Näiden kahden elokuvan nimeä haeskellut nyt jo vähän pidempäänkin, mutta Googlella ei enää pelkän lyhyen juonikuvauksen perusteella löydy, joten kokeillaan täältä. Ensimmäinen elokuva on eurooppalainen musta komedia ja mahdollisesti hollantilainen tai belgialainen ja tyylilaji on musta tragikomedia. Juonesta en paljoa muista, mutta pääosassa virkamies jolle tuli vaikeuksia ja lopussa kuoli parvekkeelleen. Oli ainakin lyhyen aikaa Suomenkin Netflixin ohjelmistossa 5-10 vuotta sitten. Toinen elokuva kertoo kahdesta kaveruksesta - musiikkituottajasta ja hänen kaveristaan - jotka menevät henkisesti rasittuneina metsään patikoimaan jonne heidät viedään helikopterilla. Jonkin ajan kuluttua he törmäävät huumeita mökissään jalostavaan jengiin ja syntyy konflikti ja takaa-ajo. Tämä elokuva on ollut ainakin kolmisen vuotta sitten Primevideon ohjelmistossa, mutta nimi unohtui, eikä ole löytynyt elokuvaa sen jälkeen. Muistaakseni on englanninkielinen elokuva.
Elokuvien nimiä kaivataan
Anonyymi-ap
1
235
Vastaukset
- Anonyymi
Tuon ensimmäisen elokuvan nimi aivan erityisesti kiinnostaisi ja on laatudraama, vaikkakaan ei varmasti ole kaikkien makuun. Ei kuitenkaan löydy vaikka hakee millä hakusanoilla eurooppalaisten elokuvien joukosta, mutta eurooppalainen elokuva se kyllä on. Liekö päätynyt "unohdettavien elokuvien" listalle, kuten monille elokuville on käynyt, joista olen pitänyt kovastikin vuosikymmenten mittaan. Toinen mainittu elokuva on melko tavanomainen trillerielokuva, mutta metsässä kuvattu ja lähinnä siksi kiinnostaisi katsoa uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273683- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut382393Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82185- 381609
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151552
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2861372- 1311365
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305