Lieskan lehti sanoo että Lieksan vanhemmat on niin vähävaraisia että ei ole varaa edes koulureppuun, niin on kerätty 160 reppua vähävaraisten perheiden lapsille. Koulureppu maksaa halvimmillaan 20 euroo niin se on jo tosi köyhää jos ei ole varaa edes sellaiseen kertaostokseen. Ja kaupunki rehentelee rahoillaan ja nuuhkivat setelinippuja valtuuston kokouksissa kun muilla kunnilla on aihetta kateuteen.
Lieksassa ihmisillä ei varaa edes koulureppuun
Anonyymi-ap
41484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Työtön on aina voittaja🏆
Vai vielä reput pitäisi olla! Tässä on tultu toimeen muovikassilla jo kymmeniä vuosia ja ne ei paljon maksa. Luulisi sellaisten hankintaan olevan varaa jopa lieksalaisilla ja jos ei ole, niin käykööt tonkimassa jätelaatikoista. Sitäpaitsi; helevettiäkös niitä pentuja maailmaan tehdään kun ei ole varaa elättää. Niistä sitten kasvaa samanlaisia täysin tyhjänpäiväisiä yhteiskunnan loisia, sosiaalihuollon ja Kelan elättivariksia kuin vanhempansakin ovat. Luulisi edes tuon verran olevan järkeä ajatella, mutta kun ei sitten millään. Tosin asia ei ole yksin lieksalaisten ongelma, vaan koko kaikki ihmiskunnan.
Minä kannoin kirjat kouluun muovikassissa.
Nykyään jos tekee niin niin kuvataan nettiin ja otetaan pilkan kohteeksi. Koululaisilla pitää kuulemma olla jo Jean Paul Gaultierin muotituotteita jossain päin Suomea, oli lehdessä
Pirkka muovipussi on vain 26$
Miksi pennuille ei tehdä koulurepuiksi tuohikontteja, kuten ennenaikaan oli? Konttitarpeet ei maksaisi oikeastaan mitään. Jenkeissähän laitetaan kirjanipun ympäri nahkaremmi, kun kouluun kuskataan kirjoja ja se riittää. Miksei tuota ole kopioitu Suomeen, kun kaikki muukin kopioidaan, kuten kouluampumiset ja televisio-ohjelmat.
Se on vale että Lieksalaisilla vanhemilla ei ole varaa koulureppuihin
Repun kun kerran ostaa se palvelee koululaista pitkään ei tarvi joka vuosi edes uutta
Pirkkaan ja bonukseen on kyllä rahaa mutta ei koulureppuun. Lieksalaista priorisointia...
Juu, tärkeimmät tietysti ensin!
Miksei tuohon matujen metkutaloon ja muihin teatteri hömpötyksiin työnnettäviä rahoja voisi käyttää lasten koultarvikkeisiin? Joutavaa paskaa nuo Mätäsvaaran kaivoksen pellehankkeet.
Koska Lieksassa ei enää panosteta tulevaisuuteen.
HEILLÄ VISSIIN ERÄ - REPPU JA VARUSTUS : JALKAJOUSI, RITSAT, SURRA, ASE, PAMPPU ETTEI RIKKAITTEN KAPITALISTIEN HUONOSTI KASVATETUS RAKKULAT PENNUT SILMILLE HYPI.
Kyllä koululaisella pitää olla reppu. Minä ja muut kun kävimme 70 luvulla koulua, oli olkalaukku ja sen takiakaa kävelemmä loppuelämän vinossa 🙀
Voi mahoton! Kovasti on teillä kirjoja ollu, mutta ilimankos lieksalaiset on niin helevetin viisaita kun ovat lukumiehiä/naisia! Mitenkä lie käy niille jotka kantovat reppuja? Nyt sitä tietysti kylällä näkkyy selekä taaksepäin luokillla olevia immeisiä ja syynä on hirmune repun paino! 😱
Ilimankos niitä on työkyvyttömiä niin paljo kun eivät kykene ihteesä oikasemmaa.
Eihän nykyään oppilailla ole kirjojakaan. Käsitöissä voisivat ommella kangaskassin.
Perhe voi harrastaa yhdessä halvalla. https://www.youtube.com/watch?v=ji6SxV01Jbg
Taitaa nykysi olla harrasteena muunlaiset "käsityöt"....😆
Rahtihame päällä joka säällä ja hommat hoituu.
oon pannu reppu selässä pimua pinppiin paljaalla farkun läpi
Reppu ja reissumies 🧔♂️
En ole osallistunut ko keräykseen enää vuosiin. Vähävaraisilla on rahaa elättää lemmikkejä mutta ei rahaa reppuihin tai lastensa joululahjoihin, joita kerätään sitten muilta.
Noin huonosti asiat on erittäin harvan kohdalla, jos kenelläkään, mutta tyhjänpäiväiset valittajat valittaa vailla totuutta ja paskalehdet kirjoittaa mitä milloinkin mistä milloinkin, kunhan jotain täytettä sivuilleen saavat ja tietysti sellaista mikä herättää mahdollisimman paljon huomiota. Tuokin juttu on juuri sellainen.
Nii Lieskan lehti kirjoitti. 160 reppuu eli vähintään 160 vähävaraista lapsiperhettä Lieksassa. Se on tämän kokosessa kaupungissa aika paljon.
Miksei voisi olla homma automaattinen, kuten matujen kohdalla? Kaikki mitä tarvitsee, saisi automaattisesti kelan piikkiin? Ei tarvitsisi kärsiä lasten vaatteiden ja reppujen puutteesta, kun aloittaa koulunkäynnin. Puukot ha huumeet ei tietysti kuuluisi kantiksilla palvelun piiriin.
Matuille ilmaistarvikkeina kuuluisi jakaa urospuolisille miekat, sapelit ja leipäveitset. Kun ei ikinä tiedä, milloin sattuu epämiellyttävä hlö vastaan.
Lieksalaiset ovat muuten "reppu auki" ja etenkin naiset! 🤪 Omalla tavalla eräät ns. miehetkin.
Kuten törkyturpa. Sillä on tosiaan reppuauki. On saanut hyvinpaljon "reppuunsa" nyt on sitten tauti ja ehdoton ahnuksen jakamisen kielto.
Reppuja jaetaan koko maassa, ei vain Lieksassa. Minusta se on mukava juttu, eikä maksa paljon, jos reppu maksaa parikymppiä.
Prisman verkkokaupasta löytyy lapsosille koulureppuja halvimmillaan hintaan 6,70-9,80 euroa ja jos rahaa ei noin hirvittävää määrää ole heti käytettävissä, niin luotollakin saa! Ei pitäisi olla enää köyhyydestä kiinni!
Ja luotto on maksettava takaisinkin! Monille lapsiperheille se 5 euroakin on päivän ruokaraha, jos tulot ovat sitä luokkaa lapsiperheelle, mitä Orpo ja Purra haluaa. Aina kitistään kun lapsia ei synny ja kokoajan keksitään, mitä niiltä lapsiperheiltä voitaisiin leikata.
Minkälaiset ruuat vaikka neljän hengen lapsiperhe saa päiväksi 5 eurolla? En haluu ajatella.
Yhdelle hengelle jää silloin ruokaeahaa reilu euro päivässä
Ei varmasti pidä paikkaansa! Mikä ihme siinä on että kaikki asiat pitää vääristellä, vai onko mieli jo niin vakavasti sairas ettet voi kuin valehdella? Esimerkiksi Kelan maksama vähimmäistuki kahden aikuisen ja neljän lapsen perheelle koostuu useista eri tukimuodoista, kuten perustoimeentulotuesta, lapsilisistä ja mahdollisista asumistuista. Tarkka määrä riippuu perheen tuloista, menoista ja muista olosuhteista.
Perustoimeentulotuki: Tämä on viimesijainen tuki, jonka tarkoituksena on kattaa perheen perusmenot. Toimeentulotuen perusosa on aikuisille yksilökohtainen, mutta lapset huomioidaan prosenttiosuuksina aikuisten perusosasta. Perusosan suuruus määräytyy kotitalouden koon mukaan. Esimerkiksi vuonna 2024: Kahden aikuisen perusosa on noin 1027,18 € (513,59 €/hlö). Neljän lapsen perusosat vaihtelevat iästä riippuen (alle 10-vuotias: 271,76 €, yli 10-vuotias: 321,59 € per lapsi). Tämän lisäksi huomioidaan asumismenot, terveydenhoitokulut, sähkömaksut jne. Lapsilisä: Lapsilisä maksetaan kaikista lapsista, ja sen suuruus nousee lapsiluvun mukaan. Vuonna 2024: Ensimmäisestä lapsesta: 94,88 € Toisesta lapsesta: 104,84 € Kolmannesta lapsesta: 133,79 € Neljännestä lapsesta: 163,24 € Yhteensä lapsilisä olisi neljän lapsen perheessä noin 496,75 € kuukaudessa.
Asumistuki: Perhe voi olla oikeutettu yleiseen asumistukeen. Asumistuen määrä riippuu asuinpaikasta, asumiskuluista ja perheen tuloista. Keskimäärin tämä voi olla merkittävä osa perheen tuloista. Lopullinen määräytyvä tuki voi siis olla yhdistelmä näitä ja muita mahdollisia tukia, kuten lapsiperheiden kotihoidontukea, mikäli lapsia hoidetaan kotona. Jos perheellä on vain vähäiset tai ei lainkaan omia tuloja, perustoimeentulotuki toimii viimekätisenä turvana ja sen määrään vaikuttavat myös edellä mainitut muut tuet.
Kotihoidon tuki: Kuinka paljon voit saada kotihoidon tukea?
Kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha ja hoitolisä. Lisäksi kotikuntasi saattaa maksaa kuntalisää. https://www.kela.fi/kotihoidontuki
Nuo ovat vähimmäismääriä, mutta siltikin niistä jää enemmänhän käyttörahaa kuin tavallisella, ei niin isopalkkaisella työssäkäyvällä!!!! 😱 Tukia saa lisääkin tarpeen tullen!
Tarkoitin siis ylimmäistä kirjoitusta, vaikka kuuluuhan tuo kotihoidon tukikin samaan.
Makaronia ja tonnikalaa. Niillä elää opiskelijatkin ja moni lapsiperhe.
Joo niin muistankin opiskelija ajalta. No sitä kun syö muutaman kuukauden niin ravitsemusarvot on mitä sattuu.
Eikä kukaan tällaisella paskalla jaksa edes tehdä töitä. Jos on nälkäinen pitää olla laiskana ja keskittyä vain kuluttamaan mahdollisimman vähän energiaa.
Olen tehnyt pitkän ja mittavan uran koulureppuna. Nyt olen tarkkailuluokalla tukiopetuksessa 🧍♂️
Dynaamista urakehitystä!