Työttömyys kasvaa edelleen, työllisten määrä vähenee, ja työllisyysaste laskee.Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli kesäkuussa 242 000 työtöntä. Se on 31 000 enemmän kuin vuosi sitten. TEM:n työllisyyskatsauksen mukaan kesäkuussa vailla työtä oli 293 328 henkeä. Se 10,9 prosenttia työvoimasta.
Kun TEM:n tilastoimien työttömien päälle lasketaan työvoimapoliittisissa palveluissa olevat, kuten esimerkiksi julkiselle ja yksityiselle sektorille työllistetyt, starttirahan saajat, työvoimakoulutuksessa tai kuntouttavassa työtoiminnassa olevat 105 982 henkeä, saadaan niin sanottu laaja työttömyys. Kesäkuussa laaja työttömyys oli 399 000 henkeä, 29 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.Laaja työttömyys oli kesäkuussa 14,9 prosenttia työvoimasta. Luku on hälyttävän suuri, lähes kehitysmaatasoa. ulkomaalaisten työttömyys on kasvanut Suomessa voimakkaasti. TEM:n tilastot kertovat, että työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 46 700, mikä on 7 100 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa.
Työttömyys koskettaa erityisesti kolmansista maista tulevia.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/55060447-6d12-4103-a925-76828dc85e39
Työttömyys kasvaa edelleen eikä pysähdy
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959