Onko Kimolan kanava tuottanut miljoonia tänäkin vuonna?

Tänä kesänäkin on ollut upeat veneilykelit, ympäri Suomen laumoittain saapuneet veneilyturistit on varmaan tuoneet Voikkaalle kymmeniä miljoonia euroja tänäkin vuonna.
11491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kylläpä tästä yritettiin sanoa moneen kertaan ja rautalangasta tyhmemmille taivuttaa mutta ei vaan mennyt perille ettei se kuraoja kiinnosta ketään parin vuoden jälkeen. Onhan se mahtavaa että Voikkaalta pääsee veneellä Vuolenkoskelle vetämään lärvit.

Äänestä

Kyllä kuivasatamakaupunkiin yksi märkäpeltokanava mahtuu. Ja hyvin mahtuukin, molemmat kun ovat yhtä autioita kuin maailman hienoin kiinabisnes-center hyvinvointikeskuksineen. Kaupungin ainut suunnitellusti toteutunut hanke viimeiseen 20 vuoteen taitaa olla lääninhallituksentalon suojatien poistaminen, jossa siinäkään ei ollut järjen häivää. Mikä avuksi, konsulttiko? 🤭

Äänestä

Kouvolan seuraava kärkihanke, kuningasinvestointi, miljoonabisnes, JosEiTähänLähdetäNiinMihinkäsSitten ym JÄRKIhanke täytyy ehdottomasti olla jo taannoin suunniteltu Kymijoen kanavointi Voikkaalta Lassilanpellon kautta Kelttiin ja siitä Kotkaan.
Hei, siitähän tulee satoja miljoonia kesässä turistituloja Kouvolaan...
Konsultit töihin, onko kenelläkään päälliköpäälliköllä tuttuja jotka hoitaa homman "edullisesti"?

Äänestä

Kimolan kanavasta odotettiin matkailuvalttia, mutta miten kävi?

Kuvista päätellen hurmaava kura ränni maisemineen.

T. Saimaan seiluri

Äänestä

Kimolan kanavan lobbarit äkkiä Brysseliin. Suomen maksut muuttuu äkkiä saataviksi. He pystyvät mihin vain.

Äänestä

Olen Blondinainen ja tulossa Kimolan kanavalle elokuun lopulla. Tuttuun tyyliin perääni tulee ainakin kaksikymmentä venekuntaa miehiä. Toimintani palvelee Kouvolan kaupungin taloutta.

Äänestä
  • Valkealan abc on kuitenkin hieman eri sijainnilla, kuin mainitsemasi kanava. Oletko aikeissa laajentaa reviiriäsi, ja jos niin on, onko suunnitelmissasi kenties nussia jopo tämän aatoksen toteuttamiseksi? Siinäpä tuli samalla kuvatuksi sinun seksielämäsikin koko loistossaan...

    Äänestä

Saisko totuudenmukaisen vastauksen, paljonko kanava on tuottanut voittoa Kouvolalle????

Äänestä
  • Jos olet aloittaja ilmeisesti suurimman muunkin osan kirjoittaja niin kuka on väittänyt kanavan tuottavan miljoonia?

    Ja toiseksi mikä on sinun harmi tässä asiassa? Ilmeisesti et kuitenkaan halua kommentoida kuinka paljon Manskiin laitettu rahaa että jotain tuottaisi joillekin.

    Äänestä

  • Ei senttiäkään eikä myöskään tule koskaan tuottamaan. Pelkkiä kuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos olet aloittaja ilmeisesti suurimman muunkin osan kirjoittaja niin kuka on väittänyt kanavan tuottavan miljoonia?

    Ja toiseksi mikä on sinun harmi tässä asiassa? Ilmeisesti et kuitenkaan halua kommentoida kuinka paljon Manskiin laitettu rahaa että jotain tuottaisi joillekin.

    Ihan yhtä älytön aivopieru on manski kusiojineen kuin kimolan kanavakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänä kesänäkin on ollut upeat veneilykelit, ympäri Suomen laumoittain saapuneet veneilyturistit on varmaan tuoneet Voikkaalle kymmeniä miljoonia euroja tänäkin vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu