Pakkohoidon eräs julmuus

Kärsimys on joskus tarpeen jos potilas ei tajua realiteetteja

Anonyymi kirjoitti:

Kärsimys on joskus tarpeen jos potilas ei tajua realiteetteja

Kauanko? Muutamia vuosikymmeniä, vaikka opiskelee, käy töissä, näkee ystäviä, on kumppania?

Lääkkeiden haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkkeiden haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi.

Niinpä. Tardiivi dyskinesia tai pssd. Tiedän ihmisiä ketkä on kärsineet myös kroonisesta akatisiasta lääkkeiden jälkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Niinpä. Tardiivi dyskinesia tai pssd. Tiedän ihmisiä ketkä on kärsineet myös kroonisesta akatisiasta lääkkeiden jälkeen.

Neurologinen sairaus jäi...lääkkeiden pitkäaikaisen käytön seurauksena.

Itsemääräämisoikeus on sellainen, jota silloin tällöin laitoksissa rikotaan. Hoitava taho toimii omien intressiensä mukaisesti, ei aina potilaan/asukkaan oikeuksien mukaisesti.

Pakkohoidossa oleva potilas saa tehdä kaikki ne päätökset joihin kykenee.

Anonyymi kirjoitti:

Pakkohoidossa oleva potilas saa tehdä kaikki ne päätökset joihin kykenee.

Sitten kun potilaan tahto on murrettu ja kognitio rapautettu lääkkeillä he voi vetää lääkkein potilaan totaaliseen zombitilaan. Lääkekritiikkikin nähdään sairautena.

Anonyymi kirjoitti:

Sitten kun potilaan tahto on murrettu ja kognitio rapautettu lääkkeillä he voi vetää lääkkein potilaan totaaliseen zombitilaan. Lääkekritiikkikin nähdään sairautena.

Lääkehoito ja valtaepäsuhta (pelote pakkolääkinnästä) vaarantaa potilaan mahdollisuuksia ilmaista tahtoaan

Anonyymi kirjoitti:

Pakkohoidossa oleva potilas saa tehdä kaikki ne päätökset joihin kykenee.

Tuokin on vähän niin ja näin.
Potilas saattaisi pystyä tekemään itse päätöksiä, mutta henkilökunta voi " päättää " , ettei potilas ole kykeneväinen niitä tekemään.
On takavuosilta kokemusta, sekä omalla kohdalla, että potilastovereiden kohdalla.
Toki toivottavaa, että asiat olisivat muuttuneet parempaan suuntaan ajan myötä.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkehoito ja valtaepäsuhta (pelote pakkolääkinnästä) vaarantaa potilaan mahdollisuuksia ilmaista tahtoaan

Psykiatriassa muukin kuin pelkkä lääkehoito aiheuttaa tuota samaa.
Omaa tahtoaan on vaikea ilmaista juurikin tuon valtaepäsuhdan takia, sama on silloin, jos tulee tarvetta tehdä valitus tai kantelu. Se pistää miettimään, uskooko kukaan potilasta, jos ammattilainen on " vastassa ".
Valmiiksi heikossa ja herkässä asemassa oleva ihminen, potilas, alennetaan asemaltaan entistä heikommaksi. Sairaus voi tehdä ihmisestä heikon, aran, pelokkaan, vaikka hän ei muuten olisikaan.

Itse asiassa erilaiset aidosta asiasta ja epäkohdasta tehdyt valitukset menee aika hyvin läpi, mutta tyhjästä on turha valittaa.

Anonyymi kirjoitti:

Itse asiassa erilaiset aidosta asiasta ja epäkohdasta tehdyt valitukset menee aika hyvin läpi, mutta tyhjästä on turha valittaa.

On kyllä tiedossa, että ihan aiheesta tehdyt valitukset menevät läpi, ja potilastakin uskotaan.
On vain pystyttävä todentamaan asia, josta valittaa. Ei voi alkaa väittämään ihan mitä tahansa.
Ja kyseessä oli tuo valtaepäsuhta, potilaalle on korkea kynnys lähteä vaikkapa valittamaan, koska on oikeasti se pelko, uskotaanko. Kuitenkin se on turha pelko, jos on oikeasti aihetta valittaa, niin se kannattaa tehdä.
Sitä en tiedä, mutta ajattelisin psykiatrian olevan sellainen sairaanhoidon ala, jossa potilaat tekevät turhiakin valituksia, kenties enemmän kuin potilaat muussa sairaanhoidossa.

Anonyymi kirjoitti:

Sitten kun potilaan tahto on murrettu ja kognitio rapautettu lääkkeillä he voi vetää lääkkein potilaan totaaliseen zombitilaan. Lääkekritiikkikin nähdään sairautena.

Tuo on muuten ihan totta. Jos potilas vain ilmaisee omia mielipiteitään, kertoo lääkkeiden haittavaikutuksista omalla kohdallaan, tai kritisoi pakkohoitoa, olosuhteita, tai mitä tahansa, se hyvin usein katsotaan ja tulkitaan "sairauden pahenemiseksi". Ja kyllä se ainakin takavuosikymmeninä johti hoitojakson pitenemiseen, ja lääkkeiden annoksen nostamiseen. Siis sikäli psykiatrisissa sairaaloissa ihmisoikeudet ovat aika nolla, ja potilaan asema todella heikko. Riippuu aika paljon siitä, kenet sattuu kohtaamaan. Mutta se havainto, minkä olen tehnyt kyseisistä paikoista on se, että ilmapiiri on potilasta ja hänen tahtoaan alistava ja nöyryyttävä. Potilaita saatetaan myös kohdella ihan miten tahansa. Hoitajienkin puolelta. Monikaan ei muuten tiedä, mitä suljettujen seinien sisällä oikeasti tapahtuu. Valtasuhta on todellakin epäsuhtainen sillä tavalla, että hoitotaho, etenkin lääkärit ajattelevat olevansa potilasta huomattavasti korkeammalla, eli ylempänä, niin virka, kuin valta-asemassa, ( pohjautuen hierarkiaan ja siihen liitettyihin käsityksiin) ja katsovat, että voivat tehdä silloin ihan mitä vaan. Ja periaatteessa laki ja kaikki muut virkatahot antavat heille siihen mahdollisuuden. Valtaa saatetaan käyttää joskus väärin. Aika harvoin niissä muissa tahoissa Valvirassa, tai THL: ssä, tai missä tahansa virkatahossa kyseenalaistetaan paljon lukeneiden ja korkeassa asemassa olevien potilasta kohtaan tekemiä päätöksiä. Harvassa ovat ne lääkärit, tai hoitajat, jotka miettivät hoitotyön ja tekemiensä päätösten eettisyyttä., tai että alalla olevat pohtisivat asioita potilaan kannalta. ja kykenisivät asettumaan hänen asemaan. Haluaisin uskoa, ja ainakin toivon, että heitä on vielä olemassa.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo on muuten ihan totta. Jos potilas vain ilmaisee omia mielipiteitään, kertoo lääkkeiden haittavaikutuksista omalla kohdallaan, tai kritisoi pakkohoitoa, olosuhteita, tai mitä tahansa, se hyvin usein katsotaan ja tulkitaan "sairauden pahenemiseksi". Ja kyllä se ainakin takavuosikymmeninä johti hoitojakson pitenemiseen, ja lääkkeiden annoksen nostamiseen. Siis sikäli psykiatrisissa sairaaloissa ihmisoikeudet ovat aika nolla, ja potilaan asema todella heikko. Riippuu aika paljon siitä, kenet sattuu kohtaamaan. Mutta se havainto, minkä olen tehnyt kyseisistä paikoista on se, että ilmapiiri on potilasta ja hänen tahtoaan alistava ja nöyryyttävä. Potilaita saatetaan myös kohdella ihan miten tahansa. Hoitajienkin puolelta. Monikaan ei muuten tiedä, mitä suljettujen seinien sisällä oikeasti tapahtuu. Valtasuhta on todellakin epäsuhtainen sillä tavalla, että hoitotaho, etenkin lääkärit ajattelevat olevansa potilasta huomattavasti korkeammalla, eli ylempänä, niin virka, kuin valta-asemassa, ( pohjautuen hierarkiaan ja siihen liitettyihin käsityksiin) ja katsovat, että voivat tehdä silloin ihan mitä vaan. Ja periaatteessa laki ja kaikki muut virkatahot antavat heille siihen mahdollisuuden. Valtaa saatetaan käyttää joskus väärin. Aika harvoin niissä muissa tahoissa Valvirassa, tai THL: ssä, tai missä tahansa virkatahossa kyseenalaistetaan paljon lukeneiden ja korkeassa asemassa olevien potilasta kohtaan tekemiä päätöksiä. Harvassa ovat ne lääkärit, tai hoitajat, jotka miettivät hoitotyön ja tekemiensä päätösten eettisyyttä., tai että alalla olevat pohtisivat asioita potilaan kannalta. ja kykenisivät asettumaan hänen asemaan. Haluaisin uskoa, ja ainakin toivon, että heitä on vielä olemassa.

Lue lisää

On suunnilleen kymmenen vuotta siitä, kun lopetin lääkityksen, lääkäri ei tosin siitä tykännyt.
Kyseenalaistin keskustelussa aika lailla asioita, siltikään ei väitetty, että sairaus olisi pahentunut. Eikä se lääkärikään ollut niitä mukavimpia.
Omat mielipiteet voi, ja saa, sanoa, ei edes ammattilaiset pysty esim. pakkotoimiin, jos ei oikeasti ole aihetta.

Se on juurikin näin.

Riippuu aika pitkälti siitä, millaisen lääkärin sattuu tapaamaan ja tekeekö lääkäri vastaanotolla kohdatessaan potilaan esim. päivystystilanteessa myös muiden, kuin psyykkisten sairauksien poissulkemista. Yleensä lääkäri ei tätä tee. Voin kertoa sen ihan omakohtaisellakin kokemuksella, että itselleni on käynyt näin. Joitakin potilaita lähetetään automaattisesti psykiatriseen sairaalaan. Jos potilaalla on ns. aiempaa mt-taustaa, niin aika, ja jopa surullisen usein, potilas lähetetään psykalle M1-lähetteellä. Ja jos ämpyilee kyseisessä tilanteessa, se kääntyy automaattisesti pakkohoidoksi. Tällaista tapahtuu Suomessa!

Jotkut elävät ns.utopiassa, tai kuplassa, jos väittävät, että lääkärit toimivat aina eettisesti ja muutenkin oikein. Ja ylipäätään systeemeihin liitetään paljon illuusionomaisia kuvitelmia, että siellä ei muka tehdä virheitä, tai että systeemissä ei ole mitään vikoja. Ikävä särkeä joidenkin lapsellisia ja sinisilmäisiä kuvitelmia.

Itse kyllä tasan tarkkaan tajusin tilanteeni että olin saanut harmia kun lääkäri muutti hoitoni tahdosta riippumattomaksi. Sain yhä pahempaa harmia kun hän aloitti sarjana määräämään yhä uusia lääkkeitä putkeen. Hoito ei auttanut minua yhtään tajuamaan yhtään mitään. Muutakuin sen että lääkkeet ovat toksisia.

Anonyymi kirjoitti:

Riippuu aika pitkälti siitä, millaisen lääkärin sattuu tapaamaan ja tekeekö lääkäri vastaanotolla kohdatessaan potilaan esim. päivystystilanteessa myös muiden, kuin psyykkisten sairauksien poissulkemista. Yleensä lääkäri ei tätä tee. Voin kertoa sen ihan omakohtaisellakin kokemuksella, että itselleni on käynyt näin. Joitakin potilaita lähetetään automaattisesti psykiatriseen sairaalaan. Jos potilaalla on ns. aiempaa mt-taustaa, niin aika, ja jopa surullisen usein, potilas lähetetään psykalle M1-lähetteellä. Ja jos ämpyilee kyseisessä tilanteessa, se kääntyy automaattisesti pakkohoidoksi. Tällaista tapahtuu Suomessa!

Jotkut elävät ns.utopiassa, tai kuplassa, jos väittävät, että lääkärit toimivat aina eettisesti ja muutenkin oikein. Ja ylipäätään systeemeihin liitetään paljon illuusionomaisia kuvitelmia, että siellä ei muka tehdä virheitä, tai että systeemissä ei ole mitään vikoja. Ikävä särkeä joidenkin lapsellisia ja sinisilmäisiä kuvitelmia.

Lue lisää

Hmmm... Päivystystilanteessa.
Jos menee päivystykseen psyykkisen voinnin takia, niin täytyykö lääkärin siinä tilanteessa sulkea pois muut mahdolliset sairaudet ? Mielestäni ei.
Jos laitetaan psykiatriseen hoitoon, niin kenties sitä kautta sitten selvittelevät muitakin mahdollisia sairauksia, vaikka en nyt sitäkään ihan usko.

Ketäänhän ei automaattisesti lähetetä psykiatriseen sairaalaan normilääkärin vastaanotolta, jos siihen ei ole aihetta.
Omalla kohdallani kerran menin muista syistä yleislääkäriin, kemiat eivät oikein toimineet, lääkäri ei pitänyt minusta eikä taustastani (?), ja laittoi lähetteen psykiatrian poliklinikalle.
Se ei kuitenkaan johtanut sen pidemmälle, koska psykiatrian puoli ei nähnyt mitään hoidollista tarvetta.
Tuossakaan tapauksessa ei laitettu suoraan psykiatriseen sairaalaan, lääkäritkin ovat jokseenkin inhimillisiä, eivätkä tee ihan mitä tahansa.

Anonyymi kirjoitti:

Hmmm... Päivystystilanteessa.
Jos menee päivystykseen psyykkisen voinnin takia, niin täytyykö lääkärin siinä tilanteessa sulkea pois muut mahdolliset sairaudet ? Mielestäni ei.
Jos laitetaan psykiatriseen hoitoon, niin kenties sitä kautta sitten selvittelevät muitakin mahdollisia sairauksia, vaikka en nyt sitäkään ihan usko.

Ketäänhän ei automaattisesti lähetetä psykiatriseen sairaalaan normilääkärin vastaanotolta, jos siihen ei ole aihetta.
Omalla kohdallani kerran menin muista syistä yleislääkäriin, kemiat eivät oikein toimineet, lääkäri ei pitänyt minusta eikä taustastani (?), ja laittoi lähetteen psykiatrian poliklinikalle.
Se ei kuitenkaan johtanut sen pidemmälle, koska psykiatrian puoli ei nähnyt mitään hoidollista tarvetta.
Tuossakaan tapauksessa ei laitettu suoraan psykiatriseen sairaalaan, lääkäritkin ovat jokseenkin inhimillisiä, eivätkä tee ihan mitä tahansa.

Lue lisää

Päivystystilanteessa pitäisi kyllä ihan eettiseltä kannalta katsottuna tehdä edes perustutkimukset, eivät ne vie kovin paljon aikaa. Mutta koska terveydenhuollossa aika paljon tehdään sitä priorisointia ja kategorisointia ja kyseisessä tilanteessa oleva lääkäri pääsee helpomalla, näkee taustatiedoista, että joo, kyseisellä potilaalla on aiempaa mt-taustaa, niin silloin hän tekee automaattisesti päätöksen passittaa M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Kyllähän siinä eittämättä tulee mieleen, että mt.diagnosoituja kohdellaan perusterveydenhuollossa aina psyykkisesti sairaina, ja että lähetetään lähes automaattisesti, järjestelmällisesti ja liukuhihnatyyliin psykalle. Suoraan sanottuna se on käsien pesemistä vastuusta ja eettisyyttä ei alalla juurikaan harjoiteta. Kukaan ei juurikaan näitä terveydenhuollossa tapahtuvia kummallisuuksia ja mielivaltaisuuksia tuo esille, tai kyseenalaista. Vaikka kyllä niitä siellä tapahtuu. Onko se oikein? Ei minusta.

Ja muuten, jos joutuu psykiatriselle osastolle, siellä ei kyllä tutkita kuin hädintuskin perusverenkuva, jos sitäkään. Puhumattakaan muiden esim. somaattisten, autoimmuuni, tai neurologisten sairauksien tutkimisesta. Arvaa mistä tiedän? Omakohtaisesta jo lähes 25 vuoden kokemuksesta! Mikä ei tarkoita sitä, että olisin ollut putkeen sen kyseisen ajan. Selvennykseksi, jotta tästä ei tule väärinkäsitystä. Joillakin on vähän liian naiivit, tai ruusuiset käsitykset siitä, mitä niissä paikoissa tutkitaan ja ei tutkita. Ei siellä tehdä muiden sairauksien poissulkemista, vaan lähinnä tarkkaillaan ja kytätään psyykkisiä oireita, ja merkkejä niistä kyseisistä sairauksista. Montako kertaa tämä pitää vielä toistaa? Ainakin joidenkin kohdalla näin toimitaan. Etenkin niiden, jotka ovat olleet systeemin kanssa tavalla toisella tekemisissä useita vuosikymmeniä.

En enempää taikauskoisia ihmisiä ole tavannut missään muualla, kuin psykiatrian parissa olevia ihmisiä. Heidän taikauskonsa on suorastaan uskomatonta.

Anonyymi kirjoitti:

En enempää taikauskoisia ihmisiä ole tavannut missään muualla, kuin psykiatrian parissa olevia ihmisiä. Heidän taikauskonsa on suorastaan uskomatonta.

Psykiatria on suurimmaksi osaksi huijausta.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatria on suurimmaksi osaksi huijausta.

Todista toki jos kykenet.

Anonyymi kirjoitti:

Päivystystilanteessa pitäisi kyllä ihan eettiseltä kannalta katsottuna tehdä edes perustutkimukset, eivät ne vie kovin paljon aikaa. Mutta koska terveydenhuollossa aika paljon tehdään sitä priorisointia ja kategorisointia ja kyseisessä tilanteessa oleva lääkäri pääsee helpomalla, näkee taustatiedoista, että joo, kyseisellä potilaalla on aiempaa mt-taustaa, niin silloin hän tekee automaattisesti päätöksen passittaa M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Kyllähän siinä eittämättä tulee mieleen, että mt.diagnosoituja kohdellaan perusterveydenhuollossa aina psyykkisesti sairaina, ja että lähetetään lähes automaattisesti, järjestelmällisesti ja liukuhihnatyyliin psykalle. Suoraan sanottuna se on käsien pesemistä vastuusta ja eettisyyttä ei alalla juurikaan harjoiteta. Kukaan ei juurikaan näitä terveydenhuollossa tapahtuvia kummallisuuksia ja mielivaltaisuuksia tuo esille, tai kyseenalaista. Vaikka kyllä niitä siellä tapahtuu. Onko se oikein? Ei minusta.

Ja muuten, jos joutuu psykiatriselle osastolle, siellä ei kyllä tutkita kuin hädintuskin perusverenkuva, jos sitäkään. Puhumattakaan muiden esim. somaattisten, autoimmuuni, tai neurologisten sairauksien tutkimisesta. Arvaa mistä tiedän? Omakohtaisesta jo lähes 25 vuoden kokemuksesta! Mikä ei tarkoita sitä, että olisin ollut putkeen sen kyseisen ajan. Selvennykseksi, jotta tästä ei tule väärinkäsitystä. Joillakin on vähän liian naiivit, tai ruusuiset käsitykset siitä, mitä niissä paikoissa tutkitaan ja ei tutkita. Ei siellä tehdä muiden sairauksien poissulkemista, vaan lähinnä tarkkaillaan ja kytätään psyykkisiä oireita, ja merkkejä niistä kyseisistä sairauksista. Montako kertaa tämä pitää vielä toistaa? Ainakin joidenkin kohdalla näin toimitaan. Etenkin niiden, jotka ovat olleet systeemin kanssa tavalla toisella tekemisissä useita vuosikymmeniä.

Lue lisää

Taisi jäädä epäselväksi millainen päivystystilanne oli kyseessä.
Jos kyseessä on ollut päivystyskäynti somaattisista syistä, niin silloin olisi tutkittava niitä somaattisia vaivoja, ei psyyken ongelmia.
Mutta jos on psyyken takia mennyt päivystykseen, niin kai ne ensimmäiseksi myös keskittyy siihen psyykkiseen vointiin.

Anonyymi kirjoitti:

En enempää taikauskoisia ihmisiä ole tavannut missään muualla, kuin psykiatrian parissa olevia ihmisiä. Heidän taikauskonsa on suorastaan uskomatonta.

Tarkoitatko ammattilaisia vai potilaita...?

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatria on suurimmaksi osaksi huijausta.

Miksi niin monet sitten hakeutuvat tahallaan huijattaviksi ?
Ei tuo nyt ihan pidä kyllä paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti:

Riippuu aika pitkälti siitä, millaisen lääkärin sattuu tapaamaan ja tekeekö lääkäri vastaanotolla kohdatessaan potilaan esim. päivystystilanteessa myös muiden, kuin psyykkisten sairauksien poissulkemista. Yleensä lääkäri ei tätä tee. Voin kertoa sen ihan omakohtaisellakin kokemuksella, että itselleni on käynyt näin. Joitakin potilaita lähetetään automaattisesti psykiatriseen sairaalaan. Jos potilaalla on ns. aiempaa mt-taustaa, niin aika, ja jopa surullisen usein, potilas lähetetään psykalle M1-lähetteellä. Ja jos ämpyilee kyseisessä tilanteessa, se kääntyy automaattisesti pakkohoidoksi. Tällaista tapahtuu Suomessa!

Jotkut elävät ns.utopiassa, tai kuplassa, jos väittävät, että lääkärit toimivat aina eettisesti ja muutenkin oikein. Ja ylipäätään systeemeihin liitetään paljon illuusionomaisia kuvitelmia, että siellä ei muka tehdä virheitä, tai että systeemissä ei ole mitään vikoja. Ikävä särkeä joidenkin lapsellisia ja sinisilmäisiä kuvitelmia.

Lue lisää

Mikään ei tietenkään ole täydellistä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä kaikista asioista meidän epätäydellinen maailmamme johtuu?

Yksi hyvä tekijä on se että se koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Miksi maailman summa voisi olla jotain muuta kuin sen osat?

Miksi tämän foorumin keskusteluiden perusteella näyttäisi siltä että kaikki muut ihmiset ovat epätäydellisiä, paitsi tietysti ne jotka täydellisyydessään kykenevät löytämään täältäkin ne utopioissa elävät ihmiset jotka eivät suostu hyväksymään yksittäisen ihmisen subjektiivista kokemusta absoluuttisena faktana.

Totuus on se, että lääkäri tai systeemi ylipäätään, voi ottaa vastuun vain heidän omasta epätäydellisyydestä ja niin epämiellyttävää kuin se täydelliselle ihmiselle onkin, niin täydelliset ihmiset joutuvat ottamaan vastuun omista täydellisistä kuplistaan ja siitä miten ylläpitää itselleen sen illuusiota.

Anonyymi kirjoitti:

Mikään ei tietenkään ole täydellistä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä kaikista asioista meidän epätäydellinen maailmamme johtuu?

Yksi hyvä tekijä on se että se koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Miksi maailman summa voisi olla jotain muuta kuin sen osat?

Miksi tämän foorumin keskusteluiden perusteella näyttäisi siltä että kaikki muut ihmiset ovat epätäydellisiä, paitsi tietysti ne jotka täydellisyydessään kykenevät löytämään täältäkin ne utopioissa elävät ihmiset jotka eivät suostu hyväksymään yksittäisen ihmisen subjektiivista kokemusta absoluuttisena faktana.

Totuus on se, että lääkäri tai systeemi ylipäätään, voi ottaa vastuun vain heidän omasta epätäydellisyydestä ja niin epämiellyttävää kuin se täydelliselle ihmiselle onkin, niin täydelliset ihmiset joutuvat ottamaan vastuun omista täydellisistä kuplistaan ja siitä miten ylläpitää itselleen sen illuusiota.

Lue lisää

Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.
Olisi myös kiva tietää, millainen olisi täydellinen ihminen, tuskin kukaan pystyy kertomaan.

Anonyymi kirjoitti:

Päivystystilanteessa pitäisi kyllä ihan eettiseltä kannalta katsottuna tehdä edes perustutkimukset, eivät ne vie kovin paljon aikaa. Mutta koska terveydenhuollossa aika paljon tehdään sitä priorisointia ja kategorisointia ja kyseisessä tilanteessa oleva lääkäri pääsee helpomalla, näkee taustatiedoista, että joo, kyseisellä potilaalla on aiempaa mt-taustaa, niin silloin hän tekee automaattisesti päätöksen passittaa M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan tarkkailujaksolle. Kyllähän siinä eittämättä tulee mieleen, että mt.diagnosoituja kohdellaan perusterveydenhuollossa aina psyykkisesti sairaina, ja että lähetetään lähes automaattisesti, järjestelmällisesti ja liukuhihnatyyliin psykalle. Suoraan sanottuna se on käsien pesemistä vastuusta ja eettisyyttä ei alalla juurikaan harjoiteta. Kukaan ei juurikaan näitä terveydenhuollossa tapahtuvia kummallisuuksia ja mielivaltaisuuksia tuo esille, tai kyseenalaista. Vaikka kyllä niitä siellä tapahtuu. Onko se oikein? Ei minusta.

Ja muuten, jos joutuu psykiatriselle osastolle, siellä ei kyllä tutkita kuin hädintuskin perusverenkuva, jos sitäkään. Puhumattakaan muiden esim. somaattisten, autoimmuuni, tai neurologisten sairauksien tutkimisesta. Arvaa mistä tiedän? Omakohtaisesta jo lähes 25 vuoden kokemuksesta! Mikä ei tarkoita sitä, että olisin ollut putkeen sen kyseisen ajan. Selvennykseksi, jotta tästä ei tule väärinkäsitystä. Joillakin on vähän liian naiivit, tai ruusuiset käsitykset siitä, mitä niissä paikoissa tutkitaan ja ei tutkita. Ei siellä tehdä muiden sairauksien poissulkemista, vaan lähinnä tarkkaillaan ja kytätään psyykkisiä oireita, ja merkkejä niistä kyseisistä sairauksista. Montako kertaa tämä pitää vielä toistaa? Ainakin joidenkin kohdalla näin toimitaan. Etenkin niiden, jotka ovat olleet systeemin kanssa tavalla toisella tekemisissä useita vuosikymmeniä.

Lue lisää

Muistutuksena että ponisulkutekniikalla poissuljetaan sairauksia jotka voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin mielenterveysongelmat. Sen tehtävä ei siis ole löytää ihottumaa tai poissulkea psykoosisairaan emotionaalista mielipahaa.

Jos ihmiseltä on jotain mielisairautta seurattu 25 vuotta, niin eiköhän sitä silloin olla aika varmoja että se on mielisairautta, eikä ihottumaa.

Arvaa mistä tiedän?

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.
Olisi myös kiva tietää, millainen olisi täydellinen ihminen, tuskin kukaan pystyy kertomaan.

Täydellinen ihminen on narsisti.

Anonyymi kirjoitti:

Muistutuksena että ponisulkutekniikalla poissuljetaan sairauksia jotka voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin mielenterveysongelmat. Sen tehtävä ei siis ole löytää ihottumaa tai poissulkea psykoosisairaan emotionaalista mielipahaa.

Jos ihmiseltä on jotain mielisairautta seurattu 25 vuotta, niin eiköhän sitä silloin olla aika varmoja että se on mielisairautta, eikä ihottumaa.

Arvaa mistä tiedän?

Lue lisää

Kiitos ainakin hyvistä nauruista! Tekstisi sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Omaan ilmeisesti erikoisen huumorintajun.

Mutta pienenä tarkennuksena, jotta ei synny väärinkäsityksiä. Itselläni on ollut tuon kyseisen ajan ME/CFS. Mutta aiemmassa hoitohistoriassa tietyt psyykkiset oireet tulkittiin hoitotahon puolelta joksikin aivan muuksi. Jääköön sen enempää avautumatta, että mikä diagnoosi sitten lopulta rätkäistiin. Se, että henkilöllä sattuu olemaan yhtä aikaa psykoottisiksi katsuttuja oireita, ei tarkoita sitä, että kaikki oireet olisivat psyykkistä sairautta.

Erotusdiagnostiikkaa ei aina käytetä päivystystilanteissa, mutta onko se sattumaa, että näin tehdään ja toimitaan päivystyksessä mt-taustaisten ja aiemmin mt-diagnoosin saaneiden kohdalla, lähestulkoon joka kerta? Monissa muissakin psyykkisissä sairauksissa on myös psyykkisiä oireita, kuten sekavuutta, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Mm. elimistössä ja aivoissa olevat tulehdustilat aiheuttavat sekavuutta.

On jokseenkin absurdia väittää, että mt-diagnoosin omaavat eivät voisi sairastua myös muulla tavalla, kuin psyykkisesti, eli että heillä voi olla muitakin, esim. somaattisia, autoimmuuni, tai neurologisia sairauksia? Miksi siis terveydenhuollossa lähestulkoon aina epäillään kaikkien oireiden johtuvan vain psyykkisistä sairauksista? Ja lähdetään vain siitä lähtökohdasta.

Anonyymi kirjoitti:

Mikään ei tietenkään ole täydellistä, mutta oletko koskaan miettinyt, mistä kaikista asioista meidän epätäydellinen maailmamme johtuu?

Yksi hyvä tekijä on se että se koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Miksi maailman summa voisi olla jotain muuta kuin sen osat?

Miksi tämän foorumin keskusteluiden perusteella näyttäisi siltä että kaikki muut ihmiset ovat epätäydellisiä, paitsi tietysti ne jotka täydellisyydessään kykenevät löytämään täältäkin ne utopioissa elävät ihmiset jotka eivät suostu hyväksymään yksittäisen ihmisen subjektiivista kokemusta absoluuttisena faktana.

Totuus on se, että lääkäri tai systeemi ylipäätään, voi ottaa vastuun vain heidän omasta epätäydellisyydestä ja niin epämiellyttävää kuin se täydelliselle ihmiselle onkin, niin täydelliset ihmiset joutuvat ottamaan vastuun omista täydellisistä kuplistaan ja siitä miten ylläpitää itselleen sen illuusiota.

Lue lisää

Heittäydyit sitten oikein filosofiseksi. Se onkin kiva opinhaara, huomattavasti kivempi, kuin esim. psykiatria.

Se on valitettavasti totta, että meidän kulttuurissamme on paljon ns. niitä luotuja "kuplia" ja "illuusioita". Yksi niistä on myös kuvitelma, että kaikki on hallittavissa, että aina kykenisi hallitsemaan edes omaa elämäänsäkään. Rikkinäisyys, lähes kaiken elämässä menettäminen, tai pohjalle joutuminen tekevät nöyräksi, tai sitten saavat häpeämään.

Täydellinenhän ei ole kukaan, eikä edes mikään tiede, ei edes lääketiedekään. Enkä minäkään ole koskaan kuvitellut itsestänikään sellaista. Että ajattelisin olevani toisia jotenkin parempi, tai enemmän. Mutta totuuden kertomista en ainakaan häpeä, tai piilottele, nk. jotkut tekevät. Minusta sille ja esim. oman mielipiteen ilmaisemiselle on oma oikeutensa. Ja niin olen aina tehnyt, myös tällä keskustelupalstalla.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos ainakin hyvistä nauruista! Tekstisi sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Omaan ilmeisesti erikoisen huumorintajun.

Mutta pienenä tarkennuksena, jotta ei synny väärinkäsityksiä. Itselläni on ollut tuon kyseisen ajan ME/CFS. Mutta aiemmassa hoitohistoriassa tietyt psyykkiset oireet tulkittiin hoitotahon puolelta joksikin aivan muuksi. Jääköön sen enempää avautumatta, että mikä diagnoosi sitten lopulta rätkäistiin. Se, että henkilöllä sattuu olemaan yhtä aikaa psykoottisiksi katsuttuja oireita, ei tarkoita sitä, että kaikki oireet olisivat psyykkistä sairautta.

Erotusdiagnostiikkaa ei aina käytetä päivystystilanteissa, mutta onko se sattumaa, että näin tehdään ja toimitaan päivystyksessä mt-taustaisten ja aiemmin mt-diagnoosin saaneiden kohdalla, lähestulkoon joka kerta? Monissa muissakin psyykkisissä sairauksissa on myös psyykkisiä oireita, kuten sekavuutta, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Mm. elimistössä ja aivoissa olevat tulehdustilat aiheuttavat sekavuutta.

On jokseenkin absurdia väittää, että mt-diagnoosin omaavat eivät voisi sairastua myös muulla tavalla, kuin psyykkisesti, eli että heillä voi olla muitakin, esim. somaattisia, autoimmuuni, tai neurologisia sairauksia? Miksi siis terveydenhuollossa lähestulkoon aina epäillään kaikkien oireiden johtuvan vain psyykkisistä sairauksista? Ja lähdetään vain siitä lähtökohdasta.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin korjaus: Onko se todellakin sattumaa, että sitä erotusdiagnostiikkaa, eli muiden sairauksien poissulkemista ei tehdä esim. päivystyksessä, tai psykiatriankaan puolella, jos kyseessä on mt-taustainen, tai aiemmin mt-diagnoosin saanut? Monissa muissakin, kuin psyykkisissä sairauksissa on psyykkisiksi katsottuja oireita, kuten sekavuutta, ahdistuneisuutta ja masennusta. Mm. diabetes, sydän ja verisuonitaudit, ja elimistön ja aivojen tulehdustilat aiheuttavat edellä mainittuja oireita.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos ainakin hyvistä nauruista! Tekstisi sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Omaan ilmeisesti erikoisen huumorintajun.

Mutta pienenä tarkennuksena, jotta ei synny väärinkäsityksiä. Itselläni on ollut tuon kyseisen ajan ME/CFS. Mutta aiemmassa hoitohistoriassa tietyt psyykkiset oireet tulkittiin hoitotahon puolelta joksikin aivan muuksi. Jääköön sen enempää avautumatta, että mikä diagnoosi sitten lopulta rätkäistiin. Se, että henkilöllä sattuu olemaan yhtä aikaa psykoottisiksi katsuttuja oireita, ei tarkoita sitä, että kaikki oireet olisivat psyykkistä sairautta.

Erotusdiagnostiikkaa ei aina käytetä päivystystilanteissa, mutta onko se sattumaa, että näin tehdään ja toimitaan päivystyksessä mt-taustaisten ja aiemmin mt-diagnoosin saaneiden kohdalla, lähestulkoon joka kerta? Monissa muissakin psyykkisissä sairauksissa on myös psyykkisiä oireita, kuten sekavuutta, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Mm. elimistössä ja aivoissa olevat tulehdustilat aiheuttavat sekavuutta.

On jokseenkin absurdia väittää, että mt-diagnoosin omaavat eivät voisi sairastua myös muulla tavalla, kuin psyykkisesti, eli että heillä voi olla muitakin, esim. somaattisia, autoimmuuni, tai neurologisia sairauksia? Miksi siis terveydenhuollossa lähestulkoon aina epäillään kaikkien oireiden johtuvan vain psyykkisistä sairauksista? Ja lähdetään vain siitä lähtökohdasta.

Lue lisää

Tarkennuksena, silloin kun puhutaan kokonasiesta terveydenhuollon alasta, niin silloin ei puhuta yksittäisistä henkilöistä.

Jos taas puhutaan kroonisesta väsymysoireyhtymästä, niin siihen yleisesti liittyvät psyykkiset liitännäis sairaudet pitää hoitaa asiaan kuuluvalla tavalla.

Ja sitten jos mennään henkilökohtaiselle tasolle, niin kyllähän minun täytyy ihmetellä, että jos on ihmisiä jotka aidosti väsyvät suhteettoman paljon vaikkapa henkisen kuormituksen yhteydessä, niin he sitten kuitenkin ammattimaisesti kuormittavat itseään vatuloimalla asiaa X vaikkapa foorumeilla.

Joku omituinen mielyhyvähän siitä on tultava, että se sen kroonisen väsymyksen voittaa. Vai eikö koko väsymystä olisi olemassa, jos joku toinen sairaus ei pakottaisi jatkuvasti itseeän polttamaan pohjaan?

Anonyymi kirjoitti:

Heittäydyit sitten oikein filosofiseksi. Se onkin kiva opinhaara, huomattavasti kivempi, kuin esim. psykiatria.

Se on valitettavasti totta, että meidän kulttuurissamme on paljon ns. niitä luotuja "kuplia" ja "illuusioita". Yksi niistä on myös kuvitelma, että kaikki on hallittavissa, että aina kykenisi hallitsemaan edes omaa elämäänsäkään. Rikkinäisyys, lähes kaiken elämässä menettäminen, tai pohjalle joutuminen tekevät nöyräksi, tai sitten saavat häpeämään.

Täydellinenhän ei ole kukaan, eikä edes mikään tiede, ei edes lääketiedekään. Enkä minäkään ole koskaan kuvitellut itsestänikään sellaista. Että ajattelisin olevani toisia jotenkin parempi, tai enemmän. Mutta totuuden kertomista en ainakaan häpeä, tai piilottele, nk. jotkut tekevät. Minusta sille ja esim. oman mielipiteen ilmaisemiselle on oma oikeutensa. Ja niin olen aina tehnyt, myös tällä keskustelupalstalla.

Lue lisää

Onko se filosofiaa, jos tällä foorumilla pitää kerrata itsestäänselvyyksiä?

Anonyymi kirjoitti:

Tarkennuksena, silloin kun puhutaan kokonasiesta terveydenhuollon alasta, niin silloin ei puhuta yksittäisistä henkilöistä.

Jos taas puhutaan kroonisesta väsymysoireyhtymästä, niin siihen yleisesti liittyvät psyykkiset liitännäis sairaudet pitää hoitaa asiaan kuuluvalla tavalla.

Ja sitten jos mennään henkilökohtaiselle tasolle, niin kyllähän minun täytyy ihmetellä, että jos on ihmisiä jotka aidosti väsyvät suhteettoman paljon vaikkapa henkisen kuormituksen yhteydessä, niin he sitten kuitenkin ammattimaisesti kuormittavat itseään vatuloimalla asiaa X vaikkapa foorumeilla.

Joku omituinen mielyhyvähän siitä on tultava, että se sen kroonisen väsymyksen voittaa. Vai eikö koko väsymystä olisi olemassa, jos joku toinen sairaus ei pakottaisi jatkuvasti itseeän polttamaan pohjaan?

Lue lisää

Siihen krooniseen väsymysoireyhtymään kuuluu yhtenä oireena se, että ei esim. tunnista sitä, onko kuormittunut ja miten väsynyt on. Ja sitten, kun se romahdus tulee, se tuleekin sitten ryminällä. Väsymys, aivosumu, lihasheikkoudet, keskittymisvaikeudet, ja muistiongelmat ovat vain yksiä oireita.

Toit esille ihmettelysi, miksi ME/CFS: sairautta potevat tulevat ylipäätään tälle palstalle ja sitten kuormittavat itseään? 😁 Itse asiassa ihan hyvä kysymys. Ei siinä todellakaan varmaan kovin paljon järkeä olekaan. Eihän siitä itse hyödy millään tavalla. Ja kyllähän tästäkin somekirjoittelusta pystyy luopumaan. Tuota mielihyvän saamistakin voi kyseenalaistaa. En ainakaan tiedosta saavani kirjoittamista erityistä nautintoa...Etenkin, jos kirjoittaa liian paljon kirjoitusvirheitä sisältäviä tekstejä.

Selvinnee sitten aikanaan siellä ruumiinavauksessa , kun olen kuollut, että mitä kaikkia vikoja niistä aivoista löytyykään ja mikä oli vialla.

Anonyymi kirjoitti:

Tarkennuksena, silloin kun puhutaan kokonasiesta terveydenhuollon alasta, niin silloin ei puhuta yksittäisistä henkilöistä.

Jos taas puhutaan kroonisesta väsymysoireyhtymästä, niin siihen yleisesti liittyvät psyykkiset liitännäis sairaudet pitää hoitaa asiaan kuuluvalla tavalla.

Ja sitten jos mennään henkilökohtaiselle tasolle, niin kyllähän minun täytyy ihmetellä, että jos on ihmisiä jotka aidosti väsyvät suhteettoman paljon vaikkapa henkisen kuormituksen yhteydessä, niin he sitten kuitenkin ammattimaisesti kuormittavat itseään vatuloimalla asiaa X vaikkapa foorumeilla.

Joku omituinen mielyhyvähän siitä on tultava, että se sen kroonisen väsymyksen voittaa. Vai eikö koko väsymystä olisi olemassa, jos joku toinen sairaus ei pakottaisi jatkuvasti itseeän polttamaan pohjaan?

Lue lisää

Ainakin omalla kohdallani ME/CFS aiheuttaa eniten oireita fyysisen kuormituksen yhteydessä, tai enemmänkin sen jälkeen. Henkinen rasittuminen, ja stressikuormitus ei niinkään. Mutta toki jokainen on omanlaisensa yksilö ja oireet ovat ja voivat olla hyvinkin erilaisia, vaihdella jopa saman vuorokauden aikana.

Paitsi väsymys, ja ajoittainen sekä psyykkisen, että somaattisen puolen romahtaminen liiallisen rasituksen jälkeen, uniongelmat, lihaskivut, ja lihasheikkoudet, aivosumu, sekä ajoittain paheneva migreeni, ongelmat muistissa ja keskittymisessä, sydänoireita, verenpaineen nousua, sekä ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja ajoittain itsetuhoisuuttakin.

Sairastin pahan influenssan 1980-luvun loppupuolella, olin siis tuolloin hyvinkin nuori, joka kesti ajallisesti aivan liian pitkään ja josta toipuminen oli hidasta. Tuolloin kyllä havaitsi, että lihaksista oli tunto ja voimat heikentyneet. Mutta ihmisellä on tapana unohtaa jotkut asiat, ja yrittää jatkaa eteenpäin.

Kunnes tultiin sitten lähemmäksi vuotta 2000, jolloin oireet pahenivat entisestään. Vielä silloin, kun sairaus oli vasta alkuvaiheessa, oireet eivät olleet niin pahoja. Mutta erehdyin menemään mt-puolelle, jossa kaikki oireet tulkittiinkin pelkästään psyykkisperäisiksi. Johon sitten keksivät omasta mielestään "oikean diagnoosin" ja siihen määrättiin hoidoksi neuroleptejä. Jostakin syystä edellä mainitut oireet eivät kuitenkaan koskaan kadonneet. Jos ne olisivat olleet pelkästään psyykkisperäisiä, niin niiden olisi pitänyt kadota käytettyäni säännöllisesti kyseisiä lääkkeitä? Käytin niitä lääkkeitä yli 20 vuotta. Kunnes totesin, että mitä järkeä niitä on käyttää. ME/CFS sairauteen en ole saanut koskaan tältä yhteiskunnalta ja sen tarjoamilta palveluilta mitään apua, tukea, tai hoitoa.

Ja tämä on totuus. Toki ei minulla nyt niin suurta väliä ole, enkä halua tehdä itsestäni mitään numeroa. En ole niin tärkeä, tai muita ihminen. Kerroinpahan muuten vaan oman pienen tarinani. Mutta huomio ja havaintokyky eivät ole vielä sentään kokonaan kadonneet. Että jos havaitsen jossakin jotakin vääryyttä, tai epäoikeudenmukaisuutta, tai suoranaista valehtelua, silloin minä kerron oman näkemykseni ja kokemukseni. Siitä ei toki tässä maassa pidetä, ja tietyillä tahoilla. Mutta ei se vaikeneminenkaan, tai se ettei asioita nähdä, tai myönnetä, hyödytä ketään. Psykiatria kiinnittää ja keskittää huomionsa aivan liikaa sairauskeskeisyyteen, apua pyytämään tulevan psyykkisten oireiden kyttäämiseen, lääkkeiden määräämiseen, sekä mt-diagnosoitujen leimaamiseen.

Kaikenlainen muutos edellyttää aina asioiden näkemistä ja niiden myöntämistä, sekä toimimattomien systeemien ja käytäntöjen uudistamista. Tämä koskee myös ihan jokaista tiedettä, ja niissä toimivia, oli se tieteenhaara sitten mikä tahansa.

Tiedän toki, että elinajanodote, eli ennuste on tässä sairaudessa erittäin matala. Eli siis elää korkeintaan 20 vuotta sairastumisesta. Jollakin tavalla se on helpotus, mutta se, mikä tekee surulliseksi on se, että miten vähän tässä yhteiskunnassa, tai terveyspalveluissa ymmärretään, nähdään kärsivä ihminen, tai ylipäätään edes halutaan nähdä, tai tuetaan millään tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Täydellinen ihminen on narsisti.

Narsisti ainoastaan luulee olevansa täydellinen, oikeasti hänkään ei ole.

Anonyymi kirjoitti:

Ainakin omalla kohdallani ME/CFS aiheuttaa eniten oireita fyysisen kuormituksen yhteydessä, tai enemmänkin sen jälkeen. Henkinen rasittuminen, ja stressikuormitus ei niinkään. Mutta toki jokainen on omanlaisensa yksilö ja oireet ovat ja voivat olla hyvinkin erilaisia, vaihdella jopa saman vuorokauden aikana.

Paitsi väsymys, ja ajoittainen sekä psyykkisen, että somaattisen puolen romahtaminen liiallisen rasituksen jälkeen, uniongelmat, lihaskivut, ja lihasheikkoudet, aivosumu, sekä ajoittain paheneva migreeni, ongelmat muistissa ja keskittymisessä, sydänoireita, verenpaineen nousua, sekä ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja ajoittain itsetuhoisuuttakin.

Sairastin pahan influenssan 1980-luvun loppupuolella, olin siis tuolloin hyvinkin nuori, joka kesti ajallisesti aivan liian pitkään ja josta toipuminen oli hidasta. Tuolloin kyllä havaitsi, että lihaksista oli tunto ja voimat heikentyneet. Mutta ihmisellä on tapana unohtaa jotkut asiat, ja yrittää jatkaa eteenpäin.

Kunnes tultiin sitten lähemmäksi vuotta 2000, jolloin oireet pahenivat entisestään. Vielä silloin, kun sairaus oli vasta alkuvaiheessa, oireet eivät olleet niin pahoja. Mutta erehdyin menemään mt-puolelle, jossa kaikki oireet tulkittiinkin pelkästään psyykkisperäisiksi. Johon sitten keksivät omasta mielestään "oikean diagnoosin" ja siihen määrättiin hoidoksi neuroleptejä. Jostakin syystä edellä mainitut oireet eivät kuitenkaan koskaan kadonneet. Jos ne olisivat olleet pelkästään psyykkisperäisiä, niin niiden olisi pitänyt kadota käytettyäni säännöllisesti kyseisiä lääkkeitä? Käytin niitä lääkkeitä yli 20 vuotta. Kunnes totesin, että mitä järkeä niitä on käyttää. ME/CFS sairauteen en ole saanut koskaan tältä yhteiskunnalta ja sen tarjoamilta palveluilta mitään apua, tukea, tai hoitoa.

Ja tämä on totuus. Toki ei minulla nyt niin suurta väliä ole, enkä halua tehdä itsestäni mitään numeroa. En ole niin tärkeä, tai muita ihminen. Kerroinpahan muuten vaan oman pienen tarinani. Mutta huomio ja havaintokyky eivät ole vielä sentään kokonaan kadonneet. Että jos havaitsen jossakin jotakin vääryyttä, tai epäoikeudenmukaisuutta, tai suoranaista valehtelua, silloin minä kerron oman näkemykseni ja kokemukseni. Siitä ei toki tässä maassa pidetä, ja tietyillä tahoilla. Mutta ei se vaikeneminenkaan, tai se ettei asioita nähdä, tai myönnetä, hyödytä ketään. Psykiatria kiinnittää ja keskittää huomionsa aivan liikaa sairauskeskeisyyteen, apua pyytämään tulevan psyykkisten oireiden kyttäämiseen, lääkkeiden määräämiseen, sekä mt-diagnosoitujen leimaamiseen.

Kaikenlainen muutos edellyttää aina asioiden näkemistä ja niiden myöntämistä, sekä toimimattomien systeemien ja käytäntöjen uudistamista. Tämä koskee myös ihan jokaista tiedettä, ja niissä toimivia, oli se tieteenhaara sitten mikä tahansa.

Tiedän toki, että elinajanodote, eli ennuste on tässä sairaudessa erittäin matala. Eli siis elää korkeintaan 20 vuotta sairastumisesta. Jollakin tavalla se on helpotus, mutta se, mikä tekee surulliseksi on se, että miten vähän tässä yhteiskunnassa, tai terveyspalveluissa ymmärretään, nähdään kärsivä ihminen, tai ylipäätään edes halutaan nähdä, tai tuetaan millään tavalla.

Lue lisää

Jos on psyykkisiä oireita ja menee lääkäriin, niin totta kai he silloin " kyttäävät " juurikin niitä psyykkisiä oireita.
Se ei ole kyttäämistä, vaan ammattilaiset haluavat tietää, millainen potilaan psyykkinen vointi on.
Onko se vointi täysin hyvä, jos kuvittelee, että ammattilaiset jotenkin " kyttäävät " ?

Anonyymi kirjoitti:

Narsisti ainoastaan luulee olevansa täydellinen, oikeasti hänkään ei ole.

Itse tein taas sen virheen, että luotin lääkärien asiantuntemukseen lääkkeiden kanssa. Ensimmäiseksi luotin informaatioon mitä minulle tarjottiin masennuslääkkeistä eli eivät muka aiheuta riippuvuutta (ei sanaakaan lopetuksessa puhkeavista oireista tai lopetushankaluuksista) eikä sanaakaan 18-vuotiaalle seksuaalihäiriöistä jotka ovat näissä lääkkeissä hyvin yleisiä. Luotin lääkäriin vieroitusasioissa mutta oikeasti en saanut mitäån konkreettisia neuvoja miten vieroittautua mahdollisimman turvallisesti.

Lääkeaika meni tunteet osittain jäissä (ei mitään tietoa siitä että näinkin voi käydä lääkkeissä), päiväväsymyksestä lääkkeen kanssa kärsiessä, genitaalit tunnottomina omasta tunne-elämästä irrallaan muka kuvitellen että hoidin itseäni lääkkeillä. Lopulta heräsin tästä kun mietin tilannettani objektiivisesti.

Luotin lääkäreihin vielä 2 kk lopetuksesta kun hermostoni oli sekaisin että tarvin muka lääkkeitä. Luotin lääkäreihin niin kauan että oloni oli aivan sietämätön ja koin ettei minulla ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin kokeilla vieroittautua sen kamalan pilleriruljanssin jälkeen jonka seurauksena olin hermoraunio. Haluaisin kyllä luottaa lääkäreihin mutta valitettavasti en enää voi.

Seurauksena tästä kaikesta on pssd ja neuropatian tyylisiä oireita. Vuosia meni psykiatrian jälkeen autonomisen hermoston oireista kärsien lääkkeiden sotkettua hermosto.

Anonyymi kirjoitti:

Ainakin omalla kohdallani ME/CFS aiheuttaa eniten oireita fyysisen kuormituksen yhteydessä, tai enemmänkin sen jälkeen. Henkinen rasittuminen, ja stressikuormitus ei niinkään. Mutta toki jokainen on omanlaisensa yksilö ja oireet ovat ja voivat olla hyvinkin erilaisia, vaihdella jopa saman vuorokauden aikana.

Paitsi väsymys, ja ajoittainen sekä psyykkisen, että somaattisen puolen romahtaminen liiallisen rasituksen jälkeen, uniongelmat, lihaskivut, ja lihasheikkoudet, aivosumu, sekä ajoittain paheneva migreeni, ongelmat muistissa ja keskittymisessä, sydänoireita, verenpaineen nousua, sekä ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja ajoittain itsetuhoisuuttakin.

Sairastin pahan influenssan 1980-luvun loppupuolella, olin siis tuolloin hyvinkin nuori, joka kesti ajallisesti aivan liian pitkään ja josta toipuminen oli hidasta. Tuolloin kyllä havaitsi, että lihaksista oli tunto ja voimat heikentyneet. Mutta ihmisellä on tapana unohtaa jotkut asiat, ja yrittää jatkaa eteenpäin.

Kunnes tultiin sitten lähemmäksi vuotta 2000, jolloin oireet pahenivat entisestään. Vielä silloin, kun sairaus oli vasta alkuvaiheessa, oireet eivät olleet niin pahoja. Mutta erehdyin menemään mt-puolelle, jossa kaikki oireet tulkittiinkin pelkästään psyykkisperäisiksi. Johon sitten keksivät omasta mielestään "oikean diagnoosin" ja siihen määrättiin hoidoksi neuroleptejä. Jostakin syystä edellä mainitut oireet eivät kuitenkaan koskaan kadonneet. Jos ne olisivat olleet pelkästään psyykkisperäisiä, niin niiden olisi pitänyt kadota käytettyäni säännöllisesti kyseisiä lääkkeitä? Käytin niitä lääkkeitä yli 20 vuotta. Kunnes totesin, että mitä järkeä niitä on käyttää. ME/CFS sairauteen en ole saanut koskaan tältä yhteiskunnalta ja sen tarjoamilta palveluilta mitään apua, tukea, tai hoitoa.

Ja tämä on totuus. Toki ei minulla nyt niin suurta väliä ole, enkä halua tehdä itsestäni mitään numeroa. En ole niin tärkeä, tai muita ihminen. Kerroinpahan muuten vaan oman pienen tarinani. Mutta huomio ja havaintokyky eivät ole vielä sentään kokonaan kadonneet. Että jos havaitsen jossakin jotakin vääryyttä, tai epäoikeudenmukaisuutta, tai suoranaista valehtelua, silloin minä kerron oman näkemykseni ja kokemukseni. Siitä ei toki tässä maassa pidetä, ja tietyillä tahoilla. Mutta ei se vaikeneminenkaan, tai se ettei asioita nähdä, tai myönnetä, hyödytä ketään. Psykiatria kiinnittää ja keskittää huomionsa aivan liikaa sairauskeskeisyyteen, apua pyytämään tulevan psyykkisten oireiden kyttäämiseen, lääkkeiden määräämiseen, sekä mt-diagnosoitujen leimaamiseen.

Kaikenlainen muutos edellyttää aina asioiden näkemistä ja niiden myöntämistä, sekä toimimattomien systeemien ja käytäntöjen uudistamista. Tämä koskee myös ihan jokaista tiedettä, ja niissä toimivia, oli se tieteenhaara sitten mikä tahansa.

Tiedän toki, että elinajanodote, eli ennuste on tässä sairaudessa erittäin matala. Eli siis elää korkeintaan 20 vuotta sairastumisesta. Jollakin tavalla se on helpotus, mutta se, mikä tekee surulliseksi on se, että miten vähän tässä yhteiskunnassa, tai terveyspalveluissa ymmärretään, nähdään kärsivä ihminen, tai ylipäätään edes halutaan nähdä, tai tuetaan millään tavalla.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin tärkeä korjaus: elinajanodote kyseisessä ME/CFS sairaudessa on pienempi. Mutta se on siis noin 20 vuotta vähemmän siitä oletetusta eliniästä, mikä yleensä ihmisellä on, riippuen esim. sukupuolesta, elintavoista, ympäristöstä, muista hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä ja muiden sairauksien mahdollisuudesta tulla kullekin yksilölle. Ei siis tarkoita sitä, että jos jollekin tulee kyseinen sairaus, että menehtyisi sairauden puhkeamisesta jo 20 vuoden kuluttua. Pahoittelen tekemääni kirjoitusvirhettä. Aivotoimintani kun ei ole sitä maailman parhainta.

Anonyymi kirjoitti:

Jos on psyykkisiä oireita ja menee lääkäriin, niin totta kai he silloin " kyttäävät " juurikin niitä psyykkisiä oireita.
Se ei ole kyttäämistä, vaan ammattilaiset haluavat tietää, millainen potilaan psyykkinen vointi on.
Onko se vointi täysin hyvä, jos kuvittelee, että ammattilaiset jotenkin " kyttäävät " ?

Lue lisää

Onhan niissä sairaaloissa valvontakamerat, joiden kautta hoitohenkilökunta tarkkailee sinne tulevia potilaita. Niitä kameroita on ympäri sairaalaa, potilashuoneita myöten. Niiden avulla valvotaan mm. nukkumista ja muuta käytöstä. Se on hyvin tiedossa oleva asia, ainakin niiden kohdalla, jotka ovat erehtyneet tulemaan hoitajien kansliaan. Eiköhän tuo toiminta ole tavallaan kyttäämistä.

Palatakseni takaisin siihen, mitä aiemmalla kirjoituksellani tarkoitin, niin selvennän vielä hieman. Päivystystilanteissa potilaille ei tehdä tarpeeksi kattavaa ja laajaa oirekartoitusta ja käytetä (ainakaan aina, etenkään mt-taustaisten kohdalla) erotusdiagnostiikkaa muiden, kuin psyykkisten sairauksien kartoittamiseksi. Olen siitä hyvin tietoinen, koska paitsi omalla kohdallani, olen samaa huomannut tehtävän myös muiden potilaiden kohdalla. Jotkin tietyn diagnoosin omaavat lähetetään toistuvasti psykiatriseen sairaalaan tarkkailuun, koska ei viitsitä nähdä vaivaa , eikä välitetä tarpeeksi potilaista ihmisenä.

Sama koskee psykiatrisia sairaaloita ja siellä toimivia. Somaattisia oireita ei tutkita. Eikä niissäkään paikoissa tehdä oirekartoituksia ja erotusdiagnostiikkaa ei käytetä tarpeeksi hyvin. Autoimmuuni, tai esim. ME/CFS sairauden mahdollisuutta oireiden taustalla olevia tutkimuksia ei tehdä. Arvatkaa, mistä tiedän? Koska olen sen itse omakohtaisesti nähnyt ja kokenut.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan niissä sairaaloissa valvontakamerat, joiden kautta hoitohenkilökunta tarkkailee sinne tulevia potilaita. Niitä kameroita on ympäri sairaalaa, potilashuoneita myöten. Niiden avulla valvotaan mm. nukkumista ja muuta käytöstä. Se on hyvin tiedossa oleva asia, ainakin niiden kohdalla, jotka ovat erehtyneet tulemaan hoitajien kansliaan. Eiköhän tuo toiminta ole tavallaan kyttäämistä.

Palatakseni takaisin siihen, mitä aiemmalla kirjoituksellani tarkoitin, niin selvennän vielä hieman. Päivystystilanteissa potilaille ei tehdä tarpeeksi kattavaa ja laajaa oirekartoitusta ja käytetä (ainakaan aina, etenkään mt-taustaisten kohdalla) erotusdiagnostiikkaa muiden, kuin psyykkisten sairauksien kartoittamiseksi. Olen siitä hyvin tietoinen, koska paitsi omalla kohdallani, olen samaa huomannut tehtävän myös muiden potilaiden kohdalla. Jotkin tietyn diagnoosin omaavat lähetetään toistuvasti psykiatriseen sairaalaan tarkkailuun, koska ei viitsitä nähdä vaivaa , eikä välitetä tarpeeksi potilaista ihmisenä.

Sama koskee psykiatrisia sairaaloita ja siellä toimivia. Somaattisia oireita ei tutkita. Eikä niissäkään paikoissa tehdä oirekartoituksia ja erotusdiagnostiikkaa ei käytetä tarpeeksi hyvin. Autoimmuuni, tai esim. ME/CFS sairauden mahdollisuutta oireiden taustalla olevia tutkimuksia ei tehdä. Arvatkaa, mistä tiedän? Koska olen sen itse omakohtaisesti nähnyt ja kokenut.

Lue lisää

Olen ollut muutamassa psykiatrisessa sairaalassa, ja noista kameroista sen verran, että potilashuoneissa niitä ei ole, yleisissä tiloissa osastoilla kyllä ( ei tietenkään vessassa eikä kylpyhuoneessakaan ).
Nukkumista valvotaan ainoastaan sillä tavalla, että yöhoitaja käy yöllä potilashuoneita kiertämässä ja vilkaisemassa potilaita.
Ei sairaalassakaan kytätä jatkuvasti jokaista, mitä kukin tekee.

Diagnoosi ei vaikuta tarkkailuun lähettämiseen, käytös se on, joka sen aiheuttaa, jos siinä jotain ongelmaa lääkärin mielestä on.

Niin. Lääkärit eivät tajua.

Niin sehän auttaa esimerkiksi traumatisoitunutta ihmistä ihan hirveän paljon että psykiatria alkaa tunkemaan hänen kehoonsa aineita jotka itsessään voivat jo haittoineen traumatisoida. Se tehdään vielä raiskauksenomaisesti. Sitä voisi kutsua mieliraiskaukseksi. Todellista apua!

Ymmärrän täysin päivänsä päättäneitä, jotka eivät lopulta edes hakeneet apua.

Toki jos käy niin tuuri että elämä on yhtä auvoa lääkkeiden kanssa niin hienoa, mutta valitettavasti se ei koske kaikkia. Ja ennemmin tai myöhemmin voi elämä mennä niiden kanssa pilalle.

Osastoilla on nähtävissä merkittävä ero siinä, miten potilaita kohdellaan. Normaaleilla vuodeosastoilla väittäisin, että ihmisiä kohdellaan paremmin kuin psykiatrian osastoilla.

Anonyymi kirjoitti:

Niin sehän auttaa esimerkiksi traumatisoitunutta ihmistä ihan hirveän paljon että psykiatria alkaa tunkemaan hänen kehoonsa aineita jotka itsessään voivat jo haittoineen traumatisoida. Se tehdään vielä raiskauksenomaisesti. Sitä voisi kutsua mieliraiskaukseksi. Todellista apua!

Ymmärrän täysin päivänsä päättäneitä, jotka eivät lopulta edes hakeneet apua.

Toki jos käy niin tuuri että elämä on yhtä auvoa lääkkeiden kanssa niin hienoa, mutta valitettavasti se ei koske kaikkia. Ja ennemmin tai myöhemmin voi elämä mennä niiden kanssa pilalle.

Osastoilla on nähtävissä merkittävä ero siinä, miten potilaita kohdellaan. Normaaleilla vuodeosastoilla väittäisin, että ihmisiä kohdellaan paremmin kuin psykiatrian osastoilla.

Lue lisää

Niinpä. Totta kirjoitat. Ja olet aivan oikeassa. Minulla ei ole tuohon mitään enempää lisättävää.

Anonyymi kirjoitti:

Niin sehän auttaa esimerkiksi traumatisoitunutta ihmistä ihan hirveän paljon että psykiatria alkaa tunkemaan hänen kehoonsa aineita jotka itsessään voivat jo haittoineen traumatisoida. Se tehdään vielä raiskauksenomaisesti. Sitä voisi kutsua mieliraiskaukseksi. Todellista apua!

Ymmärrän täysin päivänsä päättäneitä, jotka eivät lopulta edes hakeneet apua.

Toki jos käy niin tuuri että elämä on yhtä auvoa lääkkeiden kanssa niin hienoa, mutta valitettavasti se ei koske kaikkia. Ja ennemmin tai myöhemmin voi elämä mennä niiden kanssa pilalle.

Osastoilla on nähtävissä merkittävä ero siinä, miten potilaita kohdellaan. Normaaleilla vuodeosastoilla väittäisin, että ihmisiä kohdellaan paremmin kuin psykiatrian osastoilla.

Lue lisää

Joku psykoosi ei todellakaan ole mikään traumojen pelastusvene jossa ihminen olisi turvassa itseltään tai ympäristöltä.