En minä. Ekan ja vikan kerran Sipilän-Soinin vaaleissa.
Välitarkastus. . Käsi ylös, kuka äänesti persuja?
Anonyymi-ap
22238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tunnustakaa!
Ainakaan meidän paikkakunnalla kukaan ei kehtaa tunnustaa olevansa persu. Silti persut saavat aina vaaleissa paljon ääniä. Kertoo persujen pelkuruudesta ja matalaotasisuudesta.
Minä tunnustan aivan vapaaehtoisesti äänestäneeni persuja. Jaa jotta miksikö äänestin persuja. No siksi kun nyt tarttetaan riuskaa järjestyspoliisia vartioimaan katuja jotteivat elohipit terrorisoi katuja, kuten totesivat sekä Halla-aho jotta myös Zhyskowitsh.
Nyt ovat toiset ajat kun me persut laitetaan maan asiat kuntoon kun ei niitä kukaan mukaan kuntoon kykene saamaan. Ensivuoden valtioputjetissa tulette huommomaan jotta nyt laitetaan Suomen asiat kuntoon ja taseet tuottamaan ja verot alas ja koko kansalle viinat maitokauppoihin ostettavaksi.
"Tunnustakaa!"
Kyllähän meitä on kohta yli 600 000 ja nousemme pian suosituimmaksi puolueeksi, ja IHAN AIHEESTA!!!!! Äärivasemmistolaiset, varsinkin Demarit ovat olleen syöksyssä jo pitkään... ja ihan syystä.... kansa on jo kyllästynyt oman edun tavoitteluun ja siihen, ettei puoluetta kiinnosta Suomi eikä suomalaisten asiat.
"Ainakaan meidän paikkakunnalla kukaan ei kehtaa"
Eipä taida paikkakunnallasi sitten muita asua?
Kyllä se kertoo kaiken sellaisen henkilön moniongelmaisuudesta joka on persuja äänestänyt. Siitä häpeästä pääsee tuskin koskaan yli.
Noita monia ongelmiahan aiheutti juurikin edellinen hallitus... Nyt on korot laskussa ja inflaatio EU:n alhaisin jne.... eli ongelmat vähenee ja talous alkaa nousta. Seuraavissakin vaaleissa ei Perussuomalaisille löydy vaihtoehtoja. Maamme paskojia eli äärivihervasudemuja sinne ei ainakaan voi kukaan vähänkään järkevä suomalainen äänestää, mutta noitahan ei äärivihervasudemujen kannattajissa tunnetusti ole.
Euromääräinen velka oli vuoden 2022 lopussa 139 955 milj. euroa ja sen keskimääräinen nimelliskorko 1,06 %.
Vuonna 2024 otettaville lainoille on käytetty 3,6 prosentin korkoarviota 3 kuukauden korkojaksolle ja 3,4 prosentin korkoarviota 10 vuoden korkojaksolle.
Marinin hallituksen lainat olivat matalakorkoisia, jopaa nollakorolla.
Viime syksynä VM vaihtoi lainat kiinteäkorkoisiin ja loppu on historiaa.....
"Marinin hallituksen lainat olivat matalakorkoisia, jopaa nollakorolla."
Oletkohan ihan terve? Mitä mahdat ajaa tuolla takaa? Katsotko MINKÄ HALLITUKSEN AIKANA 2021-2022 KOROT NOUSIVAT alle1% YLI 4%:iin!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja tämän voi todeta....mistä ???
Näin kerrotaan Valtiovarainministeriön nettisivuilla......
''Euromääräinen velka oli vuoden 2020 lopussa 123 598 milj. euroa ja sen keskimääräinen nimelliskorko 0,57 %.
Vuonna 2022 otettaville lainoille on käytetty -0,5 prosentin korkoa 3 kuukauden korkojaksolle ja 0,1 prosentin korkoa 10 vuoden korkojaksolle.''
Näin kertoo sijoitttaja.fi sivusto: "Suomen valtionvelka oli vuoden 2021 lopussa 129 miljardia euroa. Velan määrä on kasvanut nopeasti. Vuonna 2019 velka oli 106 miljardia euroa. Velanotto kiihtyi vuonna 2022 ja jatkuu vielä ensi vuonna."
Kun otetaan huomioon äärivasurreiden kehuma "hyvä työllisyys ja suhdanne", enemmän kuin hämmästyttää, yli 40MILJARDIN velka 2019-2023 eli 106:sta noin 150 000 000 000€
herra 47 🙂
MINÄ!!!! Ja todellakin äänestän myös seuraavissa vaaleissa. Haluan pitää Suomen vapaana DEMOKRAATTISENA maana... ei siis sidoksia mihinkään venajamielisiin ryhmiin EU parlamentin kautta, eikä mitään kikkailuja vaaleissa....
Valintasi ei ole PS !!!
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Va helvete....??
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html
Miksi ei? Mietipä, kun meiltä Suomesta meni nyt 7 uutta meppiä noihin venajamielisiin ryhmiin, pakkohan PS:n heidän kanssaan on yhteistyötä edes yrittää tehdä, muutoin järjestävät taas suomessa poliittiisia lakkoja ja -mielenosoituksia.
Voi kauhistus !! Kaikki meni venäjämielisiin....tai sitten ei menneet.
https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/valinta-euroopan-parlamenttiin/
Voi että !!!!
https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/valinta-euroopan-parlamenttiin/
Äänestit kommunistinistipuoluetta.
Kyllä, viimeksi vuonna 2011. Sen jälkeen meni rotu- ja ulkomaalaiskeskustelu persuissa niin sakeaksi että olen äänestellyt demareita, kepua ja kansanliikkeen ehdokasta presidentinvaaleissa.
Äänestin, ainoa järjellinen vaihtoehto edellisen hallituksen sekoilun estämiseksi.