Tekikö hallitus ansan itselleen ? Olisi ihme jos Putin ei taktikoisi.
Putinilla on nyt mahdollisuus tuoda maailman tietoisuuteen Suomen maine oikeusvaltioperiaatetta rikkovana valtiona päästämällä ihmisiä itärajalle.
Oikeusvaltioperiaate edellyttää, että jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä, ja se estää viranomaisten mielivaltaisen vallankäytön.
Putinilla on nyt mahdollisuus tuoda maailman tietoisuuteen Suomen maine oikeusvaltioperiaatetta rikkovana valtiona päästämällä ihmisiä itärajalle.
Oikeusvaltioperiaate edellyttää, että jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä, ja se estää viranomaisten mielivaltaisen vallankäytön.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Höpöhöpö. Suomella on oikeus sulkea ovensa kun tahtoo. Se on ihmisoikeus.
Suomi lähetti viestin Putinille, että ei kannata työntää siirtolaisia suomen rajan yli.
Nyt pitäisi myös käyttää resursseja asian viestittämiseen näihin siirtolaisten lähtö eli kotimaihin, että matka suomen rajalle ei kannata.
Pelottelu erämaalla, karhuilla ja huonoilla keleillä ei toimi.
Viestin pitää olla yksinkertaisen selkokielinen.
Älkää tulko kun emme teitä ota vastaan pakotettuinakaan.
Outtehan haluaa rajan kiinni juuri siksi että kun tulee liikekannallepano moskovaan niin kansa ei katoo suomeen karkuun
Sehän on päivän selvää
Pakoteitti suomeen in tukittu
Ja pakoteitti suomen kautta euroopaan no kiinni
Asintuntija
Politiikka
Yrittäjät nauttikaa nyt ihailemastanne kokoomus politiikaata jossa kansalta viedään kaikki rahat ja teille ei jää mitään
Rikas monimiljonääri vaan rikastuu
Vale kokkare
Se on aivan sama mitä putin ajattelee. sopimusten noudattaminen kun on venäjälle itselleen vieras asia. Maailman tietoisuuteen saattaminen ajatuksenakin hölmö ikäänkuin maailmalla ei asioista tiedetä.. Mitä tulee oikeusvaltio periaatteeseen niitähän tässä juuri noudatetaan.
Jokainen tviitti, jonka perussuomalaiset tai Purra kirjoittaa, on kaikkea muuta
kuin oikeusvaltioperiaatteen mukaista, siellä nimenomaan on vastakkainasettelu, piilorasismi, valitsetteko turvapaikanhakijat vai suomalaiset. Sehän on puolueen DNA:ssa ja kaikessa politiikassa.
Persuhallitus teki ansan itselleen. Putin sallii kohta pakolaistensa
vyöryn itärajalle ja koko maailma saa tietää, että Suomessa on
kaikkia ihmisoikeuslakeja rikkoja käännytyslaki !!!
Suomi ei ole enää ihmisoikeusvaltio. Kauhukabinettihallitus pilaa lisää
Suomen mainetta.
Lyhytnäköinen ja tyhmä persuhallitus syötti Putinin lapaan.