Studiossa olivat siis kommentoimassa hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kulkukauppias ja kiinteistövälittäjä Mauri Peltokangas sekä perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja ja nykyinen jäsen, oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari sekä kolmen hallituksen ex-oikeusministeriJohannes Koskinen.
Suuria näkemyseroja ei ollut havaittavissa vaan enemmänkin yhteisesti jaettua ymmärrystä. Koskinen puhui lähinnä oikeusterminologian kautta lain kokonaistulkintaa ja vastasi haastattelun haasteellisemmista eli lakiteknillisistä kysymyksistä. Peltokangas harvinaisen tyynenä pohdiskelevan puheensa kanssa. Lääkärihän määräsi ottamaan iisimmin. Tosin Peltokankaalla tuskin on mitään moitittavaa demari-Koskisen työpanoksesta vaikka demari onkin, sillä hänhän se on ollut yksi kokeneimmista laintulkitsijoista perustuslakivaliokunnassa, jonka lausuntoa ilman käännytyslaki ei olisi mahdollistunut säädettäväksi.
Hallintovaliokunnan Peltokangas (ps) ja plv:n Koskinen (sd) A-Studiossa kertomassa käännytyslaista
37
197
Vastaukset
- Anonyymi
No ainakin tuli ehkä selväksi että ei ehkä rajoja avata. Tai ehkäpä sittenkin , kun Virollakin on auki pari rajapaikkaa auki ja on jonot. Tai sitten tämä käännytyslski on nyt sitten kuukauden voimassa.
En kyllä ymmärtänyt juuri mitään. Liekö tarpeenkaan. Raja pysyy kiinni, ehkä- Anonyymi
Ehkä ehkä ei
- Anonyymi
Ja jos rajapaikkoja ei avata (ja miksi avattaisiin) on koko rajalaki turha! Sille on käyttöä vain jos raja avataan.
No, sitten Persut sanoivat, että nyt suomalaisten turvallisuus paranee? Anteeks? Mitä?
Miten se turvallisuus paranee, jos raja avataan versus, että ei avata?
Kertokaa?- Anonyymi
Samanlainen silmänkääntötemppu kuin polttoaineveron alentaminenkin. Otetaan 170 miljoonaa velkaa, jotta saadaan muutaman sentin alennus polttoaineen sekoitevelvoitetta alentamalla. Tämän jälkeen korotetaan arvonlisäveroa 1,5 %:lla, joka käytännössä liki nollaa polttoainemittarilla saadun hyödyn. Mitä nollatuloksesta sitten jää jäljelle? No 170 miljoonaa uutta valtionvelkaa, tyhjästä. Alkaakos persukuoro seuraavaksi parkumaan lisää polttoaineveroalea, kun jakeluvelvoitetta kuitenkin tullaan nostamaan? Ja velaksi taas tottakai, kun Purralla alkaa leikkaaminen käymään entistä vaikeammaksi Orpon alkaessa pelkäämään kansan suuttumista? Keväällähän Orpo joutui jo lyömään stoppia Purran leikkauskiimalle.
Istuva hallitus teki taktisen liikkeen leikkaamalla jakeluvelvoitetta omalle valtakaudelleen, mikä tarkoittaa sitä, että vaalikaudella 2027-2031 jakeluvelvoitteeseen tulee jyrkempiä korotuksia ja siten myös hinnankorotuksia. Näin istuva hallitus siirsi persujen vaaliliupauksen täyttääkseen ongelman seuraavalle hallitukselle. Tämä kannattaa muistaa tuolloin. - Anonyymi
Persut pääsee hakemaan HALPAA bensaa venäjältä, muuten nousisivat kapinaan ennenpitkää.
- Anonyymi
En minäkään ymmärrä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlainen silmänkääntötemppu kuin polttoaineveron alentaminenkin. Otetaan 170 miljoonaa velkaa, jotta saadaan muutaman sentin alennus polttoaineen sekoitevelvoitetta alentamalla. Tämän jälkeen korotetaan arvonlisäveroa 1,5 %:lla, joka käytännössä liki nollaa polttoainemittarilla saadun hyödyn. Mitä nollatuloksesta sitten jää jäljelle? No 170 miljoonaa uutta valtionvelkaa, tyhjästä. Alkaakos persukuoro seuraavaksi parkumaan lisää polttoaineveroalea, kun jakeluvelvoitetta kuitenkin tullaan nostamaan? Ja velaksi taas tottakai, kun Purralla alkaa leikkaaminen käymään entistä vaikeammaksi Orpon alkaessa pelkäämään kansan suuttumista? Keväällähän Orpo joutui jo lyömään stoppia Purran leikkauskiimalle.
Istuva hallitus teki taktisen liikkeen leikkaamalla jakeluvelvoitetta omalle valtakaudelleen, mikä tarkoittaa sitä, että vaalikaudella 2027-2031 jakeluvelvoitteeseen tulee jyrkempiä korotuksia ja siten myös hinnankorotuksia. Näin istuva hallitus siirsi persujen vaaliliupauksen täyttääkseen ongelman seuraavalle hallitukselle. Tämä kannattaa muistaa tuolloin.Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut pääsee hakemaan HALPAA bensaa venäjältä, muuten nousisivat kapinaan ennenpitkää.
Niin sehän se persuille on se tärkein asia.
- Anonyymi
Eikö ne rajat voi sulkea kokeilun vuoksi aluksi 140 vuodeksi ja katsotaan sitten lisää..,,,,
- Anonyymi
No kyllä nyt ainakin siihen asti kun sota kestää.
Mikä hinku sitä on avata jollain "rajalailla". Kerjääkö suomalaiset ongelmia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä nyt ainakin siihen asti kun sota kestää.
Mikä hinku sitä on avata jollain "rajalailla". Kerjääkö suomalaiset ongelmia?Peltomauri oli kovasti meuhkoamassa ja lupaamassa halpaa bensaa niin maakunta- kuin eduskuntavaalikamanjassakin. Pitäähän se toimittaa, vaikka vaatisi tällaista kikkailua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä nyt ainakin siihen asti kun sota kestää.
Mikä hinku sitä on avata jollain "rajalailla". Kerjääkö suomalaiset ongelmia?Sitä olis voinut kysyä räyhä Maurilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peltomauri oli kovasti meuhkoamassa ja lupaamassa halpaa bensaa niin maakunta- kuin eduskuntavaalikamanjassakin. Pitäähän se toimittaa, vaikka vaatisi tällaista kikkailua.
Kyllä. Kaikenlaisilla verojen nousulla ja lisävelalla.
- Anonyymi
Peltokangas sanoi A studiossa että jos porukkaa, ei puhunut ihmisistä, tulee paljon, sitten käännetään ne.
Kaikki Persut on luulleet että pääsee halpaa bensaa hakemaan Venäjältä
Ei ole vielä rajatyö tekijöiden koulutus alkanut.
Ihan seko laki. Kukaan ei päättäjistä ymmärrä siitä mitään
Peltokangas kaikista vähiten- Anonyymi
Minusta sinun ei kannattas sekaantua sellaseen keskusteluun mistä et ymmärrä paljon mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta sinun ei kannattas sekaantua sellaseen keskusteluun mistä et ymmärrä paljon mitään
Ei ymmärrä Peltokangas mitään, pyöritteli sanoja edes takaisin, että olen samalla viivalla tämän kulkukaupppiaan kanssa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ymmärrä Peltokangas mitään, pyöritteli sanoja edes takaisin, että olen samalla viivalla tämän kulkukaupppiaan kanssa .
"Rajalaki läpi. Kippis sille"
https://pbs.twimg.com/media/GSSeH7RXoAAKicf?format=jpg&name=small
Itke kremlin trolli itke,,🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rajalaki läpi. Kippis sille"
https://pbs.twimg.com/media/GSSeH7RXoAAKicf?format=jpg&name=small
Itke kremlin trolli itke,,🤭Persut tenuttamassa työajalla??!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ymmärrä Peltokangas mitään, pyöritteli sanoja edes takaisin, että olen samalla viivalla tämän kulkukaupppiaan kanssa .
Lakia lukenut jäi hopealle, Mauri tietää mitä tapahtuu, jos raja avataan.
Täyskaaos, sitäkö demarit haluaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakia lukenut jäi hopealle, Mauri tietää mitä tapahtuu, jos raja avataan.
Täyskaaos, sitäkö demarit haluaa.Mutta Persut antoi ymmärtää että nyt Persut pääsette ostamaan venäjän halpaa bensaa.
Mitä tehdä tämmönen laki, kun raja pysyy kiinni.
Jos on ihmisiä tulossa ja raja on kiinni, eikö ne käännytetä ilman lakia.
Ja nyt raja on ollut kiinni 8 kk, 2 ukkoa on tullut yli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakia lukenut jäi hopealle, Mauri tietää mitä tapahtuu, jos raja avataan.
Täyskaaos, sitäkö demarit haluaa.Tietääkö Peltokangas otetaanko käännytyslaki käyttöön, kun raja on kiinni.
Luulen että ei tiedä - Anonyymi
Ukkohan oli pihalla kuin lintulauta. Kansanedustaja Peltokangas ei oikein näyttänyt tietävänsä, miten pitäisi soveltaa lakia, jota on ollut itse säätämässä. Samalla hän tuntui pitävän itsestään selvänä, että kyllä yksittäinen rajavartija siellä kentällä sitten tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakia lukenut jäi hopealle, Mauri tietää mitä tapahtuu, jos raja avataan.
Täyskaaos, sitäkö demarit haluaa.Lakia lukenut jäi hopealle? Se lakia lukenut oli kaksikosta ainoa, joka oli lain suhteen asiasta kärryillä. Persut se kaaoksen järjestävät rajan tällä puolella, jos jotkut sellaisen ylipäätään järjestävät. Kun ei substanssiosaajia löydy persusta vaan pelkkiä "aatteen miehiä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Persut antoi ymmärtää että nyt Persut pääsette ostamaan venäjän halpaa bensaa.
Mitä tehdä tämmönen laki, kun raja pysyy kiinni.
Jos on ihmisiä tulossa ja raja on kiinni, eikö ne käännytetä ilman lakia.
Ja nyt raja on ollut kiinni 8 kk, 2 ukkoa on tullut yli.Tässä on se persujen kuukausien maahantulovyöryllä uhkailun tulos. Paljonko käännytyslain ajamisessa oli takana itse luotua kansalaisten pelottelua? Tilaisuushan avasi mahdollisuuden myös populistiselle vedätykselle. Itse maailman tapahtumia paljon seuraavana näen tässä myös massahysteria-propagandaa, koska moni ihmisoikeuksia puolustava kääntyi omaa näkemystään vastaan.
Keskeinen syy Venäjän ihmisaseen käyttämisen vähenemiseen on Moskovan konserttitalon terroristi-isku maaliskuun lopussa. Tuon jälkeen Venäjä alkoi lennättämään suuria määriä siirtolaisia takaisin lähtömaihinsa Putinin pelätessä oman valtansa sulamista, sillä tapaus osoitti kuinka haavoittuvainen Venäjä itse on oman hybridivaikuttamisensa kanssa. Toisekseen moni siirtolainen on päätynyt Ukrainaan taistelemaan, koska Venäjä on luvannut järjestää heille kansalaisuuden liittymisestä Venäjän sotavoimiin.
Ilmakuvista ollaan voitu todeta, että Venäjä on siirtänyt liki kaiken sotakalustonsa Suomen vastaisen rajan tuntumasta Ukrainan sotatantereelle, koska Neuvostoliiton aikana rakennetut varastot alkavat hupenemaan. Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjän varastoissa olevasta panssaroidusta kalustosta on täysin käyttökelvotonta, koska kalustoa on varastoitu taivasalla ruostumassa jopa vuosikymmeniä. Näiden elvyttäminen taistelukuntoisiksi joko vaatii hirveästi aikaa ja resursseja tai on mahdoton tehtävä. - Anonyymi
Persut ei ymmärrä mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta sinun ei kannattas sekaantua sellaseen keskusteluun mistä et ymmärrä paljon mitään
Ymmärrätkö äsinä. Niin niin muut hiljaa kun kuningas persu puhuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ymmärrä Peltokangas mitään, pyöritteli sanoja edes takaisin, että olen samalla viivalla tämän kulkukaupppiaan kanssa .
Ja minä myös kuten myös " ymmärtäjä "
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rajalaki läpi. Kippis sille"
https://pbs.twimg.com/media/GSSeH7RXoAAKicf?format=jpg&name=small
Itke kremlin trolli itke,,🤭Joko Maukka kippisteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakia lukenut jäi hopealle, Mauri tietää mitä tapahtuu, jos raja avataan.
Täyskaaos, sitäkö demarit haluaa.No sehän just avataan hölmö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Persut antoi ymmärtää että nyt Persut pääsette ostamaan venäjän halpaa bensaa.
Mitä tehdä tämmönen laki, kun raja pysyy kiinni.
Jos on ihmisiä tulossa ja raja on kiinni, eikö ne käännytetä ilman lakia.
Ja nyt raja on ollut kiinni 8 kk, 2 ukkoa on tullut yli.Kamala tunku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö Peltokangas otetaanko käännytyslaki käyttöön, kun raja on kiinni.
Luulen että ei tiedäEi sitä tunnu kukaan tietävän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakia lukenut jäi hopealle? Se lakia lukenut oli kaksikosta ainoa, joka oli lain suhteen asiasta kärryillä. Persut se kaaoksen järjestävät rajan tällä puolella, jos jotkut sellaisen ylipäätään järjestävät. Kun ei substanssiosaajia löydy persusta vaan pelkkiä "aatteen miehiä".
Niinkuin tuo anonyymikin
Mielestään viisas kuin mikä. Tyypillinen palstapersu vaan.
- Anonyymi
miksei nasima ja harakka?
- Anonyymi
Eksyit poju aiheesta.
- Anonyymi
Voisiko Kokkolan ja Kannuksen rajan sulkea niin Kannuksen grillillä ei tarvitse pelätä.
- Anonyymi
Miksi Kannuksessa tarvitsi pelätä, jos Peltokangasta tarkoitat? Kaustisella sitä suuremmallakin syyllä ja etenkin pizzerian kohdilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Kannuksessa tarvitsi pelätä, jos Peltokangasta tarkoitat? Kaustisella sitä suuremmallakin syyllä ja etenkin pizzerian kohdilla.
Kyllä Mauri pelätään. Sillä kun menee kännissä täysin äveriksi niinkuin Vornasellakin. En ole kuullut että pitserian omistajat kännissä riehuisivat missään
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938