Huonosti on järjestetty Suomussalmen Karhulanvaaran koulussa ekaluokkalaisten koulun alku. Klo 8.00. Koululainen pitää herätää jo klo 6.00. Sitten koululoppuu niin aikaisin että ei ole kukaan vstassa kotona. Tämä koskee kuljetuksessa olevia koululaisia. Ämmän puolelta bussilla pitää olla klo 7.00. Huonosti järjestetty.
Koulun alkaminen ekaluokkalaisilla
Anonyymi-ap
10793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tällälailla kuntapäättäjät satsovaat että paikkakunnalle tulisi lapsiperheitä. Ei tule entisetkin muuttoaikeissa muualla. Sivistyspäällikkö koulutukseen
Klo 9 - 10 olisi minusta olisi hyvä aika pienille oppilaille tulla kouluun.
Iltapäivällä koulun jälkeen jokin kerho tai hoitopaikka kunnes vanhemmat tulevat kotiin. Muutaman tunnin ekaluokkalainen pärjää kotona yksinkin, mutta hyvähän se olisi, jos joku kaveri olisi paikalla.
Pitäisi olla laki, että kaikilla alkaa koulu klo9. Eikö tämä nyt taas ole sitä epätasa-arvoa, jos toiset joutuu heräämään aiemmin kuin toiset. On niitä turhempiakin lakeja säädetty.
Minusta kyllä kaikkien koululaisten koulupäivä pitäisi alkaa klo 9. Iltapäivästä sitten jatkaa oppitunteja tarpeen mukaan. Oppitunnit välille klo 9 - 15.
Kauheen aikaisia herätyksiä pienille ja isommillekin koululaisille.
Muistaahan tuon oman kasvuikänsä, miten paljon sitä unta tarvitsikaan.
Se on vanhempienkin otettava vastuuta jäläkikasvusa koulunkäönnistä, eikä alakoa heti naokumaan, kun ei kaekkea hyysätä valamiiksi.
Ihan ihmisten aikoihin ennen mentiin nukkumaan kouluaikana ja lomillakin. Silti väsytti joskus mahdottomasti. Pituutta ja painoa tuli jokaisena kouluvuotena lisää ja kengät kävivät pieniksi vuosittain. Ja uni maistui makoisalle.
Koulu on ensisijaisesti koululaisia varten. Ei ole kyllä ekaluokkalaisten tarpeista lähtenyt se, että pitää jo aamulla kahdeksalta pulpetissa istua. Se on jonkun muun tarpeista lähtöisin. En vaan tiedä kenen ja miksi.
Koulukyytien toimesta, kunta ei maksa monesta kyydistä vaan päivät alkaa samaan aikaan isoilla ja pienillä.
No sehän tuo kyyditseminen onkin ihan helppoa vanhemmilta joiden työpäivä alkaa 7.00, ei tietenkään kaltaisesi vökäle joka ei ole ikinä töitä tehnyt ymmärrä sitä.
Siis pöljä kait sinä olet. Kuvittelet tietäväsi, kuka käy töissä ja kuka ei. Tuiki tuntemattonille räkytät täällä ja nimittelet.
Sinut pitäisi laittaa johonkin täydennyskoulutukseen sivistymään.