Varmaan jo menit, etkä varmaan tätä täällä lue. Koitan kuitenkin. Minusta on huvittavaa, että luulet mun täällä kirjoittelevan jollekin toiselle. Sen takia et halua jutella mulle enää, sen takia katosit. Niin oletan.
Muista kuitenkin, että sun takia minä olen ihan oikeassa elämässä sanonut, että oon varattu. Muistatko? En kadu sitä, että tein niin koska halusin oikeasti olla sun kanssa ja haluisin edelleen. Tiedän, että oletimme asioita toisistamme väärin, mutta rakastuin sinuun silti ja olit valo vähän synkkään elämääni. Olen kiitollinen siitä että kohtasimme ja haluaisin edes pitää jonkin yhteyden suhun mielummin kuin tätä mykkäkoulua.
Myönnän ja tiedän, että toimin virheellisesti asioissa välillämme enkä ole mikään herra täydellisyys. Haluan pyytää kaikkea anteeksi. Vannon, että sydämestäni haluan vain että sulla olisi kaikki hyvin.
Siinä ei ole logiikkaa, että haluisin sitten täältä jonkun palstanaisen. Meni miten meni, ainakin minä muistelen hymyillen hyviä hetkiä mitä meillä oli, enkä haluaisi, että meidän osalta viimekset sanat olisi jo vaihdettu.
Hyvää kesän jatkoa, vielä sitä on jäljellä :)
Hyvää yötä naiselle kun menet
31
690
Vastaukset
- Anonyymi
Heräsin kesken unien ja vähän huonosti olen nukkunut nyt. Onneksi olen lomalla.
En ole varma kenelle kirjoitat, mutta kirjoitan nyt omalta osaltani jotain. Vähemmän olen nyt täällä kirjoitellut viime aikoina ja muuta yhteyttä ei ole ollut pitkiin aikoihin. Hieman mustasukkainenkin olin tuossa jonkin aikaa ja tosiaan ajattelin sun löytäneen jonkun täällä. Kirjoitan siis, koska kirjoituksesi osuu löyhästi jotenkin, joten anteeksi jo etukäteen jos olen väärä ihminen.
Ikävöin kyllä. En pysty tätä asiaa oikein selittämään. Tuli vain epävarma olo ja kaiken huomioon ottaen se oli kai jonkinlainen realiteettitaju, joka minuun iski. Ajattelin, ettei hän voi kaivata minua.- Anonyymi
En tiedä oisitko hän. Mutta kai yleisesti itsellenikin voin todeta, että kannattaa keskustella asioista eikä vain olettaa. Sitä ei rakastuneena aina osaa ajatella järkevästi.
Toivon sinulle hyvää yötä, ja etenkin jos hän sattuisit olemaan suorastaan käskisin jos takaisin petiin unille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä oisitko hän. Mutta kai yleisesti itsellenikin voin todeta, että kannattaa keskustella asioista eikä vain olettaa. Sitä ei rakastuneena aina osaa ajatella järkevästi.
Toivon sinulle hyvää yötä, ja etenkin jos hän sattuisit olemaan suorastaan käskisin jos takaisin petiin unille.Heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä oisitko hän. Mutta kai yleisesti itsellenikin voin todeta, että kannattaa keskustella asioista eikä vain olettaa. Sitä ei rakastuneena aina osaa ajatella järkevästi.
Toivon sinulle hyvää yötä, ja etenkin jos hän sattuisit olemaan suorastaan käskisin jos takaisin petiin unille.Kiitos, olenkin torkahdellut tässä ihan hyvin vielä ja ensi yönä sitten aikaisemmin nukkumaan.
Puhuminen on tärkeää, joskus puhumattomuudellakin on vain paikkansa. Se ei sotke kenenkään kuvioita. Se on silloin vain hiljaista puhetta rakkaudesta. Epävarmuus jää.
- Anonyymi
varmuudeksi, en omi, mutta kirjoitetaan en ole ikinä kiinnostunut varatuista enkä salasuhyrists, Karman lailla jos olet täältä vienyt ja häiriköinyt. puukko isketty Karman lailla.
- Anonyymi
Valetta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valetta
Eikä mitään valetta kyllä tämä palstaguben manifestontynkä on totta, kannattaa miettiä sitä mukaa tätä asiaa🤦♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä mitään valetta kyllä tämä palstaguben manifestontynkä on totta, kannattaa miettiä sitä mukaa tätä asiaa🤦♀️
Kirsi gubbe menee nyt nukkumaan
- Anonyymi
Onnea palsta elämääsi :) kyllä minä menen. Mulla on kuitenkin enemmän live maailmassa. Sen on muutkin jo huomanneet:)
- Anonyymi
Vastaan vieraana. Täällä on semmoista tekstiä ja tunnisteita että en ihmettele jos tulee väärään ihmiseen sekoitettua. Matkijat on hyviä. Stalkkaajat selvittäneet IRL rytmejä ja helppo tulla siksi tiettyihin kellon aikoihin hämmentää soppaa täällä.
Tämä villi viidakko.
Itse olen siunattu rohkeudella ja olen ottanut kaivattuuni aikaa sitten IRL yhteyden ja kertonut asiani, suppeasti mutta kuitenkin. Tein sen täältä saatujen neuvojen vielä rohkaisten lisää siihen ajatukseen. Minun kohdalla se oli virhe. Ei tarkoita että teillä olisi tilanteessa niin.
Virheeksi sanon siksi kun oisit ollut helpompi elää arkea ilman tunnustustni. Hän meni varmaankin shokkiin aluksi näin ajattelin. Sitten
aloin välttelee entisestäni häntä etten kiusaa enempää. Sitten myöhemmin ajattelin olleeni epäselvä sanoessani asiaa ja otin uudestaan kontaktia, vähän tekosyyllä tietenkin. Hän näyttikin huumoripuolenssa vastatessaan asiaani ja jäin sitte itse suu auki miettii mitähän hän oikeasti minusta miettii. Kolmannella kerralla menin ilmeisesti liian pitkälle ja ymmärsin ettei viestini ollut toivottu se kyllä taas oli humoristiseen sävyyn mutta päätin kuitenkin etten suoraa enää uskalla.
Tähän liittyi yksi kolmaskin henkilö tai en ole varma joten ajattelin hänen olleen kiinnostunut siitä ja ettei se tyyppi halua minun kommunikoivan kaivatulleni ollenkaan.. Tämä loppu on pelkkää spekulointia..Ei vara venettä kaada.- Anonyymi
eli sä elät vain palstan varassa mies? onko sulla lainkaan omia ajatuksia ja päätöksiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli sä elät vain palstan varassa mies? onko sulla lainkaan omia ajatuksia ja päätöksiä?
Ei olen jälkeenjäänyt
- Anonyymi
Aah. Niin joo kato kun siinä kävi niin että ihastuin palstamieheen lemotus jutut veivät mennessään. Mutta hyvää jatkoa sulle. 😊
- Anonyymi
Lemotus mies kun paljastuu siltä lähtee .....
Joo jätänpä sanomatta.Tulee tunteen kuitenkin miltä tuntuu p*skantaa verta.
- Anonyymi
Muista aloittaa joka aamu tehden itsestäsi pelle ja syöksymällä pysäyttämään laitteita Kako
- Anonyymi
Minusta on huvittavaa että kuvittelet naisesi tänne, ja että se juuri sun juttusi lukisi ja mustistelis niistä.
- Anonyymi
En minä luule, että kirjoittelet täällä jollekin toiselle. Ihmettelen, miksi kirjoittelet minulle.
En muista, että olisit kenellekään sanonut olevasi varattu. Jos olet kirjoittanut siitä täällä palstalla, niin en varmaan ole lukenut/huomannut. En lue täällä kaikkia aloituksia/viestejä enkä joka päivä. Voit varmasti vielä peruuttaa sanasi/antamasi pakit ja antaa kyseiselle henkilölle mahdollisuuden.
En tee asioita tai oleta asioita palstatekstien perusteella. Eihän täällä todellisuudessa voi tietää, kuka kirjoittelee ja mitäkin. Perustan kaiken siihen, mitä tosielämässä tapahtuu. Tosielämässä minun näkökulmasta näyttää siltä, että seurustelet jonkun kanssa. En edes välitä pitääkö se paikkansa vai ei, tai mikä tilanne oikeasti on. Se, että olette niin läheisissä tekemisissä ja flirttailet hänen kanssa minun nähden, on minulle täysi deal breaker ja minä menetin täysin kiinnostukseni sinuun sillä hetkellä. Se ei tule koskaan enää muuttumaan, joten sinun kannattaisi jo lopettaa täällä kirjoittelu. En oikeasti ymmärrä mitä kuvittelit minun ajattelevan siitä. Ja muutkin ilmeisesti ajattelivat samoin, koska minua alkoi muut lähestymään sen jälkeen. Mielestäni olisitte oikein sopiva pari, ja jos hän oli se henkilö, jolle annoit pakit, niin uskon, että voit vielä ottaa sanasi takaisin ja muuttaa tilanteen.
Minäkin haluan vain, että sinulla on kaikki hyvin enkä halua meidän välille mitään kiusallisuutta tai huonoja välejä. Mutta en myöskään halua antaa ymmärtää, että meidän välillä voisi olla tai voisi tulla jotain ystävyyttä enempää. Koska sitä ei koskaan tule tapahtumaan.
Olen vähentänyt täällä käymistä ja aion lopettaa kokonaan. En oikeastaa koskaan ole kirjoitellut tänne kauheasti. Lähinnä luen. Todennäköisesti suurin osa viesteistä, joita olet luulut minun kirjoittamiksi, ei ole minulta. Mitkään rohkaisevat viestit eivät siis ole minulta, koska minä en tosiaan tule muuttamaan mieltäni. Mitkään katkerat haukkumisviestit eivät myöskään ole minulta. Ei siis kannata uskoa mitään tämän palstan perusteella.
Voihan olla, että tämäkään aloitus ei ollut sinulta, mutta kirjoitan tämän varmuuden vuoksi. Ainakin jos luet täällä niin näet ja osaat ehkä yhdistää.- Anonyymi
Ai jonku exän kanssa juttelin ja exä luuli sen olevan jotakin muuta kuin oli???
Aika huonosti luit henkilöä.
- Anonyymi
Ja ap:n alkukirjain oli???
- Anonyymi
⚽️
Siinä vinkki ja kirjain - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
⚽️
Siinä vinkki ja kirjainSinähän oot täällä kirjoittamassa T naiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän oot täällä kirjoittamassa T naiselle.
En ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole.
No,se ainakin luulee niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No,se ainakin luulee niin.
Mikäs kirjaimeni on sit?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs kirjaimeni on sit?
J niin kuin jalkapallo varmaan. Ja pelaat jalkista?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
J niin kuin jalkapallo varmaan. Ja pelaat jalkista?
Saattaa olla jotain sellaista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
J niin kuin jalkapallo varmaan. Ja pelaat jalkista?
Jii niinku Jeesus. Onko synti mielessä? Tee parannus.
- Anonyymi
Toivon muidenkin naisten takia että päivität ne sosiaaliset medias ja laitat tunnistettavasti ymmärrettävästi olevasi sydämmelläsi jo valintasi tehnyt.
Rumille miehille se on ihan sama mut te kivan näköiset tiedätte että teihin ihastutaan herkäästi.Meitäkö kuitenkin on naisia ketkä ei ihastu ns.varattuihin.Hylkimisreaktio tulee välittömästi ja se on luonnollista. - Anonyymi
Ajattomia kaikuja:
https://youtu.be/BTedrH8FDaA?si=YTEropuc-RWfa1Vw - AnonyymiUUSI
Haluat vaimos lisäks toisenko? Mitä vaimo siitä tykkää? En ole koskaan kuullut, että joku yrittäs saada toiselle hyvää oloo kertomalla, että on varattu. 😂 Sun tarttee vaihtaa vähän toimintatapojas. Ekaks päättää haluukko vaimos vai jonkun muun.
- AnonyymiUUSI
Emminä nyt oikein muista mitään , tai oikeastaan ainakaan missään aikajärjestyksessä.
Kyllä mulla kivaa oli , varmaan monenkin kanssa.
Niinku tota.
Sun suvun ilmeisesti ?.
No jaa, niinkin.
Kun en todellakaan voi tietää minkä näköinen edes nykyään olet, mutta ainakin itse olen koittanut tehdä itselleni parannuksia.
No, kaikki ei aina onnistu, enkä.ole mikään himokiitäjä todellakaan, mitä kaikki ilmeisesti vieläkin odottavat.
En, enkä tule.
Jos nyt joskus nopeemmin meneekin, niin sehän on hetkellistä.
En tiedä, mutta toisessa paikassa mietin toisen laisia asioita.
Kaikki tärkeää (";"")
Sinussa, olit mitä olit.
Emmä aina tietenkään saa kiinni edes, oletko (Apua!) edes kotona
Mutta oletan että kaikki hyvin sinullakin.
Eipä olis kesääkään enää
Syksy pimeet on kyl ihania.
Mitä enemmän sataa niin sitä paremmin nukun.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959