Kokemuksia uudesta Honda Civicistä?

Jokos jollakin on käyttökokemuksia uudesta Civicistä?
3584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kokemusta. Koeajoin tuossa 1.6 litrasen version. Aikasta näppärä ja saman oloinen kuin muutkin 1.6 litraset. Ohjaus toimi kaupungissa loistavasti, maantiellä se olisi saanut olla hiukan jämäkämpi. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta on tottunut hieman jämäkämpään, nopea se ohjaus oli. Vaihdekeppi on loistavalla paikalla vaikka se ensin hiukan omituiselta tuntui. Moottori toimi kaupungissa hyvin. Kakkosella ja kolmosella pärjäsi mainiosti. Tilaahan tuossa uudessa kopassa on enemmän kuin vanhoissa mikä joillekkin on positiivista.

Äänestä

Koeajoin 1.4 sedanin. Kone vaikutti varsin pirteältä. Ohjaus oli keskialueella hieman kevyt. Iltasanomien mukaan renkailla on suuri vaikutus Civivin ajettavuuteen, ja 184/70R14 renkaat pitäisi muuttaa 1.6 ES:n käyttämiin 195/60R15:een.

Rengasmelu yllätti, taisi tosin johtua kitkarenkaista ja hiljaisesta moottorista, mutta toisaalta, Civic kuuluu pienempään kokoluokkaan, johon en ole tottunut.

Kojelaudan ergonomia oli todella hyvä, radio korkealla ja selkät säätönappulat puhallukseen yms.

Sedanissa vaihdekeppi on sillä perinteisellä paikalla. Ja etuvalotkin ovat paljon nätimmät kuin 5D:ssä.

http://www.epinions.com/auto_Make-2002_Honda_Civic_4_door

Äänestä

- Tilava, etenkin takajalkatilat
- hyvä ja vakaa ajettava maantiellä
- hyvä varustelu
- moottorin reagointi suurilla kierroksilla
- ohituskiihtyvyys etenkin laittomilla nopeuksilla
- moottorin sitkeys/vetokyky pienillä kierroksilla
- herkkä ohjaus, toisten mielestä tunnoton
- pieni kulutus, tähän asti keskimäärin 7.3l sekalaisessa ajossa talven kylmäkäynnistykset mukaanlukien, pitkässä matkassa rajoitusten mukaan ajamalla pääsee helposti alle 6 litran
- vaihdekepin sijoitus hyvä (avovaimon mukaan seuraavassa autossa pitää olla vaihdekeppi samassa paikassa..;),
- vaihdekepin suojakumin yläpään kiinnityksessä suunnitteluvirhe => ei kestä paikoillaan
- hieman meluisa suurissa nopeuksissa
- sisustus ei ole kovin ylellinen mutta toimiva kuitenkin
- luotettava ja viaton matkakumppani ainakin tähän asti
- ensimmäinen Honda, joten olettettavaa, että ainakin osa mielipiteistä on todellisia kokemuksia, eikä pelkästään Honda-lasit silmillä saatuja..;)

Kaikki em. asiat ovat omia mielipiteitäni vajaan vuoden käytön ajalta joita on turha kritisoida, minulle ne ovat faktoja joita mikään ei pysty muuttamaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirre kirjoitti:

Jokos jollakin on käyttökokemuksia uudesta Civicistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu