Ateistit ovat tunnetusti kovaa väkeä, sydämensä kivettäneitä kylmiä ihmisiä, jotka nauravat toisten ihmisten uskomuksille. Heihin vetoaa voitttaminen ja menestys. Niinpä Israelin sotavoimat herättävät heissä ihailua.
Työpaikan kahvipöydässä ateisti ei uskalla sitä avoimesti kertoa, vaan yrittää puhua jostain muusta, mutta heti kotiin päästyään hän lukee kaiken, mitä ihailtavan voimakkaat Israelin sotavoimat ovat tehneet ja tuntee syvää ihastusta.
Uskoisin, että juuri nyt paras keino käännyttää niin monta ateistia kuin mahdollista uskoon on kertoa heille Israelin sotavoimien saavutuksista. Hieman sillä tavalla kehuvaan sävyyn. Se saa seurakunnat taas kasvu-uralle.
Israelin sotamenestys houkuttaa ateistejakin uskomaan
16
311
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on: lasten silpominen Gazassa saa jokaisen uskomaan kaikkivaltiaaseen ja hyvään jumalaan. Jos olet sitä mieltä, niin ihan saat olla.
- Anonyymi
Israelin valtion perustaminen 14.5.1948 antaa ateistellekin aihettaa miettiä, onko Israel Raamatussa kerrottu Jumalan omaisuuskansa vai eikö ole.
- Anonyymi
Työpaikan kahvipöydässä teisti ei uskalla kuin puhua yksin siitä, avoimesti kertoa,
muut eivät edes kuuntele.
vaan annas jos joku työgolleka yrittää puhua jostain muusta, hihhul alkaa huutaa kuin simpassi ja lätkiä ulostetta seinille.
heti kotiin päästyään hän lukee kaiken, mitä ihailtavan voimakkaat Israelin sontavoimat ovat tehneet ja tuntee syvää ihastusta.
Kristeilyohjuksia siviilien niskaan
Näin on: lasten silpominen Gazassa saa jokaisen uskomaan kaikkivaltiaaseen ja hyvään jumalaan. Jos olet sitä mieltä, niin ihan saat olla. - Anonyymi
Poikansa tapattanut Jumalakin ihailee israelilaisten murhahaluja. Jumalan käy oikein kateeksi, koska hän itse ei keksinyt niin hienoja välineitä siviileitten tappamiseen. Hän joutui käyttämään murhaamiseen virtsaamista, jotta syntyi kusenpaisumus.
Israelin Galil-rynnäkkökivääri on tehty suomalaisen Valmetin rynnäkkökiväärin pohjalta. Samoin israelilaiset Soltamin kranaatinheittimet on tehty Tampellan teknologian pohjalta. Minä tiedän tämän, koska olin itse niitä järjestelemässä.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»
- Anonyymi
Suomen RK6.72 on Kalashnikov AK 47 Neuvostoliitosta.
Venäjän aseet ovat maailman parhaat! Suomessakin. - Anonyymi
Aliyah_Bet kirjoitti:
Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»
Onko Jahve olemassa?
- Anonyymi
merkava kun lensi taivaan tuuliin jollain singolla niin 🤣🤣🤣kippurassa
Jep jep, palestiinalainen paskaperse on nähnyt jossain editoidun videon, jossa sinko on osunut Jumalan sotavaunuun. Merkava ei mene rikki teidän paskiaisten singoista. Lue Hesekielin kirjan 1. luku.
Aliyah_Bet kirjoitti:
Jep jep, palestiinalainen paskaperse on nähnyt jossain editoidun videon, jossa sinko on osunut Jumalan sotavaunuun. Merkava ei mene rikki teidän paskiaisten singoista. Lue Hesekielin kirjan 1. luku.
Linkin kuvassa Jahve istuu siivekkäiden sotavaunujen (=Merkava) päällä. Sitä ei voita mikään.
https://en.wikipedia.org/wiki/Yahweh- Anonyymi
Aliyah_Bet kirjoitti:
Linkin kuvassa Jahve istuu siivekkäiden sotavaunujen (=Merkava) päällä. Sitä ei voita mikään.
https://en.wikipedia.org/wiki/YahwehGazalaisten raudoitetut sotavaunut ovat liian kova pala Jahvellekin.
18 Juudan joukot valloittivat Gazan, Askelonin ja Ekronin sekä niiden hallitsemat alueet.
19 Herra oli Juudan heimon kanssa, ja Juudan heimo otti haltuunsa vuoriston mutta ei pystynyt kukistamaan tasangon asukkaita, joilla oli raudoitettuja sotavaunuja.
- Anonyymi
israelin touhut vaikuttaa pommi harrisin touhuilta 🤔
- Anonyymi
"Jokainen ihminen on pommin arvoinen" (vanha sanonta Israelissa)
- Anonyymi
konkistadorit tappeli valtavia intiaanilaumoja vastaan
liittoutuivat muiden intiaanien kanssa hallitsevaa heimoa vastaan ,kiero kuin uskovainen pitää paikkansa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat11819731Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä
Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell1707513Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."944094Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k273029Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa
Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve772739Tikkunenällä on kovat luulot itsestään
Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani212635Hotelli Kainuu konkurssiin
Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin1032560"Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"
Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt1062209Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...
...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass1302187Huomentaaaa
Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil382042