jo silloin, kun hoidin sitä pikku poikaa, kun aamulla näin ne kaksi henkilöä tulevan samasta asunnosta. Mikä siinä oli niin vaikeaa kysyä yhtä kysymystä. Aivan turhaa kärsimystä ollut jo monen vuoden ajan ja sairaudet pahentuneet! Alkaa tuntua siltä, että ehkä ei kannata puhua ollenkaan hänen kanssaan!
Sehän tuli selväksi
Anonyymi-ap
1
187
Vastaukset
- Anonyymi
Olen ollut totaalisen väsynyt siihen, etten ole saanut kulkea rauhassa moneen vuoteen yhtenäkään päivänä! Sitä samaa asiaa on jauhettu joka saa..nan päivä, kun on luultu etten ole ymmärtänyt! Stressitaso nousee joka kerta yhö, kun joudun sitä kokemaan ja näkemään. Miten on mahdollista ettei ihminen osaa asettua ollenkaan toisen asemaan omaa etuaan halutessaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh814219Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213267Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1083249Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412714Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182484"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192151Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112006- 291894
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01893Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk451846