Näyttää tosiaan siltä, että Yle sekoilee entistä pahemmin

Yle aivopesee työntekijöitä..
George Orwellin Vuonna 1984-kirjan totuusministeriössä työskennellyt päähahmo Winston Smith teki työkseen samaa.
– Se ei ole ohjekirja, Yle!
– Kaiken muun woketuksen lisäksi Ylellä aivopestään työntekijöitä poliittisella vasemmistoideologialla. (antirasismi). Samoin toimitus ottaa aktivisteilta vastaan ”toiveita”, eli luovuttaa valtaa toimituksen ulkopuolelle.

Väliin muunmuassa Ylen uutiset on surkeaa katsottavaa punavihreitten lasien läpi tehtynä. "Israel ampui ohjuksia johon Hamas vastasi", kun juuri päinvastoin alkoi sota siellä Palestiinassa.
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yleä supistaa rajusti, emme tarvitse punavihreää kallista pakkomaksua.

Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä

Mutta persutrolli, eikös siellä ylen hallinnossa ole tämä teidän kaikentietävä teinipoika bergbom?

Eikös hän voisi ottaa ohjat käsiinsä, ja palauttaa järjestyksen?

Äänestä

Suosittelen laittamaan googleen "deidei YLE"

Nepotismia, korruptioa ja leikattavaa löytyy!

Äänestä

Kommunistit yrittää kirjoituksia häiritä keskustan palstalla.
Ei välittää niistä, he tuota samaa hokee. Kommunistinuoret tasolla.

Äänestä
  • Ilmoituksia vaan Lydialle. Näitä jo ylläpito alkanut poistelemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yle aivopesee työntekijöitä..
George Orwellin Vuonna 1984-kirjan totuusministeriössä työskennellyt päähahmo Winston Smith teki työkseen samaa.
– Se ei ole ohjekirja, Yle!
– Kaiken muun woketuksen lisäksi Ylellä aivopestään työntekijöitä poliittisella vasemmistoideologialla. (antirasismi). Samoin toimitus ottaa aktivisteilta vastaan ”toiveita”, eli luovuttaa valtaa toimituksen ulkopuolelle.

Väliin muunmuassa Ylen uutiset on surkeaa katsottavaa punavihreitten lasien läpi tehtynä. "Israel ampui ohjuksia johon Hamas vastasi", kun juuri päinvastoin alkoi sota siellä Palestiinassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu