Ote Perussuomalaisten palstalla kirjoitetusta kolmen vuoden takaa:
"Kyllähän siinä menee valtionhoitajapuolueen maine, jos alkaa hallitukseen halla-aholaispersujen kanssa. Halla-aholaispersut osaavat vain koko ajan nalkuttaa kaikesta. Hallituksesta tulisi satiirin aihe, ja samalla kokoomuksesta."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17081667/persut-jaavat-nuolemaan-nappejaan#comment-109646948
Miten on käynyt? Kuinka lähellä totuutta ollaan EK:n, SY:n ja Suomen Sisun pillin mukaan tanssahtelevan hallituksen kohdalla? Hienosti menee ihan suunnitelmien mukaan, mistä vaaleissa tulikin horistua? Vai nauravatko jo naurismaan aidatkin hallituksen "osaamiselle"? Kaikki vain ay-liikkeen kyykyttämisen, rikkaiden rikastamisen ja maahanmuuttajien päähänpotkimisen hinnasta? Velkalaivan kääntymisen sijaan valtionvelkaa otetaan ennätystahtia (arvio 56 mrd hallituskaudessa, josta vain vuoden sisään kasvua 17 mrd) ja 100 000:n uuden työllistyneen tavoite kääntyy pian 100 000:ksi uudeksi työttömäksi?
Talous oikenee sillä, että heikennetään yhteiskuntaa ja hemmotellaan suurituloisia velkavetoisilla veronalennuksilla, kuten Sipilän halllituksessa jo kerran aiemmin tehtiin? Kaikkien ei siis taaskaan tarvitse osallistua taloustalkoisiin, kokoomuslaiset etupiirit armahtaen taas kerran? Nyt ajetaan siis uutta hiljaista kikyä sisään, koska Orpo pelkää kansan raivostuvan, kun omat puheensa ovat olleet selvästikin löysiä heittoja, kun katsellaan hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan sekä sosiaalipolitiikan karseita tuloksia. Mikään ei onnistu, mutta viis siitä?
Hallituksen antia lyhyen matkansa varrelta:
"Orpo: Rydman ei voisi toimia kokoomuksen ministerinä"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010494164.html
"Wille Rydman vastasi kritiikkiin – "Petteri Orpo ei voisi toimia perussuomalaisten ministerinä""
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010519438.html
"”Jos sydämessään ajattelee” – Petteri Orpo määritteli vihdoin, mitä on rasismi"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c4331f67-2c23-4306-9705-60f861e605c9
"Petteri Orpo linjasi Suomen maakuvasta: ”Kannan huolta siitä”"
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009798597.html
"Suomen arvostus syöksyi ulkomaisten osaajien silmissä – ”Romahdus on jo älytön”
”Nyt on viimeistään herättävä”, startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen vaatii. Suomi putosi vuodessa sijalta 16 sijalle 51."
https://www.hs.fi/talous/art-2000010572094.html
Koska Kokoomuksessa aletaan kunnioittamaan kansalaisten älykkyyttä? Onko Orpo jo ripustanut itsensä kaulakiikkuun pääministeriytensä kohdalla, kun ei kaiken mennessä päin helvettiä älyä muuttaa puusilmäistä linjaansa? "Tämä on pakko tehdä ja toivotaan sitten....."? Ja mitään muuta ei tapahdu kuin että menee entistä enemmän päin persettä? Viisas oppisi tekemistään virheistä, mutta Orpo ja Kokoomus eivät kuulu tähän porukkaan?
"Kari Enqvistin kolumni: Päättäjien pakkopuhe loukkaa ajattelevaa ihmistä"
https://yle.fi/a/74-20081736
"Oppositio: Hallitus on pettänyt lähes kaikki vaalilupaukset ja työmarkkinoilla Suomi "riidellään rikki" – näin hallitus puolustautui"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nahdaanko-eduskunnassa-rahina-paaministeri-kertoo-hallituksen-taman-vuoden-politiikasta-seuraa-suorana-kello-14/8877888#gs.cpzbjn
Kokoomus tyrinyt Orpon johdolla puolueen itse ylläpitämän maineen valtionhoitajapuolueena?
8
67
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Urpon ja purran hallitus huonoin ikinä
- AnonyymiUUSI
Koska Orpo jättää eroanomuksen kun ei jaksa enää osallistua pääministerin johtamaan kokoukseen Euroopassa vaan lähettää vieteriukko Stubbin sinne. Oppositiosta on hyvä huudella, mutta nyt kun on vallassa niin vastuu on suuri. 20 vuoden asumisero vaimosta on ollut rankkaa kun vaimo ei ole suostunut vieläkään muuttamaan Helsinkiin.
Orpo ei ollut loppukesästäkään enää näkyvillä eli nuppi ei kestä. - AnonyymiUUSI
Petteri Orpo ja hännystelijänsä turhakkeita jotka vievät Suomea vauhdilla syvään alennustilaan.
- AnonyymiUUSI
"Miten Suomesta tuli maa, johon Thaimaa pelkää päästää kansalaisiaan riiston takia?" HS
Orpo ja äärioikeistohallitus. Turha valehdella Thaimaan viranomaisille, sillä haluattehan lopettaa Suomessa ammattiyhdistysliikkeet, jotka ovat ainoa työntekijän turva ja ihmisoikeuksien ajaja.
- AnonyymiUUSI
Onneksi on vielä sivistysmaita kuten Thaimaa joka arvostaa kansalaisiaan sen verran ettei päästä heitä ihmiskaupan uhreiksi.
- AnonyymiUUSI
Kuvassa oikealla Riikka ja Petteri.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002610332.html- AnonyymiUUSI
Kyllä tuossa Karin* mukaelmassa natsikypärä oli ihan liian pikkuinen todellisuuteen verrattuna...
- AnonyymiUUSI
Orpo reppana halusi niin kovasti olla pääministeri, että myy vaikka itseään persuille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959