Osa suht moderneiksi mielletyistä keksinnöistä onkin suht muinaisia

Kuten paristo, tietokone ja optinen linssi. Aika tuntuu menevän aaltoliikkeissä jossa sivilisaatiot jotenkin vaipuvat hämärään ja joudutaan löytämään heidän ahaa-elämyksensä uudelleen.

Sikäli Atlantis-myytti ei liene kaukaa haettu jos sitä ei oteta kirjaimellisesti, siinä piilee opetus. Jos nykyistä elämäntyyliä ei oteta itsestään selvyytenä niin voidaan myös olettaa joku ehkä tekee meistä myyttejä jäänteiden perusteella meidänkin jälkeemme.

Nykyaikaisten kovalevyjenkään tms. kohdalla ei kanna ottaa itsestään selvyytenä että data säilyy lukukelpoisena yhtä pitkään kuten esim. savitauluissa ja riimuissa.

Tässä esimerkkejä:

Irakista löydettyjä Bagdadin paristoja luulatavasti vuodelta 250 eaa jotenkin arvuutellaan, mutta teoria on että paristot kykenivät säilömään sähköenergiaa, toiset väittävät että niillä oli toinen käyttötarkoitus.

• Artifactually Speaking | The Baghdad Battery? Archaeologist Reacts!
 https://youtu.be/aZBsNGPVK2s

Antikythera-mekanismi on pronssinen muinainen tietokone jonka tarkoitus oli laskea ja niin ollen ennustaa taivaankappaleiden tulevia sijainteja ja se luultavasti rakennettiin vuonna 206 eaa. Se löydettiin muinaisen Rooman aikaisesta laivanhylystä Kreikassa vuonna 1901. Muinaista astronomiaa parhaimmillaan, siis.

• Event Horizon | The Antikythera Mechanism Explained with Dr. Tony Freeth
 https://youtu.be/0y-Qxw4DLOY

Optisia linssejä käytettiin jo muinaisessa maailmassa eri puolilla maailmaa eri tarkoituksiin mutta ne eivät olleet tarpeeksi tarkkoja näön korjaamiseen. Arkeologisia todisteita siihen löytyy paljon Euroopasta. Ensimmäiset näköä korjaavat silmälasit kehitti Salvino D'Armate Italiassa vuonna 1284 – niitä oli siis jo keskiajalla.

• Studium Historiae | Glasses, A Medieval Invention
 https://youtu.be/51qn3muofR8
0189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Elionrie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu