Oletteko aivan tosissanne

Uskominen on osa jokapäiväistä elämää. Ei kuitenkaan niin, että sitä koko ajan mietitään ja pohditaan. Uskovaisena olo on jotakin samaa kuin olla suomalainen, ei sitäkään koko ajan pohdi. Usko tulee esiin elämän valintatilanteissa. kuten vaikka niissä, joita tälläkin palstalla kysellään. Usko vapauttaa, vaikka sen väitetään kahlitsevan. Ei tarvitse meikata, ei tarvitse värjätä hiuksia, ei tarvitse kantaa itse huolta, milloin on sopiva aika lasten tulla. Saa elää vapaasti ja rauhassa ja luottaa, että Jumala ohjaa jokaisena päivänä ja tietää, mitä milloinkin tarvitsen.

Usko ei ole tunne eikä tieto. Jos se tuntemisissa olisi, heikosti kävisi. Monesti ne tuntemiset ovat matalalla. Aivan epäilee, että olenko ollenkaan enää uskomassa. Täytyy sanoa myös, että on niitä toisenlaisiakin tuntemisia. Joskus uskominen on varmaa ja selkeää, on lounatuuli, sanotaan. Tieto on konkreettisempi kuin usko, tietoa voi mitata. Tietää, että metri on sata senttiä, mutta Jumalaa ei voi järjellä käsittää. Jumala on niin suuri, ettei siihen ihmisaivojen kapasiteetti riitä.

Raamatussa usko on määritelty jotenkin näin: Usko on ojentautumista sen mukaan, mitä toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile. Uskossa eläminen on elämistä taivasta varten. Se ei tee ihmistä yhtään paremmaksi ja pyhemmäksi, sitä on edelleen syntinen, mutta synnit saa uskoa anteeksi. Se ei tarkoita sitä, mitä ei-uskovaiset usein sanovat: Viikko tehdään syntiä ja pyhänä saa ne kädenheilautuksella anteeksi. Syntiin lankeaminen on eri asia kuin synnin luvallisuudessa eläminen. Eikä se kädenheilautus niin helppoa ole. Sen tietää jokainen uskovainen.

Jos ajattelet, että uskominen on kuin suuri näytelmä, se ei ole mahdollista. Katso vaikka uskovaisten joukkoa. Kaikenikäisiä ja kaikennäköisiä. Asema ja yhteiskuntaluokka ei merkitse mitään. Minua itseäni on aina puhutellut se, kun vanha ja vakaa suomalaismies kyyneleet silmissä kuuntelee saarnaa. Työn kovettamat, uurteiset kädet ristissä. Jos hänen sydämensä ei olisi siinä mukana, ei hän taatusti siinä olisi.

Toivottavasti tämä antoi sinulle jotakin siitä, mitä kysyit. Jatka etsintääsi.

Uskovaisia on erilaisia. Toisen puolesta ei voi sanoa, kuinka aitoa hänen uskonsa on. Joukkoon mahtuu todella hartaita ihmisiä, mutta myös tapauskovaisia, ja siltä väliltä. Sitäkään ei voi sanoa, miten kukakin uskonsa kokee. Toiset elävät harmoniassa uskonsa kanssa pyhät arjet, toiset taas kokevat hengellisiä tuntemuksia seuroissa.

Muistan erään tilanteen jossa kerroin jollekin ihmiselle omasta uskovaisen maailmastani. Siinä vakuutellessani tunsin että nyt suu puhuu aivan omiaan, silloin havahduin tunteeseen että en kyllä ole ollenkaan vakuuttunut omista ponnettomista kannanotoistani.

Itselleni on jäänyt uskovaisuudesta mieleen, vakuutusturvan tapainen mukana olo, ja kuitenkin pohjimmiltaan täydellnen epävarmuus ja harhakuva, mutta kokemus on onneksi vain omani.