Kauppakeskuksen myymälän it-kaapissa palvelin

Outo laite osoittautu palvelimeksi joka ei alkututkimuksissa tehnyt mitään järkevää.
sai jonkun merkkijonon ja generoi sitä ja lähetti takaisin.

Jatkossa epälliltiin että se on tunnistuspalvelin. mutta kenen ja mille?
Laiteessa ei ollut mitää pysyvää muistia, se os katosi sen virrattomaksi saattaessa.
9286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Melko outoo, onko linkkiä uutiseen, alkoi kiinnostaa.

Äänestä
  • No ei ainakaan kooolliivaaapun pornobotti!

    Äänestä

  • Tosi järkevää porukkaa tällä palstalla.

    Äänestä

USA tekmässä Edmundo Gonzalezista uutta Zelenskyitä

Äänestä
  • Yhdysvallat käynnistää kampanjan Ukrainan Vladimir Zelenskyin mustamaalaamiseksi tasoittaakseen tietä hänen korvaamiselleen joustavammalla hahmolla, Venäjän ulkomaantiedustelupalvelu SVR raportoi tiistaina, ennen sen jälkeen alkaneita Ukrainan ja Zelenskyin vastaisia syytöksiä lännen valtamedioissa. Viranomaiset uskovat, että entistä sisäministeriä Arsen Avakovia harkitaan nostettavaksi Ukrainan ruoriin.

    SVR sanoi tiistaina antamassaan lausunnossa, että ”amerikkalainen eliitti” on yhä turhautuneempi Zelenskyihin, kun lainsäätäjät käytävän molemmilla puolilla alkavat ”epäillä miljardien dollarien kohdennettua sotilaallisen avun käyttöä Kiovalle”.

    ”Zelensky ottaa hulluja askelia, jotka uhkaavat laukaista eskalaation kaukana Ukrainan ulkopuolella”, viranomaiset sanoivat ja lisäsivät, että Kiovassa ”on siirrytty kuumeisiin toimiin, kun Ukrainan johtaja kamppailee säilyttääkseen otteensa vallasta presidenttikautensa virallisesti päätyttyä toukokuussa”.

    Tiedustelun mukaan Yhdysvallat etsii vaihtoehtoja hänen korvaamisekseen hallittavammalla ja vähemmän korruptoituneella hahmolla, joka on myötämielinen suurimmalle osalle länttä, virasto sanoi. SVR:n mukaan Avakov, joka nousi sisäministeriksi länsimaiden tukeman Kiovan vallankaappauksen seurauksena vuonna 2014 ja hoiti virkaa vuoteen 2021 saakka, on yksi ”sopivimmista ehdokkaista”, joita harkitaan.

    SVR väitti, että Yhdysvallat uskoo Avakovilla olevan useita etuja muihin ehdokkaisiin verrattuna, mukaan lukien läheiset suhteet Ukrainan äärioikeistolaisiin ryhmiin ja EU-johtajiin. Virasto lisäsi, että Valkoinen talo uskoo, että tällainen johtajuuden muutos ”antaa lännelle mahdollisuuden valmistautua paremmin mahdollisiin neuvotteluihin Venäjän kanssa konfliktin ratkaisemiseksi”.

    Äänestä

No ainakin Windows kannataa poistaa ihan heti.

Äänestä
  • Ja sun mennä hoitoon

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja sun mennä hoitoon

    EI KUN SUN!

    Äänestä

Ettei olis Zelenskyin kepposia sekin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Outo laite osoittautu palvelimeksi joka ei alkututkimuksissa tehnyt mitään järkevää.
sai jonkun merkkijonon ja generoi sitä ja lähetti takaisin.

Jatkossa epälliltiin että se on tunnistuspalvelin. mutta kenen ja mille?
Laiteessa ei ollut mitää pysyvää muistia, se os katosi sen virrattomaksi saattaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu