Lakiehdotus

Verottomat kulukorvaukset poistettava kokonaan suomalaisesta talouselämästä.

Näin valtio saisi rutkasti lisää tuloja, kun kaikki komennusmiehet maksaisivat päivärahoistaan ja kulukorvauksistaan normaalit tuloverot.

Luonnollisesti myös myyntimiehet joutuisivat liikkumaan ilman verottomia kulukorvauksia eivätkä syyllistyisi veronkiertoon.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mihin sinä tarvitse lisää veroja? Meillä kerätään jo nyt kaksinkertainen määrä veroja siihen verrattuna mitä tarvitsisimme siihen, että lapsille voidaan järjestää päivähoito, koululaisilla ja opiskelejoille koulutus, hoitaa turvallisuus, rakentaa hyvä infrastruktuuri, mahdollistaa kaikille hyvä terveydenhoito ja huolehtia hyvin myös vanhuksista.

Keräämme siis kaksinverroin veroja jo nyt tämän toteuttamiseksi. Mihin me siis tarvitsemme lisää veroja? Mistä löytyy maksajat? Jos sinä alat verottaa kilometrikorvauksista, niin työnantajien ei enää kannattaisi teettää työmatkoja juuri kellään. Jos työ ei ole mahollista tehdä Suomessa, se voidaan teettää vaikka Intiassa. Ahneella on se loppu, en nyt muista mikä se loppu oli, mutta ei se hyvä ollut.

Valtio kyllä saa veroja kilometrikorvauksista jo nyt. Mikään auto ei kulje vedellä (ei ainakaan toistaiseksi), vaan ne tarvitsevat bensiiniä. Jokaiselta litralta valtio saa noin 85 % veroja. Samoin autoista, jotka myös kuluvat matkatöissä. Ja vakuutukset sisältävät veroja, korjaamopalvelut, renkaat eli suurin osa kilometrikorvauksista palautuukin veroina valtiolle.

Sinä olet nyt lisäverottamassa näitä, jolloin niiden vaikutuksesta työt vähenevät maastamme. Työstä yhteiskunta saa veroja ja kun työt vähenevät, yhteiskunnan saamat verot vähenevät. Ja muista, meillä kerätään jo kaksinkertainen määrä veroja siihen, mitä hyvään sosiaaliturvaan tarvitaan. Puolet veroistamme käytetään nykyisin työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Olet siis lisäämässä työttömyyttä ja kustannuksia ja vähentämässä veronmaksajien määrää. Järkevääkö?

Samoin on päivärahojen suhteen. Niiden avulla korvataan työvoiman siirtyvyys sinne, missä on töitä eli työt tulevat tehtyä ja yhteiskunta saa verotuloja. Kun sinä olet siirtämässä tämä verolle, ei ole enää kannattavaa tehdä töitä toisella paikkakunnalla tai jos työnantaja joutuu maksamaan lisäkorvausta, niin palkkakustannukset nousevat liian suuriksi ja se rakennuskohde, esimerkiksi tehdas, kannattaa pystyttää toiseen maahan ja taas jää verottulot yhteiskunnalta saamatta.

Et tainnut huomata, että kun joku tekee komennustöitä, niin hän maksaa jokaisesta tekemästään päivästä yli kuusi tuntia veroja yhteiskunnalle? Päiväraha on vain keino saada ihmiset tekemään enemmän näitä työpäiviä, mistä yhteiskunta saa jokaiselta päivältä yli kuusi tuntia itselleen.

Voidaanhan päivärahat ja kilometrikorvaukset säätää veronalaiseksi tuloksi, mutta kokonaisvaikutus on kovin negatiivinen. Jos nyt verotuloja kertyy miljardi, näiden verollepanon jälkeen samat ihmiset tulevat maksamaan veroja vain 200 miljoonaa euroa. Eli ahneudella saadaan tässä esimerkkitapauksessa 800 miljoonan euron vähennys yhteiskunnan saamana verokertymään.

Vieläkö Maarit olet samaa mieltä että kilometrikorvaukset ja päivärahat pitää laittaa verolle? Oletko kateellinen? Jos ne laitetaan verolle, kyllä työntekijä saa entisen nettokorvauksen, se vain tarkoittaa että joku maksaa enemmän. Tai sitten ei maksa ja siirtää työt muualle.

Et sinä veroilla saa auton käyttöä yhtään halvemmaksi. Vai tekisitkö sinä keikan omalla autollasi jos joutuisit maksamaan jokaiselta kilometriltä 20 senttiä omasta pussistasi? Jos käyt Rovaniemellä, maksaisit siitä itse 400 euroa. Jättäisitkö autosi kotiin ja jätettäisiin ne työt tekemättä?

Osaavatko suomalaiset tehdä muuta kuin lisätä työttömyyttä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maarit W kirjoitti:

Verottomat kulukorvaukset poistettava kokonaan suomalaisesta talouselämästä.

Näin valtio saisi rutkasti lisää tuloja, kun kaikki komennusmiehet maksaisivat päivärahoistaan ja kulukorvauksistaan normaalit tuloverot.

Luonnollisesti myös myyntimiehet joutuisivat liikkumaan ilman verottomia kulukorvauksia eivätkä syyllistyisi veronkiertoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu