anonyymi

        Tuskin, mutta sopii varmaan oikein hyvin Putinille. Tuli kuin tilauksesta, kyllä Putin hyödyntää tuon tehdyn virheen. Suomi käveli eduskunnan päätöksellä ojasta allikkoon. Paha ja kauaskantoinen moka.


      • Anonyymi

        Putinin hybridivaikuttaminen on onnistunut täydellisesti. Poliitikot, hallinto ja media ovat pyöritelleet vuoden verran täysin epäoleellista ja epäsopua kylvänyttä aihetta. Samaan aikaan FSB on vain odottanut "rajalakia", jotta se pääsee toteuttamaan uutta kujettaan.

        Seuraavaa ryntäystä siis odotellessa, sillä se on aivan varmasti suunnitteilla. Tätä tilaisuutta ei Kreml taatusti jätä käyttämättä. Toki, jos he haluavat tukea Perussuomalaisia (ja nykyistä hallitusta), niin laittavat vain sen verran porukkaa, että heidän tulonsa pystytään estämään. Toinen vaihtoehto on, että tulijoita onkin enemmän kuin pystytään estämään. Tai tuovat heidät rajalle talvella eivätkä päästä takaisin.

        Siitäkös riemu repeäisi ja Orpon hallitus kusessa, kun käännytyslaki osoittautuisi epäonnistuneeksi tekeleeksi. Olisi pakko imuroida porukkaa sisään paineen hallitsemiseksi. Aivan kuten murtumista odottava vesipato, josta joutuu läpijuoksuttamaan osan, ettei koko pato kaatuisi kerralla niskaan liian suureksi kasvavasta paineesta johtuen.

        Eli kyllä tämä huono siirto poliittisessa shakkipelissä antoi nyt edun Putinille miettiä omaa siirtoaan, koska eduskunta päätti, että "ok, pelataan Kremlin asettamilla pelisäännöillä".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin, mutta sopii varmaan oikein hyvin Putinille. Tuli kuin tilauksesta, kyllä Putin hyödyntää tuon tehdyn virheen. Suomi käveli eduskunnan päätöksellä ojasta allikkoon. Paha ja kauaskantoinen moka.

        Putin pääsee nostattamaan lailla venäläisten negatiivista tunnetta Suomea kohtaan oikein kunnolla.


    • Anonyymi

      Arvostan virolaisten näkemyksiä venäjän tuntijoina. Heidän puheensa pohjaavat käytäntöön ja kokemukseen, jotka Suomi unohti suomettuessaan.

      • Anonyymi

        ai niitä, jotka löi samalla tavalla rajat kiinni mamuilta suomen seuratessa perässä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai niitä, jotka löi samalla tavalla rajat kiinni mamuilta suomen seuratessa perässä?

        Lue pönttö aloitus ja ymmärrä lukemasi!


    • Anonyymi

      Orpopurreilta vaan ei onnistu mikään.

      • Anonyymi

        On ne yhdessä asiassa tämän asian suhteen onnistuneet. Apinoimaan Putinin harrastamaa pelottelua.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kyllä todellakin onnistuu, siis asioiden sotkeminen. Ovat siinä aivan parhautta.


    • Anonyymi

      Valitettavasti eduskunta taipui persujen kusetukseen rajalain kohdalla. Miksi.... ?

      • Anonyymi

        Tätä olisikin hyvä kysyä hallitukselta, että miksi se toi eduskuntaan esityksen, joka on normikamaa Venäjän duumassa? Sitä sitten päät märkinä ajoivat eteenpäin eikä 18 oikeusoppineen yhteneväisellä kannalla ollut mitään sijaa perustuslakivaliokunnassa. Pieni piiri päätti lopulta asiasta ja putinisti-leimalla uhkailu johti lopulta siihen, että suurin oppositiopuolue äänesti lain puolesta, jolle se ei olisi ilman tuota propagandamyrskyä nostanut takuulla peukaloa pystyyn. Ainoastaan ne äänestivät vastaan, jotka eivät piitanneet siitä, vaikka paskaa sataisikin niskaan. Menestyksekkäästi Putinin ääni kaikui hallituksen pelotellessa kansalaisia mörköoopperallaan.


    • Anonyymi

      Persut sätkivät Putinin koirapillin vihellyksestä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Seligerin koulukunta koolla hörppimässä Stolishnayaa?


    • Anonyymi

      Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita.

    • Anonyymi

      Pian rajat avataan ja venäläisiä tulvii maahamme. Halla-aho saa Putinilta poskipusut molemmille poskille.

      • Anonyymi

        Perskokkareilla on ollut ikävä venäläisiä bisnesystäviään. Talous kaipaa piristystä ja kun oma kansa ei osta hallituksen rangaistessa "liian leveästi eletystä elämästä", niin tuodaan ryssiä ostoksille ja täytetään Peltokankaan ja pikkupoikien lupaus halvasta pensasta.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe