Kykenevät aloittamaan ydinsodan. Riittää kun tounen avaa tulen.
Putin ja Trump....
4
343
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti avaavat pian, pääsis maailma eroon meistä Paskoista ihmisistä......
- Anonyymi
Nato-Kokoomus = Kuuban ohjuskriisi
Perimmäinen Ukrainaan vallankaappauksella vuonna 2014 sytytetyn SISÄLLISSODAN -- USA:n proxy-sodan, sijaissodan rikosmotiivi on valtavan suuri USA-Naton, Saksan, Britannian ja EU-komission talousrikos:
Sotaa Venäjää vastaan halunneet neokonistit, USA:n Joe Biden ja Kamala Harris.
• Trump haluaa lopettaa sodan, minkä vuoksi joutui salamurhan kohteeksi. Onneksi selvisi pintanaarmulla.
USA:n vallan alla Nato on suuri erittäin suuri uhka sekä Suomelle että Venäjälle.
Se mitä valtioneuvosto ja puoluejohtajat ovat syöttäneet meille Natosta ja tehnyt Venäjän demonisointia ja paljon muuta tähän liittyen vuodesta 2014 lähtien, niin totuus on päin vastoin, mitä Kokoomuksesta ja koko USA:n vallan alla olevan median kautta, on meille valheina syötetty. - Ensinnäkään Suomea ei uhannut mikään ennen 2012 vaalin voittanutta kokoomuslaista. Vaalin voittanut on suuri uhka Euroopalle. Kiristyvä tilanne saattaa analyytikkojen mukaan sytyttää vahingossa ydinaseiden käytön.
Totuus löytyy, mutta ei sanomalehdistä eikä tv-kanavilta, jotka ovat Kokoomuksen eli USA-Naton vallan alla.
On seurattava rehellisiä ammattianalyytikkoja, diplomaatteja, valtavirtamediaan kuulumattomia toimittajia, tutkivia journalisteja, yliopistojen professoreja, jotka kertovat totuuden.
Vuosi 2014
- Välit poikki Venäjään.
- 2012 vaalissa voittanut, salaa Suomen kansalta järjesti ja tuotti "vallankaappauksellisesti" USA:n johtamat Naton joukot Suomeen vuonna 2014.
- Tilanne muttui täysin siitä, kun Suomi oli puolueeton maa.
USA:n Venäjää vastaan sotaa haluavien neokonservatiivien, neokonistien Nato-joukoille Kokoomus antoi omin päin, salassa Suomen kansalta - luvan tulla Suomeen uhkaamaan ja provosoimaan Venäjää sotaan.
Tilanne lähti kehittymään jo ennen 2012 vaalia, kun vaalin voittanut ja USA-Nato tekivät salaisen suunnitelman, johon houkutteli eduskunnan puoluejohtajat mukaan. "Maanpetokseen", suureen rikokseen (linkki alhaalla).
Valtioneuvosto ja hallitukset
Valtioneuvostossa oli aina koplaan kuuluvien puoluejohtaja pääministerinä.
Huijausvaalit
Puoluejohtajat lähtivät juonitteluun mukaan presidentinvaaleissa 2012, 2018, 2024 valtaan nousseiden Kokoomuksen henkilöiden kanssa.
- Kokoomuksen rikoskopla, puolueiden puheenjohtajat/puolueet runnoivat väkisin hivuttamalla Naton Suomeen.
- Samalla kaavalla USA-Nato Ukrainaan sotimaan Venäjää vastaan.
- Vaalissa 2012 valituksi tullut ja hänen muodostamansa kopla, liittoutuivat sekä Venäjää vastaan sotaa haluavien USA:n neokonservatiivien, neokonistien että Ukrainan natsien kanssa, lähettämällä veronmaksajien rahoilla hankittuja aseita ja ammuksia natseille, USA:n johtamalle Natolle.
- Miljoona ihmistä on jo tähän mennessä kuollut USA:n, natsien, Naton ja Kokoomuksen USA:lle järjestämän vallankaappausten jälkeen.
SOTA LAAJENEE
- Kokoomus ja USA-Nato laajensivat Ukrainan sisällissodan ulottuvaksi Venäjän puolelle.
Sotaa Venäjää vastaan halunnut 2012 vaalin voittanut ja USA-Nato:
- Meidän aseilla saa ampua Venäjän puolelle.
HUIPPUANALYYTIKKO
USA:n huippuanalyytikko eversti evp Douglas Macgregor Suomelle aiheutuneesta vahingosta toimittajan ja reservin kersantin haastattelelussa. Tekstitys suomeksi.
11.11.2023
https://m.youtube.com/watch?si=hA2KsCoGz3BuVLy9&v=KXeFN9eh3CA&feature=youtu.be - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

https://m.youtube.com/watch?si=hA2KsCoGz3BuVLy9&v=KXeFN9eh3CA&feature=youtu.beput-in käskyläset kirjoittelevat täällä taas höpö juttujansa. Suomalaiset eivät ole venäläisiä eikä venäläisiksi koskaan tule! Ne jotka haluaa olla venäläisiä menköö sinne.
Se on päivän selvää, että put-in ja venäjä aloittivat sodan hyökkäämäällä Ukrainaa,. Täysin turhaa syytellä toisia vedoten kaiken maailman höpö höpö dosenteihi kuten em. Maanpetturit taidat olla.
- Anonyymi
Vain kaksi on riittävän hulluia tähän putin ja pieni rakettimies.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569