Kiitos persut, tätä te olette varmaan halunneet, nyt vain Turkki ja Kuwait on meidän perässä. Olemme siis siellä "Impivaarassa" jota olette kaivanneet. Orpo on myös lapanen.
HS:
Suomen arvostus syöksyi ulkomaisten osaajien silmissä – ”Romahdus on jo älytön”
Maakuva|”Nyt on viimeistään herättävä”, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen vaatii. Suomi putosi vuodessa sijalta 16 sijalle 51.
Suomen asema on romahtanut kansainvälisen työvoiman silmissä. Tämä selviää vuosittain tehtävästä tutkimuksesta, jossa selvitetään millaisena ulkomaiset työntekijät eli expatit kokevat maan, jonne he ovat muuttaneet töihin.
Internations-verkoston tekemässä Expat Insider 2024 -tutkimuksessa tarkastellaan ulkomaalaisten näkemyksiä liittyen muun muassa elämänlaatuun, työskentelyolosuhteisiin, yleiseen elintasoon sekä helppouteen asettua osaksi yhteiskuntaa.
Vielä viime vuonna Suomi oli 53 maan vertailussa sijalla 16, nyt sijoitus romahti sijalle 51. Vain kaksi maata, Turkki ja Kuwait, jäivät enää Suomen taakse.
Suomen kuvan romahdus on jo älytön
30
191
Vastaukset
- Anonyymi
Jipii, ollaan Turkkia parempia. Hyvä Riikka, olet talousnero.
- Anonyymi
Hampurilaismyyjän kovalla kokemuksella
Waauu !9 - Anonyymi
Marinin hallitus/keput, nyt on mafilla 10 miljardia millä tehdä bisnestä.
https://www.suomenuutiset.fi/eun-tukimiljardit-jattipotti-etela-euroopan-jarjestaytyneelle-rikollisuudelle-mafialla-edessaan-kissanpaivat/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallitus/keput, nyt on mafilla 10 miljardia millä tehdä bisnestä.
https://www.suomenuutiset.fi/eun-tukimiljardit-jattipotti-etela-euroopan-jarjestaytyneelle-rikollisuudelle-mafialla-edessaan-kissanpaivat/Suomen uutiset.... buah hah hah......
- Anonyymi
Persut sen saivatkin äkkiä aikaan
- Anonyymi
Heti hallituksen alussa.onhan se niin kun haukkumanimet on värin perusteella apina ,kkarvakäsi,lammaspaimen ym. Varmasti pöyristyttävää maailmalla jossa on kymmeniä tuhansia päättäjiä jotka ovat kaikkea mahdollista väriskaalaa
.
- Anonyymi
Oliko tämä romahdus Sanna Marinin vika, tähän saakka persut ovat syyttäneet häntä kaikesta?
Vuoden 2020 oli kärkikymmenikkö
1. Suomi 51
2. Ruotsi 42
3. Norja 48
4. Itävalta 24
5. Sveitsi 34
6. Tanska 25
7. Uusi-Seelanti 31
8. Saksa 50
9. Kanada 49
10. Luxemburg 20- Anonyymi
Tosiaankin vuonna 2020 Suomi oli saman vertailun ykkönen ja nyt lähes pahnan pohjimmainen.
Vertailukohtina Nokian romahdus ykkössijalta maailman matkapuhelinvalmistajana sekä Suomi-Ruotsi lätkämatsi, jonka Suomi hävisi 6-1 johtoasemasta.
- Anonyymi
Tuollaiset vertailut pitäisi kieltää.
- Anonyymi
Kyllä Orpo tulee tuollaiset vertailut kieltämäänkin. Orpohan kielsi jo mielipidemittaukset hänen hallituksensa suosiomittauksista kun tulokset olivat sellaiset ettei niitä voi hyväksyä edes Orbán.
- Anonyymi
Miten Purra-Petteri saisi estettyä? Kansalaispulssin lopettaminen sentään onnistui, kun hallitus oli siinä ennätyshuono.
- Anonyymi
Jep. Ja lukea totuus ainoastaan Suomen uutisista. Tuosta täysin puolueettomasta mediasta : )
- Anonyymi
Miten persun kommentissa kaikuukin Mussolinin ääni.....
https://rekoravela.org/2023/08/11/kiihdytettya-perussuomalaisuutta/
- Anonyymi
Turkki ja Kuwait???
Turkkia ovat asuttaneet maailman historian merkityksellisimmät kansat tuhansia vuosia, Kuwait on nykymaailman rikkaimpia (ellei rikkain) maita.
Suomessakin on hyviä puolia, ei nyt juuri tule mitään mieleen, mutta onhan niitä... - Anonyymi
Hallituksen kolmen kuukauden työttömyyttä seuraava muuttopakko ei varmasti houkuta. Kannattaa ennemmin tulla pakolaisena.
Lisäksi hallitus on saanut "mainetta" palkansaajavastaisuudesta. Palkansaajaa hallitus kyykyttää leikkaamalla ansiosidonnaista jo kahden kuukauden kuluttua. - Anonyymi
Minulla on Turkista parempi kuva kuin Suomesta, joten omalla listallani Suomen alapuolelle ei jää enää kuin Kuwait.
- Anonyymi
Menit paljastamaan tuon asian ja nyt persut lähtevät joukolla pakoloisimaan Kuwaitiin ja paikalliset joutuvat säätämään lain missä kielletään haittamaahanmuutto !
- Anonyymi
"– Onneksi kansallinen politiikka on nyt oikeanlaisissa, yhteiskuntaa ja taloutta uudistavissa ja ongelmia oikeasti korjaavissa käsissä, Purra sanoo"
Mitähän sieniä tuo leidi oikein syö?- Anonyymi
Tuollaisen päätelmän tehdäkseen ei tarvitse syödä mitään sieniä. Riittää että on persu. Ja tulos on ihan sama kuin sieniä syömällä.
- Anonyymi
Onko millään merkittävällä taholla enää syytä kiitellä Orpon hallituksen politiikan tuloksia?
- Anonyymi
Onnea laitaoikeistolaiset "riikka", Orpo ja Häkäpönttö!
Paljon olette saaneet tuhoa aikaan suomalaisille sekä Suomen imagolle. - Anonyymi
Eikö tätä mitenkään voisi laittaa Sanna Marinin syyksi?
- Anonyymi
Joo ... Sanna Marin lähti lätkimään joten jauho-riikan oli pakko romahuttaa Suomen työmarkkinat.
- Anonyymi
Juoni on tämä. Kun Suomi on ajettu niin alas kuin mahdollista, ei sen jälkeen ole muuta tietä kuin ylöspäin, ja kokopersut hehkuttelevat kuinka he nostivat Suomen huipulle (kertomatta sitä kuinka ensin ajoivat maan pohjalle). Ja muistamaton kansa hurraa hallitukselle.
- Anonyymi
Tämä hallitus ei vie mitään ylöspäin, paitsi työttömyys ja valtionvelka.
- Anonyymi
suomi ei maksa enää velkarahalla suojaröistä älyttömiä hintoja 🤣
- Anonyymi
Mitäs muuta Impivaaraan kuuluu? Talikosta piikki poikki ja uuttahan ei osteta prkl?
- Anonyymi
Suomi työntää velaksi ottamansa rahat eliitin taskuun.
- Anonyymi
Vasemmistolla on raju kakkahätä. Poru ja vinkuminen on massiivista pikku kommareilla🙃😃
- Anonyymi
Suomikuva maalmalla on muuttunut samanlaiseksi kun jossakin ahdasmielisessä muslimivaltiossa, jossa valta on rahaeliitillä, ulkmaalaisia vihataan, naisen asema on alistettu ja rajat pidetään tiukasti kiinni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938