Ministerin

1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

   
"Populismi vei EU:n rahakriisiinkin

KUN TILANNE OLISI VAATINUT POLIITTISTA NÄKEMYSTÄ JA YHTEISHENGEN HAKEMISTA, ONGELMIA LÄHDETTIIN RATKOMAAN TASKULASKIMILLA, JA SUOMIKIN LIITTOUTUI EPÄILYTTÄVÄÄN JARRUJOUKKOON

Euroopan unioni astui vielä yhden askeleen syvemmälle ongelmiensa suohon, kun Brysselin huippukokous päättyi ilman sopua tulevien vuosien rahoista.Osansa kriisin pahentamisessa oli Suomellakin.

Pääministeri Matti Vanhanen nosti tähän asti matalana pysynyttä eurooppalaista profiiliaan kääntämällä ratkaisevalla hetkellä peukalonsa alas neljän muun maan johtajien joukon jatkona.

Kun EU siis on jo täydessä sotkussa, ja tilanne olisi vaatinut poliittista näkemystä sekä yhteishengen hakemista, ongelmia lähdettiin ratkomaan taskulaskimilla.

Moni jäi ihmettelemään, mitä Suomen kalkulaattori näytti.

Pääministeri perusteli tempun kokonaisuuteen nähden vaatimattomalla 43 miljoonan euron erotuksella.

Yksi perustavanlaatuinen ongelma EU-budjetista käydyssä keskustelussa ovat poliitikkojen populistiset heitot, jotka perustuvat tarkoitushakuisiin laskutapoihin.

Britannian pääministeri Tony Blair esimerkiksi on kuvannut tolkuttomaksi sen, että unioni käyttää 40 prosenttia rahoistaan maatalouteen, joka työllistää kaksi prosenttia väestöstä. Tämän kuullessaan kuka tahansa tavallisin tiedoin liikkeellä oleva kansalainen nyökyttää päätään ymmärtävästi.

Kyse on kuitenkin siitä, että vuosikymmenien ajan päättäjät ovat kieltäytyneet uskomasta EU:n yhteiseen kassaan paljon muuta kuin maatalousrahat.

Jos unionilla oikeasti olisi kunnon budjetti, olisi viljelytukienkin osuus luontaisesti paljon pienempi.

Länsinaapurimme valtiovarainministeri Pär Nuder on puolestaan hehkuttanut, että jokaisesta Ruotsin Brysseliin maksamasta kruunusta palaa vain 50 äyriä takaisin, ja lopun vievät ranskalaiset viljelijät tai espanjalaiset tietyömaat. Jos samalla tavalla puhuttaisiin kehitysyhteistyön varoista, todettaisiin, että kruunusta ei palaa äyriäkään kotiin.

Suomalaisia on viime ajat kohauteltu sillä, että nettomaksumme EU-budjettiin uhkaavat nelin- tai viisinkertaistua.

Tässä harhaa aiheuttaa puolestaan se, että koko jäsenyytemme ajan maamme on ollut joko häviävän pieni voittaja tai aivan lievä maksaja unionin taseissa.Kun miljoonan euron miinussaldo kasvaa viiteen, on sekin viisinkertaistumista, muttei kirpaise kovin raskaasti vaurasta viiden miljoonan hengen kansakuntaa.

Suomen ja Vanhasen taktiikka punnitaan rahoituskehysneuvottelujen alkaessa uudestaan. Ilmeisesti Helsingissä luotetaan siihen, ettei tämän vuoden aikana tapahdu mitään, mutta se on todennäköisesti erehdys. Blair on itse asiassa noussut unionin ainoaksi vahvaksi johtajaksi viime viikkojen myllerryksissä. Hän käyttänee asemaansa ja pian alkavaa Britannian EU-puheenjohtajavuoroa laatiakseen uudet budjettisuunnitelmat.

Niissä ehdotuksissa varmasti remontoidaan koko maatalousjärjestelmää ja alueellisia tukia siten, että Suomelle ei tarjota mitään tukia harvan asutuksen tai maataloudelle epäsuotuisien luonnonolojen takia."

Pääkirjoitus Aamulehti Sunnuntai 19. kesäkuuta 2005

http://www.aamulehti.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hattutemppu kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009033228

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu