Nopea kairata kun jää on niin ohutta.
Nyt kyllä tekisi mieli pilkille
26
233
Vastaukset
- Anonyymi
tiedätkö mikä minulle on tärkeintä, katsoa ettei lapseni isona kärsi teidän toiminnasta, ryhmittelystä, varkauksista, uhraamisesta, ja muusta paskastanne. Minulla on nyt aikaa tapella ja veivata, mitään isompaa ei vielä tapahdu, mutta väistämättä menee eteen päin. Teidän mielipiteillä ei ole minulle mitään väliä, minun katseet ovat jo edessä, hakksditte niin alas että ainoa mikä auttoi hoitamaan jutut oli lspset, silloin käsi havitteli jo pilleripurkkia ja polttohautausta, ainoa mikä piti hengissä oli ajatus ne tekee saman minun lapsille, se on ainut mikä on pitänyt hengissä ja vienyt elämää eteen päin. kyllä te omshyväisesti nyt katsotte ja olette tyytyväisiä kun taas onnistui, mutta hyvä on edessä. te takana. ja teidän sairas uhraaminen, hakkaaminen ja muu paska. tavallaan ensin tapoitte ja sitten me itte niin yli että lopulta se pelasti. ajatella täysin syyttömälle jotta saatiin muut hyvää asemaan ja pelastettua, mahtaa tuntua hyvälle 😂
- Anonyymi
Onko sulla kuinkan isot pilkkivehkeet?
- Anonyymi
Katkarapu
- Anonyymi
Ei ole kuin kahdeksantuuman kaira.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kuin kahdeksantuuman kaira.
Se ei kyllä jäästä mene läpi 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei kyllä jäästä mene läpi 😂
😄😅👍toi oli paha.. kyllä täällä on ihan semmonen tiivis mmm kä piirakka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei kyllä jäästä mene läpi 😂
Eikö edes metsänpuolelta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö edes metsänpuolelta?
Ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei
Homo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homo.
Pilkillä?
- Anonyymi
Juu ei siihen paljon tarvita 😆🤭.
- Anonyymi
Miehet ne kairaa mitä reikii vaan🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet ne kairaa mitä reikii vaan🙄
Niin ne toiset tosiaan tekis ja jos tämä ei onnistu niin voi sitä itkun määrää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ne toiset tosiaan tekis ja jos tämä ei onnistu niin voi sitä itkun määrää
Mutta ei kahta kertaa samaan reikään,panostajan 1 sääntö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei kahta kertaa samaan reikään,panostajan 1 sääntö.
🤢🤢🤢🤢🤢🤢🤢🤢🤮
- Anonyymi
Taisit saada tursaan
- Anonyymi
Kairaus eikun siis kaipaus on kova
- Anonyymi
Kovaa kaipausta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovaa kaipausta
Toisinaan näin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisinaan näin
Kovaa 🍆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovaa 🍆
Pamppua. Kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pamppua. Kiitos
Poliisin 🍆 mut toihan ois ihan liian suuri pamppu eiku kaira
- Anonyymi
Metsämökiltä pilkille pilkille saari välissä .
- Anonyymi
Mainostat siis hommaa nopeudella? Jos katsot sen valttikortti olevan
- Anonyymi
Kyllä jää multa.
- Anonyymi
Eiks noo jäät pitäny jo unohtaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959