KOLME nuorta otti yhteen järjestyksenvalvojien kanssa Länsiterminaali 2:ssa perjantai-iltana Eckerö Linen Finlandia-laivan saapuessa Tallinnasta Helsinkiin.
Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että hälytys tehtävään saatiin yhdeksän jälkeen illalla. Poliisin mukaan nuoret olivat käyttäytyneet aggressiivisesti, ja poliisit menivät paikalle selvittämään tilannetta.
Järjestyksenvalvojat olivat käyttäneet pippurisumutetta tilanteen rauhoittamiseksi ennen kuin poliisit saapuivat paikalle.
LAIVALLA matkustanut nainen kertoo Ilta-Sanomille, että kolme nuorta arviolta 18-vuotiasta poikaa oli ottanut kovaäänisesti yhteen järjestyksenvalvojien kanssa ja pian myös poliisi oli saapunut paikalle.
Naisen mukaan nuoret olisivat yrittäneet lähteä karkuun, jolloin järjestyksenvalvojat olivat käyttäneet pippurisumutetta.
Nainen kertoo pippurisumutteen levinneen tilassa ja monen näyttäneen pahoinvoivalta sitä haisteltuaan. Myös hänen omalle äidilleen tuli pippurisumutteesta huono olo ja useat lapset yskivät terminaalissa.
Naisen mukaan samat pojat olivat käyttäytyneet
Ja Suomessa
Suomi kuvaa Virossa hillutaan
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Pääsevät vapaaksi
Menevät Coldplay yhtyeen keikalle rähinöimään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25018375Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van813100- 1232151
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2651387Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101262Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821073- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232949