Ykä, eli ikävä keski-ikäinen henkilö

Anonyymi-ap

joka kokee asiakseen puuttua lasten mopoleikkeihin ja päätyy youtubelegendaksi. Ykän ongelma on aina mopon ääni tai nopeus/temppuilu alueella, jossa liikkuu lapsia.

Toki monet mopopojat kaipaisivat vähän tietoa millainen äänenvaimennin tulisi hankkia, jotta se toimittaisi virkaansa, ilman että leikataan kullan arvoisesta tehosta. Joltain tasolta se harrastus on kuitenkin aloitettava ja äänen tarkoituksena voi olla myös vastakkaisen sukupuolen huomion herättäminen.

Ykän tulisi kuitenkin muistella aikojaan millä tasolla ne omat aivot ovat olleet 15 – 20 vuotiaana ja ennen kaikkeaan miettiä, onko omalla kohdalla niistä ajoista edes tapahtunut mitään kehitystä, kun lähtee kaupan edustalle ravistelemaan mopopoikia.

Huonoin Ykän argumentti on, että lapsi (tai itse) ei saa nukuttua. Minkä ihmeen takia pitää mennä pakkautumaan kaupunkiin ahtaisiin laatikoihin, jos on kovin herkkä kaikille mahdollisille äänille mitä siellä saattaa kuulua. Myöskään pikkulapsen hankkiminen ei pitäisi asettaa ihmistä ylempiarvoiseen asemaan, jonka takia muiden pitäisi sammuttaa kaupungista valot ja moottorit.

Kannattaisiko näitä asioita miettiä ennen, kun menee hankkimaan lapsia tai ahtaita kaupunkiasuntoja? Jos ei, pitäisi sitten ymmärtää antaa muidenkin elää elämäänsä hetkessä, samalla tavalla oman napansa ympärillä.

Liikennesääntöjen valvonta ja ajoneuvojen tieliikennekelpoisuuden tarkistaminen on virkavallan tehtävä. Jos virkavaltaa asia ei tunnu kiinnostavan, kannattaa vikaa lähteä seuraavaksi paikantamaan omien korvien välistä, ennen kun kun lähtee haulikon tai viikatteen kanssa kaduille heilumaan.

https://www.youtube.com/watch?v=mxnKVml9oMI&t=5s

7

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiaa 👍🏻 estääkö se kypärä kuinka tehokkaasti kuulematta sen oman rotiskon meteliä, vai miksi täytyy desibelit olla katossa???
      Se jatkuva kaasun hinkutus liikennevaloissa on myös yksi idiootin merkki!!
      Ei noilla spekseillä naisiin eikä tyttöihin, jos ovat normaaleja, vaikutusta todellakaan tehdä!
      Parasta olisi jos niillä vanhemmilla jotka noita piliralli vehkeitä ostaa pojuilleen, olis varaa ostaa samantien sähkömopo, olen nähnyt ja erittäin hyvä. On hiljainen kuin mikä.
      Öisin kun noilla mölytoosilla rallataan asuinalueella kaasua hinkuttaen, tekisi todella mieli käydä ripottelemassa jotain tielle!!
      Tehokkaampaa kuitenkin soittaa virkavalta tarkistamaan että on isukki osannut virittää pojun vehkeen lain vaatimuksia noudattavaksi.
      Kunnes se äly sieltä jostain löytyy!

      • Anonyymi

        Monet nuorten rälläyspyörät ovat alun perin ratakäyttöön tehtyjä ja vippaskonstein saatettu tieliikennekelpoisiksi. Rajoittimet tiedetään poistaa heti ja sitten ne pitävät ratapyörän ääntä pienellä äänenvaimentimella. Vuoron perään poliisi ruuvaa kilpiä irti. Pitää muistaa, että lapsilla on aivan erilainen arvomaailma kuin aikuisilla ja kova ääni varma testosteronin merkki.💪


      • Anonyymi

        Voi, voi elämän ahdasmielisyys.


    • Anonyymi

      Kyllä se puolustelu on aika lapsellista. On taas joku isukki vetänyt herneitä roppakaupalla nenuun.
      On tässä kaupungissa muitakin ihmisiä jotka olisi hyvä ottaa huomioon.

    • Anonyymi

      Mopot ja moporallit vaan kuuluu nuoruuteen ennen ja nyt sekä tulevaisuudessa viritettynä tai ei. Nimenomaan kevääseen ja kesään. Papat voi laittaa tulpat korviin jos häiritsee.

    • Anonyymi

      Mopoilijoiden "mopomiitti" sovitaan yleensä suljetuissa someryhmissä, joten poliisi ei saa kaikkia tietoonsa, vaikka seuraakin sosiaalista mediaa aktiivisesti. Mopomiiteissä voi olla satoja mopokuskeja. Kunhan vaan mopokuskeilla vauhti kestää käsissä ja henkikulta. Samoja miitti tapaamisia on autoharrastajillakin ja kumi palaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      407
      5933
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      24
      2237
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1849
    4. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      91
      1441
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      107
      977
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      57
      968
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      59
      964
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      939
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      871
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      75
      841
    Aihe