Orbanin lausahdus. Ulkomaille muutto.

Anonyymi-ap

Luin, en muista mistä mutta Orban olisi sanonut, että niin kauan, kuin Unkari on nettosaajana EU:ssa.

Itse asun eläkkeellä Vietnamissa ja jään kiinni noihin lausekkeisiin ja tulee välttämättä mieleen myös PS:n vaaliteemat.

Suomessa PS:n teemat on kohdennettu vajakeille. Se on selkeästi tämän kaltaisilla puheilla selvitetty. Mutta onko Orbanin tuki myös ainoastaan vain vajakkien takana. Suomessa juntit oli eroamassa myös EU:sta.

Ihan sellainen pieni ristiriitainen ajatus noille vajakeille suunnatuista puheista mitä täällä saa lukea ihan päivittäin.. Kertokaappa nyt Vajakit, että miten nettosaantia EU:sta oikein lasketaan ja onko se kuvitteellinen sosiaalituki vai mitä se Teille vajakit tarkoittaa. Miksi sitten, esim. Saksa maksaa mielellään näitä sosiaalitukia itä- Euroopan maille. Sitten vajakeille samaan hengenvetoon puhutaan, että suuret teollisuusmaat voittavat EU:ssa. Ensin ne on niin tyhmiä, että ne maksaa, niin kuin Suomikin vai miten. Ok. Minä avaan vähän miksi. Saksa on suuri teollisuusmaa ja toki Suomesta viedään ainakin laivoja ja paperia.

Mutta Saksa maksaa näin tukea omalle teollisuudelle, kun he antavat EU tukia Unkarille ja Itä-euroopan maille. Toki suomestakin viedään rakentamiseen terästeollisuuden tuotteita. Tulleilla ja esim. Hiili vaikutetaan siihen, että ostot tulevat Euroopan unionin sisälle.

Taloudellisesti on toki järkevää ajatella eri vaihtoehtoja mitä kukanenkin pystyy. Mutta pysykää kaukana silloin näistä kolmen " V " Poijista joissa yhdistyy Valtiohuoxxx, Veronmaksaja ja Vajakki. Ne edustaa samaa.

Matematiikan mukaan ajateltuna voi laskea hintoja ja saada niistä yhteenlaskettu tulos. Mielenterveys puolella on syytä ajatella Raamatun juttuja ihmisen olemassaolosta ja elämisen tarkoituksesta. Eli silloin jos olemalla joutuu olemaan ja elämään suomalaisena ja Suomessa. niin on syytä tarkastaa näitä Mielenterveys kohtia. Ihminenhän voi paremmin, kun hän ajattelee olevansa kuten muutkin ja ei elä toisessa persoonassa esim. suomalaisena. Elää myös pitempään oli juuri terveyttä palstalla lehdessä en muista missa ja miten.

Lenkkeily ja aurinko ja hyvä ruoka ja sitähän fiksut ja varakkaampi väki menee Espanjaan ja muualle tekemään ja elämään eläkkeellä. Mitä sitten kuoleman jälkeen. Todennäköisesti nämä kolmen " V " porukka pilkkaa Jumalaa ja puhuu rodusta ja ei edes tiedä, että keitä hänen jälkeläiset on. Ihmisellä on sielu ja sielu oli olemassa ennen sinun maallista syntymää.

Ei maailmaa luotu hyvyydelle, vain pahuus puuttui paratiisista ja näin sitä sitten punnitaan. Katso ihmisestä on tullut Jumalan kaltainen ja hän oppii hyvän ja pahan.

Luultavasti tähän alas tulee kolmen " V " kommentteja . . . Siitä on hyvä vertailla.

8

324

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Luin, en muista mistä mutta Orban olisi sanonut, että niin kauan, kuin Unkari on nettosaajana EU:ssa."

      Selventäisitkö, mitä tuolla haluat sanoa, tai mitä Orban on sanonut?

      • Anonyymi

        Sivusta totean, oli Aleksanteri Instituutin asiantuntija Miklossy? Joka totesi jossain lehti jutussa, että Orban oli jossain haastattelussa todennut, että niin kauan kuin ovat netto saajia EUssa pysyvät jäsenenä, mutta jos joutuisivat nettomaksajan rooliin, irtautuisivat EUsta? Orban on häikäilemätön ja ylimielinenkin, jonka tämä vain todistaa? Vähät välittää muista.


    • Anonyymi

      Harvoin edes täällä noin sekavaa tarinaa joku julkaisee. Mitä oikein yritit kertoa?

      Et tainnut olla ihan selvin päin?

    • Anonyymi

      🥱🥱🤮🤮💩💩💩💀💀👎👎🖕🖕

    • Anonyymi

      Kolme " V" porukka ( Valtiohuoxxx, Veronmaksaja ja Vajakki)

      Jostain kumman syystä taas järki jättää ja lippu nousee.

      Orban sanoi vajakeille, että sitten harkitsee eroa, kun Unkarista tulee nettomaksaja.

      Tämä on suoraan vajakeille suunnattua puhetta, joilla ei ole mitään tajua ja seisovat lippu päässä, kuten PS.

      Ensimmäinen kysymys on sitten tietysti, että miten sutten eteenpäin talouden suhteen.

      Toinen kysymys on, että mittaako nettosaanti tai nettomaksu unkarin talouden tilaa. Eli onko Saksa ja rikkaat maat tyhmiä, kun maksavat.

      Eli tästä puuttuu se oleellinen asia. Aivan, kuten minä olen perustellut hyvän asumisen Vietnamissa eläkkeellä, jota muut on kadehtineet ja osa jopa voi pahoin eriarvoisuudesta.

      • Anonyymi

        Blaaaaaa, blaaaa😂😂💩💩💩💩💩


      • Anonyymi

        Miten Unkarin asiat kuuluu eläkepalstalle, pysy asiassa, ja lakkaa ryyppäämästä.


    • Anonyymi

      Laita nyt jo se korkki kiinni, tekstisi on niin sekavaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe