Korona jyllää Suomessa

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/6d0a11b3-9daf-4577-977a-24b26322b8ae
"Koronavirusten aiheuttamia tartuntoja kiertää väestössä. Kesän edetessä tartuntojen määrät ovat olleet kasvussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronatilannetta muun muassa jätevesiseurannan avulla.
Tällä hetkellä jätevesitietojen perusteella koronavirusaktiivisuus on hieman nousussa, Lindh kertoo.
Tartuntatautirekisterin kirjaukset kertovat erikoistutkijan mukaan samansuuntaista viestiä. Koronavirusaktiivisuuden noususta on raportoitu jo aiemmin kesällä joistain Euroopan maista.
– Tapausmäärät ovat lähteneet nousuun alkukesästä useassa Euroopan maassa ja Pohjois-Amerikassa, meillä sitten pikkaisen viiveellä."

Onkohan varastossa pian vanhentuvia korona rokotteita, jotka pitäisi saada pistettyä ja yritetään kasvattaa paniikkia lööpilehtien kautta, että ihmiset säntäisivät ottamaan rokotteen.
Kuka enää uskoo ja jaksaa tuota korona mantraa, se on ollut ja mennyt.
Korona on enää kausiflunssa, josta kovasti yritetään luoda pelotetta.
Siihen tietenkin uskovat ne, jotka thl:län asiantuntijoihin täysillä luottivat, kun ylen kanavalla patistivat ottamaan rokotteet.

Nyt äkkiä thl:län asiantuntijat maksit päässä ylen lähetykseen luomaan paniikkia ja pelkoa, että uusi rokotteiden antamaa suojaa kiertävä variantti leviää jo euroopassa ja tule suomeen.
Äkkiä kokoontumisrajoitukset, maskipakko, liikkumisrajoituset päälle, muuten kuollaan koronaan ja korona potilaat täyttävät tehohoitopaikat ja vievät ne muilta tehohoitoa tarvitsevilta.
Kyllä kansa uskoo ja tottelee, kun ylen kanavalla thl:län asiantuntijat vakavana julistavat.

5

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas tämä linkki ei kertonut juuri mitään. Korona on hiukan nousussa. Vanhuksille ja riskiryhmille suositellaan korona-rokotusta. Apteekkeihin tulee heille ilmaiset korona-rokotteet
      Kuka sitä korona-hysteriaa levittää, eikö nämä pöllöt täällä netissä?

      • Anonyymi

        Kuka on väittänyt, että apteekeista saatavat rokotteet olisivat ilmaisia ?
        Luultavimmin ne täytyy ostaa ensin itse, ja mennä sitten hoitajalle piikitettäväksi.
        Ei täällä enää paljon mitään ilmaiseksi saa, hinnat ja verot muutenkin nousee koko ajan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on väittänyt, että apteekeista saatavat rokotteet olisivat ilmaisia ?
        Luultavimmin ne täytyy ostaa ensin itse, ja mennä sitten hoitajalle piikitettäväksi.
        Ei täällä enää paljon mitään ilmaiseksi saa, hinnat ja verot muutenkin nousee koko ajan.

        Mitenköhän se apteekista ostettavissa oleva korona rokote säilyy, kun rokote aikana uutisoitiin, että rokote erä on mennyt pilalle lämpimässä.
        Silloinhan uutisoitiin näistä rokotteista, ettei ole tarpeeksi kylmää säilytys tilaa rokotteelle.
        Mites nämä apteekista myytävät rokotteet säilyy, kun riskiryhmäläinen/vanhus sellaisen ostaa ja sitten sitä kuljettaa, niin ei pysy kylmänä, vaan lämpenee ja on sitten pilalla.

        Entäpä sitten tämä, kun kaupassa on muutamia jotka käyttää maskia, mutta tapa millä maskia käyttävät on, kuin ei käyttäisi maskia ollenkaan.
        Se kirurginmaski on leualla tai korkeintaan peittää vähän suuta.
        Ei se mitään suojaa, sama kuin ei olisi maskia ollenkaan.
        Miksi edes laittaa sitä maskia, kun ei laita sitä kunnolla paikalleen, että peittää suun ja nenän.


    • Anonyymi

      Ei kannata tuudittautua liikaa rokotuksiin. Rokote ei ole mikään henkivakuutus.

    • Anonyymi

      Empä kuuntelle töllöuutisia enkä ole vaarassa tunteutua niistä. Ja mistä siintä koronasta edes saisi tietää jollei edellenkään tikuttele nenäänsä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe