Veljeni spermaa vaimoni peppuun ja pilluun

Anonyymi-ap

Olemme viiskymppinen aviopari. Naimisissa jo yli 25v. Vaimoni oli tavatessamme hyvin kokematon ja aika pidättyväinenkin seksin suhteen, mutta vuosien myötä onneksi vapautunut ja nauttii nykyään jopa sidottuna olemisesta ja piiskauksestakin niin että pyytää sitä ihan itsekin. Vaimo myös lopulta myönsi, että on useasti hyvin lähellä saada orgasminkin jo pelkästä piiskauksesta. Silloin piiskan pitää osua erityisesti peräaukon ja välilihan alueelle.

Kokonaisuutena yhä tärkeämpää vaimoni nautinnolle ovat asiat jotka hän kokee jotenkin hieman kielletyksi tai pervoksi. Vaimoni toki tietää, että myös minä nautin monista pervoista asioista. Yksi asia mitä hän ei kuitenkaan tiedä on minun ja veljeni väliset seksileikit. Nämä leikit aloitimme jo pikkupoikina.

Olen vuosien aikana kuvannut ja videoinut paljon alastonta vaimoani. Tämä on tapahtunut vaimolta salassa. Vaimoni mieltyminen sitomiseen helpotti kuvaamista paljon, koska sitomisen yhteydessä pääsen yleensä sitomaan myös hänen silmänsä. Kymmeniä kertoja olen päässyt sitten jakamaan nämä videot ja kuvat veljeni kanssa.

On todella kiihottavaa ajatella miten veljeni on nähnyt ulkoisesti hyvin siveellisestä vaimostani lähikuvassa ihan kaiken, orgasmissa supistelevat häpyhuulet, sormetuksesta avautuneen ja hiljalleen sulkeutuvan peräaukon, piiskan iskun jäljiltä ihanasti yhteen puristuvat pakarat, häpyhuulten venymisen pumpatessani erilaisia dildoja vaimoni pimppaan.

Erityisen hienoa on kun katsomme veljeni kanssa yhdessä videoita jossa vaimoni esim. ratsastaa matalaan penkkiin kiinnitetyllä imukuppidildolla samalla kun piiskaan hänen pulleaa peppuaan ja käsken hänen nauttia vieraasta munasta. Vaimoni huohottaa voimakkaasti ja orgasmin lähestyessä pyytää lyömään kovempaa. Videoita katsoessa runkkailemme vuorotellen itseämme ja toisiamme. Välillä otamme myös vähän suihin. Ottaessani veljen munan suuhuni hän lisää kiihotustani kertomalla miten hän nauttii siitä miten kovetan hänen kyrpänsä jotta sillä voi sitten aiheuttaa enemmän kipua Merjalle ( hän käyttää siinä tietysti vaimoni nimeä). Siinä on sellaista kiihottavaa alistumista, henkisesti annan vaimoni veljeni käyttöön. Viimeksi juhannuksena mökillä runkkailimme saunalla katsoen näitä videoita, molempien vaimojen istuessa ulkona ikkunan takana muutaman metrin päässä.

Muutaman kerran olen ottanut veljeni kyrvän myös peppuuni. Näistä joka kerran hän tullut melko nopeasti, ehkä kymmenen työntöä ja hän on lauennut.

Erityisesti haluan, että vaimoni saa myös toisten miesten spermaa sisäänsä , mutta tiedän ettei vaimoni kovin helposti tule suostumaan toiselle miehelle. Keksin kuitenkin todella kiihottavan keinon ja se onnistui yllättävän helposti. Katsoimme veljen kanssa taas videota vaimostani. Siinä vaimoni on mökillä sidottuna sänkyyn selälleen tyyny pepun alla, jalat ylös taivutettuna ja köytettynä pääpuolen päätyyn. Silmät on sidottu ja jalat leveässä v-asennossa paljastaen pimpan avaten myös pepun hyvin näkyviin. Videossa hyväillen ja sormetan ensin vaimoni pimppaa, aloitan varovasti ja kiusoitellen, siirryn nuolemiseen ja pepun sormettamiseen. Sitten on piiskan vuoro, ensin hyvin kevyesti pepulle sitten vähitellen muutama kovempikin lyönti ja kohta muutama kevyehkö lyönti myös häpyhuulille. Vaimo huohottaa videolla ja pyytää taas kovempia lyöntejä supistellen pakaroitaan lyöntien jälkeen, samalla myös nostellen häpykumpuaan. En pidä kiirettä, pidän taukoja kiusoitellen sormella peräaukon reunoja ja klitorista. Välillä käytän myös dildoa, mutta varon vielä päästämistä vaimoa orgasmiin saakka.

Huomasin että video kiihotti veljeäni kovasti ja hän pysäytti välillä videon katson kohtia uudelle ja zoomasi välillä. Sanoin veljelleni, että voisit tulla mun perseeseen kun katsot tuota videota. Sinetöidään sillä, että tuo Merja on nyt kokonaan sun omistuksessa, olet nähnyt sen kaikki salaisuudet. Saat päättää mitä sen pimpalle, pepulle ja tisseille tehdään. Ota mun perse sun munalla ja alista sekin kokonaan sun omistukseen. Sovitaan, että mä en enää laukea sen sisään eikä mun kyrpä edes kosketa sen paikkoja ilman sun lupaa.

Otin penkiltä housujeni taskusta liukkarin lisäksi kortsun ja ojensin sen veljelle. ” Laita tällä kertaa tää päälle”. Veli tarttui kortsuun ja rullasi sen kovan kyrpänsä päälle. Itse voitelin peräaukkoni ja asetuin lattiamatolle polvilleni perse pystyssä kasvot lattiaa vasten. Veljeni kelasi videota taaksepäin . Hänen kyrpänsä luiskahti melko helposti peräaukkooni ja aluksi hän työnsi aika varovasti. Videolla vaimoni huohotus alkoi koventua ja samoin veljeni ähkyminen ” näin nussitaan sitä Merjan persereikää!” Noooin, joooh! Siinä pikku orjapillulle!

Sitten ilmoitin: ” Anna tulla kunnon satsi! Laitan sen sitten kaiken liukkariksi Merjan peräaukkoon ja pilluun tänään! Ja Videoin sen sulle!”. Silloin veljeni laukesi aika äänekkäästi muutamalla työnnöllä.

Ikäväkseni en kuitenkaan päässytkään vielä tyhjentämään kortsua vaimooni. Jatkoa kuitenkin seuraa.

0

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        25
        3148
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        793
      3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        760
      4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        710
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        35
        607
      6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        601
      7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        20
        549
      8. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        41
        540
      9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        529
      10. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        521
      Aihe