Ansaitseeko tämä näin suuren uutisen YLE:ltä?
YLE:
Orpon hallitus tavoitteli kunnon leikkausta kuluttajien bensalaskuun – miten kävi?
Orpon hallitus, erityisesti perussuomalaiset, on tavoitellut halvempaa bensaa kansalaisille. Selvitimme, miten se on onnistunut ja miten bensan hinnan odotetaan kehittyvän.
Autoilijat ovat säästäneet bensapumpuilla hallituksen päätösten ansiosta. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Linda Pelkonen
5:53•Päivitetty 9:52
Perussuomalaiset ajoivat ennen vaaleja bensiinin hintaan alennuksia. Lopputuloksena bensan hinta laski hieman, mutta saattaa pian nousta jälleen.
Tilastokeskuksen mukaan 95-oktaanisen bensiinin hinta on laskenut 12 senttiä litralta reilussa vuodessa. Toukokuussa bensalitra maksoi 1,88 euroa litralta. Tankille.fi-palvelun mukaan bensan keskimääräinen päivähinta on vaihdellut tällä viikolla 1,81 euron ja 1,94 euron välillä, mihin verrattuna hinnan alennus reilun vuoden takaiseen on 6–19 senttiä litralta.
Persujen suurin saavutus, bensa -12c/litra
46
197
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
https://yle.fi/a/74-20100795
Kun polttoaineen jakeluvelvoitetta laskettiin, pitää päästötavoitteet saada aikaan muilla keinoilla.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) myönsi aiemmin kesällä, että Suomen ympäristötavoitteet eivät toteudu, ellei jotain lisätoimia tehdä. Yhtenä vaihtoehtona Mykkänen nosti esiin mahdollisuuden hakkuiden rajoittamisesta.
*******
Katos vaan, onko kokoomuksen Mykkänenkin viherpiiperö?
Täytyypä kysyä eräältä persuyrittelijältä.- AnonyymiUUSI
Jakeluvelvoite, Sipilän hallituksen nerokas keksintö.
Persut hallituspuolueena hyväksyivät ilman mutinoita. - AnonyymiUUSI
>>>Kun polttoaineen jakeluvelvoitetta laskettiin, pitää päästötavoitteet saada aikaan muilla keinoilla.<<<
Hölmöläisten peitonjatkamispuuhia? - AnonyymiUUSI
''Mykkänen nosti esiin mahdollisuuden hakkuiden rajoittamisesta....''
Kohta ei ole mitä rajoittaa.....
https://yle.fi/a/74-20099482
Eikä tuo Kirjanpainaja ole ainoa, samanlaisia on tullut ja tulee lisää.
Miksi ??
Reilut 10v sitten täällä oli liian kylmää, mutta ilmastonlämpenemisen myötä täällä on mukavat olot ötököille ja ruokaa riittää.
Sanonta ''suomi elää metsästä'' on pian muodossa ''suomi eli metsästä''
No joo, se on sitä tyhmää ilmastohumppaa...... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jakeluvelvoite, Sipilän hallituksen nerokas keksintö.
Persut hallituspuolueena hyväksyivät ilman mutinoita.Aivan
- AnonyymiUUSI
Demareiden suurin saavutus oli tuhota Suomi, onnistuivatkin vielä.
- AnonyymiUUSI
Ei tuota usko enää persuihin hairahtuneetkkaan, joilla meni edellisellä hallituskaudella paremmin kuin nyt.
- AnonyymiUUSI
Persutrolli se jaksaa yrittää. Ei sua kukaan, ei kukaan ota enää tosissaan.
- AnonyymiUUSI
Olisi sinulta suuri saavutus perustella väite.
- AnonyymiUUSI
Persut tuhosi.alle vuodessa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuota usko enää persuihin hairahtuneetkkaan, joilla meni edellisellä hallituskaudella paremmin kuin nyt.
Mutta raukan pitää yrittää.
- AnonyymiUUSI
Ennustavat että syksyllä nousee taas 10-15 c litra.
- AnonyymiUUSI
Kyllä.
- AnonyymiUUSI
Persujen suurin saavutus on maailman ohuin vihko.
- AnonyymiUUSI
Kanneton kirja ilman sivuja.
- AnonyymiUUSI
Oikein
- AnonyymiUUSI
Tämä Orpo-Purra hallitus on tyrinyt kaikessa mihin se on koskenut.Pääministerillä ja valtiovarainministerillä ei ole taloudesta minkäänlaista käsitystä. Työministeri on tuhonnut työmarkkinat ja nyt hän ei pysty saamaan edes marjanpoimijoita Suomeen.
- AnonyymiUUSI
Näin on
- AnonyymiUUSI
Polttoaineiden hinnat riippuvat öljyntuottajamaiden hinnoittelusta ja kilpailuasetelmasta. ei persut niihin pysty vaikuttamaan.
- AnonyymiUUSI
Mutta jaksavat valehdella.
- AnonyymiUUSI
Jos pystyisikin oikeasti se kyllä kuultaisiin kun OPEC maiden päättäjät olisivat nöyrinä perssuomalaisille ,,,vittu kun ette itsekään usko mitä kirjoitatte niin onko pakko?
- AnonyymiUUSI
Demarit ovat kovia vetämään tumppuun.
- AnonyymiUUSI
Piparia vaille jäävä persukloppi projisoi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Piparia vaille jäävä persukloppi projisoi.
sanoo gay aseksuaali
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Piparia vaille jäävä persukloppi projisoi.
Älähän nyt, äitiskin antoi oikein kunnon torttua.
- AnonyymiUUSI
Persulla tumputtelut mielessä aina.
- AnonyymiUUSI
Omatkin nauravat
https://www.aamulehti.fi/pilapiirros/art-2000010462145.html- AnonyymiUUSI
Kai äärinationalistinen perssuomalainen kääntää tuonkin pilakuvan vasemmistolaiseksi valehteluksi vaikka oli tosi asia.
- AnonyymiUUSI
.Aamulehti ei ainakaan ole "vassareita".
- AnonyymiUUSI
rajat kiinni on suurin saavutus
- AnonyymiUUSI
JA ne laitettiin jo Marinin aikaan,,jolle koronan ihanuuden lisänä tämä putinin aiheuttama kriisi ja Marin vei meidät Natoon joka kyrsii kaikkia oikeistossa.
- AnonyymiUUSI
IT'S HARD TO BE A TYHMÄ DEMARI ?
TSUK TSUK.
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.- AnonyymiUUSI
Tyhminkin demari osaa kääntää tyhmän demarin englanniksi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tyhminkin demari osaa kääntää tyhmän demarin englanniksi.
No käännä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No käännä.
Stompell demulitz?
- AnonyymiUUSI
Voi raukkaa taas
- AnonyymiUUSI
Bensan hintaan tulossa huima nousu mm. alvin noston vuolsi. Taas persut pettivät kansan.
- AnonyymiUUSI
Syyskuun 1. päivä alvi nousee 1,5%
Menoveden hinta nousee....muutaman sentin per litra. - AnonyymiUUSI
Aina.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Syyskuun 1. päivä alvi nousee 1,5%
Menoveden hinta nousee....muutaman sentin per litra.Muutaman sentin, eli nousee sen muutaman sentin minkä on laskenut hallituksen toimien ansiosta. Tulos on plus miinus nolla. Se polttoaineen hinnan lasku, joka on nähtävillä ollut, ei johdu hallituksen toimista, onhan Purra itsekin sanonut, ettei hallitus voi maailmanmarkkinahinnoille mitään, vaikka Marinin hallitukselta Purra vaati kykyä puuttua niihinkin:)
Jakeluvelvoite lähti muuten alkukaan Sipilän hallitukselta, jossa persut oli toiseksi suurin kolmesta puolueesta. Puhuttiin maailman kunnianhimoisimmasta bio-ohjelmasta. Ja persut sai kunnian olla mukana..
- AnonyymiUUSI
Ei pelasta ketään,kun sivussa ihan kaikki muut palvelut nousi. Ja syyskuun ekana päivänä nousee lisää.
- AnonyymiUUSI
Vihervasut tarvitsee bensaa vain nuuhkimiseen.
- AnonyymiUUSI
Jutuistasi päätellen olet itse liotellut aivojasi jollain. Vai onko sinulla aivoja koskaan ollutkaan, taidat olla jotain tavion tampiotasoa?
- AnonyymiUUSI
Miten perssut ovat mitenkään vaikuttaneet maailmamrkkinahintaan ja kun eivät puutu veropohjaan tai jakelijan kateisiin!
Niin että kerro nyt kuinka tavanomainen vaihtelu hinnassa voidan yhtään mitenkään lukea persujen aikaansaannokseksi.
Ihan smaa paskaa kun kepulipelle sipilän hallitus junaili ikävää kikyä palkansaajan talkoorahaa työnantajan taskuun että se olisi työllistänyt yhtään ketään tai mitään saati saanut tilauskirjoihin uskottavuutta , ne täyttyivät kun sipilä vatuiloi hallitustaan kokoon... - AnonyymiUUSI
Bensan hinta on kiinni maailman markkinahinnoista, koska meillä ei olla tehty asian eteen mitään, vaikka Persut lupasivat.
- AnonyymiUUSI
Joku vielä ostaa bensiiniä ruohonleikkuriin?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959