Kavereita ei ole

Anonyymi-ap

Jotkut valittaa ettei ole kavereita ja on yksinäistä, mutta totuushan on se että kaverit häipyy ajanmyötä. Yhteydenpito katkeaa puolin ja toisin, kukaan ei käy ekä soittele, eikä tule itsekkään soiteltua. Sisaruksia on, mutta niidenkin kanssa tulee soiteltua 3-4 kertaa vuodessa, kun eivät asu paikkakunnalla.Joskus kauppreissulla saattaa tuttuja nähdä ja vaihtaa jonkun sanan ja kysyä kuulumisia ja siinäpä se. Yksioloonkin varmaan tottuu, eikä kaipaakkaan mitään kaveriporukkaa ja varsinkaan jos ei käy missään kapakoissa, tai elokuvissa, kun ei ole sitä rahapuolta joutavuuksiin. Minä viihdyn kotona vaimon kanssa, emme käy missään, emmekä tapaa ketään, koska suurin osa tutuista ja osa kavereista on kuollut. Matkailuun ei ole koskaan varaa ja ulkomailla on nykyisinkin turvatonta ja kuumaa.
Mutta eip ole riitaakaan kenekään kanssa, jos ei ole liikaa tuttavia.
Moni on varmaan erimieltä asiasta, mutta kaikilla on omat mielipiteensä.

23

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttavuuksia tulee ja menee. Näin se on. On hienoa, että ihminen pärjää itsensä kanssa sillä läheisriippuvaisuus vasta kauheaa onkin, varsinkin sellaiselle jossa roikutaan.

    • Anonyymi

      Yksinäisyys on ennen kaikkea kokemus. Ihminen, joka on paljon muiden ihmisten parissa, saattaa siitä huolimatta kokea kohtaamattomuutta ja ulkopuolisuutta. Toisaalta joku saattaa viihtyä paljon itsekseen, mutta ei kuitenkaan koe yksinäisyyttä.

      Yksinäisyydellä on myös hyviä puolia.
      Viihtyminen välillä itsekseen ei ole millään tavalla vaarallista – se on itse asiassa mielenterveydelle myös hyväksi. Hetket itsekseen omien ajatuksien ja puuhien kanssa ovat tärkeitä itsetuntemuksen ja itsen kehittämisen kannalta. Sosiaalinen kanssakäyminen antaa voimavaroja, mutta sosiaaliset kohtaamiset saattavat myös väsyttää.

    • Anonyymi

      Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.

        Olen pannut itseäni salaa seurantalon tansseissa.


    • Anonyymi

      Ei ole kavereita koska minä seurustelen vain itseäni fiksumpien kanssa, eikä sellaista ole vielä löytynyt.

      • Anonyymi

        On heitä Lieksassa. Yritä löytää ne helmet massasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On heitä Lieksassa. Yritä löytää ne helmet massasta.

        Taikka puolukat paskasta... 😂


      • Anonyymi

        Minulla on päinvastainen ongelma, sillä seurustelisin vain itseäni tyhmempien kanssa, mutta niitä ei ole löytynyt ja suurella todennäköisyydellä ei ikinä löydykään! 😱


    • Anonyymi

      Yksinäisyyteen tottuu minua hyljeksittiin kun olin kuntouttavassa työtoiminnassa 9 euron palkalla ystävät katosivat lopullisesti työttömyys oli pysyvää mihinkään työpaikkaan edes kelvannut palkkatuellakaan . olen kansaneläkkeellä ja eläkkeensaajan asumistuella. ihan nolottaa ei edes kauppaan ilkeä mennä kun katsovat onko sillä maksusitoumus kauppaan ja millaiset vaatteet on käytössä kyllä syrjäytyneitä ja ihmisroskaan kytätään.

      • Anonyymi

        Laita tyhjään puutynnöriin hankselit ja laita se päällesi,,niinkuin pilakuvissa. Sano sitten että olet tulossa kelan toimistosta, mutta eivät antaneet mitään, koska koneinsinöörit oli juuri vieneet viimeiset rahat.


    • Anonyymi

      Miespuolisten kannattaa liittyä bemaripoikiin jos on yksinäistä. Ostaa bemukan ja menee bemariparkkiin tekemään tuttavuutta.

    • Anonyymi

      Elämä on ihmisen parasta aikaa

    • Anonyymi

      Minä olen nyt reilusti 50 v ylittäneenä jättänyt sosiaaliset kontaktit vähiin. Juuri että kerran viikossa soitaa vanhalle äidille, ja veljen kanssa käy läpi vain pari kertaa vuodessa vanhemman asioita. Eikä noi ystävätkää ole soitelleet . pari kertaa vuodessa laittaa whats app viestiä. en halua ihmisiä kylään enkä pidä kylässä käymisestä. Viihdyn hyvin yksinkin ja oman perheen kanssa. Työni puolesta olen myös erossa perheestäni. Monelle oli tiukka paikka kun lapset oli pieniä ja muutin työn vuosi muualle ja lapset jäi isänsä hoitoo. Moni ystävä kaikkosi tässä vaiheessa koska minusta tuli huono äiti. Ja jos erehdyt sanomaan että sinulla viiraa päästä niin kyllä ihmiset joita luulit ystäväksi, kaikkosivat. KOen masennuksen ja menin kertomaan siitä ystäville niin se oli sama kun näkemiin. Olisi luullut että tosi ystävä olisi tukenut. Näiden kokemusten jälkeen totesin että en halua enää edes somia ystävyys suhteita ja mitä hyötyä on jonnin joutavasta puhelimessa puhumisesta yhden tekevistä asioista muka ystävien kanss.a Viihdyn hyvin yksinkin . Nyt jo eronneena niin yksin oloahan on enemmän ja nautin siitä. Saa tehdä mitä huvittaa , valvoa niin myöhään kun haluaa. Tehdä mitä tykkää. En ole yksinäinen koska lapseni ovat viikoittain luonani.

      • Anonyymi

        Eivät ole ystäviä jos sairastumisen vuoksi hylkäävät. Ovat kyllä aika tyhmiä.


    • Anonyymi

      Puhut kyllä ihan asiaa. Tyhjän saa pyytämättäkin.

    • Anonyymi

      Pulipenkiltä aina löytää hyvää seuraa!

      • Anonyymi

        Jos on viinaa, on kavereita.


    • Anonyymi

      Alkoholi on voittajien juoma 🏆

    • Anonyymi

      Kannattaa soittaa seksilinjoille. Siellä on kavereita, jotka kuuntelee ja vikiseen ja tekee oikeastaan kaikkea mitä sinä haluat hänen tekevän. Siitä tunnistaa todellisen ystävän. Puhelinlaskukin osoittaa tosi rakkautta.

    • Anonyymi

      Olen noin 64-vuotias mies. Ystäviä on matkaan mahtunut mutta tärkeää elämässä on että tulee itsensä kanssa toimeen ja on hyvä olla.

    • Anonyymi

      Olen tehnyt mittavan uran ystävänä, nyt olen työtön 🧍

      • Anonyymi

        aidshomo


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe