"Näin perussuomalaiset juhlivat rajalakiäänestyksen jälkeen – ”Lasillisen paikka”"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed2c1e8f-fb76-4326-9741-b0c7295bb140
"Niin kutsutun rajalain läpimeno aiheutti perjantaina erityisesti perussuomalaisten kansanedustajien parissa suuria tunteita, ja osa itki onnesta.
Iloinen tunnelma jatkui vielä äänestyksen jälkeenkin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula julkaisi viestipalvelu X:ään kuvan, jossa perussuomalaisten kansanedustajia on nostamassa maljoja terassilla.
Junasta tavoitettu perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kertoo, että kun äänestys oli ohi, kynnelle kykenevät perussuomalaisten edustajat päättivät spontaanisti suunnata juhlistamaan lain läpimenoa ”skumpalle”.
– Tämä oli meille ison juhlan paikka, hän sanoo.
Lain läpimenon juhlistaminen oli Tynkkysen mukaan ehdottomasti perusteltua. Hän sanoo, että asiaa olisi voinut juhlia isomminkin, mutta ihmiset olivat raskaan rupeaman jälkeen väsyneitä ja moni suuntasi takaisin maakuntiin, joten juhlinta ei ainakaan suurimman osan osalta jatkunut pitemmälle.
”Me todellakin juhlitaan silloin”
Kuva on saanut sosiaalisessa mediassa myös kritiikkiä. Joidenkin kommentoijien mielestä lain juhliminen ei ole asiallista. Tynkkynen sanoo ymmärtävänsä, että lain läpimeno ”on ollut varmasti vihervasemmistolaisille kipeä paikka”.
– Nyt ollaan tehty tällaisen kansallisen turvallisuuden laki, joka estää sen että siirtolaisia, jotka eivät ole turvapaikanhakijoita, pääsee suomen puolelle. Heillehän käytännössä kaikenlaiset siirtolaiset käyvät vaikka he eivät sitä ääneen sano, mutta heidän käytännön tekonsa todistavat sen.
– Kyllähän se on heille ikävä paikka. Mutta meitä ei voisi vähempää kiinnostaa se, että tämä on heille vaikea paikka.
Tynkkynen kommentoi myös äänestyksen jälkeen eduskuntatalon portailla olleita henkilöitä, jotka jakoivat kukkia lakia vastaa äänestäneille.
– Siinäpähän jakavat kukkia. Ei se todellisuutta muuta. Silloin kun perussuomalaista politiikkaa saadaan isosti läpi, niin me todellakin juhlitaan silloin.
Tynkkynen sanoo ettei muista, milloin kansanedustajat olisivat itkeneet lain läpimenon jälkeen, ja hänestä sekin korostaa, kuinka merkityksellinen asia on ollut perussuomalaisille.
”Lasillisen paikka”
Jenna Simula kertoo juoneensa terassilla yhden juoman, ennen kuin suuntasi takaisin kotipaikkakunnalleen Ouluun.
– Varmaan kaikki siinä lähtivät ennemmin tai myöhemmin maakuntiin. Olisi sitä voinut juhliakin, hyvin olisi juhlan aihetta ollut, Simula sanoo.
Simulan mukaan lain eteen on tehty paljon töitä ja se on vaatinut ”pitkiä päiviä ja yöttömiä öitä”. Hänen mukaansa laki on historiallinen ja äärimmäisen tärkeä kansallisen turvallisuuden kannalta.
– Kyllä siinä kohtaa sen läpimeno on nimenomaan lasillisen paikka.
Niin ikään perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne kommentoi asiaa tekstiviestillä. Ranne kuvailee olevansa helpottunut ja onnellinen rankan kevään jälkeen.
– Oli hienoa olla nostamassa omassa ryhmässä malja meille tärkeälle rajalaille ennen kuin auto lähti kotia kohti. Historiallinen turvallisuuspäätös on maljansa ansainnut, hän kirjoittaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen on myös X:ään julkaistussa ryhmäselfiessä. Hän kertoo suunnanneensa lasillisen jälkeen pian kotimatkalle Kuhmoon. Hänelle terassilla käyminen merkitsi lain läpimenon lisäksi odotetulle istuntotauolle suuntaamista.
– Kyllä minusta on ihan soveliasta, että työporukalla voi käydä juhlistamassa vapaiden alkua. Se, kumpaa siinä enemmän juhlistettiin, lain läpimenoa vai vapaiden alkua, kukin kokee miten haluaa. Oli mukava käydä työporukalla istumassa, Polvinen tuumaa."
Persunatsit saivat selkävoiton vihervassareista? Tynkkynenhän on jo sujuvasti unohtanut ne Oulun äärioikeistolaiset puukkojen heiluttelijat aivan samoin kuin sisäministeri Rantanen? Pääasia, että mamuilta vietiin ihmisoikeuksia? Iloon varmaan ylimmillään kaikissa kansallismielisissä natsipiireissä ja etenkin se, että sisäministeri vaikenee äärioikeistolaisen puukkohipan kuoliaaksi ja antaa äärioikeistolle lisää virtaa jahdata mamuja? Yhteisellä asialla kun ollaan? Joko ensimmäinen lasti Jemenin ukkoa lähtee kohta Putinille tykinruuaksi Ukrainaan?
Persut lähtivät heti ryyppäämään käännytyslain läpimenon jälkeen!
37
300
Vastaukset
- Anonyymi
Voi voi sitä ulinaa, kun Marin otti lasillisen viiniä. Nyt ei persuja kiinnostaa tippaakaan, jos itse saavat kritiikkiä mauttomaksi katsotusta touhustaan.
- Anonyymi
Persut tarvitsevat vain tekosyyn ryyppäämiseen - eivät oikeasti saaneet mitään aikaiseksi. https://keskustelu.suomi24.fi/t/18550221/mista-tassa-nyt-on-oikeasti-kysymys#comment-130158040
- Anonyymi
Hehe käy ottaa itekin lasilliset ...suruusi. mitä sit jos ottaa joskus iloon?? Aloittajalle: käväse itsekin ottaa paukut ja käyppäs paskalla se helpottaa ja muista pyyhkiä perseesi ja imeä sormesi puhtaaxi ja sitten kun se on ihan hyvä niin muista,että kaikki eivät ole samanlaisia idiootteja kun näet peilistäsi.
- Anonyymi
Missä viipyy Purran huumetestien tulokset???
- Anonyymi
Tunnistatko persu itsestäsi hippokraatin?
- Anonyymi
Duuma tuli Suomeen. Persut juhlii.
- Anonyymi
Monelle bensasäästö on oikeasti merkittävä. Venäjällä löpö maksaa alle euron litralta.
- Anonyymi
Persu on siis huolissaan Venäjän sotataloudesta ja Putinin rahojen riittävyydestä? Jopas on "isänmaallista" touhua :(((((
- Anonyymi
Huumetesteihin koko jengi.
- Anonyymi
Ja sen jälkeen mielentilatutkimuksiin, joka persunokka.
- Anonyymi
Oliko PensaMauri mukana juhlimassa?
- Anonyymi
Persukset sai taas syyn ryypätä.Toivottavasti eivät päädy lööppeihin.Ovat vähän arvaamattomasti laukeavaa porukkaa. Mitä juhlivat seuraavaksi.Suomi muuttuu diktatuuriksi ehkä.Kaverille kanssa hilloa. Persuut on tekopyhää porukkaa.Ja tuollaiset muka isänmaallisia.No eiköhän niillä ole pää ja takamus kipeenä juhlimisesta.Tynkkynen,muijat ja koko rupusakki. Jokainen nauttii tavallaan. Moukat ovat nyt herraa Kokoomuksen apupuolueena.Turpa kierossa ja märinää.Kiimassa vihasta.Akkojen puolue!
- Anonyymi
Ilmeisesti jättivät tällä kertaa aseet kotiin kun Helsingin yössä ei kuulunut laukauksia.
- Anonyymi
Alkoholi tuhoaa aivosolut. Yhdenkään persun ei kannattaisi tuhota niitä kahta jäljellä olevaa aivosoluaan.
- Anonyymi
Persut ovat pistäneet nyt all in. Eli myös nuo viimeiset kaksi aivosoluaankin.
Kremlissä kilisteltiin takuulla samaan aikaan, kun persut saivat tehtyä yhdessä kokkareiden kanssa Suomesta Euroopan kaksinaamaisen narrivaltion.
Putinin hybridivaikuttaminen on onnistunut täydellisesti. Poliitikot, hallinto ja media ovat pyöritelleet vuoden verran täysin epäoleellista ja epäsopua kylvänyttä aihetta. Samaan aikaan FSB on vain odottanut "rajalakia", jotta se pääsee toteuttamaan uutta kujettaan.
Seuraavaa ryntäystä siis odotellessa, sillä se on aivan varmasti suunnitteilla. Tätä tilaisuutta ei Kreml taatusti jätä käyttämättä. Toki, jos he haluavat tukea Perussuomalaisia (ja nykyistä hallitusta), niin laittavat vain sen verran porukkaa, että heidän tulonsa pystytään estämään. Toinen vaihtoehto on, että tulijoita onkin enemmän kuin pystytään estämään. Tai tuovat heidät rajalle talvella eivätkä päästä takaisin.
Siitäkös riemu repeäisi ja Orpon hallitus kusessa, kun käännytyslaki osoittautuisi epäonnistuneeksi tekeleeksi. Olisi pakko imuroida porukkaa sisään paineen hallitsemiseksi. Aivan kuten murtumista odottava vesipato, josta joutuu läpijuoksuttamaan osan, ettei koko pato kaatuisi kerralla niskaan liian suureksi kasvavasta paineesta johtuen.
Eli kyllä tämä huono siirto poliittisessa shakkipelissä antoi nyt edun Putinille miettiä omaa siirtoaan, koska eduskunta päätti, että "ok, pelataan Kremlin asettamilla pelisäännöillä". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat pistäneet nyt all in. Eli myös nuo viimeiset kaksi aivosoluaankin.
Kremlissä kilisteltiin takuulla samaan aikaan, kun persut saivat tehtyä yhdessä kokkareiden kanssa Suomesta Euroopan kaksinaamaisen narrivaltion.
Putinin hybridivaikuttaminen on onnistunut täydellisesti. Poliitikot, hallinto ja media ovat pyöritelleet vuoden verran täysin epäoleellista ja epäsopua kylvänyttä aihetta. Samaan aikaan FSB on vain odottanut "rajalakia", jotta se pääsee toteuttamaan uutta kujettaan.
Seuraavaa ryntäystä siis odotellessa, sillä se on aivan varmasti suunnitteilla. Tätä tilaisuutta ei Kreml taatusti jätä käyttämättä. Toki, jos he haluavat tukea Perussuomalaisia (ja nykyistä hallitusta), niin laittavat vain sen verran porukkaa, että heidän tulonsa pystytään estämään. Toinen vaihtoehto on, että tulijoita onkin enemmän kuin pystytään estämään. Tai tuovat heidät rajalle talvella eivätkä päästä takaisin.
Siitäkös riemu repeäisi ja Orpon hallitus kusessa, kun käännytyslaki osoittautuisi epäonnistuneeksi tekeleeksi. Olisi pakko imuroida porukkaa sisään paineen hallitsemiseksi. Aivan kuten murtumista odottava vesipato, josta joutuu läpijuoksuttamaan osan, ettei koko pato kaatuisi kerralla niskaan liian suureksi kasvavasta paineesta johtuen.
Eli kyllä tämä huono siirto poliittisessa shakkipelissä antoi nyt edun Putinille miettiä omaa siirtoaan, koska eduskunta päätti, että "ok, pelataan Kremlin asettamilla pelisäännöillä".Mittaluokaltaan poliittisena saavutuksena persuille sama, kuin että vihreät saisi kiellettä polttomoottorit tai metsähakkuut mutta.. Missäs ne teidän sinimustien omat saavutukset politiikassa oli? Niimpä niin, niitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mittaluokaltaan poliittisena saavutuksena persuille sama, kuin että vihreät saisi kiellettä polttomoottorit tai metsähakkuut mutta.. Missäs ne teidän sinimustien omat saavutukset politiikassa oli? Niimpä niin, niitä ei ole.
Äläpä johdata keskustelua harhaan. Tässä ei ole kysymys mistään sinimustista, joita ainoastaan sinä itse yrität tuputtaa keskusteluun. Tajuako ollenkaan, mtien saat itsesi näyttämään siltä, kuin puhuisit joko seinälle tai pikku-ukoille suorastaan harhaisilla kommenteillasi? No siinäpä se vastauskin taisi tulla samalla?
- Anonyymi
Onko tämä mamujen palsta?
- Anonyymi
Ei, kyllä tämä on persujen ikioma pahanmielen purkautumispalsta.
- Anonyymi
VIHERDEMARIT MYÖS KUPILLA ?
RAJALAKI KORPEAA ?
TENTTUA KULKKUUN.
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.- Anonyymi
Kokeilepa joskus kuinka kauan pystyt olemassa täältä POOOISSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeilepa joskus kuinka kauan pystyt olemassa täältä POOOISSA.
Komua ketuttaa?
- Anonyymi
ps. Eikö ole mielenkiintoista ap kuinka kaikki viestisi kaikilla s24 palstoilla joissa vttuilet viesteille jotka olet kirjoittanut itse, säilyy sensuuriltasi? Kaikkien viestien kadotessa joissa se todetaan..
- Anonyymi
Persut pelastaa Suomen Putinin sätkynukeilta ja ovat ansainneet juhlansa. Pitää vain muistaa tämä voitto ensi eduskuntavaaleissa ja samoin myös Haaviston äänestys käyttäytyminen joka estää Pekkaa koskaan saamasta presidentin virkaa. Hyvä!
- Anonyymi
Persuista ei ole mitään pelastamaan. Ainoastaan aiheuttamaan lisää ongelmia.
"Tutkija: ”Käännytyslaki” voi tuoda tullessaan sen, mitä Kremlissä halutaankin nähdä"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010562102.html
- Anonyymi
Jotain rajaa juomisessakin.
- Anonyymi
Nyt on jo 14 %:ssa viestienpoisto.
- Anonyymi
Kiva punikit! Taidampa ottaa minäkin lasillisen!
- Anonyymi
Minä otan outlia
-kaurajuomamaitoSOTILAS
- Anonyymi
Ministerikin veti virka-aikana viinaa ja sanoi lähtevänsä autolla kotiin.
Ai niin, niillä on oma ministeri-Audi ja kuljettaja. - Anonyymi
juhlivat rajan avaamista venäläisille.
- Anonyymi
Jäi laista pois rintamakarkureiden ainaiselättien karkoitus,jotka ovat jo maassa velkarahalla elättinä!
- Anonyymi
Sivaripersujen?
- Anonyymi
Aloittaja on ihan tutkija-ainesta, kun jokaisen perussuomalaisen mielipiteet kaivanut esille. "Kaikki on suhteellista"
- Anonyymi
Persuissa onkin ainesta lähinnä tuohon juomapuolelle.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938