Kamuttaja kertoo Kolin puiden tuhoutumisen syyn!

Kolin alueella tuntuu puusto tuhoutuvan aika pahasti, mikäli uutisiin on uskominen.
Syynä tuntuu olevan tuollainen pieni "öttiäinen" jolle ei tunnuta mahtavan mitään.
Kyllähän se on totta, että nyt ollaan myöhässä.

Tuo olisi ollut estettävissä, ja jos otetaan "lusikka kauniiseen käteen", niin myöhemmät vielä suuremmat tuhot voidaan estää tulemasta.
Tähän on syynä aivan älytön tehometsätalous.
Kaikkien puiden pitäisi kasvaa mahdollisimman tehokkaasti, ja kaikki lintujen pesimäpuut hävitetään.
Juuri nuo pienet linnut käyttävät ravintonaan noita erilaisia tuhohyönteisiä, ja jos ei ole lintuja, niin on sitten tuholaisia.
Ei taida olla niissä metsissä enää tiaisia, sieppoja, tiltaltteja, ja muita lintuja jotka syö näitä tuholaisia.

On niitä vielä monia muitakin luonnon "tasapainottajia", mutta ne on hävinneet, koska metsiä hoidetaan "Niiiiin Tehokkaasti".
Jos olisi huolehdittu näistä pienistä tuholaisten hävittäjistä, niin ei nyt puusto olisi kuolemassa.

Noille kuusille apu on jo myöhäistä, mutta paljon on kuusikoita, jotka eivät ole vielä tuhon partaalla, niitä olisi autettava.

35

715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No eihän Kolilla ole harrastettu mitään "tehometsätaloutta" !

      • Anonyymi

        Älä puhu asiasta josta et näy tietävän mitään!


      • Anonyymi

        Vahvaa ja dynaamista keskustelua 🏋🏻‍♀️


      • Anonyymi

        Aivan selvästi Houruulasta olet karannut!


    • Anonyymi

      Siinähän tuota olisi lieksalaisille työttömille hommaa kun kävisivät valmistamaan linnuille pönttöjä. Olisi huomattavan paljon parempi harrastus kuin pulipenkillä juopottelu tai uuninpankolla mäjöttäminen äiteen täysihoidossa!
      Tässä oli koko kansan haaste. https://yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa,,mutta lieksalaiset tunnetusti reippaina ja intomielisinä asioihin suhtautuvina yksilöinä tekisivät tuollaisen määrän vaivatta omiensa joukossa ja sittenpä riittäisi pönttöjä Kolin alueelle.

    • Anonyymi

      Nyt on Kamu tarttunut todella hyvään aiheeseen!

    • Anonyymi

      Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junnisen mukaan puiden kuoleminen on luontaista, vaikka näky vaaroilla onkin dramaattinen.
      – Sinänsä me toivommekin, että suojelualueille muodostuu lahopuita, jotka tarjoavat elinympäristön monille eri eliölajeille. Asiasta ei olla erityisen huolissaan, vaan lähinnä mielenkiinnolla seurataan, mitä siellä tapahtuu, Junninen sanoo.
      https://yle.fi/a/74-20101967

      • Anonyymi

        Joo ei olla huolissaan kun tuhansia hehtaareja kuusikkoa kuolee tuholaisten vuoksi. Se on sitä vihreää aatetta. Voi yksinkertaisuuksien yksinkertaisuus ja juustopäisyys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ei olla huolissaan kun tuhansia hehtaareja kuusikkoa kuolee tuholaisten vuoksi. Se on sitä vihreää aatetta. Voi yksinkertaisuuksien yksinkertaisuus ja juustopäisyys.

        Kuusikko kuolema ja laho on osa elämän kiertokulkua ihminen ei omista kuusikkoa kukaan ei vie täältä kuusikkoa tai rahoja mukanaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusikko kuolema ja laho on osa elämän kiertokulkua ihminen ei omista kuusikkoa kukaan ei vie täältä kuusikkoa tai rahoja mukanaan

        Totta, se on sitä elämän kiertokulkua, joskus iskee hyönteiset, joskus metsäpalot yms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, se on sitä elämän kiertokulkua, joskus iskee hyönteiset, joskus metsäpalot yms.

        "Näin on aina ollut ja näin on aina oleva"


      • Anonyymi

        Onko Junninen käynyt koskaan kehä kolmosen ulkopuolella. Kolille on tulossa nyt todella paljon lahopuita, kymmenien miljoonien tappiot metsienomistajille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näin on aina ollut ja näin on aina oleva"

        No milloinkas ne Lieksan metsät ovat viimeksi palaneet? Tai milloin on tuholainen tappanut puut pystyyn? Kyllä olet tietämätön metsänhoidon alkeistakin.


    • Anonyymi

      Mötiäsiongelma johtuu ilmaston lämpenemisestä. Kolilla puut kuolee alueella, missä todellakaan ei ole harrastettu mitään tehometsätaloutta.

      • Anonyymi

        Juuri näin, tälläkertaa Kamuttaja kyllä "haukkuu väärää puuta"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, tälläkertaa Kamuttaja kyllä "haukkuu väärää puuta"

        Mitäs puuta se Kamu höntti haukkuu. Minä en oikein päässyt jyvälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, tälläkertaa Kamuttaja kyllä "haukkuu väärää puuta"

        Kohta< teillä on sitten lahopuita kymmenin tuhansin, sekö teidän mielestä on sitä luontaista metsän uudistumista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta< teillä on sitten lahopuita kymmenin tuhansin, sekö teidän mielestä on sitä luontaista metsän uudistumista?

        Kyllä, niin se kuule menee.


    • Anonyymi

      Jos tuholaisia sanoo jotenkin luonnolliseksi, niin ei ymmärrä yhtään mitään metsistä.

      • Anonyymi

        No mikä ei luonnollinen siellä touhuaa, alienit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä ei luonnollinen siellä touhuaa, alienit?

        Oletko sinä syntynyt Pöljällä vai tullut pöljäksi aikuisena?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä syntynyt Pöljällä vai tullut pöljäksi aikuisena?

        AIDSHOMO on nyt vaan hiljaa kun ei ymmärrä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AIDSHOMO on nyt vaan hiljaa kun ei ymmärrä

        Sinulla ei ole eskarilaisenkaan tietoja metsänhoidosta. Ei Lieksan metsät ole koskaan uusiutuneet tulipaoilla ja tuholaisilla. Hakeudu hoitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole eskarilaisenkaan tietoja metsänhoidosta. Ei Lieksan metsät ole koskaan uusiutuneet tulipaoilla ja tuholaisilla. Hakeudu hoitoon.

        Tänne kirjoittaa< kuka sattuu vaikka ei tiedä asiasta mitään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kamuttaja kirjoittaa asiaa…
      Luonnossa vallitsee lähtökohtaisesti stabiili tasapaino. Ihminen on puuttunut karkealla kädellä tähän tasapainoon… Globaalit vaikutukset – ja myös omat tekomme maassamme, ovat köyhdyttäneet lajistoja ja vähentäneet radikaalisiti myös hyönteisiä ravinnokseen käyttäviä lintulajeja.
      Seuraukset voivat olla Kolilla nähdyn kaltaisia.
      Silloin kun ihminen herää, niin reagoiminen voi olla myöhäistä, olemme menettäneet paljon sellaista mitä emme enään ehkä koskaan saa takaisin?

      • Anonyymi

        Nuo jotka höpisee tuholaisten ja metsäpalojen olevan luonnollista uudistumista joutaisi pöpilään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo jotka höpisee tuholaisten ja metsäpalojen olevan luonnollista uudistumista joutaisi pöpilään.

        Joo se on selvä juttu ei tuholaiset ja metsäpalot ole metsänuudistuskeinoja, ihan höperöä puhuakin sellaista.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niinkö Lieksa- Pielisjärven metsät ovat uudistuneet. Koska ne ovat viimeksi palaneet esi. entisen kauppalan ympäristöstä. Voitko vastata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö Lieksa- Pielisjärven metsät ovat uudistuneet. Koska ne ovat viimeksi palaneet esi. entisen kauppalan ympäristöstä. Voitko vastata.

        Palanut alue kyllä uudistuu sadan vuoden aikana, mutta se on minimaalinen uusdistumistapa. Todellisuudessa metsä uudistuu itsekseen satojen vuosien periodissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palanut alue kyllä uudistuu sadan vuoden aikana, mutta se on minimaalinen uusdistumistapa. Todellisuudessa metsä uudistuu itsekseen satojen vuosien periodissa.

        Juuri näin se on. Tuholaiset ja metsäpalot ovat suorastaan naurettavaa tietämättömyyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin se on. Tuholaiset ja metsäpalot ovat suorastaan naurettavaa tietämättömyyttä.

        Eihän tällä palstalla juuri äly jyllää.


    • Anonyymi

      kyllä Kollin alueelle tulee satoja hehtaareja tundraa kun puut kuolee.

      • Anonyymi

        Lieksa nousuun uudella matkailunähtävyydellä, Maailman eteläisin tundra a la Koli.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2674
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2322
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1231
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      967
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      77
      884
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      76
      866
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      803
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      792
    Aihe