Lenkkireittini varrella pienessä metsikössä on eri kokoisia muurahaisyhteiskuntia, kekoja. Nyt metsikköä on raivattu ja siten aiheutettu muurahaisille huolia. Ihmisasumuksille muurahaiset eivät aiheuta harmia, sen verran kaukana ne ovat.
Pysähdyin katsoakseni kuinka muurahaiset selviytyvät. Siellä missä pesä oli hajalla, oli käynnissä munien pelastusoperaatio. Kauempana olivat rakentajat hakemassa korsia kekoon. Jokainen muurahaisista näytti tietävän tehtävänsä ja paikkansa yhteiskunnassa.
Oppisimmeko tästä mitään? Ajattelin omaa yhteiskuntaamme, jossa yhä useammat eivät tiedä paikkaansa eivätkä tehtäväänsä. Meillä kannetaan korsia väärään suuntaan, pois pesästä.
Pysähdyin katsoakseni kuinka muurahaiset selviytyvät. Siellä missä pesä oli hajalla, oli käynnissä munien pelastusoperaatio. Kauempana olivat rakentajat hakemassa korsia kekoon. Jokainen muurahaisista näytti tietävän tehtävänsä ja paikkansa yhteiskunnassa.
Oppisimmeko tästä mitään? Ajattelin omaa yhteiskuntaamme, jossa yhä useammat eivät tiedä paikkaansa eivätkä tehtäväänsä. Meillä kannetaan korsia väärään suuntaan, pois pesästä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä ihminenkin rakentaa. Esimerkiksi omaa kotiaan j.n.e.
Nykypäivän ihminen on niin ahne ja itsekäs, että vetää leivänkin naapurin suusta.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta eikä aina haluakaan rakentaa.
Työttömyys pudottaa ihmisen yhteiskunnan ulkopuolelle, ainakin osittain. On raskasta olla kuulumatta mihinkään, olla tarpeeton.
Sosiaaliset ongelmatkin, lähinnä alkoholin seurauksena, vieraannuttavat ihmistä, tuskin muurahaista.
taiat olla eläinten ystävä ko kiinnostuit muurahaisten touhuista.se onkii mielenkiintosta seurattavaa, siin voip viettää vaik mite kauan.
aatella ko ovat niin pienii, onko heil aivoikaa ressukoilla, toimiiko hyö aivoituksien mukkaa vai onko se automaattista heiän luontoonsa pantu ainainen raataminen.
eläimissä on paljo hyvvää luotu esimerkiks meil ihmisille, muusta ei ole vissii otettu oppii ko sananlaskusta, kyllä tikanpoika puuhun löytää, vai mite se mäni.:))
sekkää ei ennää piä paikkaansa ko lapsii tullee vähemmän ko aikoihin. hyvinvointi viep lapsenteko halut, vaik luulis päinvastoin.
täl vuosisadal vissii eniten synty lapsii suomeen tuos 30-50 luvul ja aatella ,se ko oli viel tiukkaa aikaa. sota ja sotavelat, mutta ei se lapsen teko haluja vienny.
minun nuoruutes joka töllis vilisi lapsukaisii aika moiset liudat, 8 lasta ei olt mikkää harvinaisuus.
mie oon seuraillu tuos pihalintujen touhuu, panin heille oman juoma altaan ja siin onkii vilskettä ,olis pitänt ostaa vähä isonpi, siin ko näky olevan aamulla tunkosta.
terveisin lyyli
Jouduin tilaamaan taksin pihaan.
Piha laatoilla kuumana päivänä paljon mustia murkkuja.
Jäin kyynärsauvoineni taksin eteen: meidän pihassa ei "pientyövoimaa" turhaan liiskata.
Myös metsä, jossa on miljoonia punamuurahaisia, on kuumana päivänä onnellinen metsä.
Siellä on hyvä tuoksu. Terveellistä hengittää.
ex sydänmaanmies
Todellista miehekkyyttä tuo, että uskaltaa asettua heikompien puolelle, kunnioitan sinua, sydänmaanmies !
Minulle tuli vedet silmiin, kun eräänä päivänä ajelin golf-kentältä 60 km:n rajoitusalueella jonoa takanani, niin eräs vesilintu lähti tien yli yksi poikanen perässään. Ajoin niin paljon oikealle kuin voin, yritin vähän hiljentääkin, mutta kun katsoin peruutuspeiliin, näin emolinnun jääneen seisomaan keskelle tietä, se poikanen oli kai sittenkin jäänyt alle. Itkin matkalla sen emon surua. - Kun menin seuraavana päivänä, ei siinä näkynyt mitään. - Että varmuudella en tiedä, mutta tuntui todella pahalta.
Vaikka ketju on jo vanha, en malta olla kertomatta, miten isäni seurasi muurahaisten puuhia eräänä kesänä. Kotimme kivijalassa asui mustia muurahaisia. Sitten puhkesi sota: Punaiset muurahaiset hyökkäsivät mustien kimppuun. Isä vei tuolin ulos ja istui viikon ajan tuntikausia ulkona seuraamassa sotaa. Hän raportoi meille lapsille joka ilta, mitä oli tapahtunut. Kävin sitten itsekin joka ilta katsomassa tilannetta.
Punaisilla hyökkääjillä oli ihan oikea rintamalinja, ja mustat puolustajat olivat vastassa. Sota kesti viikon. Sen jälkeen kivijalassa asui vain punaisia muurahaisia. - Mustat olivat hävinneet sodan. Alue, jolla sota käytiin oli aika laaja, monen kymmenen metrin pituinen.
Ihmisillä ja muurahaisilla taitaa olla enemmänkin yhteistä kuin vain organisoitu yhteiskunta ja työn teko.