Työttömyys kasvaa nyt huolestuttavasti – ”Heikko suhdanne on syventynyt ja pidentynyt”
Asiantuntijat näkevät tuoreissa työllisyysluvuissa käänteen merkkejä, mutta myös huolestuttavaa kehitystä.
Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa yhteensä 293 300. Se on lähes 29 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 27 000 enemmän kuin edellisessä kuussa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön katsaus.
https://yle.fi/a/74-20100989
Ja hallitus senkun lomailee. On tehnyt hyvän työn suuryrityksille.
Asiantuntijat näkevät tuoreissa työllisyysluvuissa käänteen merkkejä, mutta myös huolestuttavaa kehitystä.
Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa yhteensä 293 300. Se on lähes 29 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 27 000 enemmän kuin edellisessä kuussa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön katsaus.
https://yle.fi/a/74-20100989
Ja hallitus senkun lomailee. On tehnyt hyvän työn suuryrityksille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eihän tämän oikeistohallituksen teot ole muuta kuin tulonsiirtoa duunareilta rikkaille osakkeenomistajille. Elokuun alusta loppuu opintotuetkin aikuisopiskelijoilta.
Nämä "tulonsiirtoa duunareilta rikkaille" tai köyhiltä rikkaille tai pienituloisilta rikkaille naurattaa aina. Ettehän te edes tiedä mitä termi tulonsiirto tarkoittaa.
miten duunareilta mitään tulonsiirtoja saa, kun eivät mitään ansaitsekaan.
Yrityksiä lakannut edellisen hallituksen idiotismin takia helsingistä hirveesti. Yrittäjät päättivät etteivät maksa rikollisten maahantuloa ja eloa eikä pride hulluutta tai homotusta tai verokiihkoa. Nyt on punikkien vuoro. Lisää veroa duunareille. Yritykset ei tule takasin. Arhinmäen ja ohisalot nyt vastuuseen kuten muut punahuulet myös. Samoin heidän äänestäjät. Nyt on yrittäjien aika lomailla ja osoittaa mieltä.
Persu jakelee valheitaan, vaikka itse on aiheuttanut laman hallituksen leikkauspolitiikan takia. Eikä puhettakaan yritystuista pienyrityksille, jotka laittavat lapun nyt luukulle, vaikka Marinin hallituksen aikaan persut vaativat lisää tukia vaikka velkarahalla. Siinä on persujen taloudenhoito, että laittaa nyt rahat suuryrityksille osinkojen jakeluun.
Suomi ei ole lamassa. Opettele edes perustermit jotta voit keskustella uskottavasti.
Yritykset ovat lopettaneet toimintansa, koska se on tappiollista. Ja syynä on hallituksen "liekkauspolitiikka," joka on saanut kansan säästäväiseksi. Yli 5000 € / kk ansaitsevat eivät riitä näiden yritysten pitämiseen pystyssä.
Hallitus lomailee, mutta ministerit tekevät silti töitä.
Työttömyysluvuissa näkyy edelleen Marinin hallituksen töppäilyt, kun korkeasuhdanteen aikaan lykättiin velkarahaa talouteen aivan liikaa. Tästä varoitettiin Marinin hallitusta jo silloin, mutta eduskunnan kyselytuntien vastauksista huomasi, ettei ministereillä ollut mitään käsitystä mistä puhutaan ja siksi vastailivat ihan eri aiheesta.
Avoimia työpaikkoja on pilvin pimein, mutta kun nämä vihervassarit haluavat vain elää yhteiskunnan tuilla, sairasta sakkia.
Sitä se tekee kun isketään lamalla suomalaisia yrittäjiä. Halpa puu on muisto vain, kun Venäjän raja on kiinni, niin ruotsalaiset lopettavat tehtaansa täällä.
Metsä-group sentään pitää pintansa, vaikka tulos painuisikin miinukselle.
Pelkkää kurjistumista koko oikeiston touhu. Nyt osakkeiden arvo laskee ja yrityksetkin voivat huonosti.
Mikäs on työttömyyden kasvaessa, kun ruotsalaisyhtiöt lakkauttavat tehtaat Suomesta ja siirtävät tuotannon Ruotsiin tai halpatyömaihin.
Aletaan yhessä asiaintunteilijoiks. Oltas niiku loputki.