Niin saavat itse päättää lippujen hinnankin. VR voi käyttää vanhaa rataa ja kuljettaa halvemmalla.
Oikeisto on aina kehunut kuinka yritykset pitävät tätä maata yllä, joten annetaan heidän näyttää kuinka saavat Tunnin Junan aikaiseksi. Eikä niin, että Valtio ensin tekee kaikki valmiiksi ja sitten luovuttaa mitättömästä summasta valmiin aihion yrityksille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Paska homma on kaikille .
Korruptiojuna tulee liian kalliiksi veronmaksajille.
jaa että miten niin. suomen rautatieverkostoa on välttämätöntä kehittää, myös suomi rata tehdä kunnolla ja perusteellisesti ja sillatkin kunnostaa ajoissa, imagokysymyskin, erittäin olennainen. jos vr :n liikenne katkeaa yhden solmun takin kauttaaltaan, sekkin huono juttu, siinä pääsee monilla ulkomaalaisilla turisteillakin suomalaisten ohella vienoinen hymy.
Jaa miten niin on suomen rataverkostoa kehitettävä. Talous ja sen mukana vienti on rapautunut. Kuljetettavaa aina vain vähemmän. Turistitkin ovat suomesta katoavaa sakkia. Omalla väelläkään ei ole enää varaa mstkustella. Ainoastaan olemassa olevaa rataverkkoa on edes jotenkin järkevää korjata ja ylläpitää
EU ja Etla on todennut homman kannattamattomaksi, joten siksi se maksatetaan verovaroin.
Näin saadaan syy myydä valtion kannattavaa omaisuutta sijoittajille.
Orpo juuri vahvistanut että mikään ei tule estämään länsiradan rakentamista. Melkoinen mulkku tuo Orpo, joka pitäisi lähettää Siperiaan oikeisiin töihin