Laukaan kunta (Luoja Keski-Suomea siunatkoon) on päättänyt kolmen ylimääräisen kokouksen ja yhden ylimääräisen pikkujoulun jälkeen että Laukaan Kamppailuskenelle kaavailtu oma patsas valetaan heti keväällä kun virolaiset palaavat rakennuksille.
Patsaan aiheiksi oli alun alkaen kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa:
- Reijo alasti, peitsi osoittaen kohti Silkkitehtaan salia jossa Laukaan Nyrkkeilijät treenasi 1948-1952.
- Hirvi-Esa ottamassa suihin puliukolta (tositapahtuma!)
- Laukaan kaikkien aikojen menestynein kamppailija, nuorena painia puoli vuotta harrastanut Keilailun Joukkue-Suomen Mestari Aapeli Mykkänen.
Pikkujouluissa päätettiin että ainoa järkevä vaihtoehto on Laukaan Kultainen Poika eli REIJO!
Patsas tulee liikenneympyrän keskelle ja mittasuhteiltaan 2:1 olevassa patsaassa Reijo seisoo alasti kädet lanteilla, lemmensarven osoittaessa Silkkitehtaan salin sijaan Suomisen Lihaherkkuun jossa lätke käy kolmessa vuorossa ja makkaraa tulee kilometritolkulla ulos joka päivä!
Laukann kunta (Luoja Keski-Suomea siunatkoon) kiittää kaikkia äänestyksiin osallistuneita, valitettavasti kansa oli tälläkin kertaa väärässä ja Hirvi-Esan patsas noussee johonkin toiseen kuntaan.
Laukaan patsas-hanke etenee!
Anonyymi-ap
1
177
Vastaukset
- Anonyymi
Tuokin vain oman mielikuvituksesi tuotosta skitso
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759